Tosi tekstiä

Olen kirjoittanut päiväkirjaa siitä asti, kun olen kynällä saanut aikaan järjellisiä lauseita. Toki matkalla seitsemästä ikävuodesta neljäänkymmeneenkahteen mahtuu kirjoittamattomiakin vuosia, mutta keveästi voin todeta dokumentoineeni ainakin puolet elämästäni.

Ensimmäiset päiväkirjani olivat sydämen mallisia, sivut viivoitettuja. Toinen oli oranssi ja toinen punainen. Niissä oli lukko ja avain herättämässä luottamusta siihen, että kukaan toinen ei kirjoituksiani lue. Niihin oli hankala kirjoittaa muotonsa vuoksi. Kirjat ovat vaihtuneet lukottomiksi ja viivattomiksi, kannen kuvan täytyy olla puhutteleva ja sopia sen hetkiseen elämäntilanteeseen. En meinaa malttaa kirjoittaa päiväkirjoja täyteen. Jostain syystä viimeiset kymmenen tyhjää sivua alkavat ahdistaa ja usein olen tuossa kohtaa vaihtanut uuden puhtoisen kirjan käyttööni. Mikähän ilmiö tuokin on?

Julia Cameron on lanseerannut termin ja menetelmän aamusivut, joita kirjoitetaan 20 min heti heräämisen jälkeen nousematta sängystä. Minä kirjoitan iltaisin ennen nukkumaan menoa. Minulle sopivat nuo iltasivut. Saan ikään kuin kiteytettyä päivän kirjan sivuille, voin unohtaa ne sinne ja nukkua rauhassa. Kirjoitan tapahtumista, ajatuksiani, kokemuksiani. Pohdin ihmissuhteita, omaa ja toisten käyttäytymistä. Puran kiukkua, kiroilen ja itken. Kerään sivuille asioita, joista saan voimaa, jotka ovat minulle tärkeitä muistaa. Pyrin olemaan rehellinen itselleni ja tunnustamaan ikävätkin tunteet, kuten häpeän tai kateellisuuden (ei ole helppoa!!!).  Joskus syntyy muutama hassu sana tai runo, toisinaan 3 aukeamaa. Välillä on kuivia kausia: tekstiä vaan ei synny. Kutsun tuota ummetukseksi. Joskus se on merkki siitä, että elämä on tasaista, eikä mikään häiritse. Tekstiä syntyy kriiseissä ja tunnekuohuissa kilometritolkulla. Raskausajat, työstressi, ihmissuhdesolmut ja vierailut vanhempien luona ovat olleet erinomaista materiaalia. 

Viime kuukausina olen usein kirjoittanut englanniksi. Sain tuolla konstilla yhden ummetusvaiheen poikki. Vieraalla kielellä kirjoittaessa joutuu miettimään sanoja eri tavalla ja saa välillä erilaisen perspektiivin asioihin. Ulkopuolinen ei välttämättä jaksa senkään vertaa paneutua harakanvarpaisiini, jos ne ovat vielä vieraalla kielellä kirjoitettukin. Teksti saa siis olla vielä suuremmalla varmuudella rauhassa. Hyötyäkin tästä halusin: kielitaito paranee. 

Minä myös luen kirjoittamaani. On todella kasvattavaa käydä läpi aiempia kirjoituksia. Haen kirjoistani selityksiä toistuville ilmiöille esim. vuorovaikutuksessa toisiin. Oman tekstinsä edessä joutuu nöyrtyen huomaamaan, että samaan puuhun on taas tullut päätänsä hakanneeksi. Monesti olen joutunut toteamaan, että olen kiltti ja hyväuskoinen, kun toistuvasti suljen ne siniset silmäni ihmisten väärinkäytösten edessä. Muutos on mahdollinen, kun tajuaa, mitä pitää muuttaa. Päiväkirjani auttavat minua tässä oivaltamisessa. Aina tuo tekstiensä läpi lukeminen ei ole niin riemullista puuhaa. Hävettää, suututtaa, ahdistaa, mutta onneksi myös naurattaa. 

Päiväkirjan kirjoittamistapoja on varmasti yhtä monta kuin on kirjoittajaakin. Pidetään sää- tai kalapäiväkirjaa, matkapäiväkirjaa, oppimispäiväkirjaa tai vaikka kirjapäiväkirjaa. Sisimpien tunteiden kirjoittamisessa on ehdottoman tärkeää se, että tietää tekstiensä olevan turvassa. Sivuille ei voi vuodattaa sydänvertaan, jos mielessä on pienikin epäilys siitä, että kirja päätyy vääriin käsiin. 

Luin mielenkiintoisesta tutkimuksesta. Opiskelijaryhmä Amerikassa oli jaettu kolmeen osaan. Ryhmä 1 sai tehtäväkseen kirjoittaa päivän tapahtumista. Ryhmä 2:n tuli kirjoittaa päivän aikana kokemistaan tunteista. Kolmas ryhmä kirjoitti sekä tapahtumista että niiden herättämistä tunteista. Jokaisen ryhmän hallinnan tunne omaan elämään kasvoi, mutta kolmosryhmän hyvinvointi parani muita enemmän. On voitu osoittaa kirjoittamisen aiheuttavan jopa fysiologisia muutoksia: astmaoireet lievittyvät, vastustuskyky kasvaa ja tuki- ja liikuntaelinvaivat helpottuvat. Aikamoinen ase siis tämä kirjoittaminen!