torstai 21. helmikuuta 2013

Tosi retroretki


Tänään olen ajanut Sitikallani akselilla Ruunumylly (koti) - Iittala (työnohjaus) - Ahvenisto (sairaala) - Riihimäki (voimauttavan valokuvan palaveri). Kirpputorien anti ja vanhat kankaat olivat tänään pääosassa reissuillani. 

Olimme sopineet treffit Voimauttavan valokuvan kurssikaverini Sirkun kanssa  Riihimäelle suolle. Olimme kurssin aikana ottaneet kuvia syksyn väreissä ja kevään valossa. Nyt oli talvikuvien aika, keskellä kauneinta helmikuuta.

Minun on hirveän vaikeaa miettiä etukäteen edellisenä iltana, mitä laittaisin päälleni vaikka ihan töihin. Aamulla saattaa olla ihan eri fiilis ja värimaailma. Tänä aamuna olin kuitenkin edelleen samaa mieltä itseni kanssa illalla valitsemastani mekosta. Nimesin sen voimamekoksi.

Voimamekko ilmiintyi minulle paikallisella kirpputorilla parin euron hintaan. Sen on joku vuosia (vuosikymmeniä) sitten omin käsin tehnyt. Se on paksu ja lämminvuorinen, vähän kuin windstopper. En aiemmin ollut mekkoa käyttänyt, mutta nyt se sai kunniatehtävän olla talvisten voimakuvieni rekvisiittana. Olo oli kuin narsissilla keväthankien keskellä.

Kuvat oli kuvattu ja teki vielä mieli hetken hengailla ja suuntasimme kirpputorille parini kanssa. Mikäs siellä odottikaan... Vihreäsävyinen retromekko kokoa 48! Hieman sitä täytyy tuunata / kaventaa, mutta käyttöön tulee. Sanokoon mies mitä lystää... Ei ole ihan hänen mieleensä. Niin, ja minähän sitä pidän!



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Tosi koulutuskeskustelua

Eilen illalla kävimme mieheni kanssa hyvin tärkeää keskustelua koulutuksesta, sen tuomasta statuksesta, rahallisesta korvauksesta ja siihen kohdistuvasta mielenkiinnosta. Meillä on jonkin verran erilainen asenne asiaan. Se on herättänyt molemmissa paljon ajatuksia nyt, kun jälkikasvu on yhteishakuvaiheessa.

Mieheni ajattelee, että nuoren kannattaa heti satsata mahdollisimman korkealle, jos paukut vaan riittävät. Siis Korkeakouluun ja yliopistoon. Minä ajattelen asiaa mielenkiinnon kautta: satsaa siihen, mikä tuntuu omalta ja kiinnostavalta. No onhan noissa ajatuksissa melkoinen ero. Perustelin mielenkiinto-näkökulmaani sillä, että tapaan työni puolesta paljon eri-ikäisiä ihmisiä, jotka ovat työurallaan uupuneet ja usean tarinassa korostuu se, että tuli lähteneeksi alun alkaen alalle, joka ei kiinnostanut, mutta kun vanhemmat halusivat / vaativat / laittoivat.

Minulla ja miehelläni on totaalisen erilaiset opintopolut. Hän opiskeli 8 vuotta Teknillisessä korkeakoulussa ja on käynyt sen jälkeen joitakin lyhyitä johtamistaidon koulutuksia. Minä opiskelin terveydenhuoltoalaa opistotasoisesti 4 vuotta ja jatkoin opiskelua työn ohessa aina tasaisin väliajoin. Hankin työkalupakin, josta on hyötyä käytännön työssäni. Yhteensä opiskeluvuosia on takana nyt nuo 4 + 5 tiivistä vuoden pätkää amk ja yliopistokoulutasolla + muutama lyhyempi, ei niin tiivis kurssi... Olisiko siis noin 11 vuotta. Kuka voi määrittää, onko toisen meistä koulutus arvokkaampi, kattavampi, parempi kuin toisen? Sitä ei kerro aika, ei titteli, alojamme ei voi verrata mitenkään.

Tottakai haluamme varmasti molemmat lapsillemme parasta tulevaisuutta. On vain luotettava siihen, että he itse osaavat ohjautua suuntaan, joka on juuri heille sopiva. Jos jankutan jotain tiettyä alaa tai koulutusmuotoa, voi olla, että teini ei juuri sen vuoksi sille alalle halua, tulee vastareaktio. Jos olen oikeasti kiinnostunut hänen motiiveistaan ja lähdemme yhdessä ihmettelemään vaihtoehtoja, maaperä on heti hedelmällisempi. Ja luojan kiitos hyvistä opoista! Ja onneksi nykypäivänä on aikuisopiskelijoille niin paljon vaihtoehtoja, että alaa ehtii vaihtaa vaikka kolmesti elämänsä aikana. (Näille nuorille tuskin enää on käsitettä eläkeikä!)


lauantai 16. helmikuuta 2013

Tosi haastettu osa 2


Näillä säännöillä mennään:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Hänen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa. 
5. Haastetun pitää kertoa, kenet on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Ensin 11 varsin satunnaista asiaa minusta:
1) Söin ajaessani Lahdesta opehommista kotiin Hämeenlinnaan pussillisen Pätkiksiä.
2) Puhelinkäyttäytymisessäni minulle on luontevampaa paiskata viesti kuin soittaa (kirjoittajaihminen)
3) Olen kiinalaisessa horoskoopissa apina, druidien horoskoopissa pihlaja ja tähtikartalla vaaka nousevalla jousimiehellä. Kaikissa on ihmeellisen paljon yhteneväisyyksiä toistensa kanssa...
4) Mietin usein teemaa oikeudenmukaisuus ja olen valmis menemään barrikadeille sen puolesta.
5) Haluaisin puhua paremmin englantia ja ruotsia. Olen kirjoittanut päiväkirjaa muutaman kuukauden ajan englanniksi ja se oli mielenkiintoista. Se laittoi ajattelemaan, miten tärkeää on oma tunnekieli.
6) Rakastan vaatteita, joissa on joku juju; vinous, nappeja, ruttauksia, piuhoja... ja kenkiä!
7) Harrastan kirpputoreja. Minun onkin vaikeaa ostaa täysihintaisia vaatteita ja teen niin harvoin, eleensä uudetkin vaatteet alennuksesta.
8) Inhoan olettamista, kateutta ja kaihdan negativismia.
9) Minulla on jenkkakahvat.
10) Aloitin lattaritanssin vuonna 2003. Muutamia puolen vuoden taukoja lukuunottamatta olen tanssinut siis pian 10 vuotta. Nautin siitä!
11) En pidä luistelemisesta. Siinä sattuu jalkapohjiin ja varpaat paleltuvat.

Seuraavaksi vastaan Päivin minulle esittämiin kysymyksiin:
1. Mitä sinulla on aina työpöydälläsi? Kyniä, paljon kyniä. Ja kirjoja. Aina pöydällä lojuu joku kirja, nyt Asiakkaana maahanmuuttaja, Mielensäpahoittaja ja Kehon viesti.

2. Millainen on unelmiesi lukupaikka? Olen haaveillut suuresta uumeniinsa hotkaisevasta riippumatosta, jossa lukea. Minulla on kesäisin ollut aina riippukeinu, mutta huonolaatuisia ja menevät aina jostain rikki. Kunhan raaskin, ostan kunnon riippumaton ja vietän kesän kynien ja kirjojen kanssa siinä. Luoja paratkoon, toivottavasti ei ole kamalan sateinen kesä se!

3. Jos saisit olla vuorokauden joku toinen, kuka olisit? Äiti Amma. Saisi halailla paljon ja olla hyvän keskiössä.

4. Milloin olet onnellinen? Nyt! Uskon vetovoiman lakiin: mitä kylvät, sellaista satoa saat. Jos haluat nähdä ongelmia ja marmattaa, todennäköisesti näet vain niitä ja kuljet suupielet alaspäin. Jos katsot asioita avoimesti ja mahdollisuuksina, ne luultavasti alkavat näyttää houkuttelevilta. Ja huom! tämä ajattelumalli ei tarkoita tuulihattumaisuutta!

5. Onko jokin kirja vaikuttanut elämääsi konkreettisesti, saanut jonkin muutoksen aikaan? Viesti oikeiden ihmisten maailmasta oli järisyttävä. Se oli varmaan sysäys tuohon avoimesti katsomiseen, ajatukseen, ettei ole vain ja ainoastaan yhtä uutta jonkin kulttuurin määrittelemää tapaa tehdä asioita. Toinen kirja on paljon hehkuttamani Veriruusut, joka sai minut kiinnostumaan ja tietoiseksi Suomen lähihistoriasta ja veljessodasta.

6. Millaisia kirjoittamiseen liittyviä rutiineja tai rituaaleja sinulla on? Iltasivut ennen nukkumaan menoa: mielen tyhjennys ja kiitollisuudet paperille ja uni on syvää! 

7. Lempieläimesi? Oma Kurko-Russeli tietty <3 Mutta jostain syystä olen aina pitänyt papukaijoista, värikkäistä, puheliaista, sekä norsuista.

8. Minkä uuden ammatin haluaisit opiskella? Ammatillisen opettajakoulutuksen -> suuntautuisin luoviin menetelmiin ja ryhmänohjaukseen.

9. Mitkä ovat lempisanojasi? Hani. Huikee. Ihan mahtavaa. Muru. Sauna. Itsekriitikko.

10. Mitä rakastat? Perhettäni ja ystäviäni, kirjoja ja kirjoittamista, kuvataiteita, luontoa ja liikkumista, kynttilän valoa, kevään tuoksuja, savun hajua, matkustamista.

11. Mikä laulu/sävellys kuvaa sinua parhaiten? I will survive.

Kolmanneksi laitan haasteen eteenpäin: Hannalle, Kerttulille, Kirsille, Pilville, Susannalle (viisi on nyt hyvä luku)

Ja tässä kysymykset teille:
1) Kirjallisuuden hahmo, johon samaistut?
2) Piirre, jota ihmisissä arvostat?
3) Jos olisit puu, mikä puu olisit? Miksi?
4) Mikä on esine tai asia, jota ilman et tule toimeen?
5) Kerro vitsi, jonka muistat (sori, tää ei ollut kysymys...)
6) Kuinka monessa paikassa olet asunut? 7) Missä olet viihtynyt parhaiten?
8) Mihin haluaisit matkustaa?
9) Mikä kodinkone olisit?
10) Mikä on voimaeläimesi?
11) Mikä on ollut rakkain harrastuksesi?

Ja sitten jään odottelemaan ;)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tosi avautuvaa kansaa

Paljon on puhuttu ja väännetty tekstiviestien ja sosiaalisen median negatiivisista puolista. Olen sitä pohtinut kirjoituksissani minäkin. Tekstin kautta "kasvottomasti" voi sivaltaa ja motkottaa turvallisen etäisyyden päästä, kirjoitetusta viestistä ei kuulu äänensävy eikä -paino, joten väärintulkinnan vaara on ihan varteenotettava vaaratekijä. Olen tämän saanut kokea minäkin. Aina siinä vaan saa todeta, että kyllä minä niin mieleni pahoitin! Viime aikoina kuitenkin olen ollut entistä vakuuttuneempi siitä, että meille umpiossa kauan eläneille suomalaisille, uudet viestintämuodot tarjoavat myös hienon keinon antaa toisillemme hyvää palautetta ja kertoa, että "joo, kyllä mä susta tykkään!"

...tiedän olevan, hyvää ja kaunista, enemmän kuin unelma onnesta...

Olen saanut valtavasti hyvää ja kaunista viimeisen vuoden aikana osakseni myös tekstitse, puhelimen ja tietokoneen toimittamana. Olen hirveän nöyränä tämän edessä, kiitollinen, onnellinen ja niin iloinen, että kiljututtaa!

Erän Fb-kaverini kritisoi minua siitä, että olin kirjoittanut päivitykseeni näin: "Ravintola Hällä ja loistoseura!" Päivitykseni herätti pahaa verta, koska syöminen on itsestään selvä tapahtuma, mitä sitä päivittämään JA kuka sitä nyt huonossa seurassa lähtisi ulos JA tuollainen päivitys herättää ajatuksen, että kirjoittaja haluaa brassailla tekemisillään ja menemisillään JA miksei voi olla rehellinen ja päivittää, että ottaa päähän hengailla näin huonossa seurassa. Hmm... Mitäpä tästä olisin ajatellut? Mitä olin halunnut päivitykselläni viestittää?

Olin syömässä pikkujoulupäivällistä työtiimin kanssa. Viihdymme yhdessä, meillä on todella mukava henki. Oli kivaa viestittää mm. päivityksen kautta, että minulla on kanssanne kivaa. Sanoin sen toki ääneenkin illan aikana. Minulle ei tuota vaikeuksia kertoa positiivista palautetta kasvotusten. Mietin, onko minun hyvä fiilikseni pois kommentoijalta? Aiheutinko kateutta kommentillani? En voi tietää, en ole hänen kengissään.

Ei vielä minunkaan sukupolveni ihmistä ole kasvatettu positiivisen palautteen voimalla. Kyllä se vaan on niin ollut, että hyvin tehty työ on itsestään selvyys, se mistä huomautetaan on moka! Vielä 70-80-luvuilla oli vallalla ajatus, että kehuista koko mukula ylpistyy ja menee kokonaan piloille. Toivottavasti olen itse onnistunut omalta kohdaltani katkaisemaan tuon ketjun.

Eli summa summarum, jos sanallisesti toisen kehuminen tai toisesta tykkääminen on vaikeaa, kirjoittakaa se jotenkin hänelle tiedettäväksi. S-posti, tekstiviesti, sydän Fb-profiiliin, kortti, kirje, Twittaa, piirrä auton ikkunaan. Lähetä vaikka sydämen muotoinen savumerkki!

PS. Hyvään vastataan useimmiten hyvällä <3

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Tosi tunnustus

Sain Hannalta (Ei ole totta!) tunnustuksen. Kiitos Hanna! Jatkan haastetta eteen päin. 

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat - jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoita siitä heille- kerro itsestäsi kahdeksan asiaa. Ensin kahdeksan asiaa itsestäni.

1. Kärsin makean himosta!

2. Olen heittänyt nuoruudessani keihästä ja minulla oli pitkään Saimaan piirin ennätys alle 16-vuotisissa tytöissä.

3. Rakastan kirjoittamista. Se tekee ajatuksiani ja maailmaa näkyväksi, ymmärrän niitä siten paremmin.

4. Käyn liki kuukausittain jossain taidenäyttelyssä.

5. Minusta on ihanaa hiplata vanhoja esineitä, vaatteita, huonekaluja. Käyn siis usein kirpputoreilla. Varsinkin sunnuntaisin se tarjoaa rentoutusta.

6. Olen mukana monikulttuurisessa työssä. Vieraat kulttuurit kiinnostavat minua.

7. Jos tuo lumen tulo ei kohta lopu, niin minulta repeytyvät pelihousut. Olen kevät-kesäihminen.

8. Olen liftannut Sappeessa lumikissan kyytiin ystävättäreni kanssa ;) Saimme sightseeing-kuljetuksen alueen läpi.

Ja sitten tunnustukset:

* Kirsille (http://iltatarina.blogspot.fi ja http://tilipaiva.blogspot.fi) tunnustusta mahdottomasta ahkeruudesta, jolla heittäydyt asioihin. Kiitos että saan olla rinnallasi. Muista lepo!

* Päiville (http://paivihaanpaa.wordpress.com) tunnustusta kirjallisuustyöstä, jota teet alueellamme. On ollut ilo tutustua ja kaffitella ja vaihtaa ajatuksia.

* Kerttulille (http://kerttulinmantelipuutalo.blogspot.fi) joka rakastaa sanoja, tunnustusta tunteikkaista tulkinnoistasi.

* Karille (http://keskimuoti.blogspot.fi) tunnustusta hurtista huumorista. Haluan lukea lisää keski-ikäisen miehen muodista!!!

* Hannalle (http://hipsu.blogspot.fi) tunnustusta lukihäiriön ja itsekriitikon syrjäytyksistä ja sielukkaista teksteistäsi.

* Sarille (runotalo.blogspot.fi) tunnustusta voimauttavasta blogista. Sen perusteella olet muodostanut mieleeni kuvan sielukkaasta, kauniista mielestä ja halusta levittää ympärilleen hyvää.

* Pilville (http://pilve.blogspot.fi) tunnustusta: olet osaava, sinnikäs, luova nainen. Pidä pää pilvissä, anna Wiltsun kiskoa jalkojasi maahan ;)

* Millalle (http://millaonexchange.blogspot.fi), kummitytölleni tunnustusta rohkeasta irtiotosta maailman ääriin ja takaisin paluusta miljoona kokemusta rikkaampana. 

Blogienne lukeminen avartaa maailmaani!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Tosi pyllylleen

Nyt on hanuriosasto kipiä! Vedin eilen kunnon lipat / kaaduin / otin kosketuksen äitimaahan. Maan vetovoima on oikeasti olemassa ja se on voimakas!

Erilaisia kaatumisia alkoi tulvia mieleen siinä ystävän portaiden alapäässä istuskellessani. Oli lähtenyt kahvitteluhetkeltämme liian vauhdikkaasti lumisia ulkoportaita alas ja suihkis vaan, jalat lähtivät aivan suoriltaan alta. Metrin korkeudelta kun tämä elopaino jysähtää tantereeseen niin kyllähän se sattuu. Ihan suoraan istuma-asentoon! Kyynärpään iskin alarappuun ja siinä on muistelma. Tovin tunnustelin, onko jokin paikka rikki, tärähtikö niska tai selkä. Jäykyys tuli tänä aamuna.

Pari vuotta sitten kipsuttelin korkkareilla, lyhyessä farkkuhameessa lokakuista alamäkeä (Hämeenlinnassa asuvat tai käyneet tietävät ravintola Popinon) Kastellista Wetterhoffille päin. Oli satanut ja asfaltti oli niljakas kosteudesta ja vettyneistä puun lehdistä. Jalat lähtivät alta aivan samalla tavalla kuin eilen portailta. Lennolleni oli todistaja: nuorehko mies. Hän tuli heti minua kyynärpäästä ylös auttelemaan. Kyseli, että sattuiko ja olenko kunnossa. Jälkeen päin harmittaa, että olin niin tuohduksissani itselleni ilmalennosta, että taisin tiuskaista aika napakkaan sävyyn, ettei tässä kuinkaan käynyt, koska mulla on niin hyvät pehmusteet omasta takaa. Suurimmat hiekat ja itsetunnon rippeet yltäni karisteltuani jatkoin ylväästi matkaa kohti parkkipaikalla odottavaa autoani takapuolessani kämmenen kokoinen märkä pläntti ja yksi märkä lehti.

Kaikkein komeimman entreeni olen tehnyt pääkirjaston aulaan. Kirjan palautus oli myöhässä. Parkkeerasin autoni etuoven tuntumaan ja aloin kaivaa kirjaa kassista. Sormeni upposivat johonkin tahmean kosteaan, samoin kirjan kulma. Eväsbanaani!!! Entinen eväsbanaani!!! Hedelmää oli kirjan sivujen väleissä ja kynsieni alla. (Lievää sadattelua) Eikun palautusautomaatille siis, tätä ilkeä tiskille palauttaa. Maksetaan sitten sakko seuraavan lainauksen yhteydessä. Jalassa olivat lempisaapikkaat, joissa korkoa noin 7 senttiä. Ulkona oli syksy ja sadekeli. Kannat olivat siis liukkaat... Liukkaus kostautui heti hälyporttien sisäpuolella aulassa ja huiskis madam olli sepposen selällään ja kirja rötkötti lattialla vieressäni tahmaisena ja nolona.

Kummallista kyllä näissä kuperkeikoissa en ole paikkojani rikkonut.Ei taida olla luukatoa, ainakaan vielä. (KOP KOP puuta) Nöyränä kupsahdukset kyllä pitävät! Ja tarjoavathan ne sitten jälkeen päin hupia itselle ja silminnäkijöillekin.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tosi itsestä huolehtija

Me naiset huolehdimme usein toisten tarpeista ensin, itse tulemme siellä jossain jonon hännillä. Lapset (varsinkin pienemmät), mies, koira ja kissa, ikääntyvät vanhemmat, työkaverin murheet, vastuutehtävä yhdistyksessä, työ... Kenties nämä kaikki tulevat "ruokituksi" ennen itseä. Kauppaan raahustaa meikitön, rasvatukkainen , väsynyt nainen, jalassaan kauhtuneet trikoot, niinkö?

Voisimmeko me naiset tykätä hieman enemmän itsestämme? Ajattelen, että yksi itsensä laiminlyönnin taustalla olevista tekijöistä on se, että me emme pidä itsestämme, kenties pidä itseämme tärkeänäkään. Järjellä tiedämme, että nämä läheiset ihmiset tarvitsevat meitä, olemme siis tärkeitä, mutta mitä sanoo tunnepuoli! Suurin osa tuntemistani naisista kavahtaa omaa peilikuvaa tai valokuvaansa. Vaatekaupoista ja kirpputoreilta löydetään vaatetta ja tavaraa lapsille, olisiko oikeus myös satsata itseen? Jos perheessä on vain yksi auto, sitä käyttää molempien vanhempien töissä käydessä useimmiten mies. Näistä päättelen, että terve itserakkaus on kateissa, ainakin jossain määrin.

Työni puolesta olen usein itsestä huolehtimisen äärellä. Yksi peruskysymyksistä onkin alkuhaastattelussa kun alamme luoda toimintaterapiakontaktia, miten pidät itsestäsi huolta. Kaikille ei ole sekään selvää, mitä se kaiken kaikkiaan tarkoittaa.

Lähdetään ihan ajankäytöstä. Vuorokaudessa on tunteja 24. Se ei siitä lisäänny, vaikka tarpeita olisi yli tuntirajojen. Opiskelevalle tai työssä käyvälle naiselle (miehelle myös, mutta tässä on nyt naisnäkökulma) tuottavaan toimintaan kuluu noin 8 tuntia. Toiset 8 tuntia olisi hyvä nukkua / levätä. Jää vielä kolmas 8 tuntia. Mitä siihen mahtuu / tulisi mahduttaa? Vapaa-aika, harrastukset, kodin askareet ja itsestä huolehtiminen. Tämä olisi ideaali vuorokauden käyttömalli. Hälyytyskellojen tulisi soida, jos joku osio hotkaiseekin rutkasti määriteltyä enemmän. Tulisi miettiä, mikä hotkaisee, mihin siirtyy ja mistä tunnit ovat pois. Itsestä huolehtiminen ei saa olla aikakysymys!

Osioon itsestä huolehtiminen.

Harrastamiseen ei pienten lasten työssä käyvällä äidille ihan kamalasti aikaa jää. Josko löytyisi kolmesti viikossa 30-60 minuuttia ulkoiluun, vaikka lastenrattaiden tai pulkan kanssa. Kuntopyörän voi hankkia kotiin ja sillä välin kun lapset katsovat pikkukakkosta, mamma voisi pyöräillä parinkymmenen kilometrin virtuaalimatkan musat korvilla. Lukemiset ja elokuvat menevät tunnetusti iltayön tunneille. Onnistuisiko käsityö tai lasten kanssa askartelu? Rentouttaako leipominen tai sienimetsään meno? Menisinkö ystävän kanssa konserttiin tai vaikka teatteriin? Iltadrinksu joku pejantai voisi piristää?

Kodista huolehtiminen on sekundaarista itsestä huolehtimista. Niin usein kuulee huokailuja siitä, miten sekaisin kaikki paikat ovat. Ajattelen, että tulisi miettiä, kenen kriteereillä mennään, kuka määrittelee perheen siisteystason ja tarpeet. Joillekin tuottaa suurta tyydytystä se, että koti on aina tip top, jotkut saavat siitä stressin aikaiseksi. Yhden elämäntyyli on boheemimpi ja sukka tv-tasolla ei haittaa, paitsi siisteyteen pyrkivää miestä. No, sitten mies ottaa vastuuta kodin yleisilmeestä! Aina on inhokkihommia, jotka jonkun täytyy tehdä. Minä en pidä silittämisestä ja saunan pesu on hyvä kakkonen. Olisin oikein tyytyväinen, jos siistimiset muodostuisivat automaatioksi niin, että kun läikähtää, sen pyyhkisi heti pois, laittaisi tyhjät pakkausjätteet suoraan polttoon tai roskikseen, pyyhkisi vessan hanan juuri silloin kun sen suttuisuus ärsyttää. Ettei jättäisi turhaan tuonnemmaksi, jolloin se vie helposti kaksinkertaisen ajan. Oletko ajatellut, mistä kodin askareesta pidät?

Ja sitten sinä ITSE! Nautitko aamusuihkusta vai illan lämpimästä unettavasta saunasta tai ammeesta? Mikä on itsellesi juuri sopiva rytmi peseytyä? Se lienee itsestä huolehtimisen ihan kohta A. Että voisi tuntea itsensä puhtaaksi, siistiksi, hiettömäksi. Ne, jotka eivät ole hajusteyliherkkiä, saavat nauttia ihanista tuoksuista shampoissa, suihkugeeleissä, kuorinta-aineissa, saippuoissa, lutrata kinttujaan kylpysuoloissa. Yliherkät saavat putipuhtaan tuoksuttoman olon. Sama deoissa. Vai käyttäisitkö mielummin silkinpehmeää talkkia? Millainen olo sinulle tulee, kun kapuat vuoteeseen vaihdettuasi puhtaat tuoksuvat lakanat? Onko iltatee sinulle nautinto vai haluaisitko nauttiakin velliä? Mikä on lempivärisi? Voisiko sen värinen pusero virkistää oloasi tai kenties koko päivän? Housun kaulus kiristää, painoa on kertynyt hämärän hyssyssä hiilareita mutustaessa, ostaisitko oikean koon farkut vai vaikka uuden liivihameen? Kauniisti pukeutuminen ei ole kiloista kiinni! Missä kunnossa ovat alusvaatteesi? Koska viimeiksi olet katsonut itseäni kunnolla peilistä, nähnyt itsesi? Oletko korostanut kauniita silmiäsi ripsivärillä tai tehnyt amorinkaarestasi huulipunalla herkullisen? Kampaamohinnat ovat kalliit, mutta sallisitko itsellesi pari kertaa vuodessa leikkauksen ja rentouttavan päähieronnan? Voisitko ajatella käyntiä kosmetologilla vaikka pikkujoulukauden kunniaksi? Onko hartiat jumissa, hierottaisiinko? Lakattaisiinko kynnet? Käytkö säännöllisesti tarkastuksissa lääkäreillä; hampaat, silmät, veriarvot, paineet, gynealue?

Ajattelen, että jokainen ihminen on kaunis, itsenään arvokas ja soisin hänen itseään arvokkaasti kohtelevankin.

Pidetään huolta itsestämme Eeva Kilven sanoin:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi

perjantai 1. helmikuuta 2013

Tosi elämän selviytyjät

Olen kurkkuani myöten täynnä reality-ohjelmia, jotka eivät ole oikeasti realitya: Selviytyjät, BB, Unelmien poikamies, Suomen miljonääriäidit.... Mitä tekemistä esim. Selviytyjät-ohjelmalla on todellisen elämisen kanssa?

Todelliset arjen selviytyjät ovat naisia ja miehiä, jotka
- elävät pienellä palkalla
- pyörittävät suurperhettä
- ovat yksinhuoltajia
- kasvattavat jälkikasvunsa
- hoitavat sairasta läheistä
- opettavat toisten lapsille ja nuorille asioita ja elämää
- haluavat elää traumaattisista kokemuksista huolimatta / ovat kuntoutujia
- hoitavat vieraita ihmisiä heidän vaivoissaan
- osaavat olla kiitollisia ainaisen marisemisen sijaan
- johtavat yrityksiä ja pyörittävät taloutta
- työskentelevät tuotannossa tuottamassa tuotteita
- ovat myyjiä
- ovat ostajia
- elävät tunteensa
- istuvat pyörätuolissa
- taistelevat vaikeaa sairautta vastaan
- puolustavat heikompia
- ajavat rekkaa
- ovat perillä omista ajatuksistaan
- viljelevät maata, kasvattavat karjaa ja tuottavat ruokaa
- lentävät lentokoneita / kuljettavat laivoja / junia
- välittävät tietoa kriisialueilta
- ovat töissä kriisialueilla
- ovat käsityöläisiä
- kirjoittavat kirjan
- asuvat hökkeleissä / kadulla
- hiihtivät 70 kilometrin massahiihdon
- jotka toteuttavat unelmaansa
.... ja miljoona muuta syytä olla arkielämän selviytyjä!

PS. Ainoa reality-sarja, joka liippaa normaalien ihmisten normaalia arkea taitaa olla tällä hetkellä toista tuotantokauttaan pyörivä Iholla.