tiistai 27. toukokuuta 2014

Tosi Hattunen

Avoautoilulippis
Tässä postauksessa ei ole asia asiaa. Tässä on vain hattuja, hattuja, hattuja! Vierailin iki-ihanassa hattukaupassa Tampereella viime viikolla. Siitä se sitten lähti. Kenkien lisäksi olen aina tuntenut vetoa hattuihin (ei huolta, puen kyllä niiden väliinkin jotain kivaa...)

Kuka muistaa vanhan lasten sarjan Hattuset? Ne olivat kaverukset, joista näkyi hattujen alta vain jalat. Toisen hattu oli punainen, toisen sininen. Tyttäreni on toinen noista Hattusista, toinen on hänen paras ystävänsä. He saivat tuon parivaljakon lempinimen kiherrettyään täydellä tyttöenergialla viisi-kuusivuotiaana, aivan kuin Hattuset. Ja mikä ihaninta, tuo sama kiherrys on jatkunut jo yli 10 vuotta.

Kiven sisässä?
Hattuja olen hamstrannut kirpputoreilta niin kauan kuin muistan. Lukiovuosina tavaramerkkini olivat mustat miesten ukkohousut, musta-harmaa-raitainen flanellipaita ja huopainen lierihattu. Joskus päässä keikkui tummanvihreä "Robin Hood -hattu" ja olipa välissä baskerivuosiakin.

Kirjoittajakursseillakin käytän hattuja. Siellä ne toimivat sytykkeinä, kirjoittamiseen ohjaavina esineinä. Miten kiehtovaa onkaan kirjoittaa hatusta, kuka sitä on käyttänyt, kenen päässä se on keikkunut.

Tampereen hattukauppa toi mieleen Helsingin opiskeluvuodet. Kävimme ystävättäreni kanssa Stockmannin hattuosastolla hyppytunteja hihittämässä. Ystävättäreni oli sitä mieltä, ettei hänen päähänsä sovi mikään hattu ja että minulle kävi mikä kotsa tahansa. Kuinka ollakaan hän löysi ne hullunkurisimmat vekottimet omaan päähänsä :D Terveisiä hani, jos luet tämän! Edelleen ne muistot saavat hymyn huulille.

Minnan kanssa Baselissa 
Olemme höpsötelleet toisen ihanan ystäväni kanssa Sveitsin Baselissa ison tavaratalon hattukerroksessa  (terkkuja siis Sveitsiinkin, pus). Kolmannen sain nauramaan Kantolan Kammarin kirpputorilla vetäisemällä päähäni lasten leppäkerttuhatun. Neljäs oli tänään sitä mieltä, että voisi oikein hyvin nähdä minut polkemassa pyörällä takaisin kotiin punamusta perukki päässä (tukan alta pilkistivät pirun sarvet..).

Ready for the line dance?

Ps. Perinteistä lippistä ette tule päässäni näkemään. Se on rujo näky!

torstai 22. toukokuuta 2014

Tosi onnea

Jos perustarpeiden tyydytystä ei nyt lasketa mukaan, tosi onnellisuuteen ei paljoa tarvita: kosketus ja katse! Että oikeasti koskee toista ihmistä ja että näkee toisen sellaisena kuin tämä on.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan poppa-akka väittääkseen, että tässä hektisessä ajassa ihmiset elävät kosketusvajeessa. Mm. viihdelehti Staran artikkelin mukaan vain noin 20 % ihmisistä kokee saavansa tarpeeksi hellyyttä osakseen partneriltaan. (http://www.stara.fi/2013/09/10/kosketelkaa-toisianne/) Miten helposti toisen sivuuttaa hipaisemattakaan. Jos hipaisee, pyytää automaattisesti anteeksi! Asianhan pitäisi olla juuri toisin päin: Jos jätät koskettamatta ihmistä, jonka kanssa olet kontaktissa, pitäisi lähtiessä joko korjata tilanne tai pyytää anteeksi koskettamattomuutta.

Kosketus tekee ihmeitä. Se saattaa ilahduttaa, säikäyttää, laittaa huokaisemaan tai ihon kananlihalle. Kosketus herättää endorfiineja, "mielihyvähormoneja". Työssäni toimintaterapeuttina ja kirjoittajaohjaajana kosketan ihmisiä helposti. Olen aina luottanut asiassa intuitioon ja vain ihan muutamassa tapauksessa kosketukseni on tulkittu väärin, jolloin olen joutunut tilanteita paikkailemaan.

Minä pidän koskettamisesta, halailusta ja suukottelusta. Lapseni saavat säännöllisiä äidin halipulakohtauksia osakseen. Halaan myös ystäväni aina mennen tullen :D Kun kosketuksia aikansa tuhlaa, palautuvat ne useimmiten takaisin. Tänäänkin minua on kosketettu, kauniisti!

Lopetan tämän yllytyksen täältä tähän: Frank Pappakin jo aikoinaan sanoi: "Kosketelkaa toisianne!"

https://www.youtube.com/watch?v=TdPPR7eiLcg

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Tosi bongausta

Peippo
Kahtena talvena meillä on ollut olohuoneen ikkunan takana roikkumassa lintulauta, punainen tupa böödeille. Tänä keväänä se on jäänyt sijoilleen kesäkatoksen metallikehikkoon ja kas, siellä pörrää aivan mieletön määrä pikkulintuja. Itse asiassa paljon enemmän kuin talviaikaan. Niitä olen tässä äimistellyt!

Nokkavarpunen. Kuva Olli Korhonen
Minä vaan en oikein tunne pikkulintuja...  Vielä vähemmän tunnen niiden ääntelyjä! Punatulkun tunnen ulkonäöltä ja talitiaisen, mutta kun sekin on niin samannäköinen muiden tinttien kanssa, että siellä saattaa vaikka olla joku vihertiainenkin talitinttinä. Tänään näin kolme todella upean punaista tulkkua! Luulin nähneeni nokkavarpusen ja punarinnan, mutta tiedä nyt sitten häntä, menikö analyysi oikein. Lintukuvastossa kun ei minun mielestäni ole sellaisia lintuja, mitä lintutuvalla pyörii.

Peippo siellä oli. Siitä olen aivan varma. Ja varpunen oli myös siippansa kanssa. Ajoittain pihassa vierailee myös käpytikka ja komea valkoselkätikkakin on nähty. Räkättirastaan tunnistan kyllä, niitä on ihan liikaa. Samaa voisi sanoa sosialisoituneista variksista ja harakoista. Sentin rako roskapöntöllä ja jo on pussit revitty ulos ja rei'itetty. Kylillä seikkailee sekopäinen palokärki, joka takoo päänsäryn uhalla katulamppujen kupuja keväisin. Yksi suosikkilinnuistani on kuitenkin tilhi. Se ilmestyy aterioimaan riippapihlajaan syksyisin.

Joutsenet Vltavalla
Kymppitien laitaan suistoalueelle on nyt toista kevättä pesiytynyt joutsenpariskunta. Kun luonto oli vielä ruskean harmaa, ne erottuivat valkeina suurina täplinä joen varren töytäreeltä pesänrakennuspuuhista. Yritimme ystävättären kanssa niitä kameroiden kanssa lähestyä, mutta lipuivat järvelle. Aulangon joutsenlammelle palasivat taas pääsiäisen jälkeen Aino ja Janne. Prahan keväässä Vltava-joella joutsenia oli 40 yksilön valtavana laumana.

En tiedä, liittyykö lintujen bongailu ikääntymiseen... Tytär tuossa totesi lintulautaa kytätessäni, että "alat muistuttaa päivä päivältä enemmän vanhempiasi.."




lauantai 10. toukokuuta 2014

Tosi halpa reissu

Terveisiä keväisestä Prahasta! Oi, mikä kaupunki! Kauniita rakennuksia, ystävällisiä ihmisiä, kiireetöntä olemista, hyvää ruokaa, halpaa olutta ja lämpöäkin viimeisten kahden päivän aikana 19 astetta.

Olin jo kauan haaveillut matkasta Prahaan. Jokin noissa vanhoissa kaupungeissa on, joka puoleensa vetää. Niskat nyrjähdellen katselen rakennuksien yksityiskohtia aina niiden katon rajaan saakka. Prahassa se oli hieman hankalaa, koska joka paikassa oli mukulakivikatuja, eivätkä ne aina olleet ihan tasaisimmasta päästä. Jalka töksähteli useaan otteeseen kivetykseen, mutta kaatumisilta vältyin.

Tutustuimme Prahan linnan alueeseen, sen rakennuksiin ja vallipuutarhaan. Upein rakennus oli Vituksen katedraali, johon emme sitten sisälle menneet, koska jono ovella oli yli 300 metriä. Mieheni on tunnetusti huono jonottamaan... Goottilaiset pilarit ja tornit ja seinäkoristukset olivat aivan uskomattomia ulkopuolellakin.

Lilluimme tunnin jokilaivalla Vltava -joella ja katselimme kaupunkin sieltä käsin. Kävelimme kapeita kujia, vaeltelimme puistoissa (Petrinin kukkula, Wallensteinin puutarha ja kasvitieteellinen puutarha), istuimme virvokkeilla Raatihuoneen aukiolla ja katselimme tasatunnin vaihtumista astrologisesta kellosta.


Rakastan taidetta ja gallerioissa vierailua. Kävin katsomassa näyttelyn, jossa oli Salvador Dalin grafiikkaan, akvarellejä ja veistoksia, Alfons Muchan töitä sekä valokuvia molemmilta. Vaikuttavaa!

Saimme myös tilaisuuden käydä kuuntelemassa tsekkiläistä kitaristipariskuntaa. Tilaisuus järjestettiin taidegallerian kellarissa. Muusikot soittivat akustisilla kitaroilla mm. Bachia, Vivaldia, Dvorakia ja flamencoa. Pariskunta oli erikoistunut espanjalaiseen kitaratyyliin ja he soittivat mahtavasti yhteen. Puhetta ei juuri tarvittu, elekieli ja katse toimivat viesteinä.

Taidemaalari, jonka töitä galleriassa oli, oli nimeltään Onishenko. Hän oli töissään kuvannut myös Prahan kattoja, ihmisiä askareissaan sekä maisemia.



Onishenkon töitä oli esillä myös hotellissamme Hotel Leonardossa. Palvelu tuolla oli hyvää ja ystävällistä, aamupala runsas ja monipuolinen ja mikä parasta, sijainti hyvä. Hotellilta pääsi kävellen kaikkiin merkittävimpiin nähtävyyksiin ydinkeskustan alueella alle 20 min.


Prahan kaduilla saattoi löytää taidetta yllättävistä paikoista. Oli muuri, johon oli maalattu John Lennonin kuva, katutaidetta, kujan yllä roikkuva veistos, joka esitti yhdellä kädellä tangosta roikkuvaa miestä sekä patsaita talojen seinissä ja katoilla. Monet ravintoiden ja erikoiskauppojen mainokset olivat myös hienoja. Valitettavan paljon upeiden talojen julkisivuista kuitenkin löytyi myös tageja, suttauksia.










Kaikkein vaikuttavimmin Prahassa koin kuitenkin vanhan juutalaiskorttelin alueen. Juutalaisten elämä on aina kiehtonut minua ja olen tuntenut suurta empatiaa heidän kokemaansa vainoa kohtaan. Alueella pääsi tutustumaan vanhaan hautausmaahan sekä useampaan synagogaan. Pysähtyminen oli konkreettinen, kun kävelin sisään Pinkasin synagogaan: seiniä kiersivät 80 000 tsekinjuutalaisen nimet, jotka olivat menehtyneet holokaustin uhreina. Valtava määrä konkretisoitui kertaheitolla. Ja kyse oli vasta pienestä määrästä uhreja, vain tsekin alueelta. Hautausmaa oli sekavuudessaan kaunis, kiviä sikin sokin vinksallaan vähän joka suuntaan.

Ja se ruoka! Tsekkikeittiössä ei rasvaa, lihaa eikä suolaa säästellä. Kasvikset taas olivat harvinaisuus ja usein tilattavissa erikseen. Emme syöneet huippuravintoloissa. Lasku kalleimmassakin paikassa oli juomineen alle 50 e kahdelta. Huippupaikka oli vanhassa kaupungissa kujien sokkeloista esiin kävelty Mlejnice. Alkupaloiksi Brietä ja karpalohilloa sekä olutjuustoa miehelle. Pääruokana söimme molemmat leipään tehdyn gulassin. Aivan mielettömän hyvää! Minä nautin vielä jälkiruoaksi omenastruudelia vaniljajäätelöllä ja jälkiruokaviinin. Kyytipoikana join 4 dl punaviiniä, mies litran olutta. Koko satsin hinta 32 e ja seurauksena totaalinen ähky! Palasimme Mlejniceen vielä viimeisenä Praha-päivänä. Mies nautti himoitsemansa possun polven...

Olut oli siis hirmuisen halpaa. Puolen litran tuopin sai sivummalla alle eurolla. Keskimäärin se maksoin 1,5 e. 0,3 l kivennäisvesi maksoi saman verran, punaviini (2 dl) reilut 2 e.

Suurempia tuliaisia emme hankkineet. Toisena päivänä kaupungilla kävi kova ja viileä tuuli ja molempien oli pakko ostaa itselleen Praha-hupparit, jotta tarkenimme loppupäivän. Ja tietysti perheen nuorille ja koiravahdille jotain pientä kivaa. Itselleni hankin iki-ihanan MYYRÄN, Krtek tsekiksi. Kun lapset olivat pieniä, myyrä-piirrossarja pyöri tv:ssä. Hankin silloin heille myös Milerin piirtämiä kirjoja. Myyrä vaan on niin ihana <3

Palanen sydäntä jäi Prahaan. Luulen, että palaan sinne vielä ja tallennan lisää upeita muistoja kamerallani.

Vielä muutama makupala upeista taloista.





Prahan kattojen yllä

Fred & Ginger