Road rage! Autoilijoiden yksinoikeus? Ei näytä olevan.
Luulen, että suurimmat raivarit tulevat siksi, että 1) me emme lue toisiamme liikenteessä 2) olemme itsekkäitä ja ajattelemme, että vielä tuosta minä ehdin 3) halutaan osoittaa omaa paremmuuttaan (huom. noin 60v miehet, jotka haluavat opettaa nuoria ja naiskuljettajia) 4) olemme epävarmoja tilanteessa 5) kuljettaja on ylittänyt "parasta ennen-ajan" 6) kuljettaja on kännissä. Näiden syiden alkulähteillä ei kihise eikä kuohu, mutta vastapuolella kuumenee.
Tänään kohtasin miksauksen 1 + 4. Poikkeuksellisesti tilanteessa korkkasi molemmin puolin visiiriä.
Lähestyn risteystä Vespalla. Pari askelta nuorelta perheeltä lastenvaunujen kanssa ja ovat suojatiellä. Ennakoin ja hidastan omaa vauhtiani. Perhe katsoo epäillen ja pysähtyy. Nostan matkanopeutta ja yhtäkkiä mies päättääkin ylittää kadun. Nainen seuraa vaunujen kanssa perässä. Joudun vetämään hihnat kiinni. Nainen aloittaa pään pudistelun ja jupisee kävellessään (luulee varmaan Vespan sarvissa olevan nuoren). Mies mulkoilee kuljettajaa.
Jos päätetään mennä kadun yli niin mennään kanssa! Kaksi eteen ja yksi taakse ei oikein pelitä!
PS. Mulkoilin takaisin!
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Tosi keskinäisen kehumisen kerho
Ennen kasvatettiin lapset kuriin ja Herran nuhteeseen! Kehua ei tunnettu. Tai tunnettiin, mutta sen luultiin ylpistävän. Niin kauan kun ei toruttu, asiat olivat hyvin. Näin asiat sujuivat vielä minunkin lapsuuden kodissani.
Itse kuitenkin vannon positiivisen palautteen nimeen. Sillä on voimaa! Kaunis kiitos, huomio tai palaute ei ole antajaltaan pois. Se voi jopa palautua yllättävältä taholta ja moninkertaistaa ilon, tuoda onnistumisen kokemuksia. Se kaunistaa! Positiivinen palaute voi olla aiheellinen kehu, mutta se on myös paljon muuta. Lasta voi kasvattaa sen avulla kauniiseen käytökseen, oppimaan itsestään asioita ja ominaisuuksia sekä sosiaalista vuorovaikutusta. Positiivisen palautteen kautta lapsen on mahdollista luoda optimistisempi elämän asenne sekä kyky nähdä hyviä asioita. Sillä on siis suuri vaikutus kasvavan ihmisen taimen minäkuvaan.
Miten upealta murkkuilijasta tuntuu angstinsa alla, kun äiti kertoo tykkäävänsä ja olevansa ylpeä hänestä. Tärkeää on se, ettei palautetta anna vain hyvien suoritusten jälkeen. Tässä maailmassa on aivan liikaa suorittajia, vaatijia ja perfektionismiin pyrkiviä ihmisiä.
Meistä naisista on sanottu, että pahin kompastuksemme on keskinäinen kateus. Olen törmännyt tuohon naisten väliseen kateuteen. Se on sanottu suoraan, mikä on aikuista ja selventää heti tilanteessa vallitsevia outoja tunnelmia. Se on myös osoitettu omituisilla tavoilla. Tämä puolestaan on omiaan tuomaan lisää outoja vibroja vuorovaikutukseen. Usein näillä ammattikadehtijoilla on ongelmia omassa elämässään ja laajalti vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Onko naisen sitten todellakin niin ylivoimaisen vaikeaa sanoa kanssasisarelleen kauniita asioita? Mielestäni olemme kehittyneet hienoon suuntaan. Ja tämän sanon nyt vilpittömästi.
Veikkaan, että siinä, missä suoran puhuminen, on myös toisen kehuminen helpottunut sosiaalisen median myötä. On niin paljon helpompi sanoa suorat sanat, mutta myös lähettää sydän bittien takaa. Ja ehkä Facebookin tykkäämisetkin ovat sitä positiivista palautetta.
Pyrin päivittäin näkemään ihmisissä ympärilläni hyvää ja myös verbalisoimaan sen heille. Voin kertoa työkaverille potilaan antamasta hyvästä palautteesta sellaisen kuullessani. Kerron esimiehelleni arvostavani hänen tapaansa hoitaa asioita. Kannustan sosiaalisesta pelosta kärsivää potilastani kuvailemalla hänen hienoa ongelmanratkaisuaan vaikeassa tilanteessa. Kirjoitan kaverin profiilisivulle pitäväni hänen kuvastaan tai että hän on kaunis. Kiitän miestäni päivällisestä sanoen, että on ihanaa kun hän sen tekee. En koe kuitenkaan olevani muovinen, amerikkalaistyylinen "hi dear-tyyppi" , vaikka erään opiskeluaikaisen kenttäohjaajani mielestä "voisin olla hieman vähemmän niinkuin Kauniissa ja rohkeissa!" Hmm... Siinä sitä olikin positiivista palautetta ihan yllin kyllin rakentavassa paketissa nuorelle opiskelijalle, josta oli pian tuleva kollega.
Palautteen annossakin pitää olla aito. Nuoleskelu haisee matkojen päähän ja kateus jättää pahan jälkimaun.
Itse kuitenkin vannon positiivisen palautteen nimeen. Sillä on voimaa! Kaunis kiitos, huomio tai palaute ei ole antajaltaan pois. Se voi jopa palautua yllättävältä taholta ja moninkertaistaa ilon, tuoda onnistumisen kokemuksia. Se kaunistaa! Positiivinen palaute voi olla aiheellinen kehu, mutta se on myös paljon muuta. Lasta voi kasvattaa sen avulla kauniiseen käytökseen, oppimaan itsestään asioita ja ominaisuuksia sekä sosiaalista vuorovaikutusta. Positiivisen palautteen kautta lapsen on mahdollista luoda optimistisempi elämän asenne sekä kyky nähdä hyviä asioita. Sillä on siis suuri vaikutus kasvavan ihmisen taimen minäkuvaan.
Miten upealta murkkuilijasta tuntuu angstinsa alla, kun äiti kertoo tykkäävänsä ja olevansa ylpeä hänestä. Tärkeää on se, ettei palautetta anna vain hyvien suoritusten jälkeen. Tässä maailmassa on aivan liikaa suorittajia, vaatijia ja perfektionismiin pyrkiviä ihmisiä.
Meistä naisista on sanottu, että pahin kompastuksemme on keskinäinen kateus. Olen törmännyt tuohon naisten väliseen kateuteen. Se on sanottu suoraan, mikä on aikuista ja selventää heti tilanteessa vallitsevia outoja tunnelmia. Se on myös osoitettu omituisilla tavoilla. Tämä puolestaan on omiaan tuomaan lisää outoja vibroja vuorovaikutukseen. Usein näillä ammattikadehtijoilla on ongelmia omassa elämässään ja laajalti vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Onko naisen sitten todellakin niin ylivoimaisen vaikeaa sanoa kanssasisarelleen kauniita asioita? Mielestäni olemme kehittyneet hienoon suuntaan. Ja tämän sanon nyt vilpittömästi.
Veikkaan, että siinä, missä suoran puhuminen, on myös toisen kehuminen helpottunut sosiaalisen median myötä. On niin paljon helpompi sanoa suorat sanat, mutta myös lähettää sydän bittien takaa. Ja ehkä Facebookin tykkäämisetkin ovat sitä positiivista palautetta.
Pyrin päivittäin näkemään ihmisissä ympärilläni hyvää ja myös verbalisoimaan sen heille. Voin kertoa työkaverille potilaan antamasta hyvästä palautteesta sellaisen kuullessani. Kerron esimiehelleni arvostavani hänen tapaansa hoitaa asioita. Kannustan sosiaalisesta pelosta kärsivää potilastani kuvailemalla hänen hienoa ongelmanratkaisuaan vaikeassa tilanteessa. Kirjoitan kaverin profiilisivulle pitäväni hänen kuvastaan tai että hän on kaunis. Kiitän miestäni päivällisestä sanoen, että on ihanaa kun hän sen tekee. En koe kuitenkaan olevani muovinen, amerikkalaistyylinen "hi dear-tyyppi" , vaikka erään opiskeluaikaisen kenttäohjaajani mielestä "voisin olla hieman vähemmän niinkuin Kauniissa ja rohkeissa!" Hmm... Siinä sitä olikin positiivista palautetta ihan yllin kyllin rakentavassa paketissa nuorelle opiskelijalle, josta oli pian tuleva kollega.Palautteen annossakin pitää olla aito. Nuoleskelu haisee matkojen päähän ja kateus jättää pahan jälkimaun.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Tosi hupenevia kevätpäiviä
Lumi suli, valo tuli, ja sen myötä repullinen energiaa. Vaan mihin menee kaikki aika?
En ehdi kirjoittamaan. Töistä tultua en ehdi lukemaan, juuri ja juuri löytyy aikaa puolen tunnin kävelylle koiran kanssa. Päivällinen vaihtuu illalliseksi (ja senkin tekee mies). Saunaan ehtii vasta yhdeksän jälkeen. Niin vaan meni taas uutisaika. Yhtäkkiä kello tikkaa jo yhtätoista ja yötä. Koko ajan on sellainen olo, että menee jotenkin viiveellä, vaiheessa, hitaalla, kaikki muu paitsi pää! Tältäkö kissoista keväällä tuntuu?
Täytyy asentaa taloon valvontakamera, jotta selviää, mihin puuhasteluun aikani kuluu. Se on nimittäin ihmemysteeri.
Siksi siis tällainen väliaikabloggaus. Lyhyt ja töksähtelevä. Terveisiä vaan kaikille. Palaan ensi viikolla tänne. Jos vaikka silloin olisin ratkaissut kadonneiden tuntien arvoituksen.
En ehdi kirjoittamaan. Töistä tultua en ehdi lukemaan, juuri ja juuri löytyy aikaa puolen tunnin kävelylle koiran kanssa. Päivällinen vaihtuu illalliseksi (ja senkin tekee mies). Saunaan ehtii vasta yhdeksän jälkeen. Niin vaan meni taas uutisaika. Yhtäkkiä kello tikkaa jo yhtätoista ja yötä. Koko ajan on sellainen olo, että menee jotenkin viiveellä, vaiheessa, hitaalla, kaikki muu paitsi pää! Tältäkö kissoista keväällä tuntuu?
 |
Siksi siis tällainen väliaikabloggaus. Lyhyt ja töksähtelevä. Terveisiä vaan kaikille. Palaan ensi viikolla tänne. Jos vaikka silloin olisin ratkaissut kadonneiden tuntien arvoituksen.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Tosi juomalauluja
Paluu Planicaan... Vip-teltta ja norjalaisten juomalaulut. Me hiljaiset suomalaiset viereisessä pöydässä katselimme ilonpitoa osin noloina, osin kaivaten itsellemme samaa rohkeutta ja kykyä irrotella. Ystäväni kanssa jäimme pohtimaan suomalaisia juomalauluja. Onko niitä? Suomenruotsalaiset ovat kuuluja ryyppylauluistaan, samoin teekkarit, mutta mitä hoilaavat suomenkieliset?
Siinä istuessamme mieleen alkoi tulla vain melankolisia, mollivoittoisia valituksia viikonloppuisistä ja ihmisen ikävästä toisen luo. Täytyyhän meillä nyt jotain renkutuksiakin olla!!! Lähdimme niitä etsimään: helppoja, nopeasti mieleen palautettavia ja voimallisia.
Suomipop-biisien kertsit. Niistä voisi ottaa viisuja seuraavaan norjalaiskohtaamiseen. Aloittaa suohonlaulumittelön. Eput ja Baarikärpänen. Hectorin Juodaan viinaa.
Siis ryyppäämään, ryyppäämään, joka aamu sännätään
ja kun päivä on ohi, niin lisää kännätään.
Tahdon olla juovuksissa, aina sekä maanantaina,
tiistaina, keskiviikkona ja torstaina.
Juodaan viinaa,
tullaan viisaammiksi näin.
Juodaan viinaa,
on todellisuus piinaa hetkittäin,
selvinpäin.
Hea! Hea! Hea! Hea!
Me hoilattiin hiljaa
Ja vuonolla virtemme soi.
Sen kertasi kaiku,
Ja puseron sisältä
Lehahti lentoon
Se aamuinen koi.
muisti katosi minne?
Juhlista selvisimme
muistikatkoja on.
Minne
lähtisin vaikka minne,
kunhan selvittäisimme
miksi käynyt näin on.
Mutta keinon mä tiedän mi apua tuo,
ota ryyppy ja muistiisi juo.
Siinä istuessamme mieleen alkoi tulla vain melankolisia, mollivoittoisia valituksia viikonloppuisistä ja ihmisen ikävästä toisen luo. Täytyyhän meillä nyt jotain renkutuksiakin olla!!! Lähdimme niitä etsimään: helppoja, nopeasti mieleen palautettavia ja voimallisia.
Suomipop-biisien kertsit. Niistä voisi ottaa viisuja seuraavaan norjalaiskohtaamiseen. Aloittaa suohonlaulumittelön. Eput ja Baarikärpänen. Hectorin Juodaan viinaa.
Siis ryyppäämään, ryyppäämään, joka aamu sännätään
ja kun päivä on ohi, niin lisää kännätään.
Tahdon olla juovuksissa, aina sekä maanantaina,
tiistaina, keskiviikkona ja torstaina.
Juodaan viinaa,
tullaan viisaammiksi näin.
Juodaan viinaa,
on todellisuus piinaa hetkittäin,
selvinpäin.
Mutta mitä muuta meillä olisi heittää taistoon? Kotona kuukausi kohtaamisen jälkeen tietokoneella Google ja Lirama. Froikkarit. Sieltä täytyy löytyä jotain.
Juon, juon, minä poika juon.
Minä tykkään olla kännissä.
Juon, juon, minä poika juon.
Tahdon heilua hulluna humalassa.
Hei jaa jaa ja otetaan taas!
Viekää minut baariin veljet,
tuoliin nostakaa.
Hitto joo, mä en pelle oo,
jos mies en olla saa.
Kun katumus jo alkaa nostaa päätään illan pimeinä tunteina, voi vetäistä paatoksellisempaa kamaa. Miten olisi Kuustosen Kaktusviinaa?
Niinpä niin,
join murheisiin taas liikaa,
ja, ja, ja.
Antaa olla, Senor,
ei enää kaktusviinaa.
Popedalta löytyy jos jonkinlaista rallatusta tähän tarkoitukseen ja seuraava onkin ihan messevin... kun vaan muistaisi sävelen...
Oi kuningas alkoholi
Hirveä myrkky on etanoli
Jatkuu aataminomenankrooli
Täytyy juoda joka booli
Oi kuningas alkoholi
Hirveä myrkky on etanoli
Miks tuli mulle tä orjan rooli
Sen teki kuningas alkoholi
Hirveä myrkky on etanoli
Jatkuu aataminomenankrooli
Täytyy juoda joka booli
Oi kuningas alkoholi
Hirveä myrkky on etanoli
Miks tuli mulle tä orjan rooli
Sen teki kuningas alkoholi
Ja entäs Juice? Jostain syystä mieleen nousi Norjalainen villapaita.
Korkkasin tuomiset.
Heitimme huomiset
Aaltoihin ahtoisiin.
Hukuimme vaivaisiin
Tuumiin - ja taivaisiin
Voimakastahtoisiin.
Heitimme huomiset
Aaltoihin ahtoisiin.
Hukuimme vaivaisiin
Tuumiin - ja taivaisiin
Voimakastahtoisiin.
Aamussa kuulaassa
Seurassa suulaassa
Harjoitin viihdyntää.
Lauloimme tuttuja
Uusia juttuja,
Joissa on sydän ja pää.
Seurassa suulaassa
Harjoitin viihdyntää.
Lauloimme tuttuja
Uusia juttuja,
Joissa on sydän ja pää.
Hea! Hea! Hea! Hea!
Me hoilattiin hiljaa
Ja vuonolla virtemme soi.
Sen kertasi kaiku,
Ja puseron sisältä
Lehahti lentoon
Se aamuinen koi.
Olisihan noissakin jo muutamalle erälle Suomi - Norja -maaotteluun.
PS1. Meitä kuulemma yhdistää se, ettemme pidä ruotsalaisista... (lähdetietona useampikin norjalaisturisti).
Sitten googletin juomalaulut. Ja mitä netistä ei löydy, sitä ei tarvita.
Minne
(sävel: Memory / The Cats)
Minne,muisti katosi minne?
Juhlista selvisimme
muistikatkoja on.
Minne
lähtisin vaikka minne,
kunhan selvittäisimme
miksi käynyt näin on.
Mutta keinon mä tiedän mi apua tuo,
ota ryyppy ja muistiisi juo.
NÄKÄRÄINEN (hämä-hämähäkin sävel)
Mutta näihin tarvitsee jo laulukirjan.
PS2. Enkä minä kyllä ole näin alkoholisoitunut, mitä tämä postaus nyt antaisi ymmärtää...
PS3. Opetellaan silti ottamaan ilo irti ja päästetään ajoittain lapsekkuutemme valloilleen =0)
torstai 12. huhtikuuta 2012
Tosi venytystääh
Tänään marmatuttaa vaihteeksi. On alkanut ärsyttää! Nimittäin radiomainosten miesääni. Miellyttävä on tämän tietyn miehen ääni. Ei ihme, että häntä kuulee monenlaisissa tuotesijoitteluissa. Tavassa puhua on se ärsyttävä piirre. Hän venyttää lauseen viimeisen sanan viimeistä kirjainta juuri sopivan pirullisesti ja ähkäisee joka lauseen loppuun hoon!
Kuvittele matala, miellyttävä miesääni:
"Kevään kunniaksiihh. Nyt Sportin tarjouksessaahh. Naisille upeat Puumatthh. Vain kuusysiihh! Miehilleehh... Juoksuhousut ja lenkkikengät valinnan mukaannhh. Pakettihintaan vain satakaksysiihh! Vain tämän viikonnhh. Tuleehh!"
EN MENE! Ja pistän seuraavan kerran radionkin kiinni!
Kuvittele matala, miellyttävä miesääni:
"Kevään kunniaksiihh. Nyt Sportin tarjouksessaahh. Naisille upeat Puumatthh. Vain kuusysiihh! Miehilleehh... Juoksuhousut ja lenkkikengät valinnan mukaannhh. Pakettihintaan vain satakaksysiihh! Vain tämän viikonnhh. Tuleehh!"
EN MENE! Ja pistän seuraavan kerran radionkin kiinni!
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Tosi geeneissä
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä! Pienenä sitä ei huomannut, mutta näin aikuisena huomaa. Monen monta kertaa olen kuullut olevani äitini näköinen. Muutama viikko sitten myös äitini muotoinen. Tytär pesi saunassa selkääni ja totesi: "Äiti, sä näytät takaapäin ihan mummilta!" Niinpä, samanlainen hikiränni halkoo selkäfileitä ja jenkkakahvat ahdistelevat housun kaulusta. Olen pyknikkosukua! Endomorfi! Vahvat ovat geenit myös hiusten harmaantumisen suhteen, jos suvun naisia katsoo sukupolvia taaksepäin.
Vaan eivätpä yhtäläisyydet ulkonäköön lopu. Sisältä sitä vasta lainattua, opittua, äidinmaidossa imettyä tavaraa löytyykin.
Pääsiäispyhät vietimme perheeni kanssa vanhempiemme luona Itä-Suomessa. Oli aikaa oleskella ja seurata ikääntyvien vanhempiemme puuhailua kotonaan, meidän lapsuutemme kodeissa. Tutkailemalla puolisomme vanhempia opimme myös puolisomme tavoista toimia. Pelottavaa, mutta totta! Olen sitä mieltä, että suurimman osan noista ominaisuuksista täytyy períytyä. Olemme molemmat asuneet jo niin kauan poissa lapsuudenkodeistamme, etteivät vanhemmiten korostuvat tavat ja kotkotukset millään voi olla opittuja!
Vaikka olen opetellut omassa kodissani väljyyttä, olen taipuvainen hamstraamaan. Se ei ole ihme, kun katselee kotitaloani Imatralla. Yksikin tuoli lisää olohuoneeeen, niin se näyttäisi huonekalukaupalta. Työkalua ja -tarviketta, jota isältäni ei löydy, ei tarvita! Äitini käsityökorista (niitä on noin viisi) löytyy tarviketta joka lähtöön (viikonloppuna tarvitsin "jotain nyöriä" ja muamo kaivoi säkillisen sisalnarua). Vanhat korut, koulukirjat, miesten puvut, lasipurkit ja muovitonkat elävät omaa elämäänsä talon vintillä. Säästeliästä, ettenkö sanoisi nuukaa elämää.
Konfliktien välttelyn olen perinyt äidiltäni. Isäni on toista maata, hän oikein hakeutuu niihin. Otamme äidin kanssa rauhallisesti (yleensä) epämääräiset tilanteet, emme tee hätiköityjä johtopäätöksiä vaan "kattellaan". Äiti luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja että niillä on joku tarkoitus. Olemme myös yhtä lahopäisiä asioissa, joilla ei nyt niin suurta merkitystä ole. Meitä yhdistää kyky ottaa asiat rennosti ja nautiskella. Itkijänaisen vikaakin on meissä molemmissa.
Mieheni nukkuu huonosti, hänellä kiehahtaa herkästi, outo tilanne saa hänet hätääntymään äkkiseltään, hän aina kysyy ensin minulta jos jokin asia ei toimi tai on hukassa. Hän on tarkka asioissa, mihin ryhtyy (ei tykkää siitä, että asiat tehdään ryssimällä *suora lainaus) Mitä kauemmin vierailemme hänen vanhempiensa luona, sitä selvemmäksi perheen dynamiikka käy. Ruokolahdella asuvat huonosti (liki olemattomasti) nukkuva, perheen asioita murehtiva, aktiivinen anoppi ja vahvatahtoinen ja tekninen appiukko. Toinen ei oikein näe ja toinen ei kuule! Ihania ihmisiä ovat appivanhempani. Heidän kauttaan ymmärrän heidän poikaansa paremmin. Olen jo useaan otteeseen pääässyt huomauttamaan miehelleni, että "kuuletko kenties isäsi äänen tuossa kohtaa?" Lapset joutuvat toistamaan selityksiään: miehenikin kuulo on uhkaavasti heikentynyt... tai sitten se on valikoitunut...
Minkähänlaisia ristisiitoksia tuosta jälkikasvustamme sitten tulee? Nyt jo näen tyttäressäni samanlaista teknistä vahvuutta kuin isässään ja papassaan. Hänessä on päättäväisyyttä ja toimeen tarttumisen voimaa. Minulta tulee ehkä rennosti ottamisen taito, uskallus hullutella ja luovuus. Pojassa on boheemiutta, mikä tulee meikäläiseltä. Hermoilun on tainnut saada isänsä puolelta tai minun isältäni... Hänen täytyy aina tietää asiat jo hyvissä ajoin. Poika ei kestä yllätyksiä. Jääräpäinen se on kuin miehen suvun uroot! Jännää nähdä, millaisiksi kehittyvät aikuistuttuaan. Kenen äänillä puhuvat ja millaisia sananparia perintönään kulljettavat?
Vaan eivätpä yhtäläisyydet ulkonäköön lopu. Sisältä sitä vasta lainattua, opittua, äidinmaidossa imettyä tavaraa löytyykin.
Pääsiäispyhät vietimme perheeni kanssa vanhempiemme luona Itä-Suomessa. Oli aikaa oleskella ja seurata ikääntyvien vanhempiemme puuhailua kotonaan, meidän lapsuutemme kodeissa. Tutkailemalla puolisomme vanhempia opimme myös puolisomme tavoista toimia. Pelottavaa, mutta totta! Olen sitä mieltä, että suurimman osan noista ominaisuuksista täytyy períytyä. Olemme molemmat asuneet jo niin kauan poissa lapsuudenkodeistamme, etteivät vanhemmiten korostuvat tavat ja kotkotukset millään voi olla opittuja!
Vaikka olen opetellut omassa kodissani väljyyttä, olen taipuvainen hamstraamaan. Se ei ole ihme, kun katselee kotitaloani Imatralla. Yksikin tuoli lisää olohuoneeeen, niin se näyttäisi huonekalukaupalta. Työkalua ja -tarviketta, jota isältäni ei löydy, ei tarvita! Äitini käsityökorista (niitä on noin viisi) löytyy tarviketta joka lähtöön (viikonloppuna tarvitsin "jotain nyöriä" ja muamo kaivoi säkillisen sisalnarua). Vanhat korut, koulukirjat, miesten puvut, lasipurkit ja muovitonkat elävät omaa elämäänsä talon vintillä. Säästeliästä, ettenkö sanoisi nuukaa elämää.
Konfliktien välttelyn olen perinyt äidiltäni. Isäni on toista maata, hän oikein hakeutuu niihin. Otamme äidin kanssa rauhallisesti (yleensä) epämääräiset tilanteet, emme tee hätiköityjä johtopäätöksiä vaan "kattellaan". Äiti luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja että niillä on joku tarkoitus. Olemme myös yhtä lahopäisiä asioissa, joilla ei nyt niin suurta merkitystä ole. Meitä yhdistää kyky ottaa asiat rennosti ja nautiskella. Itkijänaisen vikaakin on meissä molemmissa.
Mieheni nukkuu huonosti, hänellä kiehahtaa herkästi, outo tilanne saa hänet hätääntymään äkkiseltään, hän aina kysyy ensin minulta jos jokin asia ei toimi tai on hukassa. Hän on tarkka asioissa, mihin ryhtyy (ei tykkää siitä, että asiat tehdään ryssimällä *suora lainaus) Mitä kauemmin vierailemme hänen vanhempiensa luona, sitä selvemmäksi perheen dynamiikka käy. Ruokolahdella asuvat huonosti (liki olemattomasti) nukkuva, perheen asioita murehtiva, aktiivinen anoppi ja vahvatahtoinen ja tekninen appiukko. Toinen ei oikein näe ja toinen ei kuule! Ihania ihmisiä ovat appivanhempani. Heidän kauttaan ymmärrän heidän poikaansa paremmin. Olen jo useaan otteeseen pääässyt huomauttamaan miehelleni, että "kuuletko kenties isäsi äänen tuossa kohtaa?" Lapset joutuvat toistamaan selityksiään: miehenikin kuulo on uhkaavasti heikentynyt... tai sitten se on valikoitunut...
Minkähänlaisia ristisiitoksia tuosta jälkikasvustamme sitten tulee? Nyt jo näen tyttäressäni samanlaista teknistä vahvuutta kuin isässään ja papassaan. Hänessä on päättäväisyyttä ja toimeen tarttumisen voimaa. Minulta tulee ehkä rennosti ottamisen taito, uskallus hullutella ja luovuus. Pojassa on boheemiutta, mikä tulee meikäläiseltä. Hermoilun on tainnut saada isänsä puolelta tai minun isältäni... Hänen täytyy aina tietää asiat jo hyvissä ajoin. Poika ei kestä yllätyksiä. Jääräpäinen se on kuin miehen suvun uroot! Jännää nähdä, millaisiksi kehittyvät aikuistuttuaan. Kenen äänillä puhuvat ja millaisia sananparia perintönään kulljettavat?
torstai 5. huhtikuuta 2012
Tosi hidasta portaikkoa
Joku viisas tiedemies voisi vääntää minulle rautalangasta, miksi lihominen tapahtuu niin paljon nopeammin kuin laihtuminen. Tiedän ja ymmärrän kilokalorien vaikutuksen ja toiminnan. Sitä en ymmärrä, että miksi viikon mässytyksestä napsahtaa saman tien neljä kiloa lisäpainoa kun neljän viikon dietin aikana ei liikahda kilokaan! Joku tässä ei täsmää!
Mies ilmoitti meidät molemmat Keventäjiin ennen Italian matkaa, siis viikolla 8. Kuten kirjoitin aiempana, neljä kiloa tuli pastojen syönnistä tuliaisina Suomeen. Niitä olen nyt yrittänyt sulatella merkitsemällä jokaisen suupalan rehellisesti päiväkirjaan, lisännyt liikuntaa polvikivun rajoissa. Keventäjät on ansiokkaasti laskenut minulle painoindeksiä, ruualla tulleita ja liikunnalla menneitä kilokaloreita, arviota siitä, paljonko saan syödä tavoitepainon saavuttamiseksi 1.7.12 mennessä. Huoh! Tämä läski on junttautunut yltympäriinsä kehoani niin, ettei se suostu hievahtamaankaan.
Viihdyn kyllä tässä nykyisessäkin koossani, mutta ihan terveydellisistä syistä olisi hyvä saada noin 6-10 kiloa pois. Jos painon pudotus auttaisi siihen, millä sitä painoa alkoi tulla: polvivaivat! Jos nielusta ei enää kumpuaisi öisin korinaa ja yöuni olisi laadullisempaa. Jos vireystila olisi parempi. Jos kesähelteillä ei hikoiluttaisi niin paljoa. Jos ruokailutottumukset muuttuisivat pysyvästi. Jos pääsisi eroon makeanhimosta. Ja sitten jos siinä sivussa alkaisi näyttämään hieman paremmalta niin aina plussaa! Paljon etuja, mutta niin on kyllä paljon vaivaakin tätä menoa!
Pikadietteihin en usko. Painonvartijoiden pistelaskut on kokeiltu, samoin karppaaminen. Nuo molemmat systeemit kyllä antavat aineksia elämäntaparemonttiin, mikä on tavoitteeni. Nyt on vuorossa Keventäjien keinot. Vaikka muuten kirjoitan päiväkirjaa, suhtauduin epäilevästi ruokapäiväkirjan pitämiseen. En osannut ajatella, että siitä voisi olla jotain apua. Kyllä se vaan jotain on opettanut.
Näen nyt napostelun kriisipaikat, eri ruoka-aineet näyttäytyvät uudessa valossa (kukkupuhetta se, etteikö leipä muka lihota!), liikunnan merkitys arjessa on korostunut, pystyn hillitsemään paremmin mielitekoja. Ainoa mikä puuttuu, on painon lasku!
Olen kuullut juu senkin, että paino laskee portaittain... Missä se ensimmäinen askelma on???
Mies ilmoitti meidät molemmat Keventäjiin ennen Italian matkaa, siis viikolla 8. Kuten kirjoitin aiempana, neljä kiloa tuli pastojen syönnistä tuliaisina Suomeen. Niitä olen nyt yrittänyt sulatella merkitsemällä jokaisen suupalan rehellisesti päiväkirjaan, lisännyt liikuntaa polvikivun rajoissa. Keventäjät on ansiokkaasti laskenut minulle painoindeksiä, ruualla tulleita ja liikunnalla menneitä kilokaloreita, arviota siitä, paljonko saan syödä tavoitepainon saavuttamiseksi 1.7.12 mennessä. Huoh! Tämä läski on junttautunut yltympäriinsä kehoani niin, ettei se suostu hievahtamaankaan.
Viihdyn kyllä tässä nykyisessäkin koossani, mutta ihan terveydellisistä syistä olisi hyvä saada noin 6-10 kiloa pois. Jos painon pudotus auttaisi siihen, millä sitä painoa alkoi tulla: polvivaivat! Jos nielusta ei enää kumpuaisi öisin korinaa ja yöuni olisi laadullisempaa. Jos vireystila olisi parempi. Jos kesähelteillä ei hikoiluttaisi niin paljoa. Jos ruokailutottumukset muuttuisivat pysyvästi. Jos pääsisi eroon makeanhimosta. Ja sitten jos siinä sivussa alkaisi näyttämään hieman paremmalta niin aina plussaa! Paljon etuja, mutta niin on kyllä paljon vaivaakin tätä menoa!
Pikadietteihin en usko. Painonvartijoiden pistelaskut on kokeiltu, samoin karppaaminen. Nuo molemmat systeemit kyllä antavat aineksia elämäntaparemonttiin, mikä on tavoitteeni. Nyt on vuorossa Keventäjien keinot. Vaikka muuten kirjoitan päiväkirjaa, suhtauduin epäilevästi ruokapäiväkirjan pitämiseen. En osannut ajatella, että siitä voisi olla jotain apua. Kyllä se vaan jotain on opettanut.
Näen nyt napostelun kriisipaikat, eri ruoka-aineet näyttäytyvät uudessa valossa (kukkupuhetta se, etteikö leipä muka lihota!), liikunnan merkitys arjessa on korostunut, pystyn hillitsemään paremmin mielitekoja. Ainoa mikä puuttuu, on painon lasku!
Olen kuullut juu senkin, että paino laskee portaittain... Missä se ensimmäinen askelma on???
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Tosi sekavaa sanastoa
Ei ole permanentti enää permanentti. Se on rakennemuokkaus! Parturikaan harvemmin enää parturi vaan hiusmuotoilija.
Vajaakuntoinen on sosiaalisesti työrajoitteinen.
Siivooja on siistijä, askartelunohjaaja ohjaustoiminnan artenomi ja luultavasti kohta kulttuuripainotteinen sosionomi. Entä mitä tekee menekinedistäjä?
Kotona asuminen ja arkinen puuhailu on kotoilua.
Enää et harrasta tanssia vaan zumbaat, käyt sololatinoksessa, latinomixissä tai bailatinossa. On myös bodyfusionia, lyrical dancea ja poppingia.
Niin ja kaikki kuntosalityöntekijät ja jumppaopet taitavat olla nykyisin personal trainereita.
Stressitasoa alentaakseen ihminen leppoistaa eli downshiftaa.
Kenkiä ostaessa ei enää tiedä, mikä on mikä. Loaferit vai slipperit, sandaletit vai platformit, sling backit vaiko espandrillet? Ja mitkä ovat lifestyle-kengät? Urheilujalkineissa on autoista tuttuja kirjain-numeroyhdistelmiä ja niitä ostamaan lähtiessäsi tarvitset muistilapun, kun ei enää voi mennä ostamaan pelkästään lenkkareita tai sisäpelikenkiä.
Tavan mustikka ja puolukka ovat superfoodia. Samoin pähkinät ja tyrnimehu!
Onko poro koko Suomessa lähiruokaa? Viron pottuja saa ainakin Etelä-Suomen näkökulmasta lähempää. Kastike on salsa ja makaroni pastaa.
Ala-aste muuttui jossain välissä alakouluksi ja yläaste yläkouluksi. Sijaitsevatko ne päällekkäin vai saman mäen ala- ja yläpuolella?
Ennen oli lastentarha, sitten päiväkoti ja nyt ne ovat varhaiskasvatuskeskuksia.
Porno on aikuisviihdettä. Hitto, olen aikuinen, muttei se minua kamalasti kyllä viihdytä (eikä viehätä).
Puoliso on kumppani (näin avoimina aikoina), rakastaja on salarakas.
En ole todellakaan mediaseksikäs lähtiessäni kohta vanhoissa lenkkareissani työpaikkani kuntosalille polkemaan kuntopyörää. Jaloissani ei ole Adidas XZ93 fi:tä eikä ranteessa tikitä mittareita. Tukka sojottaa luonnonkiharalla ja haisen hielle. Kukaan ei tule kertomaan minulle, miten minun tulee kuntoani kohottaa. Ihan itte keksin. Rehkimisen jälkeen ajan kotiin pienellä sitikan käppänälläni ja ahmin kuvun täyteen miehen tekemää perusmättöä ja heittäydyn sohvalle lukemaan! Voi onnea!
Vajaakuntoinen on sosiaalisesti työrajoitteinen.
Siivooja on siistijä, askartelunohjaaja ohjaustoiminnan artenomi ja luultavasti kohta kulttuuripainotteinen sosionomi. Entä mitä tekee menekinedistäjä?
Kotona asuminen ja arkinen puuhailu on kotoilua.
Enää et harrasta tanssia vaan zumbaat, käyt sololatinoksessa, latinomixissä tai bailatinossa. On myös bodyfusionia, lyrical dancea ja poppingia.
Niin ja kaikki kuntosalityöntekijät ja jumppaopet taitavat olla nykyisin personal trainereita.
Stressitasoa alentaakseen ihminen leppoistaa eli downshiftaa.
Kenkiä ostaessa ei enää tiedä, mikä on mikä. Loaferit vai slipperit, sandaletit vai platformit, sling backit vaiko espandrillet? Ja mitkä ovat lifestyle-kengät? Urheilujalkineissa on autoista tuttuja kirjain-numeroyhdistelmiä ja niitä ostamaan lähtiessäsi tarvitset muistilapun, kun ei enää voi mennä ostamaan pelkästään lenkkareita tai sisäpelikenkiä.
Tavan mustikka ja puolukka ovat superfoodia. Samoin pähkinät ja tyrnimehu!
Onko poro koko Suomessa lähiruokaa? Viron pottuja saa ainakin Etelä-Suomen näkökulmasta lähempää. Kastike on salsa ja makaroni pastaa.
Ala-aste muuttui jossain välissä alakouluksi ja yläaste yläkouluksi. Sijaitsevatko ne päällekkäin vai saman mäen ala- ja yläpuolella?
Ennen oli lastentarha, sitten päiväkoti ja nyt ne ovat varhaiskasvatuskeskuksia.
Porno on aikuisviihdettä. Hitto, olen aikuinen, muttei se minua kamalasti kyllä viihdytä (eikä viehätä).
Puoliso on kumppani (näin avoimina aikoina), rakastaja on salarakas.
En ole todellakaan mediaseksikäs lähtiessäni kohta vanhoissa lenkkareissani työpaikkani kuntosalille polkemaan kuntopyörää. Jaloissani ei ole Adidas XZ93 fi:tä eikä ranteessa tikitä mittareita. Tukka sojottaa luonnonkiharalla ja haisen hielle. Kukaan ei tule kertomaan minulle, miten minun tulee kuntoani kohottaa. Ihan itte keksin. Rehkimisen jälkeen ajan kotiin pienellä sitikan käppänälläni ja ahmin kuvun täyteen miehen tekemää perusmättöä ja heittäydyn sohvalle lukemaan! Voi onnea!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)