keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Tosi jääräpää

Meillä asuu ainakin yksi jääräpää. Sillä on neljä jalkaa, musta nenä, lerppakorvat ja Dobby-kotitontun katse. Eikö yhdennäköisyys olekin ällistyttävä? Määräävin luonteenpiirre koirapojallani Kurkolla on kuitenkin  lujatahtoisuus.

Kun juttelen sisareni kanssa eteisessä, tai ystävättäreni kanssa puhelimessa, Kurko pyörii ympärilläni, tuuppii kuonollaan säärtäni , urahtelee. Jos näillä toimilla ei huomiota heru, se alkaa haukahdella ja nousta takajaloilleen etutassut jalkojani vasten. Ellen tässä vaiheessa jo ole torpannut koiraa vessaan jäähylle, se alkaa kiskoa sukkiani jalasta. Oli sitten jaloissa nilkka- tai polvisukat, Kurko poistaa ne yksitellen ja tappaa ne (ravistelee vinhasti).

Iltaisin iskee jääräpäälle touhupiikki. Silloin Kurko kulkee perässäni aktivaatiopallo omintakeisesti suussaan. "Tarttis täytettä!" Juustokuutioita, makupalanappuloita, leivänmuruja. Koira istuu jalkojen juuressa ja urisee. Se hyppää sohvalle viereen ja urisee. Jos pallo on lipunut sängyn alle, Kurko makaa sängyn vierellä, tuijottaa palloa villakoirien seassa ja haukahtelee. Siinä saattaa vierähtää liki tunti. Se tietää, että emännällä menee hermo siihen mörinään ja tulee kyllä auttelemaan.

Kurko tietää, että kun se tulee ulkoa sisälle ilman tappelua, se saa makupalan. Koiran riivattu on oppinut käyttämään tilannetta hyväkseen. Se ramppaisia pihalle puolen tunnin välein. Jos ei pääse, se urahtelu kuuluu taukoamatta eteisestä. Tappelulla sisälle tarkoittaa sitä, että emännän lähestyessä se ottaa jalat alleen ja vetää formulaa pitkin pihaa. Hauska leikki?!?

Viimeisin känttyily Kurkolta on tietokonetyöskentelyn häirintä. Kirjoitan blogia tai Power pointia koulutukseen. Kurko hyppää sohvalle viereen (huom! aina oikealle puolelle) ja alkaa taas sen oman mörähtelynsä. Sitten alkaa se käden tuuppiminen: kuono ranteen alle ja pöks! Uudestaan.... uudestaan.... Kone sivuun, koira syliin. Se heittäytyy selälleen tassut taivasta kohti ja ottaa rapsuttelut avosylin vastaan. Lipuu siinä emännän kiire mielestä, ärsyyntymisen kurtut otsalta sulavat naururypyiksi silmäkulmiin. Niin että miten se koira taas koulutetaankaan...

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Tosi paksut nilkat

Itsenäisen naisen nilkat
paksuuntuvat vuosien myötä.
Vuosi vuodelta välitän vähemmän
mitä minusta ajatellaan.

Paksuuntuvat vuosien myötä
kantapäiden, korvien ihot.
Mitä minusta ajatellaan,
alkaa haukottaa!

Kantapäiden, korvien ihot
elämän parkkiinnuttamat.
Alkaa haukottaa,
jos taival käy tylsäksi.

Elämän parkkiinnuttamat;
Vuosi vuodelta välitän vähemmän,
jos taival käy tylsäksi.
Itsenäisen naisen nilkat.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Tosi moskovantorimeininki

Etelä-Karjalassa vaaliteemana eräillä on "Ei myydä maitamme venäläisille!" Kotikadullani on yksi talo venäläisomistuksessa. Anoppilan kylillä muutama lisää. Paikalliset laskettelu- ja lomakeskukset sekä vanha Rantalinna myös myyty. Veikkaan, ettei naapurikansallamme ole kuitenkaan helppoa suloisessa Suomessamme. Ryssittelyä! Tuuppimista kaupan kassajonossa! 

Laskettelukeskuksissa olen tavannut monenmoisia slalom-kumppaneita. Suomalaisia sekä venäläisiä. Olen pyrkinyt suhtautumaan arvojeni pohjalta ihmisiin kansallisuudesta riippumatta. Jokainen on hyvä niin kauan, kunnes toisin todistaa. Jonkun kerran olen miltei joutunut itänaapurin ylilaskemaksi ja sadatellen todennut, että joko rinnesääntöjä ei ole käännetty venäjäksi tai laskija on piittaamaton turpelo. Toivomisen varaa jättävät ajoittain myös jonottamistavat. Se, että ihmisiä seisoo peräkkäin ankkurihissilaitteen takana, tarkoittaa jonoa! Mutta mm. Kuusamossa olemme viettäneet hauskaa joulua yhdessä venäläisvieraitten kanssa. Lapset pelasivat pöytäkiekkoa omieni kanssa. Silmää hivelivät pikkutyttöjen kauniit mekot ja rouvien kullan kimallus, korvaa kohteliaitten herrojen soljuva englanti. 

Meillä käydään vaalikeskustelua siitä, pitäisikö pakkoruotsista luopua. Suomessa ruotsia äidinkielenään puhuu väestöstä noin 4 % (noin 220000). Idässä eduksi olisi venäjänkielen taito. Koko Suomessa venäjä on puhutuin vieras kieli, jopa 45 224 puhujaa. Pohjoisessa on kansa, joka puhuu kaunista etnistä saamea (pohjoismaissa yhteensä noin 30000 hlö)  ja viittomakielisiä on noin 5000. Eikö kaikki kielitaito ole hyvästä? 

Minulla on kytkös venäjän kieleen. 3-4 luokalla Kaukopään ala-asteella luokanvalvojani Harriet kuului Suomi-Venäjä-seuraan. Harriet halusi opettaa meille halukkaille venäjää ja perusti venäjä-kerhon. Siellä sitten ihmettelimme outoja aakkosia ja niitä seitsemää ässää, päähän tarttui muutama sana ja numerot. Edelleen osaan lukea sanoja, mutten välttämättä tiedä, mitä ne tarkoittavat! 

Käväisin viikonloppuna Itä-Suomessa, lapsuuden kotikaupungissani, lapsuuden kodissani, vanhempieni luona. Luvassa kiireetöntä oleilua, pihasaunan löylyjä, muamon ruokapatoja ja hieman kylillä kuljeskelua. Ajelimme lasten kanssa Hämeenlinnasta Lahteen, Kouvolan ja Lappeenrannan ohi Imatralle. 

Kouvolan jälkeen ne alkoivat: venäjän kieliset tiedotteen: 
"диск, на правой. поможет вам пройти" Aja oikealla, helpotat ohittamista) 
 " рыбы" (Kalaa)  *
* käännökset Google kääntäjän, en ota vastuuta oikeinkirjoituksesta 

Vähintään joka kolmas auto oli idän kilvissä ja autonkuljetusrekoissa matkasivat  Jeepit uusille omistajilleen itärajan taa. Enää ei onneksi näe niitä kaikkein reuhkoimmassa kunnossa olevia rekkoja, jotka linkosivat räjähtäneet kumit päin perässä ajajan tuulilasia. Tällä kertaa ei ollut kilometrien jonojakaan Lappeenrannan kohdilla. Hieman matkan tekoa nuo kolmenkin rekan karavaaneissa ajaneet rahtarit hidastivat. Ei päässyt perjantain menoliikenteessä rivakasti ohi, kun edessä oli noin 70 metrin autojono kolmessa kerroksessa!


Ja siis: en ole rasisti! Mutta... taidan olla hätäinen! Nimittäin tuon rekkajonossa ajamisen lisäksi huomasin ärtyväni kassajonossa.


Tytär halusi shoppailemaan H & M:ään, koska liike on Imatralla parempi kuin meillä Hämeenlinnassa. Siispä sinne. Parkkihallissa jo huomasimme, että tänään oli kansainvälinen shoppailupäivä... Vaaterekkien seasta bongasin 2 muuta suomalaista seuruetta. Kaikki muut olivat venäläisiä. Venäjän kieli oli yleisin puhuttu ja kuultu kieli. Naiset olivat pukeutuneet tyylikkäästi ja miehet, jotka nojailivat tiskiin, omistivat tuhdin kukkaron. Rouvat ja lapset kantoivat sylin täydeltä vaatteita ensin sovitukseen, sitten kassalle. Siellä heitä palveli asianmukaisesti yksi venäjää taitava nuori nainen. Muut puhuivat englantia asiakkailleen, kysyi kohteliaasti passia tax free-ostoksiin. Minä seisoin yksien housujen kanssa kolmantena palvelujonossa. Aikaa vierähti vartti, hermosoluja tuhoutui useampi kymmentuhat, reisi-, poski- ja peppulihakset kiristelivät. Sitten hymyillen kassaneiti kiitti edessäni asioineen asiakkaan ja sanoi minulle "Morjens!" 


Maailmalla minua siis saatetaan luulla venäläiseksi, mutta kotimaassa ilmeisesti erotun suomalaiseksi. Kireys lihaksista katosi samantien ja tyytyväisenä maksoin ale-housut. Olen vaan niin kamalan hätäinen, nopeisiin liikkeisiin tottunut karjalaismuija. 





maanantai 21. maaliskuuta 2011

Tosi viherpiipertäjä?

Eilen leivoin spelttisämpylöitä ja tulin teinien sanoin dissatuksi. "Taas jotain terveysleipää! Näissä on joku outo maku (heiiii teini, se on ruoan maku, vilja, joka maistuu) Ootsä joku terveysintoilija, viherpiipertäjä?" Ja niin se tenava noukki pakkasesta einespizzan ja lämmitti päivällisekseen. Huokaus!

Olen sielultani viherpiipertäjä. Ajatus on hyvä, mutta teot eivät aina kanna niiden tasolle. Niinpä jäin miettimään, mitä teen oman ja lähipiirin, poloisen pallomme ja sen ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Teenkö oikeita tekoja, toimenpiteitä, valintoja?

Ensinnäkin hyvinvoinnissa aika monia asia liittyy ruokaan. Joutuu miettimään asioita lähelle ja kauas: terveys ja tasapuolisuus, kuluttavuuden minimointi ja puhtaus. Jos mahdollista, ostan mielelläni luomu-tuotteita. Esim. banaanit eivät ole juurikaan kalliimpia kuin ns. normipötköt. Usein meille ostetaan Reilun kaupan kahvia, kaakaota ja leipää, jossa on mahdollisimman vähän hiilihydraatteja, mutta paljon kuitua. Olen myös irrottanut perheen margariineista. Se on voita tai kompromissina Oivariinia. Pullossa lieden reunalla on oliiviöljyä, jääkaapissa "partajugua". Leivontaan en enää käytä teollisesti täysin valkaistua vehnäjauhoa vaan yritän löytää ravintorikkaamman vaihtoehdon, vaikka siitä speltistä. Maito on ykköstä. Suolat pitää vielä saada vaihdettua ruususuolaan, vaikka ei Herbamarekaan huono vaihtoehto ole. Lähilihaakin saisi Penasta, mutta kun tulee niin harvoin ajeltua sinne saakka (muka muka pitkä matka Hattulaan...). Tähdemuusista teen lapsille perunaleipäsiä, makaronijämät muuntautuvat laatikoksi tai saunaillan salaatiksi. Mukana kaupassa pitää olla ainakin yksi oma kauppakassi tai kori.

Sitten nuo tuotepakkaukset. Ihan joka perunaan en viitsi omaa hintalappua laittaa. Ja olisihan se aika villiä kassalla alkaa lappaa niitä siihen nyloniseen kauppakassiin yksitellen kassaneidin vingutettua 10 pottua lukulaitteen läpi. Perunat siis pussiin ja yksi hinta. Paprikat, kurkut, parsakaalit, banaanitertut voi huoleti punnita paljaaltaan. Pullot ja tölkit kierrätän viimeistä myöden. Laitan hihnalle myös sellaiset muovi- ja lasipullot, joista ei saa panttia.

Pahviset pakkaukset tekevätkin sitten varsinaisen tehokierrätysmutkan. Ensin palveltuaan ruoka-ainetta siitä tehdään koiralle aktivaatiolelu: paketin sisään herkkupaloja ja teipillä suu kiinni (siis paketin, ei koiran). Elukka saa käyttää aivojaan ja leukojaan saadakseen makupalan. Rämmäleet joutavat sitten takkakoriin odottamaan polttohautausta.

Kierrätän myös peltipurkit. Niille on varattu oma roskaämpäri allaskaapissa ja sen täytyttyä tölkit käydään kippaamassa pelti-Molokkiin. Luetut ja turhat lehdet menevät lehti-Molokkiin leikkelyoperaation jälkeen (kerään kuvia kirjoitusharjoituksiin, tekstejä ystävien kortteihin) . Patterit menivät ennen Molokin kyljessä kyyhöttäneeseen pitkulaiseen keräyspisteeseen, mutta ne ovat typeryyttään viisaammat poistaneet. Pattereita saa palauttaa joidenkin kauppojen eteisiin. Niitä ei nyt meinaa muistaa ottaa mukaan kauppareissuille.

Rakastan kirpputoreja. Kierrätys on jalo aate ja uskottelen edelleen, että siitä siellä on kyse. Osa on tietysti ihan kaupallisia yrityksiä, osa järjestöjen hyväntekeväisyysrahojen ja -vaatteiden keruuta varten. Tarvitessamme jotain käyn ensin kiertämässä kirppikset. Kierrätämme itselle vanhoja tai sopimattomia, lasten pieneksi käyneitä ystäväpiirissä ja olen vienyt osan suoraan maahanmuuttajaperheille, kasannut vauvapaketteja Venäjän lastenkoteihin. Hyvät kuosit saavat uuden muodon ompelemalla tai mattoon kudottuna.

Kiertoon menevät vaatteiden lisäksi myös kauniit lasipullot ja -purkit, puuesineet, viinipullon korkit, ylimääräiset klinkkerit, jopa rikkoutuneet posliinit. Askarteluun joko töissä tai kotona.

Energian säästämisessä en ole hyvä. Tykkään kovasti kynttilöistä kyllä, mutta unohtelen lamppuja palamaan. Mies kulkee perässä ja sammuttelee manaillen "kalliit valot". Asumme neliöihinsä nähden  lämmityskustannuksiltaan edullisessa talossa. Pakkasilla palaa ahkerasti takka. En aina malta odottaa yösähköaikaa vaan tuuppaan pesukoneet päälle pitkin päivää. Olen kyllä kiinnostunut siitä, mistä sähköni tulee. Pitäisin kovasti siitä, että vaihtoehtoisia energiamuotoja kehitettäisiin atomienergian rinnalle, mahdollisesti sen joskus syrjäyttäen.

Jotakin siis tulee tehtyä ihmisten ja luonnon kuormituksen vähentämiseksi. Arvosanaksi annan itselleni 8. Jotakin on kuitenkin vielä. Haaveilen hybridiautosta. Haluaisin kesäisin pyöräillä töihin, mutta kun se Rapamäki ennen sairaalaa on kiduttava. Olen muuten kerran ottanut aikaa. Töistä kotiin polkee jopa 7 minuuttia nopeammin. Riihimäellä töissä ollessani kuljin yhden kesän hauskalla yhdistelmällä potkulauta - juna. Siellä osastolla minulla oli ystävältä kierrätetty vanha vihreä Mummo-Tunturi, jolla tein kotikäyntejä, kunnen se pöllittiin, löysin sen, hain takaisin (jättäen ryöstäjälle käkättelevän viestin) ja se hävisi uudelleen.  Meni kiertoon sekin munamankeli!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Tosi uusia muotoon kirjoittamisia

Nyt tulee erilainen postaus. Runoja. Olen viikonlopun lueskellut Gillie Boltonin luovan kirjoittamisen kirjoja Writing Works ja Writing Cures. Sitten eksyin jo Wikipedian kautta runous-sivuille ja valaistuin lisää. Olen hakenut uusia harjoituksia repertuaariini ja kas! Pitkästä aikaa runosuoneni tervehtyi, ummetus kaikkosi. Löysin muotokirjoittamiseen itselleni uusia muotoja, maailmalle muinaisia: pantoum (Indonesiasta), trioli (Ranskasta) ja ghazal (Arabian maista). Minä, joka kavahdan kaavoja, olen vuoteen 2007 inhonnut tankoja...

              *

Löhösin kuumassa kylvyssä,
otsallani kiehui hiki.
Lasit sumenivat,
menetin otteeni kirjan sanoista.
Otsallani kiehui hiki.
Mielessäni paistuin Barcelonassa,
menetin otteeni kirjan sanoista
ne huurtuivat höyrynä ilmaan.
Mielessäni paistuin Barcelonassa:
Auringon lapsi.
Ne huurtuivat höyrynä ilmaan:
Ajatukset syksyn pimeästä.
Auringon lapsi!
Lasit sumenivat,
ajatukset syksyn pimeästä, 
löhösin kuumassa kylvyssä.

               *
Ahtaana omille tunteille
heittää sydämeni volttia.
Pettyneenä ihmissuhteille,
ahtaana omille tunteille.
Päätän, kukaan ei tunkeile.
Alan rakentaa porttia.
Ahtaana omille tunteille
heittää sydämeni volttia.

               *


Odotan viestiäsi ystävä
kuin lintu vapautumista häkistä, ystävä.


Olenhan vain ihminen,
ihminen sinulle vanha ystävä.


Luotathan minuun vielä,
sinä minulle, minä sinulle; ystävä!


Vaikka joskus teen väärin.
Niin inhimillistä, eikö, ystävä?


Pyrin hyvyyteen, selkeyteen.
Näethän sen, tunnet, rakas ystävä.


                 *

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Tosi v-mäistä

Eräs ihminen sanoi kärttyisässä mielentilassa, että häntä viluttaa t:llä. Aika hauska ilmaisu, joka sulatti kiukkua. Jos suoraan sanotaan, niin ottaa päähän, hermoon, pattiin, kupoliin, ärsyttää, vituttaa! Tekee mieli purkaa kiukkua, hakata nyrkkeilysäkkiä, potkia lunta, huutaa perkelettä. Olo on kuin painekattilalla. Sen aiheuttaa turhauma. Kun on aikansa kasannut palikoita ja sitten ne rojahtavat läjäksi lattialle, hujan hajan. On aloitettava alusta. Turhauttavaa! Mutta sellaista elämä on. ONKO IHAN PAKKO?

Puhalletaan hetki. On tultu sen verran aikuiseksi, että on opittu puhumaan suoraan. Ja mitä hyötyä siitä on? Tulemme siihen dilemmaan, että jokaisella on oma totuutensa. Se näyttäytyy erilaisena riippuen siitä, mistä kohtaa tapahtumia katselee. Keskiöstä on vaikeaa katsoa asioita objektiivisesti. Ulkoa on helppo heittää lekkeriksi tai jättää asia mitättömänä huomiotta, yrittää kertoa järjellä. Yhden faktat ovat aina toisen kysymysmerkkejä.

Tähän kohtaan kaivattaisiin nyt kaikennäköisiä hässäköitä, risuaitoja ja pääkallomerkkejä #@X*PRKL¤Q

torstai 17. maaliskuuta 2011

Tosi apinat

Ensimmäisen kerran näin apinapatsaan ystäviemme takan reunalla: yksi peittää silmänsä, toinen korvansa ja kolmas suunsa. Kävin silittelemässä sitä vähän väliä. Se vetosi minussa johonkin syvään. Pohdin ovatko apinat suojelemassa jotain salaisuuksia vai peloissaan. Nyt olohuoneemme hyllyä koristaa kolmea apinaa kuvaava patsas. Lähdin hakemaan tietoa noista kavereista.  Netistä googlettamalla "apinapatsas" löytyi jotain.
Three Wise Monkeys, Toshogu Shrine, Nikko


Kolme apinaa "see no evil, speak no evil, hear no evil" - edustavat buddalaisen Tendai lahkon kolmea "totuutta", pääperiaatetta. 
Tunnetuin Kolme viisasta apinaa-puuveistos sijaitsee Nikkossa, Japanissa Toshogu pyhäkön tallin ovenpielessä. 
Apinat ovat:Mizaru (sokea), Kikazaru (kuuro) and Iwazaru (mykkä) 

On myös otaksuttu, että Apina-legendan lähtökoti onkin Kiinassa, josta se vasta kahdeksannella vuosisadalla olisi tullut Tendai-lahkon välittämänä Japaniin. Kolme apinaa liitettiin sinikasvoiseen, monikätiseen Vadjra-jumalaan. Vadjra-kultin mukaan voi säästyä pahalta olemalla kuulematta pahaa, puhumatta pahaa ja näkemättä pahaa.
Mizaru (sokea), Kikazaru (kuuro) and Iwazaru


Kolme apinaa liittyy ikivanhaan japanilaiseen uskomusperinteeseen. Japanissa legendan aihe ilmenee niin uskonto- kuin kirjallisuustieteessäkin. Aihetta on käytetty paljon taiteessa: Nikko-nimisestä paikasta Japanissa löytyy puukaiverrustyö, missä kolme apinaa esiintyvät; yksi peittää silmänsä, toinen korvansa ja kolmas suunsa.Tämä viittaa legendaan liittyvään opetukseen, että pitäisi ajatella ja puhua ja tehdä vain hyvää, sillä kaikki palaa takaisin luoksemme, jopa moninkertaisena. Kyseisen veistoksen nimi on Toshogu, ja sen alla oleva kuvateksti kertoo kuitenkin kunkin apinan edustavan yhtä seuraavista maista: Intiaa, Kiinaa ja Japania.


Ideaali ajatus! Voiko sitä elämässä ihminen toteuttaa? Ei näe pahaa, ei kuule pahaa, ei puhu pahaa. Ajatus karkasi heti suuriin linjoihin. Uutiset suoltavat elämän omituisuuksia, rujoa todellisuutta, katastrofeja ja sitä ihmisen pahuutta. Siinä ei auta pistää silmiä kiinni ja lallatella. Ja vaikka silmät olisivat kiinni, korvat kuulevat. Positiivinen ajattelu ei muuta negatiivisia tapahtuneita plussan puolelle. Ettei suostu näkemään pahaa, on suorastaan defensiivistä kieltämistä, itsensä suojaamista. Tämä ihminen on muuttanut pilvilinnaan!


Onko eriävän mielipiteen ilmaiseminen pahan puhumista? Toiminnan ja päätöksen tekemisen hidastamista? En lue sitä ilkeydeksi, paitsi silloin kun sillä on selkeä haittamissio. Pahan puhuminen on kanssaihmisen mustamaalaamista, huonoon valoon saattamista, oman edun tavoittelua toisten kustannuksella. Siitä olemme jokainen vastuussa omalla kohdallamme. Se on yhteydessä korviaan pitelevän Kikazarun teemaan: suostunko kuulemaan pahan puhujaa?  On taito keskeyttää parjaaja toteamalla, että en halua kuunnella tuollaista puhetta tästä ihmisestä. Kuka kykenee noin suoraselkäiseen toimintaan? Harva. Saa sanansa asetella tarkasti, löytää ilmaisuja, ettei vastavuoroisesti loukkaa keskustelukumppaniaan. Mizaru, Kikazaru ja Iwazaru haastavat katselijansa ajattelemaan hyvää ja pahaa. 


Pahan näkemisestä on hyvin vaikeaa ja jopa sairasta kieltäytyä. Pahan puhumiseen voimme itse vaikuttaa, pyrkiä hyvyyteen. Pahan kuuntelemisesta kieltäytymistä voisi perustella patsaan syvimmällä periaatteella: paha palautuu takaisin moninkertaisena. Sellaista iiveliyttä en iholleni halua!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tosi järkkyvää

Mitä järkeä on

- riskeerata turvallisuutta
- uhmata luonnon voimia
- leikkiä Jumalaa
- hassata vihreät energiavaihtoehdot muka rumina ja vähätuottoisina
- rakentaa ydinvoimaloita maanjäristysalueelle
- sulkea ydinvoimalat Saksassa, kun Japanissa pamahti
?

Kysynpä vaan.

Ihminen on ylpeä kyvystään keksiä, luoda ja rakentaa. Joskus on eduksi, että tuote on kallis. Se saa hinnasta statusarvoa ja vaikuttaa laadukkaalta. Ydinvoiman eduksi lasketaan se, että se on halpaa. Onko kukaan koskaan laskenut, mitä voimalan rakentaminen on tullut maksamaan? Mistä rakentamiseen tarvittu sähkö tuli? Millä energialla voimalaa pyöritetään? Halpa on halpaa niin kauan kuin siitä äkisti tulee kallista. Miten korvata turmeltu luonto, ihmishenget, henkiset kärsimykset, hoitokulut jne?

Ajellessamme maailmalla olemme nähneet valkeita vinhan näköisiä tuulivoimaloita. Missä ovat tuulivoimalat Suomessa? Muutama hassu tuulimylly! Olen kuullut perusteltavan niiden rakentamattomuutta niiden rumuudella. Ydinvoimalapömpeli varoituskyltteineenkö sitten on kaunis? Mielestäni aurinkopaneli on kauniimpi kuin tv-antenni talon katon harjalla. Saaristomme on kaunis. Pilaisiko maiseman mylly poikineen siistissä rivissä? Entä myllyt harjulla, jolla nyt jo kasvavat teletornit ja voimajohtotolpat? Lappiin voisi maisemoida muutaman humisevan maastoon väritetty tuuligeneraattorin: aavoilla alueilla tuulee. Saaristomme on kaunis, kunnes ydinvoimalapoksahdus vie elämän paikkakunnalta, tappaa kalat ja kellastaa kasviston.

Jätteiden hajoamisesta syntyy lämpöenergiaa. Voisiko sitä hyödyntää? Kaatopaikat ovat samassa kauneuskategoriassa ydinvoimaloiden kanssa. Kuvun alle voisi piilottaa hajujen lisäksi tekniikan, joka taltioisi käyttöjäännökset energiaksi kotitalouksille.

Ja mikä mahti onkaan vedellä, järven aalloilla, puhumattakaan meren voimasta. Se nähtiin taas viikon lopulla. Aaltoenergian muuntamisen sähköksi ei nykytekniikalla luulisi olevan mikään ongelma. Merenalainen energiahärveli ei sitä paitsi näy pinnalle, vaatii rakennuksen rannalle, mikä ei voi olla ydinvoimalaa rumempi. Arkkitehtuuri ja esteettisyys käyttöön tässäkin asiassa!

Luontoa ei koskaan voi täysin hallita, vaikka ihminen itsevaltiaan omnipotentilla lailla niin luulee. Voidaan rakentaa tsunamivaroitussysteemit ja mitata järistyksen voimakkuuksia ja taajuuksia. Sitä, koska tulivuori purkautuu, hurrikaani päättää nousta tai mannerlaatat alkavat liikkua ei vielä tänä päivänä ole pystytty ennalta arvioimaan. Siis silkkaa hulluutta rakentaa ydinvoimaloita alueelle, jonka tiedetään olevan riskialuetta, järistys- tai purkausaluetta.


Tässä sitä ollaan: tuijottamassa uutisia, kuuntelemassa sääennusteista tuulen suuntaa, hamstraamassa joditabletteja, toteamassa että jokainenhan täältä joskus lähtee. Ja kenellä on vastuu? Se on kasvottomalla porukalla, suurella joukolla. Ei sitä voi jäljittää. Tai jospa Tellus on päättänyt karistaa meidät ihmiset pinnaltaan kuten hilseet hartioiltaan. Tämä on osa kostotoimenpiteitä, takaisin anto kaikesta siitä, mitä olemme Äiti Maalle tehneet. Parempi ihan vaan nostaa valkea lippu salkoon, pyytää nöyrimmin anteeksi ja luvata parantaa tapansa.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Tosi hyvännäköinen läheltä ja kaukaa viisas?

En ole ikinä nähnyt missiä tuoreeltaan. Eilen näin vajaa viikon vanhan! Kun hän Angry Birdin kanssa asteli lavalle, ihmettelin, kuka hän on. Ajattelin, että joku laulaja yhtyeestä Vii5i. Hiuksissa laineilivat edellisillan kiharat, jotka oli tupeerattu tuoreemmiksi. Etutukka oli sitaistu edestä pinnillä kiinni. Mekko roikkui liian suurena hentoisen varren päällä. Suhruinen! 

Tiedän, että pikkutytöt ihailevat kauniita nuoria naisia. Haluavat heidän kaltaisikseen isona. Vanhat rouvat käyvät katsomassa missiä marketissa. Mitä tytöt misseissä ihailevat? Mitä mammat marketeissaan misseiltä saavat?

Vähätellen sanotaan, etteivät kauneus ja järki viihdy samassa päässä. Eivät kaikki fiksut vaikuttajanaiset, tutkijat, professorit, rahamaailman Roopettaret, pomot ole rumia. Tyhmiltä taas nuo hommat eivät onnistu. Ovatko missit sitten tyhmiä? Eivät varmaankaan, mutta miten viimeaikaiset eivät ole onnistuneet itsestään kovin älykästä kuvaa antamaan? Tai edes persoonallisuutta.

Sitä jäin kaipaamaan eilenkin, persoonallisuutta lavalla. Pia P. istui sievästi jalka toisen päällä Jaakko S:n haastateltavana, hymyili ja räpytteli silmiään. Kädet oli pyöräytetty ristiin päällimmäisen jalan polven ympärille. Olimme ystävättäreni kanssa Unicef Live-gaalassa Helsingissä. Maailman lasten asialla. Pialta kysyttiin, millainen hänen lapsuutensa oli. Ihana oli ollut, tilaa olla ja eläinten kanssa temmeltää. Sai olla lapsi niin kauan kuin oli tarpeen. Hyvä, niin tulisi kaikkien maailman lastenkin saada olla. No siten: Mitä odotat nyt tulevalta missivuodelta? Kaikkia niitä hienoja uusia mahdollisuuksia joita misseys varmasti tuo mukanaan. Missä oli se lause maailman parannuksesta?

Mainoskatkon jälkeen Mauri (Pertti Sveholmin hahmo) jutteli Pian kanssa baaritiskillä ja barbitteli häntä. Totta totisesti, yhdennäköisyyttä oli melkoisesti: vaaleat suttuiset kiharat, liian laiha vartalo, pitkät jalat ja vaihtumaton hymyilme. Normaalissa kanssakäymisessä ihminen elehtii, ilmeilee ja puhuu vähemmän mainosmaisesti. Tästä kiitos Pumpasen Viiville, joka kieltämättä oli värikäs missi. Lola ja Karita ovat hyödyntäneet suhteensa ja luoneet businesta. Essi-missi taas oli kaukaa viisas ja hoiteli missivuoden aikana kesken jääneet opintonsa loppuun. Anne on evankelista, Suomen Amma seesteisenä lempeine hymyineen. Missillä on aitiopaikka vaikuttaa, mutta mihin? Toivoisin ettei vaikuttaminen kilpisty siihen, että tulee olla kaunis ja laiha, ruokkia jo muutenkin vääristynyttä ruumiinkuvaa.

Missillä voisi olla missio. Vähän niinkuin Kuorosodassa: mihin hyvään tarkoitukseen voittaja kohdistaa voitorahansa. Millaisiin asioihin missi haluaa vaikuttaa? Tietysti kaksikymppisellä elämänkokemus on vielä kohtalaisen keveä, noin normaalisti. Riittääkö se materiaali päätöksen tekoon vai löytyisikö taustalta vaikuttajajoukko, joka valjastaisi tyttöset omien asioittensa lipun kantajiksi? Hmm, vaikea dilemma! Nostetaan missikilpailuihin osallistumisen ikärajaa. Vaikka 35 v. Siihen mennessä alkaa jo tarpeeksi elämän kokemuksia, perspektiiviä asioihin ja oikeaa vaikuttamisen tajua.

Olen jo pitkään halunnut itselleni T-paidan, jossa lukee "Kaukaa viisas ja läheltä helvetin hyvän näköinen". Tiedän, olen kova provosoimaan, mutten siltikään osallistuisi 35 + missikisoihin tällä pärställä!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Tosi erilaisia valintoja

Kävin tänään suuressa marketissa. Oli vapaapäivä ja aikaa kuljeskella kiireettä. Hain elektroniikkaosastolta patterit autotallin oven kaukosäätimeen (vihdoin). Paras levyvalikoima häipyi kaupungista Anttilan myötä, mutta löytyisikö Emiliana Torrinin levyä? Tarkastin alevaaterekit. Tuli mieleen, että viikonlopuksi voisin ostaa kirsikkaoluen, sellaisen jota saa paikallisesta olutravintolasta.

Viikonloppu. Se tietää hyvää ruokaa, jonka valmistamiseen saa käyttää enemmän aikaa kuin arjen hernerokan lämmittämiseen. Siis tuolta hyllyltä tuota... Mies tekee hyvää Pasta Bolognesea, ainekset siihen.

Täyden kärryn kanssa kipsuttelin koroissani kassalle. Edessäni jonotti vanhempi mieshenkilö. Ulkoinen habitus kieli useamman oluen (ei kirsikkaisen) juomisesta vuosien varrella. Tummansininen pusakka tuoksahti vahvasti tupakalle, pesemättömyydelle. Liukuhihnalla ei ollut olutta, vain yksi painavan näköinen kääre lauantaimakkaraa. Mies hipelsi lompakkoaan vapisevin käsin.

Niin menivät kohti maksuaan kirsikkaolut, jauheliha ja tomaattimurska, koiranruokaa kolmea sorttia, vatsahoitojugurttia (josta olen riippuvainen)...

( Puolivälissä omien ostosteni hihnalle latomista huomasin tuntevani kuumotusta poskissani ja haikeaa korvennusta sielussani. Noloutta? Tarvetta viedä osa ostoksista takaisin? Anteeksipyytelevää alemmuudentunnetta? Sääliä? Sympatiaa? )

...pullonpalautuksesta kuitti (7 e), herkkuleipää suoraan leipomon edustajalta, lapsille riisifruttia ja kerrosjugurttia, tuorepastaa!!!

Tunsin itseni hyväosaiseksi. Niin, niin kyllä olenkin. En haissut! Palautuspullojen joukossa kyllä oli viinipulloja, oluttölkkejä, eli juotua on tullut joskus jotain (toivottavasti ei näy habituksesta!). Päälläni oli puhtaat vaatteet. Voin valita marketista likipitän juuri sitä, mitä mieli tekee.

Mistä siis nolous, anteeksipyytely? Symppasin edessäni makkaraansa maksanutta herraa. Pohdin elämämme eroja, valintoja, jotka ovat eroihin johtaneet. Ajatuksiin työntyi kysymys, joka minulle esitettiin töissä torstaina: "Uskotko Satu kohtaloon?" Kuinka paljon ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa elämänsä kulkuun ja millaiset raamit elämä antaa? Kuinka fatalistiseksi uskaltaa itsensä määritellä?

Kättä on väännetty eri tavalla ajattelevien ystävien kesken koulutuksen merkityksestä ihmisen elämänpolkuun. Ovatko taloudellinen pärjääminen ja hyvä ihmisyys jotenkin toisensa pois sulkevia asioita? Miten paljon yhteiskunta on varautunut tukemaan vähempiosaisia tai syrjäytymisuhan alla olevia? Haluavatko kaikki parempiosaisten mielestä apua tarvitsevat apua? Miltä pohjalta ihminen tekee valintoja ja kuinka pitkätähtäimisesti hän niitä pohtii?

Ajattelen, että tarvitaan sekä itsenäistä toiminta- ja päättelykykyä  että yhteisöllistä välittämistä. Kehitys lähtee siitä, millaiset eväät saat kotoa, miten tulet välitetyksi, ohjatuksi, opetetuksi. Kuitenkin risaisestakin laspuudesta ponnistetaan hyvinkin vaikuttaviin suorituksiin ja hyvinvointiin. Persoonan vahvuus, millaiset valmiudet itse kullakin on, temperamenttirakenne, sitkeys, terveyttä, olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, suojelus, tahto, sattuma. Kultalusikka suussa?

Valinnat! Pohdintani kulminoituu jotenkin aina sanaan valinta. Ja lisää kysymyksiä: Saanko valita itse, mitä oikeasti haluan vai määritteleekö sen joku muu? Millä perusteella valitsen: toiminko mukavuusalueella, olenko sopuli vai taipuvainen pelaamaan uhkarohkeaa ja rutiköyhää? Eri alojen arvostukseen, yhteiskuntarakenteeseen, hintoihin, palkkaukseen tai firmojen elämänkaareen emme voi juurikaan isosti vaikuttaa, niissä pyörivät suuremmat rattaat.

Karistin kotiin ajaessani alemmuudentunteet kannoiltani. Minä olen tässä ja nyt, herra lauantaimakkaran kanssa oman elämänsä ytimessä. Pitääkö minun pyydellä omaani anteeksi? Tai hänen omaansa? EI! Kovin syvälle kohtaaminen kassalla minut johdatteli. Päätin - valitsin - iloita elämästäni juuri tällaisena kuin se on. Kaiken, mitä minulla on, olen ansainnut, itse valinnoillani mahdollistanut. Olen saanut valita, minulla on ollut mahdollisuuksia, tulen ihan tavallisesta kodista, jossa lapsuudessani oli vielä ulkohuussi!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Tosi tuliaisia

Terveisiä keväisestä Sveitsistä! Laaksot olivat jo liki lumettomat, mutta ylhäällä vuorilla voi vielä lasketella, kelkkoa ja tehdä lumienkeleitä. Takana on ihana talvilomaviikko ystävien luona ja harrastuksen äärellä.

Matkat ovat onnen omiaan avartamaan kulttuurien välisiä eroja ja käyttäytymistapoja. Niitä mietin minäkin vaellellessamme pitkin keskistä Sveitsiä akselilla Zürich - Unterägeri - Luzern - Grindelwald - Andermatt (miehet ajelivat Geneveen saakka autonäyttelyyn).

Mitä siis tuliaisiksi? Päätin, etten tällä kertaa tuo tuliaisia muille kuin omalle perheelle. En tuonut lehmänkelloa enkä puukelkkaa, vaikka mieli tekikin.  Matkalaukkuun ahdoimme sadoittain digikuvia mahtavista maisemista, ystävistä, Fasnacht-karnevaaleista. Suklaata, Tobleronea tietenkin! Muutaman nenäkorun, Victorinox-veitsiä, vaatteita alennusmyynneistä ja muutaman pullon viiniä.

Viinistä puheen ollen... Sitä tuli juotua päivällisillä ja karnevaaleissa. Olimmehan Keski-Euroopassa! Viini on kaupoissa hieman halvempaa Sveitsissä kuin Suomessa, mutta ravintolahinnat huitelevat samoissa korkeuksissa. Sitä juodaan seurustellen ja palan painikkeeksi, ei humaltumistarkoituksessa (paitsi että niinkin saattaa varomattomalle suomalaiselle käydä...). Ystäväni, joka sukkuloi näiden kahden maan väliä, kertoi kuitenkin huomanneensa, että suomalaiset ovat pikkuhiljaa oppimassa viinikulttuuria. Sveitsiläiset taas ovat omaksumassa skandinaavista juomatapaa: muotia on pitää kooma-bileitä, joissa vedetään perskänni.

Huomioni kiinnittyi siistiin ympäristöön. Kaduilla ei juurikaan näkynyt roskia.  Ympäristössä kasvoi kauniita perinteisiä alppitaloja, mutta myös värikkäitä kivitaloja ja erikoisen näköisiä puukerrostaloja. Siistejä olivat myös käytöstavat. Ventovieraat ihmiset huikkasivat minulle tottuneesti "Grüetzi Mittenand ". Toistuvasti, jatkuvasti nyökimme vastaantulijoille pienen hymyn kera. Saisiko tämän pienen tuttavallisuuden eleen siirrettyä kotikaupunkiini? Ehkei kuitenkaan. Asukasmäärä on Hämeenlinnassa kuitenkin aika paljon suurempi kuin Unterägerin kylässä... Niskathan siinä tulisivat kipeiksi ja suu kuivuisi.

Matkoilla minua on luultu hollantilaiseksi, tsekiksi, ruotsalaiseksi. Omaan korvaan (vaikka avarakatseinen ja suvaitsevainen katsonkin olevani) särähti pahemman kerran kun Luzernin Fasnachtissa halveksien sinivalkoista kolmikkoamme katsellut nainen totesi lakonisesti "na zdrovie". Me tulkitsimme sen paniikissa venäjän kieleksi (kotona tarkistin, että rouva luuli meitä puolalaisiksi!). Kovin kovaäänisesti älähdimme, että "no no, no russians!" Kuultuaan, että olemme Suomesta rouvan ilme suli hymyyn ja hän tervehti meitä lämpimästi. Ei ole häpeä olla suomalainen. Tämä ei siis ole ulkomaalaisuuden ylistysblogi. Meitä arvostetaan maailmalla.

Siis mitä tuliaisiksi sveitsistä? Sveitsiläinen tapakulttuuri? Kummityttöni Suomi-koulussa oli puhuttu asioista, joita voisi siirtää Suomesta Sveitsiin ja toisin päin. Opettaja oli ehdottanut hyviä käytöstapoja. Kokemani perusteella olen samaa mieltä. Ihmiset ovat Sveitsissä Frau tai Herr, ei pelkkä alakerran naapuri tai silmälääkäri. Saahan siitä hieman virallisemman vaikutelman, mutta jollain lailla ihmisen arvostus kuuluu paremmin. Lasten ystävät kävivät kättelemässä vanhemmat lähtiessään. Nuoret pojat pyysivät anteeksi hipaistessaan kaupan käytävällä. Kaupasta pääsit ulos kuudennen Danke Schönin ja Aden jälkeen ja viimeiseksi kuulit vielä pahoittelun siitä, ettei tarvitsemaasi polvitukea löytynyt juuri tästä liikkeestä. Hieman kyllä ahdistikin se avuliaisuus naistenvaateliikkeissä... Tavatessani ystävättäreni ystäviä kättelimme ja esittäydyimme. Erotessamme jo vaihdoimme ne kuuluisat kolme poskisuudelmaa ja halauksen.

Osan niistä vuorista voisi minun mielestäni siirtää meille ja meiltä sitten vaihtokaupassa viedä lunta laaksoihin.