Tosi tuliaisia

Terveisiä keväisestä Sveitsistä! Laaksot olivat jo liki lumettomat, mutta ylhäällä vuorilla voi vielä lasketella, kelkkoa ja tehdä lumienkeleitä. Takana on ihana talvilomaviikko ystävien luona ja harrastuksen äärellä.

Matkat ovat onnen omiaan avartamaan kulttuurien välisiä eroja ja käyttäytymistapoja. Niitä mietin minäkin vaellellessamme pitkin keskistä Sveitsiä akselilla Zürich - Unterägeri - Luzern - Grindelwald - Andermatt (miehet ajelivat Geneveen saakka autonäyttelyyn).

Mitä siis tuliaisiksi? Päätin, etten tällä kertaa tuo tuliaisia muille kuin omalle perheelle. En tuonut lehmänkelloa enkä puukelkkaa, vaikka mieli tekikin.  Matkalaukkuun ahdoimme sadoittain digikuvia mahtavista maisemista, ystävistä, Fasnacht-karnevaaleista. Suklaata, Tobleronea tietenkin! Muutaman nenäkorun, Victorinox-veitsiä, vaatteita alennusmyynneistä ja muutaman pullon viiniä.

Viinistä puheen ollen... Sitä tuli juotua päivällisillä ja karnevaaleissa. Olimmehan Keski-Euroopassa! Viini on kaupoissa hieman halvempaa Sveitsissä kuin Suomessa, mutta ravintolahinnat huitelevat samoissa korkeuksissa. Sitä juodaan seurustellen ja palan painikkeeksi, ei humaltumistarkoituksessa (paitsi että niinkin saattaa varomattomalle suomalaiselle käydä...). Ystäväni, joka sukkuloi näiden kahden maan väliä, kertoi kuitenkin huomanneensa, että suomalaiset ovat pikkuhiljaa oppimassa viinikulttuuria. Sveitsiläiset taas ovat omaksumassa skandinaavista juomatapaa: muotia on pitää kooma-bileitä, joissa vedetään perskänni.

Huomioni kiinnittyi siistiin ympäristöön. Kaduilla ei juurikaan näkynyt roskia.  Ympäristössä kasvoi kauniita perinteisiä alppitaloja, mutta myös värikkäitä kivitaloja ja erikoisen näköisiä puukerrostaloja. Siistejä olivat myös käytöstavat. Ventovieraat ihmiset huikkasivat minulle tottuneesti "Grüetzi Mittenand ". Toistuvasti, jatkuvasti nyökimme vastaantulijoille pienen hymyn kera. Saisiko tämän pienen tuttavallisuuden eleen siirrettyä kotikaupunkiini? Ehkei kuitenkaan. Asukasmäärä on Hämeenlinnassa kuitenkin aika paljon suurempi kuin Unterägerin kylässä... Niskathan siinä tulisivat kipeiksi ja suu kuivuisi.

Matkoilla minua on luultu hollantilaiseksi, tsekiksi, ruotsalaiseksi. Omaan korvaan (vaikka avarakatseinen ja suvaitsevainen katsonkin olevani) särähti pahemman kerran kun Luzernin Fasnachtissa halveksien sinivalkoista kolmikkoamme katsellut nainen totesi lakonisesti "na zdrovie". Me tulkitsimme sen paniikissa venäjän kieleksi (kotona tarkistin, että rouva luuli meitä puolalaisiksi!). Kovin kovaäänisesti älähdimme, että "no no, no russians!" Kuultuaan, että olemme Suomesta rouvan ilme suli hymyyn ja hän tervehti meitä lämpimästi. Ei ole häpeä olla suomalainen. Tämä ei siis ole ulkomaalaisuuden ylistysblogi. Meitä arvostetaan maailmalla.

Siis mitä tuliaisiksi sveitsistä? Sveitsiläinen tapakulttuuri? Kummityttöni Suomi-koulussa oli puhuttu asioista, joita voisi siirtää Suomesta Sveitsiin ja toisin päin. Opettaja oli ehdottanut hyviä käytöstapoja. Kokemani perusteella olen samaa mieltä. Ihmiset ovat Sveitsissä Frau tai Herr, ei pelkkä alakerran naapuri tai silmälääkäri. Saahan siitä hieman virallisemman vaikutelman, mutta jollain lailla ihmisen arvostus kuuluu paremmin. Lasten ystävät kävivät kättelemässä vanhemmat lähtiessään. Nuoret pojat pyysivät anteeksi hipaistessaan kaupan käytävällä. Kaupasta pääsit ulos kuudennen Danke Schönin ja Aden jälkeen ja viimeiseksi kuulit vielä pahoittelun siitä, ettei tarvitsemaasi polvitukea löytynyt juuri tästä liikkeestä. Hieman kyllä ahdistikin se avuliaisuus naistenvaateliikkeissä... Tavatessani ystävättäreni ystäviä kättelimme ja esittäydyimme. Erotessamme jo vaihdoimme ne kuuluisat kolme poskisuudelmaa ja halauksen.

Osan niistä vuorista voisi minun mielestäni siirtää meille ja meiltä sitten vaihtokaupassa viedä lunta laaksoihin.

Tosi v(f)iiniä

Kotona lempipaikakseni on tullut syksyn aikana kellarimme. Sinne valmistui pieni viinikellari ja takkahuoneeseen takka. Teimme sitä pitkälti yhdessä mieheni kanssa: maalaamista, muuraamista, rälläköintiä, kivien rummutusta betonimyllyssä, sisustuskivien asennusta, sopivien tuolien etsimistä. Laatuaikaa yhdessä. Ja nyt laatuaika jatkuu työn jäljistä nauttien.

Olin haaveillut viinikellarista jo jokusen vuoden. Sen paikalla oli aiemmin käyttämätön maakellari täynnä rojua. Hämyisestä kolosta uneksiessani ostelin kirpputoreilta vanhoja pulloja punotuissa kuorissa, hauskoja laseja ja ruukkuja. Nyt niille on omat paikkansa. Paikan valmistuttua olen keskittynyt kynttilöiden ja viinien ostamiseen. Ja tietysti maistelemiseen.

On mahtavaa vetäytyä aika ajoin viileään kellariin pois tv:n vaikutuspiiristä. Kun menen viinikellariin saakka, hälinä ja kiire jäävät lasioven taakse. Saatan istua kammiossa vartin mieltäni tyynnyttämässä tai vilvoitella saunan jälkeen hetken. Olemme istuneet siellä myös ystävien kanssa seurustelemassa ja opettelemassa viinien tuntemusta.

Avajaisjuhlissa saimme ystäväpariskunnalta viinikirjan, johon merkitsemme kokemuksiamme aromeista ja mauista. Se on kohtalaisen haastava taiteen laji. En todellakaan (ainakaan vielä) usko, että voi olla veden(viinin)pitäviä määritelmiä. Ymmärrän viinin pitkät jalat tai kyyneleet ja värisävyt. Mutta miten ihminen, joka ei ole maistanut ikänään boysenmarjaa, voi analysoida viinin mauksi tuon mustanpuhuvan herkun? Makuvivahteita on jumalaton lista. Olen huomannut pitäväni Tempranillo-viineistä. CS:sta en pidä, olkoonkin viinintuntijoiden mielestä jaloin lajike. Se on liian herukkainen. Viinissa pitää olla luonnetta, kirsikkaisuutta ja vaniljaisuutta. Myös pippurisuus ja luumuisuus käy. Viinin pitää tuntua suussa.

Voiko viini oikeasti tuoksua lannalle? Ehkä terve itsesuojeluvaisto iskee tuossa vaiheessa ja kieltää kättä viemästä lasia huulille. Mullan ja nahkan olen jo viineistä haistanut. Samoin viinimarjan ja ne luumun, kirsikan ja vaniljan. Luin kirjasta, että viini voi tuoksua myös lyijykynälle, hevoselle tai sikarilaatikolle. Mielenkiinnolla odotan, mitä viinimaailma tuokaan tullessaan tutummaksi.

Kävimme viinimessuilla lokakuun lopulla. Mies oli ottanut selvää eri viineistä ja pääsimme testaamaan niitä ihan livenä. Saimme tietoa säilytyksestä, säilyvyydestä, aromeista. Nostalgiaa nostatti Torresin Mas la Plan, jota pääsin maistamaan -04 Barcelonan matkalla. Espanjassa tuo palkittu ja turkasen kallis iloliemi maistui paljon paremmalta. Liekö johtunut söpöstä ranskalaisesta oppaastamme? No, ehkä enemmän vuosikerrasta.

Viinejä ei ole vielä hirveän monta hyllyssä. Vanhimmat viinit ovat vuosilta 1994 ja 1997. Lastemme syntymävuodet. Pullot matkasivat kotiin Riojan alueelta Cuscurita de Rio Tironista Urbinan viinitilalta vuonna -07. (Viiniharrastuksen voi näppärästi yhdistää siis myös matkailuun!!!) Jemmasimme viimeiset tuliaispullot kellarin alahyllylle lasten tulevia 18-vuotispäiviä varten. Saavat sitten omansa. Eli tämä äiti on ostanut lapsilleen alkoholia.

Vaikka viinin maisteluun liittyy fiinejä piirteitä, en silti aio alkaa istuskella pikkusormi pystyssä ja puhua nokka lasissa. On hauskaa istua yksin tai kaksin kullan kanssa ja jutella niitä näitä. Useimmiten keskustelu menee melko henkeväksi, mikä on omiaan parantamaan parisuhteen tilaa. Ja huomio, ei sitä änkyräkännikeskustelua, kun toinen tankkaa kuudettatoista kertaa samaa jargonia. On myös ihanaa istua hyvien ystävien kanssa iltaa, napostella ja siemailla. Elämääni on tullut yksi ulottuvuus lisää. Olkoonkin, että se on maan alaista toimintaa!