sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Tosi nupin sekoitusta

Minä en pidä alkoholin tuomasta olotilasta. Tai vedän vähän takaisin, pidän siitä nousuhumalan pienestä kihinästä hiusjuurissa. Vaatii taitoa ja tahtoa pitää se tuossa ja osata himmata, kun sen aika on. Helposti ottaa viina ohjat ja lähtee viemään juoja kyytiläisenä. Minä säännöstelen olotilaani vedellä ja sokerilimulla alkoholijuomien välissä. Nimittäin jos tila pääsee humalan puolelle, seuraa vähintään kolmen päivän kankkunen, migreenipäänsärky, huono olo, oksetus ja depis. Kannattaako siis?

EI kännejä minulle. Tähän yhteyteen voisi tehdä liudan noloja tunnustuksia humalatilan aiheuttamasta käyttäytymisestä, kuten munkin pussailusta karnevaaleissa... mutta jääköön, ettei nolota (itseä ja lukijaa).

Juhani Seppänen on kirjoittanut hyvän kirjan alkoholikäyttäytymisestä. Selvästi juovuksissa kertoo omakohtaista tarinaa siitä, miten alkoholi liittyy olennaisena osana ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja tilanteisiin. Seppälä pohtii alkoholin käyttöä sosiaalisena ilmiönä. Hän aloitti vuoden mittaisen kuivan kauden ja joutui toteamaan, että kovin vaikeaksi kävi! Alkoholittomuutta joutuu selittelemään. Juominen on siis enemmän normi kuin juomattomuus? Onkohan tilanne ihan oikein päin? " Ota nyt, mitä sä hannaat!" "Älä oo mamis, oot sä muka joku absolutisti tiukkapipo?" On aloja, joissa ottaminen on äijä-meininkiä ja toisia, joissa se verhotaan fiiniyteen. Viime vuonna suomalaisten juoman puhtaan viinan määrä oli 13 l / hlö. Hirveä määrä viinaa!

Alkoholin tuoma harha omasta erinomaisuudesta ja suuremmoisista sosiaalisista taidoista on harhaanjohtava ja järkyttävä. Vanha sanonta kuulu: "Totuus kuuluu humalaisten ja lasten suusta!" Toisella ei suodatinta ole, toisen on huurussa. On ärsyttävää joutua osalliseksi keskusteluun, jossa yksi jorisee samat asiat joka kolmas minuutti eikä samaa aaltopituutta löydy. Huonoimmassa tapauksessa tulet haukutuksi känniläisen omahyväisyydellä. Yhdellä toimii lähetin, mutta vastaanotin napsahtaa pois päältä. Joku alkaa itkeä tihruttaa elämän julmuutta (saa hyvän tekosyyn huomionhakuisuudelle). Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Ottakoon ken haluaa, kunhan ei sotke ottamisellaan kenenkään toisen ihmisen elämää. Minun ajattelumallissani tuo on se lähtökohta, johon tulisi pyrkiä. Kuinka paljolta murheelta säästyttäisiin: perheriidoilta, seksuaaliselta väkivallalta, ahdistelulta, kapakkatappeluilta, lasten hädältä, väärin ymmärryksiltä,  pieleen menneiltä kaupoilta... Kuinka moni keikka jää tajuamatta, miten monta iltaa muistamatta?

Ajoittain kiroan alimpaan helvettiin sen, joka keksi ensimmäisenä viinan. Taitaa vaan olla turha vaiva! Kautta aikojen on ihminen halunnut sekoittaa päänsä: käyneitä marjoja, sientä, kaktusta, viinaa, liuottimia, hasista, LSD:tä... Onpa moni tehnyt siitä ihan elämän mittaisen urankin! Poppamies pistää sientä poskeen ja kertoo huuruisia totuuksia, joiden mukaan tulisi elää. Mihinkä sitä nykyihminenkään perimästään pääsee.

http://www.talouselama.fi/liitetyt/article164896.ece

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00111&p_teos=onn&p_selaus=

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Tosi positiivista

Puolen litran oluttuopissa on 2,5 dl olutta. Miten vastaat kysymykseen, onko siinä enää puolet jäljellä vai vielä puolet juotavaa?

Virkkuukoukkunen (http://www.virkkukoukkunen.net) , tuo ihana karjalainen tuulahdus läpi Suomen, pitää yllä positiivista energiaa. Lempilauseeni on "Mie saatan lähtee Karjalast, mut Karjala ei lähe miust!" Iittalan retkellä löysin myös itselleni sopivan kortin, jossa luki "Positiivisille ihmisille tapahtuu positiivisia asioita". Hyvin kiteytetty!

Taannoin luin kolumnin, jossa kirjoittaja pohti omaa pessimistisyyttään: onko se syy vai seuraus? Hyvä kysymys. Hänelle oli sattunut ja tapahtunut. Loppujen lopuksi kirjoittaja tuli siihen tulokseen, että syy se on. Syy kaikkeen siihen shittiin, jota niskaan sataa.

Virkkuukoukkusen nimeen ja kolumnin perusteella (kapea-alainen otos, joten lisään siihen vielä omat empiiriset tutkimukseni lähipiiristä) väitän, että pessimistinen asenne värittää ihmisen katsantokantaa. Hän näkee enemmän miinusmerkkisiä asioita ja selittää niitä milloin Murphyn, milloin karman lailla.
"Niinpä tietysti, tää on niin tätä minun tuuria!"
"Jos joku voi mennä pieleen, niin minun tapauksessani se taatusti menee!" 
Pessimisti on ajattelultaan vähän samanlainen kuin raskaana oleva nainen, joka bongaa kaikki paksut lajitoverinsa katukuvasta. Tai uutta autoa ostava mies, joka pohtii ostaisiko Jeepin vai Audin ja teillä ei muita autoja tulekaan vastaan kuin näitä kahdenlaisia.

Optimisti odottaa asioiden ratkeavan parhain päin. Hän saattaa vallan hyvin tyytyä kompromissiinkin. Pettymys on tietysti karvas, jos homma pissii pahasti alleen. Pessimisti väittää olevansa realisti. Kutsun silloin pessimistiä inhorealistiksi. Hän väittää myös, ettei pettymys ole silloin niin suuri ja musertava, kun ei suuremmin menestyksestä haaveile. Mutta onko optimistin pettymys musertavampi kuin pessimistin? Hän ehkä vuodattaa muutaman kirvelevän kyyneleen ja orientoituu uusiin koitoksiin. Pessimisti ottaa naamalleen besserwisserin ivallisen hymyn, natisee asiasta loputtomiin ja myrkyttää koko huoneen ilmapiirin.

Rivieni väleistä voi tehdä sen johtopäätöksen, että arvostan enemmän optimistista elämän asennetta. Ahdistun voimakkaan pessimistisessä ympäristössä. Käytäntö on myös osoittanut, että negatiivisille ihmisille tapahtuu negatiivisia asioita ja positiiviselle positiivisia. Toki optimistikin joutuu vastoinkäymisiin, mutta hänpä käyttää maailman parasta selviytymiskeinoa huumoria!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Tosi naivisteja 2

Osana Tuija Piepposen maalausta:
Ihanana naisena rannalla!

Minä täällä hei! On kelejä pidellyt ja lomailtu on iloisissa tunnelmissa. Kuten näkyy, saavutetuista kurveista ei luovuta: mikä makkarana suusta alas menee, se makkarana alhaalla pysyy!

Terveisiä kesän traditioreissulta Iittalasta. Naivistit olivat jälleen hyvän tuulen tapahtuma. En tiedä parempaa tapaa viettää sadepäivää kuin hyvän ystävän kanssa hihittely. Tapasimme Viikilän keraamiset koirat: toinen oli Alexander Stubbin ja toinen Timo Soinin. Tauluista meitä katselivat kurvejaan ujostelemattomat rehevät naiset uimapuvuissaan, harvahampaiset kaverukset Kala-Kalle ja Riista-Ville, pärinäpoika ja suhinasussu sekä sirkusapinat.

Wikipedia määrittelee naivismin lapsellisuutena. Taidesuunnan katsotaan syntyneen impressionismin vastapainoksi. Haluttiin tuoda ilmaisuun taas vaistomaisuutta ja välittömyyttä. Naivistisissa tauluissa on paljon hyvää. Ne esittävät aina jotakin selkeästi!  Maalausten lisäksi tärkeä osa teosta on sen nimi. Naivismissa nimi näyttelee vielä suurempaa osaa kuin muissa maalaustyyleissä. Vai mitä sanoisitte: taulu esittää pyylevää naista, joka laulaa selkeästi lujaa oopperaa avokaulaisessa iltapuvussa, jonka etumuksesta pilkottavat nännit. Kumpi on parempi nimi teokselle, Aaria vai Fortissimo? Tai taulu, jossa isäntä ja koira hurjastelevat moottoripyörällä, kissat ovat puissa kauhusta kankeina: Ilta-ajelulla vai Täältä tulee kaamea McDog!

 
Yksityiskohta Marit Björnegranin maalausta
Naivistitaide pureutuu arkee, arkipäiväisyyteen ja sen pieniin ihanuuksiin. Se pyrkii näkemään kauneutta ja hyväntuulisuutta, mutta myös huumorin avulla nostamaan esiin ajatuksia."Yleisvaikutelma on useimmiten hauska tai optimistinen. Huumorin ohessa voi olla lempeää yhteiskuntakritiikkiä." (Wikipedia)  Jotkut työt ovat myös haikeita. Toisten töiden värimaailma ärsyttää riemunkirjavuudellaan, kun taas joku taiteilija on saanut uskomattoman harmonian loihdittua vielä useammalla sävyllä. Joka vuosi mukana on uusia taiteilijoita. Useimmat itseoppineita. Joka vuosi näyttelystä löytyvät myös ne omat suosikit. Minä pidän erityisesti Raija Nokkalan, Petra Heikkilän ja Marit Björnegranin tauluista sekä Esko Viikilän patsaista. Katja Mesikämmenen leikkaa-liimaa-teokset ovat hauskoja, mutta minuun eivät uppoa hänen maalauksensa. Omaa lukioaikaista tyylisuuntaani myötäilevät Mia Bergqvistin selkeät akryylimaalaukset. Elämää ihanana naisena kuvaa  Raija Männistö-Koski.

Jos haluat itsellesi riemukkaan, avartuneen ja aurinkoisen mielen, mene Iittalan vanhalle puukoululle naivisti-näyttelyyn! Itse asiassa olen tähän mennessä vieraillut näyttelyssä jo kahdesti tänä kesänä: samalla lipulla pääsee kesän aikana hyvän tuulen taulujen äärelle niin monesti kuin vaan haluaa mennä! Menen vielä ainakin kolmannen kerran. Mies haluaa sinne myös. Kuunteli innosta puhkuvaa sepustustani tauluista ja niiden nimistä ja totesi, että tuohan pitäisi nähdä! Iittalan lasimäki on muutenkin käymisen arvoinen paikka. Tosin käynti saattaa tulla kalliiksi...

PS. Minulle ei ole maksettu tästä postauksesta. Tämä ei ole kaupallinen mainos. Tähän saattaa sisältyä hiven tuotesijoittelua...

torstai 21. heinäkuuta 2011

Tosi mielipiteitä

Törmään jatkuvasti siihen, että ihmiset tekevät johtopäätöksiä oletusten perusteella, osatotuuksista. Itse olen syyllistynyt tähän myös. Olen yrittänyt opetella tuosta ulos. Joskus se onnistuu, toisinaan ei. Huomasin tavan vievän hirvittävästi energiaani. Kuohahdin ihan liian heppoisesti.

Luin äskettäin postauksen, joka oli saanut suuria tunteita aikaan lukijoissaan. Hyvä niin. Eikö blogin yksi tehtävä olekin ojentaa tarjottimella asioita ja ilmiöitä, joita voi omalta kantiltaan tutkia, halutessaan kommentoida? Kommenteissa kuitenkin kuului olettamus. Rivien välistä kuului myös ihmisten erilaisuus, eri temperamentit ja toimintatavat, arvot ja suhtautuminen ulkomaailmaan. Yksi reagoi salamannopeasti ensimmäiseen ärsykkeeseen ja ryntää koneelle kommentoimaan. Toinen kaivaa tietoa, KVG, Wikipedia, viimeisimmät artikkelit. Kolmatta naurattaa koko juttu, miksi vaivautua moisesta?

Minulla on tuttuja, jotka tekevät salamannopeita johtopäätöksiä kuultuaan vain yhdensuuntaisen asiankulun. Asiathan ovat kuin norsu ja 5 sokeaa miestä. Yksi johdatellaan norsun etujalan luo ("Ahaa, pilari!"). Toinen saa pideltäväkseen norsun korvan ("Nahkainen keittiönpöydän tabletti."). Komannelle tarjotaan hännän tupsu käteen ("Verhon tupsuksi sanoisin!"). Neljäs ottaa kaksin käsin kärsästä kiinni ("Palosotilaan letku."). Viides seisoo norsun kyljen luona ja sivelee sitä ("Tämä on rapattu seinä.") Niinpä: mihin hukkui kokonaisuus?

Monilta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, jos ihmiset ottaisivat huomioon sen, että asioilla on monia puolia ja että  me ihmiset olemme erilaisia. Millainen on luontainen tapani hankkia tietoa, tehdä päätöksiä, suhtautua ulkomaailmaan ja miten energisoidun? Nämä ominaisuudet vaikuttavat kaikessa ihmisten välisessä kommunikaatiossa, niin perheen sisäisissä jännitteissä kuin työyhteisössä.

Olen tutustunut temperamenttiluokituksiin ja saanut itse tehdä kolme erilaista versiota. Ole keltainen, keskiympyrätyyppi, ENFP: Ulospäinsuuntautunut, innovatiivinen, utelias, nopeatempoinen, spontaani, kannustava, sovittelija. Näen helposti kokonaisuuksia, en pysty niinkään keskittymään yksityiskohtiin. Suuntaviivani ovat laveat, mikä ärsyttää pedantti-patea aivan suunnattomasti. Puhun paljon. Puhun seurustellakseni, mutta myös ymmärtääkseni ja jäsentääkseni maailmaa. Kriisitilanteessa minun on pakko päästä pulputtamaan asiaa edestakaisin ja vähän kauemmaskin läheisilleni. Toinen puhuu itsekseen, sisäistä syvää pulinaa ja unohtaa, ettei ole puhunut siitä ääneen toiselle. Ja ajatustenlukuunhan harvempi pystyy.

Olen huomannut, että kun ymmärtää toiminnan taustoja, ei tarvitse kuttuuntua pelkästä vastapuolen pärstästä. Voi oppia ymmärtämään, ettei toinen tee asiaa (välttämättä, sillä heitäkin on) kiusallaan vaan aivan luontaisesti. Voi myös oppia  omista ominaisuuksistaan, millaisiin konfliktitilanteisiin ne altistavat. Tuolloin ei siis enää tarvitse olla yllättynyt siitä, miksi taas olen tässä tilanteessa. Siinä tilanteessa voisi sitten yrittää miettiä, miten voin kehittää itseäni, jotta en enää viidettäsadatta kertaa kajauta päätäni karjalan mäntyyn!

Virtuaalimaailma myös mahdollistaa nopeahko ja nimettömän ärähtelyn. Ihmisistä on tullut terrierejä, toinen toistensa poliiseja ja opettajia. Kovin helposti luullaan, että on olemassa vain yksi totuus, se oma ja oikea!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Tosi pitkä kotimatka

Edinburgista lentokenttäbussiin astumisesta (klo 4.35) kotipihaan 12 h. Eikä se edes ollut pitkä paluumatka verrattuna työkaverini kotiinpaluuseen Thaimaasta: 28 h! Meidän oli määrä laskeutua Pirkkalaan 11.15. Koneen kapteeni nimeltään English (jos John English Mr Beanin elokuvahahmon mukaan niin sitten pelottaa!) päätti kolmannen koneen ylösvedon jälkeen laskeutua Turkuun klo 11.45. Ensin luulin sitä poikani pilaksi, että "äiti, me ollaan Turussa!" Mutta kyllä, pömpelin seinässä luki TURKU ÅBO! Tunti bussikuljetuksen odottelua ja köröttelyä maateitse Pirkkalan kentälle autoa hakemaan.

Mitä tapahtuu ihmisille tilanteen kriisiytyessä? Se tässä oli mielenkiintoista. Tietenkin itseänikin harmitti, että kotiin pääsy venähti; Kurkon hoidosta hakeminen, kotisaunaan pääsy, ensimmäisen pyykkikoneellisen päälle laittaminen... No niin! Ensin alkavat päät pyöriä. Minä teen sudokua. Epätietoisuus saa ihmiset liikehtimään. Vauvojen korviin sattuu ja he alkavat kiljunnan. Minä teen sudokua. Juttelen istuinnaapurini kanssa, joka sanoo, ettei ole ennen moista kokenut. Minä olen: v.-01 Zyrichissä, kun oli kova lumimyrsky ja silloin 4 v tyttäreni kiljaisi ne hyytävät sanat "Kohta rysähtää!". Yksi painaa jatkuvasti kutsunappulaa ja kolmesti lentoemännät ja stuertti käyvät neitoa rauhoittelemassa. Kolmaskin laskeutumisyritys kariutuu. Huokaan ja tuntuu, että alkaa oksettaa! Joku panee vitsiksi: "Laskeudutaan varmasti vielä johonkin Turkuun!" Päätän tehdä vielä yhden sudokun vaikkakin hikisin kourin. Hyvä jos kynä pysyy kädessä. Koneen pysähdyttyä lentokenttärakennuksen eteen alkavat taputukset ja hermostuneisuus purkautuu naureskeluna.

Odottaminen käy hermoille. Alkaa nälväily: "Puikoissa tais olla ihan Spede! Olisinhan minäkin sen rotiskon alas saanut! Sen siitä saa kun lähtee halpalentoyhtiöllä!" Huomautan lähimmilleni, että rauha! Sitten on nälkä, ärsyttää, vessahätä, kuuma, kallista, kohtuutonta, bussikin varmasti hajoaa matkalla, kunhan ensin tulee kyytiin noukkimaan. Ja tilanne nyt kuitenkin on vaan sellainen, ettei sille voi mitään. Joten auttaako rutina? Joillain alkaa armoton acting out: puhelimeen on saatava henkilö joka asiasta vastaa! Kävellään terminaalia ulos ja sisään ja hikoillaan taatusti kaksin verroin. Istun lentolaukkuni päällä, syön Edinburgin lentoasemalta ostamiani shortbreadeja ja otan aurinkoa.

Taas oltiin sisäistä Zeniä tai Muumimammaa etsimässä. Toisilla ja toisinaan se onnistui vähän paremmin, toisilla ja toisinaan ei juuri ollenkaan. Onneksi oltiin maassa ehjinä. Alkoi nimittäin se alas-ylös veivaaminen jo hermostuttaa kokeneempaakin lentomatkailijaa. Kiitos kapteeni Englishille siitä, että oli varovainen, ei riskeerannut mitään. Syyn kyllä haluaisin tietää, mikä lopulta esti laskeutumisen. Kuulutuksissa vedottiin huonoihin sääoloihin, mutta pilvien lisäksi mitään poikkeavaa ei ikkunoista näkynyt. Ihminen nimittäin haluaa vastauksia. Jokaisella lähti oma teoria tapahtumien kulusta liikehtimään päänupissa. Jokainen kuvitteli, mitä kiitoradan yllä tapahtui, tarttui toisen parempaan selitykseen sen toivossa, että se olisi oikea. Ukkosmyräkkä? Kova sade, jonka jäljiltä kiitorata olikin joki? Liian kova maatuuli? Vaikea lähestyminen pilvien vuoksi? Laskutelineissä jotain vikaa, joka laukesi Turkuun lennettäessä?

Kotona ollaan, saunottuina, hyvin syöneinä ja hieman väsyneinä, mutta kasassa. Kyllähän se keljuttikin, mutta vaikken mitään muuta olisikaan elämässä oppinut niin yhden asian olen: Turha murehtia asiaa, johon itse ei voi vaikuttaa!

"Anna minulle tyyneyttä hyväksyä se, mitä en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa se minkä voin ja
viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan." Franciscus Assisialainen

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Tosi kauppoja

Juhannusaattona vierailin ystävättäreni ja neljän teinin kanssa Salon keskustassa. Liikehdimme viikonlopun ruokia  etsien suurehkossa liikekeskuksessa ja sovittelimme mm. säilytyskorien kansia juhannushatuiksi (päärynän ja sitruunan muotoiset punotut korit...) Istahdimme jäätelöille ja silmäilin ympäristöä.

Kauppakeskuksessa oli Dressman.

Substantiivi DRESS = mekko, puku, leninki, asu, vaatetus.

Verbi DRESS = pukeutua, pukea, hakata (what?), vaatettaa, sitoa (hmm!), koristaa, muokata, somistaa, käsitellä, viimeistellä, järjestää, leikata, valmistaa, puhdistaa, ojentaa, sukia, kammata.

Vapaasti suomennettuna siis Mekkomies!  Jo ketjun lanseerauksen aikoihin mieheni kanssa vitsailimme Mekkomiehestä. Edelleen liikkeen näkeminen aiheuttaa hilpeyttä. Voisi se olla myös Pue mies tai Sui mies. Kyllä kieli on ihmeellinen!

Noh! Silmiini osui seuraavaksi Body Shop. Kääntäjä kertoo, että body on substantiivi, jolle voi antaa merkityksinä mm. keho, ruho, kroppa, ruumis, vartalo, runko... Voi herran tähden: Ruumiskauppa! Hautaustoimistolta se kuulostaa.

Hattulassa on lihakauppa, jonka nimi oli aiemmin Penan Liha. Onneksi vaihtoi nimensä Katinalan lihakaupaksi: vanha aiheutti kaksimielisiä tyrskähdyksiä vieraissa, joita sinne vein. Yökerho Sirkus on ihan sitä itseään. Keskustassa palvelee myös kännykkäkorjaamo, nimeltään NoVika. Aika hyvä! Hämeenlinnan keskustan Linna Style on mielestäni yksi parhaita nimioivalluksia. Alla lukee "Paha Parturi, Karu Kampaaja".

Minusta kielillä leikittely on hauskaa. Rakastan suomen homonyymejä (sanoja, jotka tarkoittavat eri yhteyksissä eri asioita.). Niinpä jatkoin kielellistä tutkimusmatkaani ja KVG! Tutkimus nimeltä Monikieliset tesaurukset kieltenvälisessä tiedonhaussa, tekijä
Tia Silvanto väittää, että "noin 65 % ruotsin sanoista on homonyymeja, kun taas suomessa yleisyys on 15 % ja englannissa noin 50 %". Olisin voinut kuvitella laajemmin kieliä tuntematta, että oma suomemme on homonymian kärkipäässä, mutta väärin meni.

Hae lakkaa satamasta, kun lakkaa satamasta!
Kärpänen sanoi toiselle: "Tuu kaveri kattoon kattoon, kun kaveri tapettiin tapettiin!"
Tarjoilija ravintolassa asiakkaan perunaa tilatessa:  "Haluatteko kuoria?"
Itä-Suomessa seistään käet taskuissa ja suunnitellaan, että "Ensin myö saunotaan ja sitten syödään vasta!" Siihen vastaa länsi-suomalainen: "Vihdoin vihdoin vihdoin!"
Totokentillä mainostetaan: "Ravista rahaa!"
Pohjoisessa pyydetään lohia padoilla. Lohikeittoon lisätään sitten ihan ehtaa voita, koska voita ei mikään voita!

Myös kunnat ja kaupungit ovat ihastuneet tervetulotoivotuskyltteihin paikkakuntaa lähestyttäessä. Ikaalisissa tehdään uusia ihmisiä, idässä kehoitetaan "Tee se Joutsenossa!" Mikä?

Palataan takaisin kauppoihin. Monen ovessa lukee "Kiitos käynnistä!" Ihmettelen, mitä pitää käynnistää?


http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1009