Tosi lyhyesti miehistä

Ajoin Vespalla töistä kotiin. Myönnän, ylinopeutta 60-alueella. Vaan mitä teki takanani moottoripyörällä ajanut nuori mies? Ei antanut luonne periksi ajaa Vespan (ja naisen) takana vaan kyseenalaisessa ylämäessä tuhatta ja sataa ohi. Seuraavassa risteyksessä olimme taas peräkkäin...

Ajoimme mieheni kanssa Hätilässä Itellan ohi kohti Aulangontietä. Mies upotti kenkänsä kaasupolkimelle ja hetkessä auto kiiti 80:ä 50:n alueella...

Takaisin tullessa Aulangontiellä poikalauma keuli polkupyörillään...

Onko miehiin sisäänkirjoitettuna keulimisen tarve?

Tosi minä-pantoum

Ruosteen kutsu

Minua kiehtoo vanha.
Ruoste, hapertunut puu, kivi.
Kun istun auringon kuumentamalla kalliolla,
kuulen vuosituhansien kaiut.

Ruoste, hapertunut puu, kivi,
niille olen kosketus, paino.
Kuulen vuosituhansien kaiut
vain olemalla minä.

Niille olen kosketus, paino,
jotka näkevät ihoni alle.
Vain olemalla minä
voin ruostua itseni näköiseksi.

Jotka näkevät ihoni alle,
kun istun auringon kuumentamalla kalliolla.
Voin ruostua itseni näköiseksi.
Minua kiehtoo vanha.

Pantoum syntyi valokuvasta, jossa on vanhan aitan harmaata seinää ja ruostunut kettinki ja munalukko.

Tosi kesäyössä

Kyllä se vaan Suomen suvi on kaunis. Juhannuksena se antoi parastaan.

Saimme seurata taivaan värien muuttumista kirkkaan sinivalkoisesta oranssiksi ja lopulta purppuran kautta tummansiniseksi.

Mustaksi ei kuitenkaan tänä yönä.

Luonnon parantava voima oli läsnä ja siitä nauttivat niin ihmiset kuin ihmisen paras ystäväkin.

Juhannusta sanotaan keskikesän juhlaksi. Keskiyön auringon juhla se oli tänä vuonna, mutta keskikesään on vieläkin matkaa. Nautitaan!

Tosi pehmeää juhannusta

Eilen vietimme Kanta-Hämeen keskussairaalan Ahveniston talon juhannusjuhlaa. Haitari soi, kahvi tuoksui, maljakoissa heilahtelivat aamulla kerätyt luonnonkukat ja nurmella käyskenteli alpakoita. Aivan... ei niitä vanhan ajan lusikoita vaan eläimiä: Ylitalon alpakoita.

Hämeen alueella on meritoitunutta terapiaeläintoimintaa ja me saimme nauttia koulutettujen terapia-alpakoiden seurasta ja liikuttua. Suurisilmäisen eläimen lumovoima on uskomaton. Silmät kurkkivat rastaetutukan alta tarkkaavaisina ja lempeinä.

Kun käden upotti kaulalle, se hävisi superpehmeään villaan rannetta myöten. Ja alpakoita oli jo siistitty kesäkuumille.

Oli liikuttavaa katsoa nuoria mielenterveyskuntoutujia, jotka nauliutuivat kontaktiin tämän kauniin eläimen kanssa jopa tunniksi. Sanoja ei tarvittu, vain läsnäolo ja kosketus, puolin ja toisin.

Alpakka ei haise, eikä siitä jää käteen rasvaista tahmaa. Teki mieli vain sillittää, silittää, halata ja tuijottaa takaisin. Välillä se kallisti kaulansa kiinni minun rintaani ja kerjäsi lisää, kuunteli kuin koira rapsutusta korvan takaa.

Kuin koira Madonna myös käveli kasvattajansa Pirkon kanssa metsän siimekseen. Alpakka on siisti eläin, ei papanoi eikä pissi kuin "vessapaikalleen".

Näitä kaunottaria olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Huomasin hymyileväni poskeni kipeiksi ja hakevani katsekontaktia Fuksien ja Madonnan kanssa. Madonna päästeli vienoja äännähdyksiä kuin jutellen meille ihmisille tai lajitoverilleen.

Olen alpakkafani! Tämä oli kaikkiaan kuudes kohtaaminen tämän eläinlajin ja kolmas tämän duon kanssa.

Ollaan läsnä luonnossa ja toistemme kanssa, ollaan ihan alpakkoina!

Pehmeitä juhannusterveisiä kaikille <3

Tosi kysymyksissä

Pablo Nerudan Kysymysten kirja pyöri jälleen käsissäni tässä männä päivinä. Sujahdin kysymysten maailmaan ilman valmiita vastauksia. Ei niitä ole minulla näihinkään kysymyksiin.

Onko haluttomuus sallittua?

Jos tallaan vesilätäkköön, sattuuko pisaroita?

Olisinko ripillä anteeksiannettu?

Pitääkö tavallisuus hyväksyä?

Onko "jossain määrin rakkautta" parempi kuin "rakastaa hullun lailla"?

Onko sinulla oikeutta sanoa, että minä olen väärässä?

Missä perhoset ovat sateella?

Olenko turvallisempi kuin hevonen?

Teenkö väärin?

Miten kerrostalon kokoinen laiva voi kellua?

Onko autopilotilla tunteet?

Kukkiiko paremmin kanan vai hevosen lannalla?

Jos kerta kasveissa on lehtivihreää, miksi verivaahterat ovat punaisia?

Kysyn vaan...

Tosi ystävällistä

Terveisiä Lontoosta! Viime yönä lentelimme Suomeen ja busseilimme Helsingistä Hämeenlinnaan. Oli aivan loistomatka naisseurassa: oma tytär, ystävätär ja kummityttöni. Tämä oli kolmas kertani tuossa metropolissa. Pidän Lontoosta, sen kuhinasta ja ihmisistä. Yritimme laskea, montaako kansallisuutta tapasimme viiden päivän aikana, mutta sekosimme laskuissa. On se sellainen sulatusuuni!

Matkoilla minulle on tärkeää, että minulle ollaan ystävällisiä. Saan näppylöitä töykeistä ihmisistä ja ihan ruvelle menen epärehellisyydestä. Jännä kyllä, vaikka Suur-Lontoossa asuu kaikkiaan noin 10 miljoonaa ihmistä, siellä ei tule tunnetta, että laukku ja kukkaro olisivat vaarassa. Melkoinen tungos vallitsi shoppailupäivänämme Oxford Streetillä lauantaina. Primark oli kuin helvetin esikartano 100 metrin kassajonoineen. Kuitenkaan ihmiset eivät äyskineet toisilleen vaan hymyilivät kassoilla, pyysivät anteeksi törmätessään olkaa tai lonkkaa vasten vellovassa massassa.

Maanantaina oli jo huomattavasti rauhallisempaa kuljeskella samaisella ostoskadulla. Kassalla työskennelleet nuoret miehet kyselivät kuulumisia, matkustuskohteita, mitä pidän Lontoosta ja toivottivat mukavaa kotimatkaa. Hotellissa oltiin huomaavaisia ja kiinnostuneita siitä, miten olemme huoneessamme viihtyneet. Lippuluukuilla travel card-ostoksilla saimme rauhallista ja ystävällistä palvelua ja netistä varaamamme liput toimivat loistavasti. Hyvä mieli!

Sitten sattuu eteen se ihminen, joka on ystävällinen vain ja ainoastaan tipin saamisen toivossa. Aitous on tuosta ihmisestä kaukana. Hänestä näkyy se, ettei hän ole aidosti kiva. Niinpä testasin teoriaani Lontoon lentokentällä ravintolassa. Otilia oli tarjoilijan nimi ja hän kävi kyselemässä kolme kertaa ruokailun aikana, onko kaikki hyvin, väläytti teennäisen hymyn ja luimi pois paikalta. Varsinaista palvelua (ruoan tuomista) saimme odottaa. Loivat olivat liikkeet. Ja kun tuli maksun aika, hän toi kortin lukijan ja antoi sen minulle. Summan kohdassa ei ollut mitään, mutta kysymys, haluanko maksaa ekstraa. En halunnut. Otilian hymy hyytyi saman tien ja hän ei sanonut kiitos, ei hei, ei toivottanut mukavaa päivää. Olin osunut oikeaan!

Tippi jäi hotellille. Näkymätön hyvä hengetär oli käynyt huoneessamme siistimässä paikat, vaihtamassa pyyhkeet ja sijaamassa vuoteet. Hymyilevät ravintolatyöntekijät ottivat meidät joka aamu vastaan aamupalalle ja vastaanottovirkailijoiden auttavaisuutta ei voi kuin ihailla.

Seuraavan kerran kun tapaan tuollaisen Otilian, aion sanoa, että maksan mielelläni aitoudesta, feikistä en! Lontooseen menen kyllä vielä neljännenkin kerran. Teen todennäköisesti puistomatkan kirjan ja kirjoituslehtiön kanssa...

Tosi identiteettityön ääreen

Nyt se alkoi, opiskelu. Jo kolme ennakkotehtävää itsen ja opettajuuden äärellä on tehty, mutta tänään oltiin paikan päällä Taokk:ssa. 

Lueskelin opintojen sisältöjä -koostetta suurella mielenkiinnolla. Se perustuu uudistettuun ammatillisen opettajan opetussuunnitelmaan. Tärkeimmäksi sisällöksi on nostettu opettajaopiskelijan identiteettityö ja oppimissisällöistä on siirrytty osaamissisältöihin. Kooste oli helposti luettava ja motivoiva. Lisäksi pohjakoulutukseni puhuu pitkälti samaa kieltä. 

Olen innoissani! On aivan mahtavaa lähteä tutustumaan omaan opettajuuteen, miettimään identiteetin muotoutumista ja rinnakkaisia identiteettejä. Niitä nimittäin on. Voidaan puhua myös rooleista tai tehtävistä: äiti, vaimo, terapeutti, tanssiharrastaja, tuntiopettaja jne.

Tänään alkanut kurssi on valinnainen pedagoginen opettajuutta pohjustava kurssi. Saimme kaksi tehtävää tälle illalle ja ajattelin pohtia niitä "ääneen" täällä. Pääsimme pohtimaan omia vahvuuksiamme ja kehityskohteita sekä omaa osaamistamme. 

Minulla on vahva toimintaterapeutin identiteetti. Yksi suurimmista haasteistani tuleekin olemaan tuo identiteettityö terapeutista opettajaksi. Vai olisiko ideaalitilanne saada nuo kaksi elämään rinnakkain, täydentämään toisiaan?

Tiimityössä olen vahva, sillä ajattelen, että ryhmä on aina enemmän kuin yksilöittensä summa. Ajattelen ammatillisena opettajana olevani tutor, mentor, silta työelämään. Terapeuttina minun tehtäväni on auttaa potilasta oivalluksiin. Niin se on myös opettajan tehtävässä.

Ryhmien ohjaaminen kuuluu toimintaterapeutin peruskoulutukseen ja psykiatriassa kiinteästi työhöni. Olen hankkinut HAMK:ssa Ryhmänohjaajan täydennyskoulutuksen.  Ryhmänohjaajan haaste on uusiutuminen. Tekee hyvää aika ajoin itse päästä ryhmäläisen rooliin. Kokemus pitää nöyränä ja tuoreena. Minulla on tietoa ryhmän toiminnan vaiheista ja vaikuttavista tekijöistä. Käsitystä siitä, miten opettaja toimii yhteiskunnallisena vaikuttajana, haluan syventää ja siihen haluan myös panostaa. Ajattelen, että opettaja on etuoikeutetussa asemassa. 

Sivusin aiemmin kirjoituksessani ohjaajan viittä roolia: tutkija, innostaja, taiteilija, johtaja ja terapeutti. Itselleni vahvimpina koen innostajan, tutkijan ja terapeutin roolit. Johtajuuden haasteet ohjaamisosaamisessa korostuvat entisestään ammatillisen opettajan työssä. Haluan oppia, miten opettaja voi toimia ennaltaehkäisevässä hyvinvointityössä.

Olen kiinnostunut taiteista, arkikulttuureista ja monikulttuurisuudesta. On mielenkiintoista oppia ymmärtämään, miten eri tavoilla asioita voi hahmottaa ja miten niiden hyväksi voi toimia. Työssäni erikoissairaanhoidossa olen saanut kulkea traumatisoituneitten maahanmuuttajien rinnalla ja oppia heiltä erilaisia toimintatapoja ja käytänteitä. Se on rikastuttanut omaa elämääni. Yksi oppimisympäristö, johon haluan tutustua enemmän, on maahanmuuttajakoulutus ja kotoutuminen.

Toimintaterapeutin koulutuksen perusta on arviointi. Jo varhain meille opetettiin, että täytyy tietää toiminnan tavoitteet ja mitä kohti kuntoutetaan. Se on iskostunut mieleeni. Olen kollegani kanssa voitanut Kanta-Hämeen keskussairaalan laatupalkinnon arviointiryhmä -työllä. 

Työelämävastaavuus opetuksessa on tärkeää ja siihen haluan paneutua. Liian paljon omassa peruskoulutuksessani törmäsin siihen, että opettajalla ei enää ollut käytännön työhön kosketusta. Nyt opettajakoulutukseen lähtiessäni saan zoomata arvioinnille eri perspektiiviä. 

Koska olen tehnyt opettajana vain tuntitöitä, en ole päässyt sisään oppimisympäristöjen kirjoittamattomien sääntöjen viidakkoon. Olen tuossa suhteessa ehkä muutenkin hieman ”villi”. Minulle tulee yksi haasteista opettajakoulutuksessa olemaan luoduissa raameissa pysyminen. Olen rönsyilevä luonne, luovaa toimintaa ja soveltamista suosiva keltainen temperamenttityyppi. Eräs arviointiosaamisen arviointikriteeri on ”toimii erilaisissa oppilaitosympäristöissä noudattaen niiden vakiintuneita käytänteitä”. Minussa herää helposti henki, että jos jokin käytänne on ”aikansa elänyt”, ei vastaa tarkoitustaan tai kömpelö, sille voi kehittää toimivamman version. Ei aina niin hyvä piirre, herättää pahaa vertakin joissain ihmisissä. Luovuuteeni liittyy myös kyky sopeutua helposti sekä joustavuus.

Olen hidas lukemaan, mutta luen ajatuksella ja samaan aikaan sovellan teoriaa kokemaani. Olen siis hyvä soveltamaan tietoa, mutta en rakasta teorioita. Opintosisällöistä historiaosuus tulee olemaan minulle haasteellinen. Ihmisen kehitys ja persoonallisuuksien erilaisuuden ymmärtäminen on itselleni taas luontaista. Olen käynyt SDI (Stregth Deployment Inventory) –koulutuksen, joka auttaa ymmärtämään erilaista toimintaa ja toiminnan taustalla olevia motivaatioita.

Koen, että opintielläni on riittävästi pohjatietoa ja kokemusta hyödyntää ja peilata uutta vanhaan. Sitä odotankin innolla. Myös haasteita riittää, mikä on pelkästään hyvä asia. Olen nopea suoltaja ja reagoija. En ole aina jaksanut jälkeenpäin paneutua kirjoittamaani ja se on jäänyt paikoitellen pinnalliseksi. Haluan näitä kirjallisia tehtäviä opetella tekemään pidemmällä aikajänteellä ja pohdiskellen. 

Kaikkiaan haluan oppia pedagogisia taitoja ja saada välineitä (täytettä työkalupakkiin) opetustyöhön. Sitä en vielä tiedä, hankkiudunko kokopäiväisesti opettajaksi vai jatkanko pätevöityneenä samoilla linjoilla kuten tähänkin saakka. Aika näyttää. Tärkeintä on elää nyt, ottaa opinnoista kaikki mahdollinen irti.