Tosi ystävällistä

Terveisiä Lontoosta! Viime yönä lentelimme Suomeen ja busseilimme Helsingistä Hämeenlinnaan. Oli aivan loistomatka naisseurassa: oma tytär, ystävätär ja kummityttöni. Tämä oli kolmas kertani tuossa metropolissa. Pidän Lontoosta, sen kuhinasta ja ihmisistä. Yritimme laskea, montaako kansallisuutta tapasimme viiden päivän aikana, mutta sekosimme laskuissa. On se sellainen sulatusuuni!

Matkoilla minulle on tärkeää, että minulle ollaan ystävällisiä. Saan näppylöitä töykeistä ihmisistä ja ihan ruvelle menen epärehellisyydestä. Jännä kyllä, vaikka Suur-Lontoossa asuu kaikkiaan noin 10 miljoonaa ihmistä, siellä ei tule tunnetta, että laukku ja kukkaro olisivat vaarassa. Melkoinen tungos vallitsi shoppailupäivänämme Oxford Streetillä lauantaina. Primark oli kuin helvetin esikartano 100 metrin kassajonoineen. Kuitenkaan ihmiset eivät äyskineet toisilleen vaan hymyilivät kassoilla, pyysivät anteeksi törmätessään olkaa tai lonkkaa vasten vellovassa massassa.

Maanantaina oli jo huomattavasti rauhallisempaa kuljeskella samaisella ostoskadulla. Kassalla työskennelleet nuoret miehet kyselivät kuulumisia, matkustuskohteita, mitä pidän Lontoosta ja toivottivat mukavaa kotimatkaa. Hotellissa oltiin huomaavaisia ja kiinnostuneita siitä, miten olemme huoneessamme viihtyneet. Lippuluukuilla travel card-ostoksilla saimme rauhallista ja ystävällistä palvelua ja netistä varaamamme liput toimivat loistavasti. Hyvä mieli!

Sitten sattuu eteen se ihminen, joka on ystävällinen vain ja ainoastaan tipin saamisen toivossa. Aitous on tuosta ihmisestä kaukana. Hänestä näkyy se, ettei hän ole aidosti kiva. Niinpä testasin teoriaani Lontoon lentokentällä ravintolassa. Otilia oli tarjoilijan nimi ja hän kävi kyselemässä kolme kertaa ruokailun aikana, onko kaikki hyvin, väläytti teennäisen hymyn ja luimi pois paikalta. Varsinaista palvelua (ruoan tuomista) saimme odottaa. Loivat olivat liikkeet. Ja kun tuli maksun aika, hän toi kortin lukijan ja antoi sen minulle. Summan kohdassa ei ollut mitään, mutta kysymys, haluanko maksaa ekstraa. En halunnut. Otilian hymy hyytyi saman tien ja hän ei sanonut kiitos, ei hei, ei toivottanut mukavaa päivää. Olin osunut oikeaan!

Tippi jäi hotellille. Näkymätön hyvä hengetär oli käynyt huoneessamme siistimässä paikat, vaihtamassa pyyhkeet ja sijaamassa vuoteet. Hymyilevät ravintolatyöntekijät ottivat meidät joka aamu vastaan aamupalalle ja vastaanottovirkailijoiden auttavaisuutta ei voi kuin ihailla.

Seuraavan kerran kun tapaan tuollaisen Otilian, aion sanoa, että maksan mielelläni aitoudesta, feikistä en! Lontooseen menen kyllä vielä neljännenkin kerran. Teen todennäköisesti puistomatkan kirjan ja kirjoituslehtiön kanssa...