sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tosi reikiä


Reiki tuli elämääni noin 11 vuotta sitten. Olin kokenut uupumisen, ollut vuoden poissa töistä ja aloitellut uudelleen työntekoa. Omat energiani tuntuivat haurailta ja niitä valui minusta kuin tiimalasin hiekkaa. Tuttavaltani kuulin reikihoidosta ja rohkaistuin kokeilemaan. Löysin ihanan reikihoitajan, jonka kanssa suhteemme on kestänyt tuosta ensikäynnistä lähtien. Kiitos sinne E-L, jos tätä luet <3

"Reiki toimii, uskotpa siihen tai et. Jokainen elävä keho säteilee lämpöä ja energiaa. Siitä käytetään mm. nimityksiä elämänenergia ja Ki. Eri kulttuureissa nimityksiä on hyvin paljon, kaikki kuitenkin tarkoittavat tätä samaa voimaa. Reikihoitajan kehon energiakanavat on avattu ja puhdistettu, ja hänet on saatettu yhteyteen universaalin voiman lähteen kanssa, jolloin hän toimii tätä voimaa välittävänä kanavana hoitoa tehdessään. 

Reiki vaikuttaa avaamalla kehon energiakanavia ja antamalla hoidettavalle lisää energiaa, sekä tasapainottaen kehon omaa energiaverkkoa. Tämän seurauksena kehon oma vastustuskyky kasvaa, paranemisprosessi nopeutuu ja kehon omat tervehtymisprosessit stimuloituvat voimistaen ja nopeuttaen luonnollista paranemista. Henkisellä ja tunnetasolla Reiki puhdistaa ja poistaa kielteisiä tunteita, tuo iloa ja voimaa, uskoa omaan itseen ja elämään, helpottaa ylittämään vaikeita tilanteita ja asioita, auttaa keskittymään, hallitsemaan elämääsi ja päivittäisiä tilanteita paremmin, kehittää luovuutta, muistia ja intuitiota sekä tarjoaa tien henkiselle kehitykselle." http://www.reikisivut.com/reikihoito/

Usein olen hoidon aikana vaipunut rentouttavaan horteeseen. Se ei ole unta, mutten ole valveillakaan. Kehoni säpsähtelee, kun lukkotilat aukeavat. Tunnen kihelmöivää kuumotusta kohdassa, jossa hoitajan kädet kulloinkin ovat. Hoidon jälkeen on jano. Aineenvaihdunta on vilkastunut. Keho tuntuu raskaalta hyvällä tavalla, niin kuin rentoutusharjoituksen jälkeen. 

Muistan aina ensimmäisen hoitokerran. Padot aukesivat. Oli kuin joku olisi poksauttanut sampanjapullon. Huolet ja stressi vuotivat ulos helpottavana itkuna. Sitä riitti vielä koko lopun päivää. Ensin paruin hoitopöydällä puoli tuntia. Autolla ajo oli hieman hankalaa, kun toisella kädellä piti koko ajan pyyhkiä silmiä. Välillä nauratti ääneen. Saapuessani kotiin mies näytti säikähtäneeltä. Kerroin kaiken olevan hyvin, oikeinkin hyvin, ettei ole huolta, tää on vaan nyt sitä reikiä! 

Kävin tuossa vaiheessa kerran viikossa hoidossa. Sitten vähensin kertoja kuukausittaisiksi. Välillä oli pidempiäkin aikoja ilman reikiä, mutta aina se muistutti olemassa olostaan ja tarve hakeutua hoitavien käsien alle tuli itsestään. Jossain vaiheessa alkoi reiki viedä tielleen niin vahvasti, että halusin suorittaa itse kursseja. Kävin reiki I-kurssin. 

Eilen kävin vuoden tauon jälkeen reikissä. Kokemus oli miltei yhtä ravisuttava kuin ensimmäisellä kerralla. Oli taas kertynyt kuonaa tukkimaan kanavia: vasen olkalihas oli kivikova ja kipeä, lapojen välissä kiristi ja päätä oli särkenyt viikon verran. Hoito kesti rapiat kaksi tuntia. Suurin osa siitä tunnealueen hoitoa. Minua kuorittiin kuin sipulia. Ja se tunnetusti itkettää... En surrut mitään. Koin olevani ääriäni myöden täynnä rakkautta. (lue pantouminini taaempaa...http://satujatosi.blogspot.com/2012/01/tosi-pantoumeja-lisaa.html) En tiennyt, mihin sen kaiken lykkäisin ja kai se siksi valui silmien kautta ulos! Tunsin suurta yhteenkuuluvaisuutta rakkaimpieni kanssa. Etenkin tytär oli lähellä sydäntä <3

Reikihoitajani on niitä harvoja ihmisiä, joiden lähellä voin menettää kontrollini täysin. Se on puhdistava tunne, olla niin auki ja heikko, silti haavoittuvuudessaan vahva. 

Sitä, mitä reiki on elämääni tuonut, on vaikeaa selittää. Voisin ehkä kuvata sitä arvojen selkiytymisellä, pyrkimyksellä hyvään. Vanhoja asioita alkoi loksahdella paikoilleen, uusia tapahtua. Enää vuosiin en ole joutunut olemaan sairaslomalla uupumisoireitten vuoksi. Osaan kuunnella itseäni, eikä energiani enää valu itsestään hukkaan. Se kohdentuu ja koen olevani vain universaalin energian välikappale, herättelijä. Ja siis tässähän ei ole mitään uskonnollista! Olemme puhtaasti energian alkulähteillä. Huhtikuussa on vuorossa reiki II. Nyt on sen aika!


lauantai 28. tammikuuta 2012

Tosi halpaa

Tänään minut pysäytti Ilta-Sanomien otsikko "Mitä maksaa olla minä?" Kysymyksen voisi mielummin muotoilla niin, että "Mitä on maksanut tulla minuksi?" Ja sitä pitäisi varmaan kysyä vanhemmilta, jotka ovat lapsensa saattaneet täysi-ikäiseksi ja omillaan toimeentulevaksi. Siihen on jokunen markka minun kohdallani  kulunut. Omieni kohdalla lasketaankin sitten jo euroja.

Artikkelissa puhuivat julkkikset omasta tyylistään ja siitä, kuinka paljon sen ylläpitäminen maksaa. Onko tyyli ja minuus siis sama asia Iltiksen mukaan? Olenko minä yhtä kuin kenkäni, Max Factorin meikkivoide, takki kirpputorilta? Eihän se niin mene!

Minuus eli identiteetti on monimuotoinen, kehittyvä prosessi. Ihminen peilaa omaa erityisyyttään suhteessa toisiin, omien arvojensa ja sosiaalisten paineitten ristiaallokossa. Ulkoiset asiat ovat minän jatkeita, joiden avulla itseä ilmennetään. Ne voivat olla myös harhaanjohtavia. Halutaan näyttää ulkomaailmalle jotain aivan muuta puolta itsestä, ehkä jotain sellaista, josta tilanteessa olisi hyötyä tai jonka kautta tulee paremmin hyväksytyksi. Oikea minuun on alaston. Siihen kuuluu henki ja ruumis.

Seurasin mielenkiinnolla ja haltioituneena SARA.-lehden artikkelisarjaa naisen kehosta. Siinä tavalliset suomalaiset naiset esiintyivät alastomina mustavalkoisissa kuvissa ja kertoivat suhteestaan kehoonsa. Oli antauduttu minuuden alkujuurille. Matka tähän hetkeen, näihin kehon mutkiin ja poimuihin, oli maksanut markkojen ja eurojen lisäksi vuosia, kiloja, kilometrejä, kilovatteja, ihmissuhteita, terveyttä,  työpaikkoja, menetyksiä, ilon kiljahduksia. Mitä maksaa siis olla minä? Riippuu millä mittarilla asiaa lähdetään asiaa tarkastelemaan.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Tosi homssailua

Kun on stressi, päässä tunkua, kovalevy liian täynnä, kuppi vuotaa yli, alkaa homssailu. Homssailu = tavaroitten laittaminen vääriin paikkoihin. Tänään vähän homssailin, en paljoa. Joskus on tullut homssailtua enemmänkin. Laitoin sämpylät lautaselle lämmittääkseni niitä mikrossa. Asetin lautasen sämpylöineen takaisin lautaskaappiin.

Yleisimmin löydän kännykän lapaskorin vierestä eteisen kaapista. Sen toinen piilopaikka on avainkori. Kännykkä kyllä on tosin helppo löytää, jos siinä on äänet ja virta päällä. Työavaimet vaikuttavat olevan paikkasidonnaisia. Työpisteitä minulla on kaksi ja avaimet viihtyvät paremmin Turuntiellä. Perääni ovat työkaverit soitelleet. Eräänkin kerran olen ajanut takaisin niitä hakemaan matkallani sairaalan mäelle. Hammasharjalle olen levittänyt ajatuksissani aloegeeliä (aika pahan makuista, voin kertoa).

Ruokatarvikkeiden kanssa puuhailu on vallan luovaa. Homssailu onnistuu siinäkin toimessa. Yleisimpiä ovat keittiönpöydällä yön yli seisseet Oivariini ja Edam. Juusto muuttuu hassusti kumiseksi keltaiseksi möykyksi, rasvasta tulee käyttökelvotonta kultasulaa, jos ne unohtaa aterioinnin jälkeen lämpimään makaamaan. Kerran ruokaostoksia kassista purkaessani olin laittanut 20 denierin sukkahousut pakastimeen. Hoitelisikohan jääkylmä nylon selluliitteja?

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tosi omia ajatuksia

Tänään puhuttavat vaalit. Suomi on saamassa uuden keulakuvansa, presidentin. Ehkei -toivottavasti- vaali tänään vielä ratkea, mutta itselläni on hyvä mieli. Koen olevani tekemässä suomalaista poliittista historiaa.

Päivän mittaan olen miettinyt sitäkin, miten onnellisia saamme täällä pohjolassa olla. Meillä on näissä vaaleissa niin monenlaisia ja monen arvoisia ehdokkaita. Kukaan ei ole ennalta määräämässä, ketä joudut äänestämään. On edelleen maita, joissa olet henkesi uhalla eri mieltä. Vaikka meillä on oikeus pitää vaalisalaisuutemme, me jaamme kantojamme esimerkiksi Facebookissa hyvinkin avoimesti. Tahdon ajatella, että tämänkaltainen avoimuus tekee maailmasta paremman paikan olla ja elää, herättää keskustelua.

Olen ajatellut paljon myös omien vanhempieni ikäisiä ihmisiä ja heitä minun ikäisenäni. Näen sen jotakuinkin niin, että silloin olivat luokkajaot vielä enemmän vallalla. Jos synnyit työläisen perheeseen, olit työväestön arvoissa hamaan tappiin. Herrasväki oli kapitalismin sanalla. Lapsuuden kotikaupungissani tämä näkyi mm. siinä, että Enso Gutzeitin johtajat asuivat eri alueella kuin työläiset. Oli Insinööriniemi ja Koivuniemi. E-osuuskuntalaiset olivat tiukasti eri porukkaa kuin S:läiset. Ei käyty ristiin kaupoissa. Oli vain yksi etukortti.

Kai niitä luokkaeroja nykypäivänäkin on. Jotenkaan sellaiset asetelmat eivät ole koskaan istuneet minun päähäni. On kamalaa, jos jo syntymästä isketään tuoreeseen ihmisen taimeen tietty leima. Sen voi tehdä vanhemmat tai isovanhemmat tai perhettä ulkopuolelta katsovat ihmiset, olettaen. Pahimmillaan se estää omien luontaisten ominaisuuksien hyödyntämisen, vääristää minäkuvaa, estää näkemästä vaihtoehtoja.

Itse olen työläiskodista, jossa oli / on vahvat sosiaalidemokraattiset arvot. Uskon, että osa niistä on minussa edelleen, osa arvoistani pohjautuu yhteisöllisyyteen ja toinen toisistamme huolta pitämiseen. En kuitenkaan niellyt aatteita sellaisenaan vaan halusin punnita ja pureskella niitä. Haaveilin boheemista taiteilijaelämästä. Siihen ei kannustettu, mutta harrastella sain. Paine seurata ukin ja isän jalanjäljillä oli kuitenkin läsnä joka päivä. Individualisti minussa inisi kuitenkin lujassa.

Vanhempani ovat tiettävästi aina äänestäneet saman puolueen henkilöitä, usein myös samaa ehdokasta. Suurin riita isäni kanssa käynnistyi keskustelusta vuoden 2000 presidentinvaaliehdokkaista. Jo se, että ilmoitin äänestäväni naista, oli liian rankka kannanotto. Se, että voisin jopa äänestää Vihreitten Heidi Hautalaa, oli liikaa, RKP:n Rehnistä puhumattakaan. Minulle puolue oli aivan samantekevä, vain meriitit ja arvomaailma vaikuttivat.

Minä olen kovasti kirjoitellut suvaitsevaisuudesta ja avarakatseisuudesta, tasa-arvosta ja ihmisyydestä. Lukijoille ja ystävilleni on varmasti tullut minun valintani selväksi. Kotona olemme keskustelleet mieheni kanssa ehdokkaista, yläkoululaisella tyttärellä oli ollut varjovaalit koululla, samoin lukiolaisellamme. Hekin jakoivat omat kantansa meidän vanhempien kanssa. Keskustelut kävimme pilke silmäkulmassa ja osin hurtilla huumorillakin. Oli aivan mahtavaa huomata, että molemmat nuoremme osasivat perustella valintojaan omien näkemystensä kautta. Olisi ollut väärin arvostella heidän valintojaan. Tuolloin olisimme arvostelleet myös heidän arvostelukykyjään ja arvojen muodostumista.

Kävelimme mieheni kanssa tänään sadan metrin päästä koululta äänestämästä käsi kädessä kotiin. Olimme käyneet viereisissä kopeissa piirtämässä lappuihin kaksi eri numeroa. Kysyin: "Miten sinä tämän kestät?" Vastaus oli, "En mitenkään!" Hymyilimme molemmat. "Ei ainakaan kannata kenellekään myöntää, että  äänestin noin!"

lauantai 21. tammikuuta 2012

Tosi parkissa

Kuulutuksia Ikeassa lauantain mittaan:

"Autot, joiden rekisterinumerot ovat OOO-000 ja III-111 ovat pysäköidyt linja-autoille varatulle alueelle. Poistettava välittömästi."

"Seuraavat autot täytyy välittömästi siirtää: XXX-123 ja ÄLY-666. Ne on pysäköity pelastustien eteen." 

"Auto rekisterinumerolla IDI-007 siirrettävä mieluiten heti. Estät toisen auton poistumisen parkkiruudusta."

Hei c´moon! Sitä vapaata parkkipaikkaa odotetaan, jos sellaista ei ole. Mikä ihmisillä on, kun ottavat vallan omiin käsiinsä? Ei kunnioiteta toisia eikä yhteisen hyvän takia tehtyjä sääntöjä. Jos kyltissä lukee Pelastustie, se tarkoittaa, että sen kautta pahimmassa (parhaimmassa) tapauksessa pelastetaan ihmishenkiä. Tuntemattoman kanssaihmisen pääsyä pois parkkiruudusta ei saa estää! Mitä kohtaa noissa asioissa on niin vaikeaa ymmärtää. Ottaa päähän sellainen itsekkyys ja välinpitämättömyys. 

Meidän päivämme ostosparatiisissa alkoi myös autossa odotellessa. Parkkiruutu, johon aioin ajaa, vapautui juuri. Viereisen auton kaikki ovet olivat avoinna. Auton edessä käveli kaksi alle kouluikäistä taaperoa ja äiti oli pyrstö ulkona taipuneena pelkääjän puolen penkin yli. Saimme ensimmäisen mulkaisun ajaessani ruutuun. Tein sen hyvin varoen ja hitaasti. Ovet pysyivät avoinna. Äiti alkoi asetella pienintä lasta takapenkin turvaistuimeen. Etuovet sojoittivat suoraan kohti meidän automme kylkiä. Jossain vaiheessa isäihminen tuli paikalle ja sulki etuovet. Jatkoimme ystäväni kanssa rupattelua välillä touhua ihmetellen. Viimein päätimme varovasti nousta autosta. Rauhoittelin takapenkillä istuvaa kummityttöäni, että "äiti kyllä auttaa sinut pois sieltä,  KUNHAN PÄÄSEE AUTOSTA ULOS!" Ei tapahtunut mitään. Vasta kun ystäväni sai takaoven auki, viereisen auton äiti paiskasi oman takaovensa kiinni ja avasi mielenosoituksellisesti pelkääjän puolen etuoven niin, että se kolahti meidän automme oveen. Nainen mulkaisi ystävääni ja paiskasi oven kiinni. Aikaa oli kulunut noin 7 minuuttia. Ystävällismielistä! 

Itse harmittelin Ikea kapeita käytäviä ja leveitä ostoskärryjä. Lisäksi käytävien ja rakennettujen huonemallien rajat ovat korotettuja listoilla, joiden yli on todella työlästä ajaa kärryllä. Ei siis pääse juurikaan keskikäytävältä pois toisten tieltä. Ihmiset eivät yleensä huomaa tai halua huomata olevansa tiellä. Pysähdytään ällistelemään sisustuksia ja jätetään kärry keskelle tai jäädään pohtimaan ostopäätöstä tien tukkeeksi. 
Ruokakaupoissa on sama ilmiö. Kun kohdataan tuttuja, törötetään joukolla parrasvaloissa. Pankissa vihdoin omalla vuorolla tiskillä kerrotaan, että miksi ollaan vaihtamassa rahaa, mihin matkustetaan, ketä lähtee, kauanko ollaan säästetty, tunnetaanko samoja ihmisiä, että äitisi oli minun luokkatoverini, työuran pituus, kengän koko, aiemmat matkat, pankin asiakkuusaika, miten ennen asiat olivat paremmin... 

Tervetuloa MINÄMINÄ-maahan!

torstai 19. tammikuuta 2012

Tosi kiipeilijä

Olen hyvin onnellinen! Viikko sitten alkoi kevätkauden bailatinotunnit. Voin liikkua ilman kipua! Lokakuun lopussa oikeaan polveeni tuli jomottava, kirvelevä kipu. Jalka tuntui siltä, että joka kolmannella askeleella lähtee tuki alta. Se oli turpea eikä sen aktiivinen ojentaminen onnistunut. Aktiiviliikkujalle kauhun paikka.

Näin jo silmissäni kauhukuvia siitä, että kinttu joudutaan avaamaan uudelleen. Se oli v. -07 laskettelurinteessä Levillä tekemäni kuperkeikan jäljiltä kursittu kasaan: kierukka, eturistiside ja polvilumpion jänne olivat tuusan nuuskana. Muutama pienempi ruptuura, mutta ne eivät tarvinneet toimenpiteitä. Varasin netin kautta ortopedilleni ajan. Ajaessani Dextraan muistelin leikkauspäivää. Minua ei oltu aiemmin operoitu. Olin pelon jäykistämä, kädet hikoilivat. Kammoksun kipua, inhoan piikkejä ja veren näkeminen saa minut tajuttomuuden rajamaille. Viimeisin muistikuvani leikkaussalista olivat "tainnuttajan" lempeät kasvot, lohduttavat sanat ja rauhoittava kosketus. Seuraava muistikuvani oli heräämöstä, kun hoitaja taputteli poskilleni ja käski hengittämään! Miten ihminen voi unohtaa hengittää? Kipulääketokkurassa hortoilin valveen ja unen tullipuomilla. Sitten ihana leikannut ortopedi Mikko tuli innosta puhkuen kertomaan, että leikkaus oli sujunut hyvin, kaikki tarvittava oli saatu tehtyä ja tässä olisi muutama polaroid-kuva... ensin siitä räjähtäneestä kierukasta ja tässä se sitten on nidottu... Kaarimaljalle oli käyttöä. Ortopedi totesi, että hänpä taitaa tulla sitten hieman myöhemmin. Näimme seuraavana aamuna.

Nyt istuin Mikon vastaanotolla ja kelasimme kulunutta reilua neljää vuotta. Kaikki muut harrastukset oli otettu takaisin käyttöön, paitsi rullaluistelu. Puoli vuotta leikkauksen jälkeen olin Sallassa mutkamäessä. Sitten kerroin oudosta kivusta ja kamalista epäilyistäni. Mikko tutki, väänsi ja paineli, väänsi lisää ja ihmetteli. Oli kuulemma outo polvi. Outo turvotus. Ligamentit kohdillaan ja ei minkäänlaista väljyyttä. Kysyi, olenko ollut polvillani paljonkin. No en! Olenko tehnyt jotain omituista, normaalista poikkeavaa viimeaikoina? Sitä piti jo hieman miettiä. Myönsin kyykkineeni melkoisesti viimeisen kuukauden aikana. Niin ja kiivenneeni puuhun ja tippuneeni alas tullessa yhdestä ja sitten taas kiivennyt toiseen, ja portinkin päälle olen kiivennyt... Kerroin olevani sellaisella kurssilla. Ortopedi katseli minua "sillai oudosti"... Että minkälaisella kurssilla? Voimauttavan valokuvan kurssilla! Kielsi enää kiipeilemästä (tylsä!). Polvessa oli tämän tutkimuksen perusteella rasitusvamma, bursiitti, limapussin tulehdus.

Tiistain ja keskiviikon vietin jälleen kyseisellä kurssilla. Tällä kertaa ei kiipeilty. Vietin nuo kaksi päivää tunnemyrskyssä. Katsoimme läpi kurssilaisten perhevalokuva-projektit ja omat eri puolet-töitä. Tunsin syvää liikutusta, hysteeristä tarvetta nauraa, ihailua ja yhteyttä kurssitovereihini. Se oli syli.

Tai ehkä se olikin lapsuuden kotipihan vaahteramaja. Siinä jättimäisessä bonsaissa, jonka isä aina pallon muotoiseksi leikkasi. Sen vaahteran kuhmuraista runkoa pitkin oli helppo kiivetä kolmen oksan haarakohtaan. Taivasta ei lehtien läpi näkynyt. Istuin mielessäni siellä ja kuuntelin suurille lehdille ropisevaa sadetta, itkua sisälläni.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Tosi pantoumeja lisää

Iltaisin ennen nukkumaan menoa, kaivan päiväkirjani esiin piilostaan ja tyhjennän pääni. Kahtena perättäisenä iltana käteni on kirjoittanut pantoumia.

15.1.2012
Kuka kysyisi minulta,
miten voin?
Antaisi kämmenensä lämmön
olkapääni kupoliksi.


Miten voin,
jos minun ei anneta vastata?
Olkapääni kupoliksi
maailman paino.


Jos minun ei anneta vastata,
vastaavat toiset suut
maailman paino 
kaikilla sanoillaan.


Vastaavat toiset suut:
antaisi kämmenensä lämmön
kaikilla sanoillaan.
Kuka kysyisi minulta?

16.1.2012
Auki maailma,
olen rakkautta täynnä!
Ovet ja ikkunat selälleen
saranoiltaan tuulessa nitisten.


Olen rakkautta täynnä!
Ottakaa vastaan!
Saranoiltaan tuulessa nitisten
odotan vastarakkautta.


Ottakaa vastaan
lämpimät käteni, rintojeni maito.
Odotan vastarakkautta,
sille käännän kasvoni ehdoitta.


Lämpimät käteni, rintojeni maito
-ovet ja ikkunat selälleen-
sille käännän kasvoni ehdoitta,
auki maailma!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tosi unettavaa

Minä olen kova nukkumaan! Tästä olen kirjoittanut aiemminkin, niistä ihanan tuoksuisista puhtaista lakanoista ja piemeyden vaikutuksesta unen määrään. Tällä viikolla olen nukkunut poikkeuksellisen paljon. Muutamat päiväunet ja mm. 10 h yöunia.

Ajattelemmeko me kuitenkaan riittävästi, millaisella alustalla unemme makaamme? Sängyssä vietämme kuitenkin noin kolmasosan elämästämme. Pidän pehmeästä alustasta. Noin 12 vuotta uniani heijasi vesipatja. Ihan taivaallinen keksintö lämmittimineen. Yhtä pehmeää ja kehon kurveja nuolevaa patjaa on vaikeaa löytää. Tyynyn täytyy olla anatominen, jotta niskalle tulee sopiva tuki ja hartiat lepäävät vapaasti. Peittoni on suuri. Nuorena avioparina hommasimme tuplapeiton ja myttyilimme kylki kyljessä. Nyt tuplapeittoja on. kaksi, molemmille omansa. Paituleita en voi sietää. Niihin hirttäytyy yön aikana. Mitä pehmeämmäksi virttynyt kittana t-paita, sitä makeammat unet.

Eilen ostaa pätkäytin uuden petauspatjan. Se on sellaista kehon mukaan muovautuvaa vaahtomaista ainetta Wellpuria. Vaihtoehtoja markkinoille olikin tullut yllättävän monta viime petariostoksista. Ihania tuotteita! Niinpä taidan vetäistä oranssin Kiroileva Siili-paitani päälle, hivuttautua tuplapeiton alle, kirjoittaa muutaman sivun päiväkirjaan ja aloittaa uuden kirja.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Tosi arvokkaita lähi-ihmisiä

Olen pohtinut viime viikot hyvän parisuhteen saloja. Mihin pitkä, toimiva suhde perustuu? Mikä on sen kivijalka? Laitoin Fb:n päivitykseeni Stephen Hawkingin toteamuksen, että vaikka hän on universumia kuinka tutkaillut, on nainen jäänyt hänelle mysteeriksi. Tein artikkelin inspiroimana jatkokysymyksen: Mikä on parisuhteen tärkein ominaisuus? Sain tosi värikästä ja mielenkiintoista kommentointia.

Itse ajattelen, että kaiken pohjalla on rakastaminen ja arvostus. On hyvä aika ajoin pysähtyä pohtimaan, että jos puoliso olisikin vieras ihminen, olisitko tyytyväinen siihen, miten hän sinua kohtelee, miten sinulle puhuu. Mikäli tyyli ei tyydyttäisi, miksi sinun pitäisi sietää sitä parisuhteessa? Arvostus ei tarkoita sitä, että kehua retostaa toista päivät pitkät. Arvostus on kunnioittavaa tapaa kohdata, kommunikoida, koskettaa. On järkyttävää, miten rumasti, väheksyvästi ja alentavasti rakkaimmille puhutaan.

Ihmiset ovat erirytmisiä. Stressiä ja uupumusta aiheuttaa pitkäaikainen väärään rytmiin ajautuminen. Toinen voi parisuhteessa olla vaativampi luonne ja unohtaa kumppanin erilaisen tavan toimia. Mielestäni on tärkeää, että kumpikin saa toteuttaa suurimman osan yhteisestä ajasta omaa tapaansa toimia ja ajatella.

Valitettavan usein kuulen kommentteja siitä, että pariskunnat kilpailevat keskenään menestyksestä, sosiaalisesta pidettävyydestä, lasten suosiosta, ruoanlaittotaidosta, siitä, kumpi saa pomotettua toista enemmän. Ja metsään mennään niin että kolisee! TUHO! Perhe ja parisuhde tulisi olla yhteisyritys. Voisiko sillä kilpailla, kumpi näyttää toiselle enemmän välittämistään, pitää toista paremmin?

Ja sitten tulee se puhuminen. Että kerrotaan, miltä tuntuu, mitä on meneillään esim. töissä. Ei oleteta, että toinen on vuosien myötä oppinut ajatusten lukijaksi tai näkee korvien asennosta, kuinka asiat ovat. Perhe ei saa olla sijaiskärsijä työpaineiden ristiaallokossa. Kun toinen tietää, mistä kiikastaa, on kotona helpompi hengittää eikä tarvitse olettaa.

Olihan siellä ehdotuksia useammasta parisuhteesta lantionpohjalihaksiin =0) Parhaimmillaan parisuhde onkin huumorilla höystetty psykofyysissosiaalinen hässäkkä. Nyt tekee mieli siteerata muinaista Frank Pappaa: "Kosketelkaa toisianne!" (fyysisesti ja psyykkisesti)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tosi aurinkoihmisiä

Rakastan auringonkukkia! Rakastan aurinkoisia päiviä! Rakastan maata rantatuolissa ja hikoilla, siis palvon aurinkoa!

Istun olohuoneessa kotisohvalla. Sylissäni on oma miniläppäri ja reiden kupeessa makaa oma Kurko. Olen huomannut siirtyväni pikku hiljaa vasemmalle. Hilaan tyynyjä perässäni. Asennostakaan ei niin väliä, kunhan aurinko paistaa likaisesta pation oven ikkunasta suoraan kasvoihin.

Sääolosuhteilla on minuun valtava vaikutus. Sitä ei uskoisikaan. Olen todennut, että kuitenkin kaiken tämän sivistyneisyyden sisällä, kerrosten alla, meissä jokaisessa asuu elukka! Olen pyrkinyt saamaan omaan elukkaani yhteyttä ja se alkaa onnistua. Mitä paremmin hyväksyn elukkuuteni, sitä syvemmin tunnen.

Ihminen on eriytynyt. Pää ja keho ovat kaksi erillistä yksikköä, jotka nykypäivänä kommunikoivat toistensa kanssa aika kehnosti. Ulos mentäessä vielä hahmotamme sen, että kylmällä on pantava enemmän vaatetta päälle. Pienet kengät välittävät aivoille viestiä, että pitää hankkia suuremmat. Siltikin, mitä sitä ei nainen kauneutensa ja pituutensa eteen tekisi... Kärsii vaivat ja näyttää hyvältä pienissä kengissä! Nainen ehkä tavoittaa animaalisuutensa raskaana ollessaan, kun kroppa välittää aivoille erilaisia kummallisiksi leimattuja viestejä: "Jäätelöä! Juustoa! Litra maitoa suoraan purkista! Lakritsia! Hapanta omenaa!" Olisiko se jotain sellaista, mitä keho juuri silloin tarvitsee?  Mutta miten me elämme kokonaisina muun ajan? Entä miehet, jotka eivät ainakaan vielä voi saavuttaa raskautettua olotilaa?

Ravinto onkin yksi asia, jossa voi havaita kehon ja mielen eriytymisen. Meitä ruokitaan mielikuvilla, tarpeilla ja himoilla, minkä seurauksena emme enää tavoita sitä, mitä oikeasti tarvitsemme juuri nyt, juuri minä, tässä. Muutama viikko sitten keskustelin ihmisen kanssa, joka kertoi kuuntelevansa kehoaan ja tekevänsä ruokaostopäätökset sen mukaan. Hienoa! Kun on flunssa tulossa, keho huutaa appelsiineja. Maksa, pinaatti ja paprika taltuttavat raudan tarpeet. Juustotarjotinta ja viiliä kalkin puutteisiin. Olisiko se niin helppoa?

Talvella Lapissa ollessani huomaan sen rauhoittavan vaikutuksen. Hämärässä ei tarvitse huhtoa, otetaan rauhaksiin. Vaan auta armias kun valoisa aika koittaa niin johan on eri vauhti ja villit jutut. Meillä täällä pohjolassa vaan on tämä kaamosaika. Normaalisti me paahdamme samalla vauhdilla kuin kesäyön valossa. Tästä näkökulmasta katsottuna suuret uupumusluvut eivät hämmästytä. Osaisimmepa himmata hämärällä. Entisajan torpissa osattiin, oli pakkokin. Hiukka niinkuin olosuhteitten sanelema juttu. Siellä kun ei ollut muuta valoa kuin päre, niin ei paljoa riehuttu.

Olen saanut jo vuosia sitten työyhteisömme psykiatrilta hyvän neuvon: "Kun mieli on väsynyt, rasita kehoa. Kun keho on väsynyt, rasita mieltä!" Se on ollut vuosien varrella tärkeä muistisääntö kohti tasapainoa. Aletaanko kokonaisiksi?

Kohta ei enää sohva riitä. Aurinko painuu seinän taa. Jalkaudun ulos. Otan kameran mukaan. Ja koiran. Koiralle taluttajaksi mieheni, muuten siitä kuvaamisesta ja taluttamisesta ei oikein tule mitään rakentavaa...

perjantai 6. tammikuuta 2012

Tosi tasaväkistä urheilua

Talviurheilukausi on taas käynnistynyt. Ensimmäisenä alkoi lätkä ja sitten nuo kaikki suksimislajit pikkuhiljaa. Tosin täältä perinteisesti lumisesta pohjolasta on joutunut menemään etelämpään harrastelemaan. Olosuhteet kun eivät ole hellineet hiihtelijöitä. Itse vietimme joulun ajan Pyhätunturilla. Siellä oli Suomen lumisin seutu, luonnonlunta peräti 30 senttiä. Etelässä oli  tuulta  eniten, 30 m/sek.

Urheilulajeissa ollaan pitkälti luonnon armoilla vaikka ihminen yrittää siihen kovasti vaikuttaa. Yksi seikka ottaa ajoittain pattiin noissa urheiluissa. Se on arvostelu. Olisi jotenkin selvää, että raaka tulos ratkaisisi: nopeus, voima tai pituus. Vaan tornissapa istuu joukko "alan asiantuntijoita". Tunnelma on hieman kuin Euroviisuissa: Omille ja naapurimaiden edustajille annetaan hiukkasen hyvänmiehenlisää tai keskeytetään kierros kokonaan, jos ei tulos miellytä. Kirjoitan nyt mäkihypystä. Milloin puhaltaa liikaa vastaista, tyhjästä mäestä niin väliä toisten kohdalla. Rakennetaan tuuliverkkoja ja tuomaristo päättää, koska jeppe voi valua rinnettä alas. Pannaan äijät halleihin hyppimään  ja tuulikone tekemään tasaista vastaista. Ei olisi kenelläkään nokan koputtelua!

Toisaalta halliharrastuksessakin ollaan arvostelujen varassa. Taitoluistelussa ja jäätanssissa ei voi olla taiteellisuuskriteeriä, joka miellyttäisi kaikkien silmää. Tekniikasta voi selkeämmin antaa pisteitä. Mutta pitäisikö niihinkin lajeihin ottaa käyttöön nk. maalikamera? Toisen tyyli miellyttää yhtä, toista toisen.

Vai pitäisikö kaikkien lajien olosuhteet tasapäistää? Tsekataan vain tekninen suoritus ja taiteelliset arvot voisi arvioida viiden hengen kenialaisraati. Laitetaan kuulkaa lätkähalliin ja taitoluisteluareenoille lentokonemoottorit kattoon. Tehdään tietokoneohjelma, joka sattumanvaraisesti säätelee roottoreita. Se olisi sitten ihan "herran haltuun" kenen kohdalle huonot olosuhteet sattuisivat. Vastatuulessa mentäisiin persiilleen, lihaskunto tulisi testattua. Myötätuulella naisluistelijan hyppy veisi kahteen metriin, ajoittain saataisiin ihastella Marilyn-efektiä, kun helmat pöllähtäisivät tuulessa korviin. Kiekko lipuisi kuin itsekseen pitkin Ritarihallia tai vastaisessa paineittaisiin hampaat huurussa hikoillen kohti vastustajan maalia. Tottakai halleissa olisi myös sumu- ja lumikoneet.

Teenkö esityksen kansainväliselle olympiakomitealle?

Luonto on luonnollinen. Ihminen kuuluu luontoon. Otettaisiinko pari askelta taakse päin noissa olosuhdeasioissa?

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Tosi hengessä mukana

Harvoin, jos koskaan, olen ollut näin sydämestäni presidenttiehdokkaita kyttäämässä. Tämä on varmaan sitä yhteiskunnallista heräämistä. Oman valveutumiskokemukseni kautta ymmärrän, miksei Suomessa ole ollut kovinkaan nuoria vaikuttajia. Tarvitaan näköjään aika monta aamua, että herää!

Tulevalta presidentiltä toivoisin lämmintä arvojohtamista, edustavuutta Suomelle, laaja-alaista näkemystä maailman asioista, kykyä lukea muutakin kuin numeroita, pitkäjänteistä katsantokantaa. Pään täytyy kestää. Valta pahimmillaan invalidisoi, on jo osaa ehdokkaista sumentanut. Suomessa ei mielestäni olla uskallettu elää rakentavasti valtakunnallisten päätösten suhteen -90-luvun laman jälkeen. Tarkoitan tällä sitä, että koko ajan on lyhytnäköisesti supistettu, kavennettu ja ajettu alas. Vaikka jalat on pidettävä maassa, on eduksi, jos pää käväisee aika ajoin pilvissä. Sieltä kumpuaa luovuus.

Relander on Suomen kaikkien aikojen nuorin presidentti, 42-vuotias astuessaan virkaan. Tällä hetkellä meillä on kolme alle 50-vuotiasta ehdokasta ja pari rapsakasti päälle sekä yksi vaari. Tänä vuonna nuorin ehdokas Paavo A. täyttää 34, vanhin Paavo L. 71. Tähän väliin menevät loput: Sari 45, Timo 50, Eeva 51, Pekka 54, Sauli 64 ja Paavo (the fish) V. 66. Tämän vaalin ehdokkaiden keski-ikä on 54 vuotta. Kirjavaa! Riemullisen kirjavaa!

Yksi Paavo kieltäytyy vaalitentistä, kun meni herne nenään Aamulehden kirjoituksesta (Paavo on kyllä Mooses ja Goljatti, muttei rähmällään). Saulia kohtaan media on ollut suopeampi ja jättänyt Thaimaan tsunamikokemukset ja vaimon iän suuremmiten ruotimatta. Toinen Paavo syyttää  ministerejä ja hallitusta myrskytuhojen huonosta hoidosta. Siitä vaan sitten Jutta ja muut moottorisahat kouraan ja jalkautumaan kansalaisten asioille (En haluaisi, että meidän kylän sähköjä olisi ollut kytkemässä Maria G-R). Ja voihan hemmetti. Juuri iltauutisissa bongasin mukin, jossa on suuren sydämen keskellä Paavo ja Vuokko!!!!!

Yle Leaksissa Mari Perankoski pohdiskeli, että Eevan nimi kuulostaa siltä, kuin joku pieraisisi tuhnun ruotsiksi ja pyytäisi sitten anteeksi: piådeeeee, förlåt! Tulisiko meille ainainen helluntai Sarin myötä? On muuten vaikeaa uskoa vielä tänä päivänä ihmisten olevan niin takaperoisia, että naispappeus on KYSYMYS! Fb-kaverini kertoi, että hänen 13-vuotias tyttärensä oli valveutunut ajattelemaan myös presidenttiehdokkaita. Paavo A olisi äänestyslistan kärjessä, koska on nuorin ja parhaan näköinen, eikä mikään pappa! Ihan hyvä peruste. Tulevaisuuden äänestäjillä puolue saattaa oikeasti olla aivan se ja sama, yksilöllisyys nousee arvoon arvaamattomaan tässäkin asiassa. No entäs sitten Timo? Iso Jytky... Isot asenteet! Yritän nyt olla olematta ulkonäkörasisti, mutta miten on edustavuus tässä kohtaa versus Paavo A? En kyllä ala! Ja jos Paavo V jostain käsittämättömästä syystä tulisi valituksi, meidän perhe muuttaisi johonkin, Marbellaan tai Sveitsiin (otatteko Aapelit pakolaisia vastaan?) tai vaikka kehitysaputyöhön Keniaan.

Afrikassa ja monen muun kriisipesäkkeen kieppeillä on huseerannut Valtakunnan sovittelija Pekka. Häneltä törpöt haastattelijat menivät kysymään, että mikäli hän tulee valituksi Suomen seuraavaksi presidentiksi, osallistuuko puoliso linnan juhliin. Kuinka monelta muulta ehdokkaalta kysyttiin? Mediaa kiinnostaakin nyt, että kuka on Paavo A:n kumppani. Jokunen Persu pelästyi poikarakkautta niin paljon, että vetäytyi kokonaan linnan juhlista. Voi pojat, ihan suotta. Ette olisi olleet vaarassa... Siitä sitten Hakkaraiset ja muut boikotoimaan ihan rauhassa kaikkea valtakunnan politiikkaa, armeijan touhuja ja muttamaan ulkomaille.

Erään vaalitentin ohessa haastatelluista kansalaisista eräs pääsi tokaisemaan, että Haavisto ei ole vahvoilla, koska ei hänellä ole kovinkaan paljon ulkopoliittista kokemusta. http://www.pekkahaavisto.net/?page_id=133 Olisi herrahenkilön toivonut käyneen hiukka googlettamassa. Kannattaa vilkaista!

Naiset ja Haavisto ovat ehdokkaista mielestäni heitä, jotka eivät pelaa. Muilla on henkinen nyrkkitappelu meneillään, kitistään, kun ei saada suunvuoroa muilta. Miten sitä ihmiset ovatkin tuohon asemaan päässeet ilman kohtalaisia vuorovaikutustaitoja? Vieläkö joku voi väittää, että nykypolitiikka on tylsää ja pelkkää pönötystä?

maanantai 2. tammikuuta 2012

Tosi hyvä henki

Arki palasi kahden viikon loman jälkeen mm. työn muodossa. Silloin voi olla onnellinen, jos aamulla töihin lähtiessä ei kamalasti ota päähän (kaunis ilmaisu tähän kohtaan). Yleensä minua ei satu päänupin mihinkään kohtaan. Yleensä. Silloin jos ottaa kovasti ohimoon, on syytä tehdä asialle jotakin. Yleensä silloin on loman tarpeessa. Kuntayhtymälle kiitos myös kannustevapaista!

Tänä aamuna kyllä täytyy myöntää, että oli vaikeaa motivoida itsensä ovesta ulos, kylmään autoon, kaupungin halki ja kellokorttikoneelle. Jotain kuitenkin tapahtui heti astuttuani toimintaterapiatiloihin. Hyvä henki leijui vastaan, iloiset halaukset hivelivät keltaisen untuvatakkini läpi ja uuden vuoden toivotukset tuntuivat tulevan sydämestä. Olin tullut töihin!

Aamukahvi kollegoiden kanssa kuulumiset vaihtaen ja samalla orientoituen seuraaviin kahteen viikkoon. Sain aika hyvän tilannekatsauksen joulun ajalta. Sitten vuorossa oli poliklinikan tiimit. Lisää iloisia jälleennäkemisiä, kahvia ja töihin paluita lomilta (vuosi- ja äitiys) ja hymyä, nauruakin yhdessä.

Meillä on opittu antamaan palautetta toisillemme, alettu kertoa kuulemamme hyvä oikeaan osoitteeseen. Meillä osataan myös useimmiten kertoa, jos on huono päivä. Näin ennaltaehkäistään oletuksia ja turhaa syyllistymistä. Meillä kannustetaan ja tajutaan tiimityön merkitys. Itselleni on tärkeä tunne se, kun voin kokea olevani jakamassa tätä hyvää. Sanotaanhan sitä, että hymy palaa antajalleen, niin makaat kuin petaat, rakkaus ei kuluttamisesta vähene vaan lisääntyy. Keneltä se on pois jos osoittaa lähimmäisen rakkautta kanssaihmisilleen? Se, että haetaan ratkaisuja, vie usein asioita enemmän eteenpäin kuin syyllisten jahtaaminen.

Ei voi valittaa: Meillä on hyvä yhteishenki! Se vaatii kaikkien osallistumista talkoisiin, mutta palkitsee hyvällä ololla. Kiitos ihanille työkavereilleni. On ilo tehdä töitä yhdessä!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tosi hyvä vuosi 2011

Uuden vuoden alkajaisiksi viime vuoden tilinpäätös!


1. Mitä uutta teit vuonna 2011? 
Työrintamalla palasin vuorotteluvapaalta töihin, aloitin Viisaan kynän rinnalle Muistoina paperille-ryhmän opistolla, ohjasin 2 Terapeuttinen kirjoittaminen-kurssia Hämeen kesäyliopistolla ja kävin SDI-sertifioinnin. Aloitin Voimauttava valokuva-koulutuksen.

Perherintamalla totuttelin naisistuvaan tyttäreen ja aloitimme naistensaunat sekä aikuistuvaan poikaan ja löysin Lonkero-kätkön.... 

 2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Tarkoituksena oli pitää yllä hyvä huumori ja luova tila. Nämä mielestäni toteutuivat oikein hyvin. Sain maalattua 2 taulua, kirjoitettua lukemattomia pantoum-runoja ja blogitekstejä ja laulettuakin tuli aika monesti karaokessa. Huumorilla selvittiin monista kiperistä tilanteista. Itse asiassa en muista itkeneeni juurikaan vuoden aikana.

Toinen tavoite oli rakastaa lähimmäisiäni. Toivottavasti olen sitä muistanut osoittaa. Usein on lämmin yhteyden tunne minut vallannut ja olen niistä hetkistä mielettömän onnellinen ja kiitollinen.

Piti myös elää niin kuin opetan... Ajoittain olen tuonkin pitänyt. Välillä olen tavoitteestani lipsunut. 

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?  
Ihan lähipiirissä ei ollut vauvauutisia.

4. Kuoliko kukaan läheisesi? 
Lapsuuden kotikaupunginsta tuli suru-uutisia ja muutama todella surullinen nuoren ihmisen kuolema oman käden kautta, mutta ei ihan läheisiä.  

5. Missä maissa kävit? 
Hiihtolomalla olimme koko perheen voimin Sveitsissä Ahlbergien luona Unterägerissä, kelkkailua Grindelwaldissa, alppihiihtoa Andermattissa, Fasnacht Luzerinissa... 

Kesälomalla vietimme viikon Skotlannissa. Pesäpaikka oli Edinburgh, mutta kahtena päivänä autoilimme Loch Nessille ja itä-rannikolle. Vääränpuoleinen liikenne kapeilla teillä, mutta aivan mahtavat maisemat.

Elokuussa oli perinteeksi muodostunut Kunnon risteily rakkaan ystävän kanssa. Siellä tapasimme pattismurffeja luotsanneen isäihmisen ja monia muita hauskoja ihmisiä mm. karaoken parista!

Miehen kanssa 3 päivää Budapestissa joulukuun alussa. Joulumarkkinoita, gulashia ja glühweinia.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011? 
Enemmän läheisyyttä ympärilleni! Oriveden kurssille kesällä. Enemmän tanssia, kun nyt se jäi sairastelun takia todella vähälle.
   
7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi? 
Matkat. SDI-koulutus. Lahdessa vietetty aika Kt-koulutuksen merkeissä. Ihanat ryhmäkerrat! Itsenäisyysjuhlat Vanajanlinnassa... Joulun ajan Pyhällä!

 8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna? 
Onnistumiset uusilla aluevaltauksilla, toimiminen kouluttajana sekä terapiatyön vaikutusten näkyminen kuntoutujissa.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Oman fyysisen kunnon huoltaminen.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? 
Pari sitkeää flunssaa, vatsatauti, jännetupin tulehdus oikeassa ranteessa ja bursiitti oikeassa polvessa sekä muutama migreeni. Että sellainen saldo.

 11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? 
Ihan paras oli mieheni minulle ostama Vespa <3 <3 <3 Itse satsasin koulutuksiin.
  
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä? 
Edelleen olen sitä mieltä, että ihmisissä on paljon katseltavaa, opittavaa ja ihasteltavaa! Omat mokat ovat ehtymätön luonnonvara, joten hauskaa on omassa seurassani ollut. Teinien kehittyminen herättää sekä hilpeyttä että paniikinomaisia tunteita. Mikä heitä nyt oikein odottaakaan?

13. Kenen käytös masensi? 
En ole antanut minkään masentaa itseäni vuonna -11- Ensimmäinen syksy pitkään aikaan, kun en koe nuupahtaneeni oikein millään lailla.

 14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? 
Matkailuun, kulkuvälineisiin, perheen ruokkimiseen ja hyvinvointiin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi? 
Matkat nyt tuntuvat tänä vuonna korostuneen! Vespa ajelutti minua moneen paikkaan (myös kumoon), se oli ihana kesän kulkupeli. SDI. Voimauttava valokuva. Saamastani koulutuspalautteesta!

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010? 
Erinin Vanha nainen hunningolla. Odotusta Pariisissa. Oon voimissain!

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:  
a) onnellisempi vai onnettomampi? Yhtä onnellinen! 
b) laihempi vai lihavampi? Minussa on tällä hetkellä enemmän mitä rakastaa =o)
c) rikkaampi vai köyhempi? Rikkaampi sekä materiaalisesti että henkisesti!
  
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? 
Sanoneeni läheisilleni, että rakastan heitä! 

 19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? 
Kiroilleeni.

 20. Rakastuitko vuonna 2011? 
 Olen rakastanut niitä ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä, sanonut sen heille ja saanut myös vastarakkautta. 

21. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi? 
Musiikkiohjelmat. Klikkaa mua. Koirakuiskaaja.
  
22. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan? 
Olen huomannut vihastuvani entistä hanakammin epäreiluudesta ja asenteellisuudesta. Äreä täti minussa heräsi!

23. Mikä oli paras lukemasi kirja? 
 Pekka Haaviston Hatun nosto ja Liza Marklundin Panttivanki.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? 
Kevään jatkuneet laulutunnit. Erinin soololevy oli huisin hauska uusi tuttavuus. 
  
25. Mitä halusit ja sait? 
Lyhennettyä työaikaa. Kouluttaa. Matkustaa. Oppia.

26. Mitä halusit muttet saanut? 
Tassuamme jäi saamatta edelleenkin! 

27. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
 Uusista ei ollut erityistä sykähdyttävää. Joululomalla Teemalta katsottu Gilbert Grape oli kaunis.
  
28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja miten vanha olit?
Jäi jotenkin sellaiseen väliin, ettei jaksanut kiinnittää huomiota. Tarpeeksi vanha tajuamaan elämän rajallisuutta... 
  
29. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän? 
Terveys ja ruokavalio.

 30. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011? Pidättäydyn vuoden -10 kahdessa ensimmäisessä luonnehdinnassa: 1) Nauti siitä, mitä päälläsi kannat! Pukeutuminen saa olla hauskaa ja kekseliästä. 2) Nainen olkoon nainen (korkkarit, vyötärö ja tissit) . Uusina juttuina tulivat pitsit ja hörsylät, eli naisellisuus vaan korostui. Toisaalta vanha brittiläinen tyyli innosti Edinburghin reissun tuomisina: nilkkaremmikengät, ruutulippis ja -takit.
  

31. Mikä piti sinut järjissäsi? 
Tärkeät ihmissuhteet ja kirjoittaminen, metsälenkit ja Kurko. 

 32. Kenestä julkkiksesta haaveilit eniten? 
Ralph Fiennes

 33. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi? 
Pekka Haaviston presidenttivaaliehdokkuus!

34. Ketä ikävöit? 
Sitä hoikkaa kolmekymppistä, joka minussa edelleen asuu! Rakkaita ystäviä toisista kaupungeista ja maista!
  
35. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen? 
Olen tavannut kurssien ja ryhmieni kautta ihania ihmisiä! Matkoilta ja juhlista on jäänyt myös muutama hauska tuttavuus!

36. Kerro arvokas elämän oppitunti jonka opit vuonna 2011. 
Teinien tehtävä on provosoida, vanhempien olla provosoitumatta!

BONUKSET:
 Oliko 2011 hyvä vuosi sinulle? Todella hyvä ja merkittävä! 

Mikä oli paras hetki? Vain yhtä ei voi nimetä, on ollut upeita hetkiä ympäri Eurooppaa =0) Nuupahtamattomuus!

Mikä oli vuoden huonoin hetki? Viisaan kynän ensimmäinen kokoontumiskerta oli aika raskas ja raflaava. Mutta se mikä ei tapa, vahvistaa!
  
Missä olit kun vuosi 2011 alkoi? Koululla ampumassa raketteja rakkaitten ystävien kanssa. 
  
Kenen kanssa? Suomet ja Salot 


Kohtelitko ketään huonosti vuonna 2011? 
Tiedän niin tehneeni ja olen niistä pyytänyt ja myös saanut anteeksi. Nyt on asioista hyvä mieli.

Kohteliko kukaan sinua huonosti vuonna 2010?
Kyllä. 

 Kuinka paljon rahaa käytit vuonna 2011? 
Hieman liikaa. Turhuuksien markkinoilla tuli oltua. Mutta tänä vuonna sain säästöönkin! Tein myös paljon töitä!
  
Mikä oli vuoden ylpein hetkesi? 
Ylpeys yhteyksistä lapsiini! Saamani palaute tekemästäni työstä!
  
Mikä oli vuoden noloin hetkesi? 
Olen varmaan möläyttänyt jotain sopimattomalla hetkellä...
  
Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? 
Vuosi olisi voinut alkaa ihan toisin, mutta kaiken muun voin allekirjoittaa!
  
Kuinka moneen kaupunkiin matkustit? 
Ulkomaan matkailu onkin jo käyty läpi. Suomessa Imatralle, Ruokolahdelle, Parikkalaan, Kemijärvelle, Lohjalle, Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle jne
  
Mitkä ovat suunnitelmasi vuodelle 2012? 
Olen tylsä ja pidän edelliset suunnitelmani voimassa. Osoittautuivat hyviksi: Pitää yllä tämä hyvä huumori ja luova tila, 
rakastaa lähimmäisiäni ja 
elää niinkuin opetan! Lisään listaan tarkoituksen pitää huolta kunnostani entistä paremmin!

Hyvää uutta vuotta 2012!