torstai 30. elokuuta 2012

Tosi Ikilaihduttelija

Olen kohta ollut kolme viikkoa kirjoilla Keventäjissä. Se kun on maksullinen painonhallintapalvelu, on alitajunta pannut naisen töihin ja PITÄISI TULOSTAKIN SYNTYÄ! Eikö sitä rahalle pitäisi jotain vastinettakin saada? Tässä tapauksessa olisi toiveissa, että rahalla menettäisi jonkin kilon keskivartalosta. Puolitoista kiloa on karissut, mutta tiukassa istuu kuin Junttilan tuvan seinässä se tietty tavara. Teeman tiimoilta on syntynyt runo, tosin paljon ennen painonhallintaohjelmaa jo. Ideana oli pohtia kaiken maailman kliseitä ja koota niistä niin kliseinen teksti kuin suinkin aikaiseksi saa. Tässä siis laihdutteluruno a´la Satu.

Ikilaihduttelija

Jospa laihduttaminen kävisi kuin leikki,
olisi helppoa kuin tanssi!
Mutta se on muutakin kuin ruusuilla tanssimista.
Me kuljemme kuin köyhän talon porsaat rivissä
jalat muussina
köyhien ritareiden perässä,
käymme sikoina limppujen kimppuun
ja nakit napsahtavat lantioille
tai silmille.

Haluaisin olla luuta ja nahkaa,
kuiva kuin korppu.
Voi miten elämä olisi laittii!

Lihavatko muka lepposia?
EeVeeVeeKoo!
Voitan laiheliinit rinnan mitalla, ha!
Itsekurin pitäisi olla minun keppini,
hoikistuminen porkkanani.
Odotan kuin kuuta nousevaa,
että saan syödä suihini
low carb-suklaata.
Jos joku haluaisi miljonääriksi,
siinä hyvä markkinarako!
Tykkäisin siitä kuin hullu puurosta.

Voisin olla maitonaama,
viskisieppo,
juoda kylmää kaunistavaa kahvia,
syödä homeisella leivällä lauluääneni kirkkaaksi,
mussuttaa muun maan mansikoita
ja oman maan mustikoita,
saada Valio-jugurtista pitkää ikää…

Miksi ihmisen pitää juosta huitsin nevadaan
ja takaisin
kuluttaakseen kaloreita?
Meitä viedään kuin pässiä narussa
kohti anorektista maailmaa,
kehotetaan olemaan kunnossa kaiken ikää.
Meille isketään luu kurkkuun.
Se ei lihota!

Laihdutukseni jäljet johtavat sylttytehtaalle!
Mikä viheltäen menee,                                                  
se fanfaaria laulaen takaisin tulee!                                

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Tosi syksyistä

Syyspantoum

Kun kompassi on kateissa,
huutaa aurinko taivaalta apuaan.
Mitä apua siitä on,
jos ei tiedä paljonko on kello?

Huutaa aurinko taivaalta apuaan,
kun mieli painuu peiton alle.
Jos ei tiedä paljonko on kello,
ei tarvitse herätä.

Kun mieli painuu peiton alle,
syksy painaa kouransa nukkujan niskaan.
Ei tarvitse herätä!
Nuku. Nuku. Nuku.

Syksy painaa kouransa nukkujan niskaan.
Mitä apua siitä on?
Nuku, nuku, nuku.
Kun kompassi on kateissa.

maanantai 20. elokuuta 2012

Tosi naiset

Viimeiseen hengenvetoon
naiset katsovat vastavaloon:
Voimanaiset.
Aidosti kiltti sukkanauhatyttö.
Lemmikkikaupan tytöt.
Uhatut Enkelit.
Aavetyttö.
Riistetyt.
Joku kaltaisesi.

Kirjahyllyrunoutta maanantain mitalla.

torstai 16. elokuuta 2012

Tosi tunnepitoista torstaita

Välillä on kiva tehdä tilannekatsauksia itseen. Kirjoittaja-Kerttulin postauksesta innostuneena tutkin, mitä minulle tänään kuuluu ja miten olen päivässä tunteita tuntenut.

1. Itketti, kun kuulin, että tytärtäni oli särkenyt koko päivän päätä ja niskaa ja kuumekin nousi.
2. Ilahdutti, kun 1) oli niin ihana ja kuuma päivä ja 2) kun kirjoittajakursseilleni oli niin runsaasti ilmoittautuneita.
3. Hikoilutti, kun olin kietoutunut autoon mennessä virkattuun mustaan kolmiohuiviin ja se jäi päälle, kun istahdin kuumaan autoon.
4. Ihmetytti, kun minulta kysyttiin mielestäni ihan pönttö kysymys tänään töissä koskien erästä potilasta.
5. Suututti, kun kuulin ilkityöstä.
6. Raivostutti, kun ... Ei tänään ole mikään raivostuttanut!
7. Haukotutti, kun aamulla heräsin, kun olin syönyt lounaan ja kun asetin itseni soffan mutkaan.

8. Harmitti, kun omaakin niskaa särkee.
9. Nauratti, kun luin kollegalle kirjaa "Vanhat tädit eivät muni". Ote: "Mummien tissit näyttävät niin kuin kaksinkertaisilta. Sen takia kun ne ovat lypsäneet niin monta perheenjäsentä." Heidi 6v.
10. Riemastutti, kun pelasimme ryhmässä Sanamaniaa ja porukka oli niin innolla mukana.
11. Hymyilytti, kun Kurko-poika tuli ovella häntä heiluen vastaan työpäivän jälkeen.
12. Kauhistutti, kun tajusin, että esikoisesta tulee kolmen kuukauden kuluttua täysi-ikäinen!!!

Tunteiden kirjoa torstaina! 

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Tosi väylällä

Mies oli sanonut jo autossa, että sitten ei keskitytä niin pitkään. Ettei siitä olisi mitään hyötyä, hermostuttaisi vaan hänet. Sanoin, että minun on saatava ajatella mantrani rauhassa, muuten homma menee häsäämiseksi. Rangella mies sanoi, että saisin laskea hänenkin lyöntinsä. Yritti vapautua kinkkisimmästä puuhasta.

Kyllähän ne jokainen lyönti eteenpäin menivät. Kovasti kaartuivat oikealle tällä kertaa. En meinannut saada ilmaa pallon alle, osuin aina liiaksi pallon päälle. Välillä pallo oli kuin ruohonleikkuri. Naksuttelin lyöntilaskuria, omien ja miehen lyöntien väleissä. Kiireen tuntu jysähti hartioihin. Yritin olla nopea, nopeampi kuin yleensä. Yksi rento testiheilautus, asettuminen pallon taakse ja swing. Ei! 10 metriä. Kolmannen puttauksen jälkeen laskettelin muutaman inhoamani kirosanan ja paiskasin putterin bagiin.

Kakkosväylän avauslyönti tehdään mäeltä. Avaus kaarsi taas komeasti oikealle ja hyvin lähelle pellon rajaa. Mies löi komeasti 150 metriä keskelle väylää. Minulla otti kolme lyöntiä päästä samaan kohtaan. Lyöntilaskuri napsahteli tiuhaan tahtiin. Neljä puttausta... Viheriöllä tulivat ulos kaikki suomenkieliset kirosanat, jotka päästäni löysin. Mies oli hiljaa. Sanoin, että hänen kanssaan pelaaminen hermostuttaa minua. Että en saa ajateltua mantraani, kun tuntuu siltä, että hän kiirehtii. Että ei ole enää yhtään kivaa. Että laji on ihan hanurista. Etten enää laske yhtään hänen pisteitään. Mies oli viisaasti hiljaa ja ymmärtäväinen. Ei virnuillut yhtään (kuten joskus aiemmin oli tehnyt), yritti sitten pehmitellä ja sanoi laskevansa itse, kertovansa vasta sitten, kun pallo on kolossa.

Kenttä avautui leveänä väylänä kohti kolmosviheriötä. Mies avasi taas pitkällä lyönnillä ojan taakse. Asettauduin tiiauspaikalle. Jalat kevyesti haralleen. Ote: muista, vasen käsi suoraksi. Aseta maila hieman enemmän keskiviivan oikealle puolelle. Hartiat alas. Hengitä, rauhoitu. Katso palloon. Loppuun saakka. UNOHDA MIES! No niin. Tältä väylältä tuplabogi, kaksi yli ihannetuloksen. Seuraavalta sama. Nelosella mies hukutti kolme palloa. Tuskaili lätäkön suuruutta ja väitti pallon kimmonneen veden pinnasta vastarannalle. Olin salaa tyytyväinen, että hänenkään pelinsä ei sitten kulkenut läpi kentän yhtä ruusuisesti, että tietäisi, miltä minusta oli tuntunut tovi sitten. Oma lähestymislyöntini lensi reilusti yli greenin, miltei seuraavalle tiiauspaikalle saakka. Chippi ja putti onnistuivat. Kutosväylältä bogi. Siis alle oman tasoituksen viimeisimmät väylät.

Yhdeksännellä väylällä keskittyminen sitten taas herpaantui. Avaus suuntautui reilusti oikealle ja pallo pysähtyi pienen töytäreen taakse rangealueen perälle. Vedin lippahatun syvemmälle ja kuikuilin rotevan näköistä miestä rangella. Arvioin hänen lyöntiensä pituutta ja astelin pallon luo. Mantra ja pallo lähti reippaasti vasemmalle. Out! Siksakkia siis näyttävä viimeinen väylä kaikkien rangepelaajien silmien alla. Lyöntejä 8.

Autossa mies istui hiljaa. Oli tyytymätön peliinsä. Minua hymyilytti. Olin kahden ensimmäisen väylän riehumisen jälkeen saanut ihmeellisesti koottua itseni, ottanut kiinni pelistä ja löytänyt oikeat lyöntiasennot ja rauhan. Toivoa vielä olisi, että jonain päivänä tasoituskin voisi pienentyä.

Kotona mies usutti pistebogilaskurille nettiin. Tasoituksen mukaisesti oli molempien kierros sujunut. Harmitus yritti iskeä taas. Miksen ollut saanut ensimmäisellä väylällä vaikka kahta lyöntiä vähemmän? Tai toisella. Tein pyhiä päätöksiä, että jokaista pelikierrosta ennen riehuisin ennen ensimmäistä väylää. Kiihdyttäisin itseni sellaiseen raivoon, ettei tarvitsisi pilata peliään. Vaikka mikä olisi, lukisin mantrani. Mies teki kolme harjoitusheilausta ennen jokaista lyöntiä, aikaa sekin otti. Sitä paitsi näytti ihan heinän niittäjältä.

Seuraava pelikerta on jo tiedossa. Peliseura on maltillisempaa ja ihan erityistä. Kenttä on vieras, mutta väylät lyhyempiä. Jälleen kerran lähden pudottamaan tasoitustani. Jälleen kerran totean, että golf on nöyryyttävä laji!

maanantai 13. elokuuta 2012

Tosi kirjan kaipuu

Kesä ja dekkarit kuuluvat yhteen niinkuin Suomen suvi ja lämpiävän saunan tuoksu. Toinen dekkariaika on joululoma. Rakastan Nicci Frenchin, Åsa Larssonin, Liza Marklundin ja Karin Slaughterin kirjoja.

Sain eilen loppuun kauan odottamani Slaughterin, Kivun jäljet. Edellisestä sarjan kirjasta olikin jo jokunen vuosi. Päähenkilö oli muuttanut toiselle paikkakunnalle ja kirjassa seikkaili tuttujen nimien lisäksi aivan uusiakin hahmoja. Nyt olen jo menossa hankkimaan seuraavaa, joka ilmestyi kesäkuussa. Jotkut kirjailijat vaan vetoavat. Pidän älyllisesti haastavista kirjoista ja tavasta kirjoittaa. Ällistelen lempidekkaristieni kykyä kirjoittaa karmivista asioista jopa runollisesti. Slaghter ei kuulu kaikkein runollisimpiin, mutta esim. Åsa Larsson maalaa tapahtumat eteen ja tuo tunteet iholle..

Ah, lukemisen ihanuus! Kynnet kutisten tartut uuteen kirjaan, joka on jo kotvan yöpöydällä odottanut vuoroaan ja kuiskinut houkuttavia sanoja. Kirjan henkilöhahmot muuttuvat lihaksi ja luuksi, vievät mukaansa mystisiin paikkoihin, kauhuun ja suhteisiin, joita ei itse tohtisi kokea. Tapahtumat sivuavat omaa elämääsi, koet menetyksen kuin omasi tai vihastut tomppelille päähenkilölle kuin aviomiehellesi. Hyvän lukukokemuksen jälkeen jää tyhjä, kaipaava olotila. Haluaisi vielä kuulla lisää, mitä sitten tapahtui. Tiedät melko nopeasti tuletko lukemaan teoksen loppuun vai päätyykö se keskeneräisten kirjojen riviin tai kiertoon.

Itse olen huono luopumaan kirjoista, olivat ne sitten luettuja tai syrjähyllyllä. Kirja on mielestäni myös sisustuselementti.

Yksi tapa päästä eroon kirjoista on bookcrossing, kirjan vapautus. Bookcrossingissa luettu tai muuten itselle turhaksi käynyt kirja vapautetaan toisten, aivan tuntemattomienkin ihmisten luettavaksi. Kirja jätetään johonkin julkiseen paikkaan, vaikka kahvilaan otettavaksi. Päälle tai etusivulle voi liimata värikkään tarralapun "VAPAA KIRJA -OTA JA LUE!" http://fi.wikipedia.org/wiki/Bookcrossing
Suomessa rekisteröityneitä bookcrossaajia on noin 9000. Harvoin vapaaksi päästettyä kirjaa kuitenkin täällä tapaa. Toivoisin tapaavani useammin!

Olen myös taitellut tarpeettomista kirjoista koristeita. Kirjahyrrä on kaunis ja inspiroiva esine. Voit taltioida mieleisesi kirjan kuten muiston ja katsella sitä. Sain noin vuosi sitten ystävältäni lainaksi Komissario Palmu-kirjan. Hän kyllä sanoi, ettei kirjaa tarvitse palauttaa. Palautin silti, kirjahyrrä-seinäkoristeen muodossa. Seuraavaksi olisi vuorossa kokeilla kirjan kaivertamista, tehdä siitä lipas...

torstai 9. elokuuta 2012

Tosi aikuisten hiekkalaatikko


Mummo-sarjakuva, Anni Nykänen
 Lokakuussa 2010 kirjoitin ihan ensimmäisen "toteni". Se meni näin:
Ystäviäni on paennut Naamakirjan taikapiiristä. Minulle Fb on sosiaalinen tarjotin, jolta voi valita sopivimmat makupalat. Toiset seuraavat Big Brotheria. Juu-u, samat elementit ne ovat sielläkin: ole esillä tai syrjäydy! Näinkö on? Liian koukuttavaa! Liian pinnallista! Vie liikaa aikaa! Miten annat sen viedä? Miten riippuvainen olet sosiaalisesta näkyvyydestä? Mitä haluat itsestäsi viestiä? Lapset vievät toistensa lapioita hiekkalaatikolla, leikkivät sotaa kuulapyssyillä. Aikuiset sivaltelevat sanan säilällä.

Naamakirjan sosiaaliset pelit ovat mielenkiintoista seurattavaa. Paikalla on vakiojoukko samoihin aikoihin. Läsnäolo riippuu työ- ja perhetilanteesta, ruokailu- ja saunomisajoista, harrastuksista, siitä, tuleeko tv:stä urheilua, tietyn tyyppinen sarja vai elokuvaa. Toisille Naamakirjassa pääasia on kaverien paljous, toisille chattaaminen kauempana asuvien kavereiden kanssa. Jotkut tiedottavat ja kyselevät, joillain on kantaaottavaa sanottavaa, mielenkiintoisia linkkejä jaettavaksi. Mitä pidempään Fb:ssa toimii, sitä selkeämpinä ihmisten profiilit piirtyvät. Saat kommentteja, jos kirjoitat raflaavasti hieman paisutellen päivän tapahtumista. Huomio on myös taattu aktiivifeissaajalle, joka yhtäkkiä vetäytyykin hiljaisuuteen ja ilmiintyy sieltä ikään kuin helmeä simpukassa kypsyteltyään.

Olen törmännyt entisen kaverin luomaan "varjoprofiiliin", joka on ikähygienisesti käyttäjäystävällisempi: 10 vuotta lihallista minää nuorempi. Wannabeyoung! Ihmisiä on poistettu ei-toivottuna kaverilistalta, annettu ymmärtää ja osoitettu paikkaa. Kaikkein läheisimpien välille syntyy hyvin nopeasti salakieli, ammattikunnan kesken sisäpiirihuumori.

Sitten on vielä Fb-mustasukkaisuus. Kuka on kenenkin kaveri ja millä kriteerein? Onko niin että seurustelunsa aloittaneet parit eivät ensimmäiseksi esittelekään kumppanilleen kotiväkeään vaan käyvät läpi Naamakirjakaverit? Siitä kyllä varmasti oppii tuntemaan toisen paremmin kuin pelkistä vanhemmista ja sisaruksista! Millaisiin ryhmiin kuulut, kenen aatteen takana seisot!


Elokuu 2012:
Facebookin maailma on aina vaan ajankohtainen. Se jakaa aina vaan mielipiteitä ja mielestäni jokainen saa valita haluaako hypätä bittiframille vai ei. Helmikuussa julkaistiin Yhdysvalloissa tutkimus, jossa työnhakijoita oli arvioitu Facebook-profiilin perusteella. Tutkimuksessa oli tultu siihen päätelmään, että profiili kertoo hakijasta todenmukaisemmin kuin soveltuvuustestit.

http://mapoyri.wordpress.com/2012/02/24/tulevaisuudessa-tyosoveltuvuutta-mitataan-facebook-profiililla/

Mielenkiintoista ja voisin kuvitella, että myös tottakin jossain määrin, kunhan vain seurattava aika olisi kyllin pitkä. Muutaman viikon jaksaa jokainen teeskennellä fiksumpaa, tehokkaampaa, rohkeampaa ja sosiaalisempaa kuin onkaan. Mutta... mitä tapahtuu, jos työnantaja saakin puolen vuoden profiilipätkän tutkittavakseen? Se, miten se tapahtuu, onkin eri juttu. Amerikassa työnantaja on saattanut pyytää (jopa vaatia) tunnuksia, jotta pääsee tutkimaan todellisen profiilin. Mitäköhän Suomen lainsäädäntö tähän sanoisi?!

Omalta kohdaltani, jos nyt pyrin arvioimaan tilannettani objektiivisesti, olen samaa mieltä siitä, että minun profiilini varmasti paljastaa todellisen minäni. Olen huomannut monessa tilanteessa olevani nk. hengenluoja ja kiinnittäväni enemmän huomiota positiivisiin asioihin. Välillä hillitön negaatioihin takertuminen ja turha marmattaminen ottaa päähän. Ehkä tuossa kohtaa työnantaja harkitsisi tovin, ottaako näkkärinaamaista työntekijää vai ei.

Saksalaislehti Der Taggspiegel vasta mielenkiintoisen väitteen heittikin ilmoille. "Facebook-profiilin omistaminen on jo nykyisin merkki normaalisti käyttäytyvästä ja tasapainoisesta ihmisestä, jolla on mitä todennäköisimmin sosiaaliset verkostot kunnossa."
http://www.iltalehti.fi/digi/2012080715927705_du.shtml

Ihanko noin? Lehti arvelee, että yhteisön ulkopuolella jättäytyjä on jotenkin "outo", jopa yhteiskunnalle vaarallinen, psykopaatti kenties! Kahta massamurhaajaa (laaja otos) yhdistää sosiaalisen median profiilin puuttuminen. "Sosiaalisesta mediasta eristäytyvä voi mahdollisesti olla massamurhaaja. Sivusto perustelee johtopäätöstään sillä, että verilöylyihin syyllistyneitä ihmisiä yhdistää usein oikeiden ystävien puute." Nuorten ei pitäisi tämän mukaan lähteä treffeille ollenkaan sellaisen henkilön kanssa, jolta puuttuu profiili.

Johan on maailma mennyt poskettomaksi! Täällä vallitsee ihan hillitön informaatiotulva, joka aiheuttaa ihmisille ähkyä. Ihminen, joka ei halua kuormittaa päätään Fb-sälällä voi tehdä sen valinnan, ettei sinne profiiliaan tee. Se on erittäin fiksua monessa kohtaa. Varsinkin jos on herkkä ihminen, pohtii ja kokee voimakkaasti tunteella. Säästyy mm. toisten asioitten vatvomiselta, ei ehkä pahoita mieltää tuolla aikuisten hiekkalaatikolla, koska vittuilijoita riittää aina. Myös Fb-huumori on vaikea taiteen laji. Kun ei kule toisen äänenpainoa tai näe ilmettä, ei voi tietää varmasti, missä kohtaa toinen haluaa heittää huulta, milloin loukata. Siellä vilisee nk. normaaleja ihmisiä, jotka eivät hallitse hyvien tapojen mukaista etikettiä vuorovaikutustilanteissa vaan vihjailevat, piikittelevät ja suorastaan haastavat riitaakin. Tästä ilmiöstä itse en pidä ja sellaista olen joutunut myös kokemaan ja sivusta seuraamaan. Niin että ketkä ovat normaaleja ja terveitä? Ei sitä ainakaan Fb-profiilin tai -profiilittomuuden pohjalta voi suoraan sanoa. Minulla on ihania, tervejärkisiä, kilttejä, lämminsydämisiä ihmisiä ystävinä Fb:n ulkopuolella. En aliarvioi heitä millään lailla sen vuoksi, etteivät he ole Naamakirjassa.

Reilu viikko sitten sain piikittelyä siitä, että 1)sosiaalisessa mediassa voi olla liian aktiivinen, päivittää profiiliaan jo heti aamusta tai viimeiseksi illalla, että 2) elämä nykyisin on vain Facebookissa ja että 3) sen perusteella voi vaan arvella, että mihin kukakin aikansa käyttää. Vuorokaudessa on tunteja se 24. Se ei muuksi muutu. Työpäivä kestää keskimäärin 8 h. Meillä ei pääse työpaikalla FB-sivuille estojen takia. Monessa paikassa pääsee ja heillä on siihen hyvät perustelut (mainonta, infokanava, opiskelijayhteydet...). Kotityöt hotkaisevat työpäivän jälkeistä elämää päivästä riippuen 1-3 h. Nukkuakin täytyy ihmisen, tällaisen ihmisen noin 8 h. Mitä jää jäljelle? 5-7 h määrittelemätöntä aikaa. Jos harrastat, siihen menee ainakin 1,5 h. Jos päivässä viettää tietokoneella tunnin, voi sanoa, että nykypäivänä se on vähän. Itse saatan jumiutua koneelle kolmeksikin tunniksi päivässä: Käyn fb:ssä, kirjoitan kahta blogia, selaan uutiset ja haen tietoa, kirjaan painonhallintaohjelmaani ja luen s-postit. Fb on vain osa nettiaikaani. Enkä kyllä ala toisten mielipiteitten mukaisesti kontrolloimaan, koska profiiliani päivitän. Päivitän silloin, kun se minulle sopii tai haluan jotain sanoa. Ja huom! Tapaan myös paljon livenä ystäviäni! Ja huom! Ystävyys toimii molempiin suuntiin, kuten puhelinlinjatkin. Vierailumatkakin on sama molemmin päin.

Tunteitaherättävä on tuo nykyaikainen Ystäväni-kirja.

Ps. Jos vastaisit ystäväni-kirjan kohtaan, millaista ihmistä arvostat, mitä vastaisit?

Mummo-sarjakuva, Anni Nykänen


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tosi kirjahyllystä

Lueskelin ystäväni blogitekstejä hurmioituneena. Kirjanselkämysrunoutta! Mahtavaa. Näin ne ideat kierrättyvät. Kiitos Päivi!

http://paivihaanpaa.wordpress.com/2012/07/13/tyohuoneen-runoantia/

Tänään viimeisen työtunnin aikana kävin läpi työpaikkani kirjahyllyä ja sain aikaan kaksi kirjanselkämysrunoa. Tässä maistiaisia. Kotona käyn oman kirjahyllyni kimppuun.

Muuan rakkaustarina: akvaariorakkautta!
Nainen Euroopan reunalta.
Tule minun kanssani Kallis prinssi.
Mies vailla sydäntä.



(Muuan rakkaustarina: Lappalainen Seppo
Akvaariorakkautta: Härkönen Anna-Leena
Nainen Euroopan reunalta: Jaatinen Eila
Tule minun kanssani: Jama Matti
Kallis prinssi: Kihlman Christer
Mies vailla sydäntä: Lehtinen Tuija)


Piha.
Pitkiä sanoja,
neidon tanssi
matkalla johonkin.
Paratiisiaavistus,
appelsiinin siemen,
teräsviljaa.


(Piha: Carpelan Bo
Pitkiä sanoja: Holappa Pentti
Neidon tanssi: Utrio Kaari
Matkalla johonkin: Aalto Pentti
Paratiisiaavistus: Salminiitty Satu
Appelsiinin siemen: Waltari Mika
Teräsviljaa: Saarikoski Saska toim. )


Tosi peittävää

Urheilua on hauska seurata. Sen kautta tulee elettyä monenlaisia tunteita jännityksestä ja riemusta pettymykseen. Olympialaisiakin on tullut seurattua, varsinkin yleisurheilua, joka on itselle läheisin urheilun muoto. Harrastin itse yleisurheilulajeja lapsuus- ja teinivuosina kymmenen vuotta. Olin nopea oppimaan tekniikat, mutta minulta puuttui nopeuslajeissa nopeutta, hyppylajeissa pituutta ja heittolajeissa voimaa. Olin kuitenkin parhaimmillani keihäänheitossa, josta minulla on TUL:n mestaruuskisoista neljäs sija 16-vuotiaana. Myös 7-ottelu sujui tekniikoiden hallitsemisen vuoksi ihan kelvollisesti.

Minun urheiluaikanani käytettiin löysiä shortseja, joissa oli halkiot lahkeiden reunoilla. Minulla oli Vuoksenniskan Vesan tummanvihreät shortsit, joissa oli kolme keltaista raitaa sivuilla. Paita oli keltainen vihrein raidoin. Kangas oli sen aikaista (elettiin 80-lukua) teknistä. Urheiluasu lepatteli juostessa ja paita nousi housuista pituushypyn hiekkakasassa.

Muutamia vuosia olen ollut hieman ärtynytkin urheiluasujen seksistymisestä. En ole mikään siveyden sipuli, käytännöllisyyden kannalta ja urheilijan viihtyvyyden kannalta olen asiaa ajatellut. Tietysti urheilijan täytyy olla valmis siihen, että häntä katsellaan, hän on esillä kokonaisuutena. Heissä voi olla hieman ekshibitionistin vikaakin.

Varsinkin naisyleisurheilijoiden asut ovat alkaneet muistuttaa bikineitä. On mahtavaa, kun omaa upean kuusikon vatsalihaksia ja napakorukin heilahtelee kauniisti askelten tahdissa. Mutta mahtaa olla ikävää kaivella pituushyppysuorituksen jälkeen hiekkoja takapuolesta. Tai miltä mahtaa tuntua, kun kyykistyy lähtötelineisiin ja valmiit komennon aikana töröttää persus pystyssä, miesten silmien polte pakaroissa, housuissa, jotka hädin tuskin peittävät vaon ja pyllyn posket?

Viimeisen vuoden aikana olen iloisesti yllättynyt siitä, että vaatetta on alkanut olla enemmän urheilijoiden päällä. Naisurheilijoiden. Olympiakisoissa muutamalla miehellä on vuorostaan ollut syvään uurrettu tiukkaakin piukempi paita. Iltalehti nosti otsikoihin jopa soutajamiehen housujen pullotuksenkin. http://www.iltalehti.fi/lontoon-olympialaiset-2012/2012080815930684_ol.shtml
Naisten pikamatkoilla yhdysvaltalaisilla urheilijoilla on ollut ihoa myötäilevä punainen kokonaisuus: pitkähihainen kaulaan asti ulottuva paita sekä pitkät trikoot. Piristävä uudistus! Asu kieltämättä näyttää hieman pyjamalta tai tekniseltä alusasulta, mutta miten hyvältä urheilijat ja heidän kroppansa edelleen näyttävätkään! Voisin kuvitella, että asettuminen telineisiin ei tuota vaikeuksia ja lihakset pysyvät lämpimämpinä kuin kangasriekaleissa. (Kuvan Carmelita Jeteristä on muuten kuvahaulla saatavilla aika huikeita kuvia ihan Eevan asussa)

Ps1. Kisoissa on näkynyt myös monenlaista koristautumista. Kasvomaalauksia, suuria koruja, tatuointeja, hiuslaitteita. Huikeita ilmestyksiä huikeissa ihmiskehoissa. Ilohan heitä on katsella. Kunhan on vaatteet yllä...

Ps2. Mukava uudistus on se, että numerolaput ovatkin nykyään nimilappuja. Näkee heti blondimpikin kenestä on kysymys. Ja on päällä sen verran kangasta, että lappu pysyy kiinni...

tiistai 7. elokuuta 2012

Tosi olettelua

Olettaminen! Harhaanjohtuminen! Ja päät kolisee! Minua pännii aikuisen ihmisen toiminta, joka perustuu oletukseen. 

Wikipedia määrittelee oletuksen eli olettaman näin: Oletus on oletettu asia, propositio eli väitelause, joka otetaan totena. Oletus joka otetaan totena! Tässä kohtaa pitäisi jokaisen järjellä varustetun aikuisen kellojen kilistä. KILI KILI!

Ihmissuhteet ovat vaikea taiteen laji. Ei luulisi olevan vaikeaa ottaa puhelin tai kynä tai s-posti vaikka kauniiseen käteen ja kysyä, miten asian oikea laita on. Ei, kuitenkin suurimmat ristiriidat ihmisten välillä syntyvät oletuksista...
- että toinen kuitenkin suhtautuisi asiaan kielteisesti (pitäkää tunkkinne-asenne)
- aina se on niin tehnyt, tulee tekemään nytkin (happamia sanoi kettu...)
- että se toinen toimii noin, koska a) sillä on kiire b) sillä ei ole rahaa c) sillä on niin paljon rahaa d) se haluaa sen mitä minulla on jne jne
- koska olen kokenut aiemminkin vastaanvanlaisen tilanteen sen täytyy mennä taas samalla tavalla

Oletus, joka otetaan totena! Hyökätään jo ennen kuin toinen ehtii suutaan avata. Luetaan kahden välistä viestitystä kuin piru raamattua omien oletusten mukaan. Päätellään ihmisen ammatista, että miten hän ajattelee tai toimensa hoitaa. Ja pieleen menee! Taas kolisee!

Täällä kotikoneella minulla ei ollutkaan oletuksen kehä-kaaviota, jonka olisin kanssanne niin mielelläni jakanut. Löysin kuitenkin vastaavan netistä nimellä oppimisen kehä. Samaa asiaa ajaa. 

 Kunpa me ihmiset oppisimme pysähtymään ennen kuin lähdemme toimimaan / hyökkäämään / muodostamaan oletuksen pohjalta käsityksiämme. Tilanteen, kun luulee tietävänsä, pitäisi pysäyttää ajattelemaa, tiedänkö oikeasti?  Jos on pienikin epäilys, ettei tiedä, tulisi ottaa asiasta selville se, minkä voi. Tunnustaa, ettei tiedä. Selvittelyn jälkeen voi sanoa sitten tietävänsä, tiedon ja pohtimisen kautta oppii ymmärtämään. Ymmärtämistä asiassa kuin asiassa onkin, sillä ne ovat kaikki monisärmäisiä, eivät mustavalkoisia. Ja kun ymmärtää, voi kehitellä erilaisia toimintastrategioita, soveltaa tietoaan ja kehittää itseään ja taitojaan uudelle tasolle. Aika houkuttelevaa, vai mitä? Minä ainakin haluaisin oppia toimimaan noin! Toimimalla kaavion tavalla paitsi että kunnioitamme itseämme toimijana ja päätöksen tekijänä, kunnioitamme myös kanssaihmisiämme. Emme alistu aliarvioimaan tai suhtautumaan toisiin väärin.

Mutta mitä tapahtuu kun tunteet sotkevat loogisen päättelykyvyn? Oletus vaanii nurkan takana ja ottaa vallan. Ei tule mieleen, mitä olen itse asian eteen tehnyt, millaisia strategioita kokeillut, ovatko ne toimineen, onko toiminta aina kuitenkin kulminoitunut riitaan, eroihin, ihmissuhteiden katkeamisiin? Tarvitsisiko koittaa jotain toista toimintatapaa? Olisiko vikaa myös minussa itsessäni? Sen myöntäminen se kipeää tekeekin, mutta tervehdyttää.

Jääkaapin oveen tuo äskeinen kaavio. Tai teipattuna aamukahvipöytään. Auton rattiin... Vessan peiliin. Tai vaikka kattoon sängyn yläpuolelle, mistä sen näkisi heti herättyään. Että ihminen muistaisi oppia! 



maanantai 6. elokuuta 2012

Tosi tarinoita rannalta

Mukailtuja tarinoita lauantaipäivältä 4.8.

1.
Rannalla makasi paidaton mies. Päivetys paljasti, ettei maannut siinä penkillä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Parinkymmenen metrin päähän levittivät vilttinsä kolme nauravaa naista. He pälyilivät läheisten kerrostalojen parvekkeita ja avoimia ikkunoita, varoivat häiritsemästä ilonpidollaan. Muistivat sen kymmenen minuuttia, mutta sitten naururohdon vaikutus vei mennessään. Paidaton mies nosti päätään ja tarkasteli naisia. Sitten hän veti lippalakkinsa silmilleen, risti käsivartensa rinnan päälle ja otti paremman asennon. Vaikka oli kuuma päivä, järveltä puhalsi viilentävä tuuli.

Mies viihtyi rannalla. Asuntoalue oli uusi ja sen eteen oli rakennettu venesatama. Laiturilla voi aurinkoisina päivinä nähdä kauniita ihmisiä purjehduskengissään ja eväiskoreineen. Mieskin oli purjehtinut. Välimeri oli tullut tutuksi, samoin Atlantti. Rahtilaivassa hierarkia oli kova ja työrytmi raskas. Sitä elämää mies oli viettänyt 15 vuotta. Suomeen palattuaan hän oli yritellyt erilaisia sekalaisia töitä, tehtaissa ja varastoilla. Levottomuus ja vapauden kaipuu kalvoivat kuitenkin niin kovasti sisuskaluja, että mies sanoutui irti kerta toisensa jälkeen eikä lopulta enää saanut töitä. Nyt hän ei enää töitä kaivannutkaan. Hän rakensi elämänsä vapauden ympärille. Vapaudessa piili kuitenkin toinenkin seuralainen: yksinäisyys.

2.
Picnic oli katettu: mummon mehua, croissantteja, mansikkaa, kermavaahtoa, munalikööriä, venäläistä shampanjaa ja kenokaulaviiniä. Oli lasiset lasit ja servetit. "Kuka aukaisee shampanjan? Minä olen siinä tosi huono!" huudahti upea pitkä nainen. Pienin naisista, suorastaan siroudessaan linnunluinen, tarttui shampanjapulloon. Se oli seissyt autossa muutaman tunnin ja aukesi poksahtaen. Puolet iloliemestä turskahti ilmoille ja suoraan kiharatukkaisen naisen laukkuun. Kolmikko kiljaisi, toisen kerroksen ikkunaan ilmestyi pää ja paidaton mieskin kohottautui katsomaan naisia. "Hups! sanoi pieni nainen. "Parempi maassa kuin jumalattoman suussa!" Ja taas kolmikko nauroi. Kiharatukkainen kuivasi kassinsa mansikkaisella servetillä ja kaivoi sieltä shampanjaan hukutetun kukkaronsa ja asetti sen aurinkoon kuivumaan. Kilisteltiin ja ihmeteltiin sielunsisaruutta.

Keskustelu polveili tajunnanvirrassa. Naiset muistelivat ihmissuhteitaan ja nyökyttelivät toinen toisilleen myötätuntoisesti. Kukaan ei ollut päässyt elämässään helpolla. Oli melkoista sattumaa, että tässä istuttiin. Kai kohtalo oli heidät yhdistänyt. Tapaamiseen piti tulla muitakin pienestä ryhmästä, mutta arjen askareet olivat tulleet esteeksi. Naiset suunnittelivat jo seuraavaa tapaamista ja pohtivat, miten saisivat mukaan lisää sisaria. Netissä oli kohdattu ja kasvotusten tapaamiseen liittyi monenlaisia tunteita: iloa, jännitystä, pelkoakin. Yksi siskoista oli ehdottanut tapaamista torilla. "Voisi piilotella kojujen takana ja tulla sieltä varovasti esiin sitten kun uskaltaa!" Nyt kolmikko huhuili leikillään tätä siskoa pois kivien takaa.

Picnic-herkkujen yllä pörräsi mehiläinen. Kiharatukkainen nainen kertoi, miten jokunen kesä sitten häntä oli pistänyt mehiläinen kahden päivän välein. Ensin vasempaan rintaan. "Istahti kukalliselle bikiniyläosalle ja tuikkasi. Noin vaan!" Naiset nauraa käkättivät. "Oliko epätasapainoinen olo? Turpositko toispuoleiseksi?" Toinen tuikkaus vei liki kävelykyvyn, kun mehiläinen osui ukkovarpaassa hermopisteeseen. "Ja seuraavana aamuna oli lento Barcelonaan..."

Hento nainen muisteli edellistä kesää mökin terassilla. Lasissa läikehti Vermutti ja yhdellä kulauksella lämmittävän liemen mukana meni myös mehiläinen ja pisti kieleen. "Siitä sitten lähdettiin naapurimökeistä etsimään kyypakkausta, mutta eihän sellaista mistään löytynyt. Oli sentään syyskuu jo!" Parin kilometrin päästä oli seurue löytänyt kylän eläinlääkärin kalassa järvellä. "Hohoi, vaimoa pisti mehiläinen! Onko sulla jotain droppia?" Pienen naisen mies oli huhuillut lääkärille. "Paljonko painaa?" kuului vastaus. Kuultuaan, että kovin oli pieni tuo ampiaisen uhri, lääkäri huusi, ettei hänen rohtojaan tohdi niin hennolle antaa. Pitkä uljas ja kiharatukkainen olivat tikahtua nauruun, kun pieni nainen imitoi itseään kieli turvoksissa. "Soitin minä hätäkeskukseenkin ja lässytin, että 'kuinka kauan on vaavallifta aikaa kun minä olen avvelginen'. Sanoivat että kun siitä on kulunut jo kaksi tuntia niin laskeutua se alkaa, kieli." Kovasti ei ollut pahoja vammoja kieleen jäänyt, todettiin.

3.
Nurmikolle oli jäänyt yksinäinen kenokaulapullo. Iltalenkillä nainen oli astua sen päälle oikaistessaan  laiturilta hiekkatielle. Nainen asui Aurinkorannassa talon kolmannessa kerroksessa. Makuuhuoneen ikkunoista näkyi kauas Vanajalle.  Iltalenkki oli tullut tavaksi avioeron jälkeen, kun hän oli muuttanut taloon. Nainen poimi pullon käteensä ja huohotti kevyesti. Hän istahti penkille ja pyöritteli Chenetiä käsissään. Pullon kosketus vei naisen kahden vuoden taa. Hän oli tuolloin juuri eronneena mennyt elämänsä ensimmäistä kertaa yksin viinakauppaan. Chenet oli tarttunut mukaan, koska hän piti valkoviinistä ja se oli ollut mainoshyllyllä esillä. Se oli helppo valinta. Kotona nainen oli katsellut pulloa ja tullut siihen tulokseen, että siinä oli käynyt valuvika: kaula vinossa ja kyljessä vielä klommo. Asiastahan pitäisi tehdä valitus.

Seuraavana päivänä nainen oli kävellyt samaiseen Alkoon, josta oli kenokaulan ostanut. "Hei, mä ostin teiltä eilen tällaisen pullon. Kotona huomasin, että tässä on tapahtunut valuvika. Ajattelin vaan tulla ilmoittamaan, että voitte tarkastaa, jos siellä on useampiakin näitä, niin voitte vetää pois myynnistä. Kyllä mä tän juoda voin, ei siinä mitään, mutta että tiedätte. Mutta kyllä minä sitä vähän ihmettelen, että miten kukaan on voinut siihen lasiin peukalonsa painaa, kun eikös se ole hemmetin kuumaa." Nainen oli pulputtanut ja elehtinyt käsillään viehkosti, hymyillyt nuorelle myyjämiehelle hellyyttävästi. Mies oli katsonut naista lumoutuneena, eikä hennonut kertoa asian todellista laitaa vaan meni naisen kanssa naimisiin.