Tosi kontaktissa

Ihmissuhteissa LÄPIKULKU KIELLETTY!

TV:ssä pyörii erään operaattorin mainos, jossa "kysyimme, mikä ärsyttää". Vaikka peruspositiivinen ihminen luonteeltani olenkin ja pyrin sitä toteuttamaan arjessa, ärsyttää minuakin jokunen asia. Ihan hirveästi oikeastaan varsinkin yksi: yhdensuuntainen vuorovaikutus!

- Kun ystävä puhuu sinulle, kertoo omasta elämästään jotain hänelle tärkeää, hauskaa tai kummastuttavaa asiaa, näppäiletkö puhelintasi, vilkuiletko baarissa samanaikaisesti ympärillesi ja puhut päälle? On tilanteita, joissa puhelimen on pakko olla lähellä, esim. jos alaikäinen lapsesi on tilanteessa, jossa vanhemman kiinni saaminen on elinehto tai joku perheenjäsenesi on tilanteessa, jossa on vaaratekijöitä ja haluat varmistaa, että hän on turvassa (päässyt ehjänä perille, ei ole polttanut itseään rantasaunalla, kaatanut metsähommissa puuta päälleen, tippunut avantoon...)
Näissä tilanteissa kännykkään vilkuilu on erittäin sallittua, kunhan verbalisoi sen toiselle, miksi se puhelin on siinä!

- Kun yrität selvittää jotain aikataulullisesti itsellesi tärkeää ajankohtaa sähköpostilla, jonka pitäisi olla nopea väline... Ja se vastapuoli ei vastaa! X@#Prkl Se on kuulkaa yksi viisisekuntinen, kun klikkaat että "asia on ok, palaan asiaan paremmalla ajalla" tai "Päivämäärä ei käy, palataan!" ja KLIK! Olethan kuitenkin jo käyttänyt aikaa viestin lukemiseenkin. Monia tuollaisia ihmisiä on käytännössä mahdoton saada puhelimitse kiinni, mutta näköjään myös sähköisesti.

- Kun yrität kertoa siipallesi miltä sinusta tuntuu joku asia, vaikka esim. hänen tapansa tehdä asiat juuri toisin kuin sinä tekisit (ärsyttämistarkoitusta?) ja hän kääntää asian heti niin, "että enhän se minä ole, sinähän sen niin teet!" Että menikö perille, menikö? Vaikka kuinka puhuisi minäkieltä, miltä minusta tuntuu, koen että... Eikä niin, että kun sinä aina, koskaan et ja ikinä ja taas!

- Toisen hyväksi käyttö! Palveluksia tulee antaa puolin ja toisin, palveluksiaan voi tarjota, niistä saa itsellekin hyvän mielen. "We came here to serve each other!" Näin sanoo jo vanha viisauskin. Mutta että olettaa, että toinen on aina omassa käytössä ja hyppää mihin vuorokauden aikaan tahansa pelastamaan. Jossain menee omankin vastuun raja!

- Kun kysyt mielipidettä toiselta, vastausta ei kuulu... Kysyt "kuulitko, mitä minä sanoin?" ja vastausta ei kuulu vieläkään... ARGHH!

Toisen vähättely on niin helppoa! Toisen saa niin helposti kokemaan olevansa tyhmä, vähä-älyinen, merkityksetön ja vähemmän tärkeä (verrokkina oma elämä ja sen asiat). Huolestuttavinta on, että tämäntyyppinen käyttäytyminen on ihan normaalia ja lisääntyy koko ajan. Luulisi kommunikaation vaan helpottuvan, koska välineet lisääntyvät ja nopeutuvat koko ajan. Kirjekyyhkyjen aikaan postia sai odotella viikkotolkulla, eikä tuo Itellan touhukaan aina ihan ajantasaista ole.

Viikonloppuna opin jälleen yhden uuden kontaktikanavan: netissä pyörii joku ask-juttu, johon ihminen saa tehdä profiilinsa ja häneltä voi kysyä ihan mitä vain. Veikkaanpa näin hommaa kokeilematta, ettei siellä ihan hirveän paljon rakentavaa vuorovaikutusta saada aikaiseksi. Ystävättären tytär kertoi, millaisiin profiileihin on törmännyt ja miten ruokottomia kysymyksiä voivat ihmiset toisilleen esittää! Anonyyminä tietysti. Oma naama on turvassa, mutta saa ilkeillä ja nolata toisia ihan sallitussa foorumissa. Ei meinaa jaksaa! Facebookin maailmakin on ajoittain sellainen aikuisten hiekkalaatikko (hyvien puolien ja ympäri maailmaa ja maakuntia olevien ystävien vuoksi olen siellä!).

Että tällaisten asioiden parissa tänä aamuna. Nymmää lähden kylille! Soon moro!

Tosi kommunikaation pyörteissä

Kurkon mielestä kirja oli boooooooring...

Eilen luin Onnismaan kirjaa Ohjaus- ja neuvontatyö. Sukelsin kommunikaation upottavaan maailmaan. Kirjain - - tavu - - sana - - lause - - kappale - - Kieli, ihmisen kommunikaation perusyksikkö. Perusasiasta on tullut ajan myötä yksi tutkituimmista asioista ja se on monimutkaistunut monitahoiseksi käsitejärjestelmäksi.

Olen aina ollut kiinnostunut siitä, mitä ihmisten välillä oikeasti tapahtuu. Siksi kai uravalintanikin. Tähän postaukseen kokosin itseeni kolahtaneita otteita kommunikaatiosta ja asioista sen liepeiltä Onnismaalta.

"Hyvä kommunikaatio tekee ihmiselle hyvää. Voidaan ajatella, että sanat ovat kuin käsiä, joilla voi koskettaa toisia, ja samalla myös puhuja tulee kosketetuksi." (Onnismaa, s. 45)

"Totuus ei synny eikä sijaitse yhden ihmisen päässä: se syntyy totuutta yhdessä etsivien ihmisten välillä, heidän dialogisessa kanssakäymisessään." Mihail Bahtin (Onnismaa, s.44)

"Yhteys toiseen on läheisyyttä, kasvokkain oloa ja yhteisöllisyyttä, ei niinkään tietoa. Kasvojen kohtaaminen ja toista kohti kurottuminen on sosiaalisuutta. - - Olen vastuussa toisesta heti, kun hän katsoo minua, ilman että edes otan vastuun hänestä." Emmanuel Levinas (Onnismaa, s.43)

Metafora Kreikan kantasanana tarkoittaa yli kantamista. Aristoteles sanoi: "Metafora syntyy, kun asialle annetaan nimi, joka varsinaisesti kuuluu jollekin muulle." (Onnismaa, s.58)

Jäimme yhdessä asioita mietiskelemään...

"Ei pidä vahingoittaa ketään vaan pikemminkin auttaa kaikkia mahdollisuuksien mukaan." Arthur Schopenhauer (Onnismaa, s.103)

Olen sivulla 120. Helmiä on siis vielä tulossa...

Tosi aikuisten hiekkalaatikko



Mummo-sarjakuva, Anni Nykänen

 Lokakuussa 2010 kirjoitin ihan ensimmäisen "toteni". Se meni näin:
Ystäviäni on paennut Naamakirjan taikapiiristä. Minulle Fb on sosiaalinen tarjotin, jolta voi valita sopivimmat makupalat. Toiset seuraavat Big Brotheria. Juu-u, samat elementit ne ovat sielläkin: ole esillä tai syrjäydy! Näinkö on? Liian koukuttavaa! Liian pinnallista! Vie liikaa aikaa! Miten annat sen viedä? Miten riippuvainen olet sosiaalisesta näkyvyydestä? Mitä haluat itsestäsi viestiä? Lapset vievät toistensa lapioita hiekkalaatikolla, leikkivät sotaa kuulapyssyillä. Aikuiset sivaltelevat sanan säilällä.

Naamakirjan sosiaaliset pelit ovat mielenkiintoista seurattavaa. Paikalla on vakiojoukko samoihin aikoihin. Läsnäolo riippuu työ- ja perhetilanteesta, ruokailu- ja saunomisajoista, harrastuksista, siitä, tuleeko tv:stä urheilua, tietyn tyyppinen sarja vai elokuvaa. Toisille Naamakirjassa pääasia on kaverien paljous, toisille chattaaminen kauempana asuvien kavereiden kanssa. Jotkut tiedottavat ja kyselevät, joillain on kantaaottavaa sanottavaa, mielenkiintoisia linkkejä jaettavaksi. Mitä pidempään Fb:ssa toimii, sitä selkeämpinä ihmisten profiilit piirtyvät. Saat kommentteja, jos kirjoitat raflaavasti hieman paisutellen päivän tapahtumista. Huomio on myös taattu aktiivifeissaajalle, joka yhtäkkiä vetäytyykin hiljaisuuteen ja ilmiintyy sieltä ikään kuin helmeä simpukassa kypsyteltyään.

Olen törmännyt entisen kaverin luomaan "varjoprofiiliin", joka on ikähygienisesti käyttäjäystävällisempi: 10 vuotta lihallista minää nuorempi. Wannabeyoung! Ihmisiä on poistettu ei-toivottuna kaverilistalta, annettu ymmärtää ja osoitettu paikkaa. Kaikkein läheisimpien välille syntyy hyvin nopeasti salakieli, ammattikunnan kesken sisäpiirihuumori.

Sitten on vielä Fb-mustasukkaisuus. Kuka on kenenkin kaveri ja millä kriteerein? Onko niin että seurustelunsa aloittaneet parit eivät ensimmäiseksi esittelekään kumppanilleen kotiväkeään vaan käyvät läpi Naamakirjakaverit? Siitä kyllä varmasti oppii tuntemaan toisen paremmin kuin pelkistä vanhemmista ja sisaruksista! Millaisiin ryhmiin kuulut, kenen aatteen takana seisot!

Elokuu 2012:
Facebookin maailma on aina vaan ajankohtainen. Se jakaa aina vaan mielipiteitä ja mielestäni jokainen saa valita haluaako hypätä bittiframille vai ei. Helmikuussa julkaistiin Yhdysvalloissa tutkimus, jossa työnhakijoita oli arvioitu Facebook-profiilin perusteella. Tutkimuksessa oli tultu siihen päätelmään, että profiili kertoo hakijasta todenmukaisemmin kuin soveltuvuustestit.

http://mapoyri.wordpress.com/2012/02/24/tulevaisuudessa-tyosoveltuvuutta-mitataan-facebook-profiililla/

Mielenkiintoista ja voisin kuvitella, että myös tottakin jossain määrin, kunhan vain seurattava aika olisi kyllin pitkä. Muutaman viikon jaksaa jokainen teeskennellä fiksumpaa, tehokkaampaa, rohkeampaa ja sosiaalisempaa kuin onkaan. Mutta... mitä tapahtuu, jos työnantaja saakin puolen vuoden profiilipätkän tutkittavakseen? Se, miten se tapahtuu, onkin eri juttu. Amerikassa työnantaja on saattanut pyytää (jopa vaatia) tunnuksia, jotta pääsee tutkimaan todellisen profiilin. Mitäköhän Suomen lainsäädäntö tähän sanoisi?!

Omalta kohdaltani, jos nyt pyrin arvioimaan tilannettani objektiivisesti, olen samaa mieltä siitä, että minun profiilini varmasti paljastaa todellisen minäni. Olen huomannut monessa tilanteessa olevani nk. hengenluoja ja kiinnittäväni enemmän huomiota positiivisiin asioihin. Välillä hillitön negaatioihin takertuminen ja turha marmattaminen ottaa päähän. Ehkä tuossa kohtaa työnantaja harkitsisi tovin, ottaako näkkärinaamaista työntekijää vai ei.

Saksalaislehti Der Taggspiegel vasta mielenkiintoisen väitteen heittikin ilmoille. "Facebook-profiilin omistaminen on jo nykyisin merkki normaalisti käyttäytyvästä ja tasapainoisesta ihmisestä, jolla on mitä todennäköisimmin sosiaaliset verkostot kunnossa."
http://www.iltalehti.fi/digi/2012080715927705_du.shtml

Ihanko noin? Lehti arvelee, että yhteisön ulkopuolella jättäytyjä on jotenkin "outo", jopa yhteiskunnalle vaarallinen, psykopaatti kenties! Kahta massamurhaajaa (laaja otos) yhdistää sosiaalisen median profiilin puuttuminen. "Sosiaalisesta mediasta eristäytyvä voi mahdollisesti olla massamurhaaja. Sivusto perustelee johtopäätöstään sillä, että verilöylyihin syyllistyneitä ihmisiä yhdistää usein oikeiden ystävien puute." Nuorten ei pitäisi tämän mukaan lähteä treffeille ollenkaan sellaisen henkilön kanssa, jolta puuttuu profiili.

Johan on maailma mennyt poskettomaksi! Täällä vallitsee ihan hillitön informaatiotulva, joka aiheuttaa ihmisille ähkyä. Ihminen, joka ei halua kuormittaa päätään Fb-sälällä voi tehdä sen valinnan, ettei sinne profiiliaan tee. Se on erittäin fiksua monessa kohtaa. Varsinkin jos on herkkä ihminen, pohtii ja kokee voimakkaasti tunteella. Säästyy mm. toisten asioitten vatvomiselta, ei ehkä pahoita mieltää tuolla aikuisten hiekkalaatikolla, koska vittuilijoita riittää aina. Myös Fb-huumori on vaikea taiteen laji. Kun ei kule toisen äänenpainoa tai näe ilmettä, ei voi tietää varmasti, missä kohtaa toinen haluaa heittää huulta, milloin loukata. Siellä vilisee nk. normaaleja ihmisiä, jotka eivät hallitse hyvien tapojen mukaista etikettiä vuorovaikutustilanteissa vaan vihjailevat, piikittelevät ja suorastaan haastavat riitaakin. Tästä ilmiöstä itse en pidä ja sellaista olen joutunut myös kokemaan ja sivusta seuraamaan. Niin että ketkä ovat normaaleja ja terveitä? Ei sitä ainakaan Fb-profiilin tai -profiilittomuuden pohjalta voi suoraan sanoa. Minulla on ihania, tervejärkisiä, kilttejä, lämminsydämisiä ihmisiä ystävinä Fb:n ulkopuolella. En aliarvioi heitä millään lailla sen vuoksi, etteivät he ole Naamakirjassa.

Reilu viikko sitten sain piikittelyä siitä, että 1)sosiaalisessa mediassa voi olla liian aktiivinen, päivittää profiiliaan jo heti aamusta tai viimeiseksi illalla, että 2) elämä nykyisin on vain Facebookissa ja että 3) sen perusteella voi vaan arvella, että mihin kukakin aikansa käyttää. Vuorokaudessa on tunteja se 24. Se ei muuksi muutu. Työpäivä kestää keskimäärin 8 h. Meillä ei pääse työpaikalla FB-sivuille estojen takia. Monessa paikassa pääsee ja heillä on siihen hyvät perustelut (mainonta, infokanava, opiskelijayhteydet...). Kotityöt hotkaisevat työpäivän jälkeistä elämää päivästä riippuen 1-3 h. Nukkuakin täytyy ihmisen, tällaisen ihmisen noin 8 h. Mitä jää jäljelle? 5-7 h määrittelemätöntä aikaa. Jos harrastat, siihen menee ainakin 1,5 h. Jos päivässä viettää tietokoneella tunnin, voi sanoa, että nykypäivänä se on vähän. Itse saatan jumiutua koneelle kolmeksikin tunniksi päivässä: Käyn fb:ssä, kirjoitan kahta blogia, selaan uutiset ja haen tietoa, kirjaan painonhallintaohjelmaani ja luen s-postit. Fb on vain osa nettiaikaani. Enkä kyllä ala toisten mielipiteitten mukaisesti kontrolloimaan, koska profiiliani päivitän. Päivitän silloin, kun se minulle sopii tai haluan jotain sanoa. Ja huom! Tapaan myös paljon livenä ystäviäni! Ja huom! Ystävyys toimii molempiin suuntiin, kuten puhelinlinjatkin. Vierailumatkakin on sama molemmin päin.

Tunteitaherättävä on tuo nykyaikainen Ystäväni-kirja.

Ps. Jos vastaisit ystäväni-kirjan kohtaan, millaista ihmistä arvostat, mitä vastaisit?


Mummo-sarjakuva, Anni Nykänen



Tosi määrittelyä

Tiesittekö, että olen pulskea, keski-ikäinen ja vakituisessa työsuhteessa kellivä eliitin edustaja? Löysin itseni sunnuntain IS:n kolumnista. Siinä nimittäin Moilasen Anne määrittelee vuorotteluvapaalla olevan ihmisen. Fb:n analyysin mukaan olen myös reippaasti ylipainoinen, tilinauhan ja tutkimusten mukaan pienituloinen ja työkavereitteni mielestä aina iloinen (tervetuloa kotiin katsomaan tätä riemullista virnistystä!). Mistä näistä tunnistan itseni? Mikä määrittelee ihmisen?

Tiedämme, että tapaamisen ensimmäiset viisi sekuntia ovat ratkaisevat ja tuota mielikuvaa on vaikea murtaa myöhemmin. Luojan kiitos sellaistakin tapahtuu. Ihminen määrittyy toiselle lähinnä ulkoisen habituksensa mukaan ( noh, nopeimmat ovat siinä ajassa ehtineet jo jotain sanomaankin): naama, kättelytyyli, vaatetus. Siinäkö se sitten on, ihmisyyden mitta?

- Sen kättely kuin lehmän henkäys tai löysä lahna, ei sellaista ihmistä voi töihin ottaa!
- Ei katsonut silmiin, ei luotettava, jotain filunkia siinä on!
- Tuollainen takkutukka ja lävistyskin nenässä...
- Hakemuksen mukaan vaan ammattikoulupohja. Näkihän sen heti!
- Materialistinen tyyppi: Vuittonin laukku ja kalliin näköiset kengät.

Voi ihmispoloja, joilla oli huono hetki, bad hair day, ujot ihmiset, rikkaat ihmiset, köyhät, ylensyöneet ja -juoneet, korkeasti koulutetut ja kouluttamattomat...

Okei. Pieleen voi mennä pidemmänkin tuttavuuden jälkeen. Vuorovaikutukseen astuvat mukaan kaverit Kateus, Mustasukkaisuus, Vertailu ja Kilpailu (ehkäpä jokunen muukin vähäpätöisempi tyyppi). Itse olen tullut määritellyksi tuohon materialistien porukkaan erään vanhan tuttavan taholta. Olenhan velkainen talon omistaja ja perheessä on peräti kaksi autoa ja koira, matkustelemme kerran vuodessa (joskus jopa kaksi) ulkomaillekin. Minulle materialisti on ihminen, jolle mikään ei riitä. Tavara tuo hetken onnen ja hallinnan tunteen, mutta pian on hankittava lisää, parempaa, kalliimpaa, statusarvoltaan hohdokkaampaa ja voi, miten tyhjät tynnyrit kolisevat! Materialisti ei ole välttämättä se hyvätuloinen, joka voi oikeasti ostaa kaiken,mitä haluaa. Materialisti voi olla se ihminen, joka haluaa näyttää parempituloiselta kuin on ja vedota kanssaihmisiin tuolla viiden ensisekunnin vaikutuksella. Onnellinen kaiken sen kaman keskellä?

Olen tullut tituleeratuksi Rouva Toimitusjohtajana. What? Onko minulla joku firma pyöritettävänä? (Olisinko ehkä yrityksen nimeltä PERHE toimitusjohtaja?) En halua myöskään tulla määritellyksi miehen kautta. Vastaukseni tuossa tilanteessa oli "Satu vaan! Se sama vanha!" Tittelimaailma onkin sitten ihan oma sfäärinsä. Jotkut ovat siitä jopa kipeitä.

Vihaan määrityksiä! Varsinkin vajaita ja väärin perustein tehtyjä. Haluan määrittää itse itseni, ja idealistina uskoa siihen, että ihmisyys on ainoa määre joka merkitsee. Elokuvassa Australia Jackman määrittelee ihmisyyden loistavasti:

Monet omistavat maata, tavaraa, ihmisiä.
Ne tuovat turvaa, mutta ne voi menettää.
Loppujen lopuksi ihminen omistaa vain tarinansa. 
Pyrin hyvään tarinaan.


Eikö lopun kaiken merkitystä ole vain  sillä, miten kohtelet ja annat kohdella itseäsi ja toisia! 

Tositeinii

Sunnuntai. Tunti junassa Pasilasta Hämeenlinnaan. Käytävän toisella puolella 4 parikymppistä käyvät äänekästä älyllistä (?) keskustelua ja pakottavat vaunullisen väsyneitä ihmisiä kuuntelemaan itseään. Edes kännykkään puhuva matkustuskumppani ei ota aivoon niin kuin tuo nelikko. HIGHLIGHTS: "Ei oliivit lennä, imetään oliivia" lienee järkevintä mitä naapurista kuulin. "Ei Bemarin takapenkillä mahdu. Sitä paitsi Bemari on homojen auto." Toisella kundilla oli kuulemma liian pieni ja toisella toooooosi iso (vaimeammalla äänellä: kassi). "Mitä... muna suussa? Olisko parempi munat suussa? Niinku monikkona."

Ei täti meinannut jaksaa kuulkaa! Ei sillä, ettenkö kestäisi kaksimielisyyttä. Viljelen sitä ajoittain itsekin ansiokkaasti. Voisin hyvin laatia ravintolaan sananmuunnos-menyn:

Viron pottuja ja Kelkkasilliä
Kipakoita nakkeja ja Kiva kokkeli
Kuiva ja naseva Kinkkuruukku
Jaffaa pennuille
Viskiä tutuille 
Karjalan olut
lopuksi sumpit pihisemään ja kakkua alussa


Kokkina tänään Vellu Pirinen.

Onnistuu! Nyt kuitenkin sieraimeni kalvotti energiajuoman makea löyhkä. Korvakäytäväni täyttyivät ruumiin nesteistä ja testosteronista, tyttöjen kimakasta kikatuksesta ja pääni sisäisestä puheesta "vielä jaksaa, puoli tuntia... vartti... 5 minuuttia..." ULOS! Säälinsekaisin tuntein jäin kyydistä kirpakkaaseen syysilmaan ja tunsin suunnatonta myötätuntoa vaunun muita matkustajia kohtaan: nelikko jatkoi matkaansa Tampereelle! Tolkuttomat mullikat!

Satu ja eka tosi

Ystäviäni on paennut Naamakirjan taikapiiristä. Minulle Fb on sosiaalinen tarjotin, jolta voi valita sopivimmat makupalat. Toiset seuraavat Big Brotheria. Juu-u, samat elementit ne ovat sielläkin: ole esillä tai syrjäydy! Näinkö on? Liian koukuttavaa! Liian pinnallista! Vie liikaa aikaa! Miten annat sen viedä? Miten riippuvainen olet sosiaalisesta näkyvyydestä? Mitä haluat itsestäsi viestiä? Lapset vievät toistensa lapioita hiekkalaatikolla, leikkivät sotaa kuulapyssyillä. Aikuiset sivaltelevat sanan säilällä.

Naamakirjan sosiaaliset pelit ovat mielenkiintoista seurattavaa. Paikalla on vakiojoukko samoihin aikoihin. Läsnäolo riippuu työ- ja perhetilanteesta, ruokailu- ja saunomisajoista, harrastuksista, siitä, tuleeko tv:stä urheilua, tietyn tyyppinen sarja vai elokuvaa. Toisille Naamakirjassa pääasia on kaverien paljous, toisille chattaaminen kauempana asuvien kavereiden kanssa. Jotkut tiedottavat ja kyselevät, joillain on kantaaottavaa sanottavaa, mielenkiintoisia linkkejä jaettavaksi. Mitä pidempään Fb:ssa toimii, sitä selkeämpinä ihmisten profiilit piirtyvät. Saat kommentteja, jos kirjoitat raflaavasti hieman paisutellen päivän tapahtumista. Huomio on myös taattu aktiivifeissaajalle, joka yhtäkkiä vetäytyykin hiljaisuuteen ja ilmiintyy sieltä ikään kuin helmeä simpukassa kypsyteltyään.

Olen törmännyt entisen kaverin luomaan "varjoprofiiliin", joka on ikähygienisesti käyttäjäystävällisempi: 10 vuotta lihallista minää nuorempi. Wannabeyoung! Ihmisiä on poistettu ei-toivottuna kaverilistalta, annettu ymmärtää ja osoitettu paikkaa. Kaikkein läheisimpien välille syntyy hyvin nopeasti salakieli, ammattikunnan kesken sisäpiirihuumori.

Sitten on vielä Fb-mustasukkaisuus. Kuka on kenenkin kaveri ja millä kriteerein? Onko niin että seurustelunsa aloittaneet parit eivät ensimmäiseksi esittelekään kumppanilleen kotiväkeään vaan käyvät läpi Naamakirjakaverit? Siitä kyllä varmasti oppii tuntemaan toisen paremmin kuin pelkistä vanhemmista ja sisaruksista! Millaisiin ryhmiin kuulut, kenen aatteen takana seisot!