Nyt olen siis jo niiiiiin vanha, ettei viimeisinkään lapsukaisista halua suklaajoulukalenteria! Se on kuulemma epäterveellinen. Kotiin voisi kehittää terveyskalenterin, johon aamutuimaan kävisi kuorimassa porkkanan tai palan lanttua, omenalohkoja, mandariinin tai piilottaa viinirypäleitä, kuivattuja karpaloita tai mulperipuun marjoja. Niin ja myslipatukoitakin voisi sinne ladata.
Muutama vuosi sitten Nelliinan vaatehuoneessa oli aivan ihana kenkäjoulukalenteri. Mitäs jos pistäisin omistani tänä jouluna sellaisen pystyyn tänne ?
Aloitetaanko pikkujouluajan kunniaksi punaisilla varpaankynsillä !
maanantai 25. marraskuuta 2013
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Tosi tunnustusten äärellä
Tämä vuosi on ollut kaikkiaan muutosten vuosi. Universaalit energiat ja tähtien asennotko ovat sen aikaan saaneet, vai mikä? Tänä vuonna olen kuullut suru-uutisia enemmän kuin koko elämäni aikana. Osa on koskettanut syvästi ja läheltä, osa ollut tuttujen surua, jota olen saanut jakaa. Jo viime vuoden puolella oma levottomuus asettui taloksi, mutta vasta tänä vuonna -13 olen uskaltautunut tekemään ratkaisuja, joita olin pitkään myssytellyt: irtautumaan energiasyöpöistä, heittäytymään täyspäiväiseksi (toivottavasti täyspäiseksi) opiskelijaksi ja eroamaan kirkosta.
Tuo kirkosta eroaminen oli uskomattoman vaikea prosessi, henkisesti. Järjellä ajatellen, mitä minä kirkkohäät aikoinani saanut, lapseni kastanut ja kummiuteni hoitanut nainen enää kirkolta saan? Pohdin ja pyörittelin. Mietin, tarvitsenko instituutiota sille, jos uskon omalla lapsen tavallani? Pitääkö siitä maksaa, että saa uskoa? Onko kirkkoon kuulumisesta tullut kohdallani vain tapa, johon en kiinnitä enää huomiota. Se vaan ikään kuin roikkui sivulla.
Olin jo kauan ajatellut, että luterilainen uskomme on synkkä ja tuomitseva. Se tuo myös sairasta työorientoitumista yhteiskuntaan, joka pahimmillaan johtaa suorituskeskeisyyteen ja uupumiseen. Mielestäni uskon pitää olla iloista, suvaitsevaa ja kaunista. Nyt se oli mielessäni rötvätty joksikin ihan muuksi, rankaisevaksi, kapeakatseiseksi ja ahtaaksi. Kaipasin hartauden rinnalle ilonpitoa ja ameriikan meininkiä negrospirituaaleineen.
Olin jo täytettyäni 40 v saanut jonkinlaisen yhteiskunnallisen valaistumisen ja alkannut seurata enemmän uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Sain hirmuiset kilarit muutaman vuoden takaisesta Homo-illasta. Siellä nimenomaan kirkon edustajat tuomitsivat homouden sairaudeksi, parannettavissa olevaksi vääristymäksi. Voisinko allekirjoittaa nuo perustelut? Tulin tulokseen, että en missään nimessä. Tunnen monia seksuaalisesti eri tavalla suuntautuvia ihmisiä kuin minä ja he ovat ihania ihmisiä. Minun käsitykseni uskosta on armollinen, suvaitseva eikä se osoittele sormella. Ajattelen, että ihminen on hyvä niin kauan, kunnes itse toisin todistaa satuttamalla toista tai tekemällä vääryyttä. Mielestäni rakastamisessa ei ole mitään väärää, oli kohde sitten nainen tai mies!
Viimeiset silaukset päätökselle tulivat tämän vuoden kesällä. Kävimme ystävättäreni kanssa syviä keskusteluja kohtuullisuudesta, elämän kärsimyksestä ja siitä, onko se lohduttava, oikeudenmukainen Jumala, jonka antaa läheisille sairaudet ja ottaa heidät kesken elämän kukoistuksen pois? Seuraava niitti tuli "Haureuden kattilasta", Imatralta. http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013073117313779_uu.shtml
Sijaistava pappi oli pureutunut asioihin tavallista hartaammin... ja kiihkomielisesti. En halunnut olla mukana noissakaan mielipiteissä. Sitten riehaantui (kuinkahan monetta kertaa) ministerimme P. Räsänen: http://kansanlahetyspaivat.fi/sites/default/files/klp2013_kanava_6_paivi_rasanen_060713.pdf
Sanouduin irti monesta kohtaa ja pam, seuraavana päivänä tein eroilmoituksen netissä.
Mieleni on kevyt. Voin kävellä metsään ja katsoa maailman kauneutta ja olla kiitollinen olemassaolosta. Joulua ennen aion pitää kiinni traditiostani mennä Vanajan kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja. Kukaan tuskin tulee ovella kysymään, kuulunko kirkkoon! Matkoillani menen aina kirkkoon. Ne ovat kauniita rakennuksia ja siellä vallitsee rauha. En kuitenkaan tarvitse tuolle rauhalleni hintalappua, joka näkyi joka kuukausi palkkakuittini lopussa. Puhumattakaan arvoista, jotka eivät yhdy omiini!
Tuo kirkosta eroaminen oli uskomattoman vaikea prosessi, henkisesti. Järjellä ajatellen, mitä minä kirkkohäät aikoinani saanut, lapseni kastanut ja kummiuteni hoitanut nainen enää kirkolta saan? Pohdin ja pyörittelin. Mietin, tarvitsenko instituutiota sille, jos uskon omalla lapsen tavallani? Pitääkö siitä maksaa, että saa uskoa? Onko kirkkoon kuulumisesta tullut kohdallani vain tapa, johon en kiinnitä enää huomiota. Se vaan ikään kuin roikkui sivulla.
Olin jo kauan ajatellut, että luterilainen uskomme on synkkä ja tuomitseva. Se tuo myös sairasta työorientoitumista yhteiskuntaan, joka pahimmillaan johtaa suorituskeskeisyyteen ja uupumiseen. Mielestäni uskon pitää olla iloista, suvaitsevaa ja kaunista. Nyt se oli mielessäni rötvätty joksikin ihan muuksi, rankaisevaksi, kapeakatseiseksi ja ahtaaksi. Kaipasin hartauden rinnalle ilonpitoa ja ameriikan meininkiä negrospirituaaleineen.
Olin jo täytettyäni 40 v saanut jonkinlaisen yhteiskunnallisen valaistumisen ja alkannut seurata enemmän uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Sain hirmuiset kilarit muutaman vuoden takaisesta Homo-illasta. Siellä nimenomaan kirkon edustajat tuomitsivat homouden sairaudeksi, parannettavissa olevaksi vääristymäksi. Voisinko allekirjoittaa nuo perustelut? Tulin tulokseen, että en missään nimessä. Tunnen monia seksuaalisesti eri tavalla suuntautuvia ihmisiä kuin minä ja he ovat ihania ihmisiä. Minun käsitykseni uskosta on armollinen, suvaitseva eikä se osoittele sormella. Ajattelen, että ihminen on hyvä niin kauan, kunnes itse toisin todistaa satuttamalla toista tai tekemällä vääryyttä. Mielestäni rakastamisessa ei ole mitään väärää, oli kohde sitten nainen tai mies!
Viimeiset silaukset päätökselle tulivat tämän vuoden kesällä. Kävimme ystävättäreni kanssa syviä keskusteluja kohtuullisuudesta, elämän kärsimyksestä ja siitä, onko se lohduttava, oikeudenmukainen Jumala, jonka antaa läheisille sairaudet ja ottaa heidät kesken elämän kukoistuksen pois? Seuraava niitti tuli "Haureuden kattilasta", Imatralta. http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013073117313779_uu.shtml
Sijaistava pappi oli pureutunut asioihin tavallista hartaammin... ja kiihkomielisesti. En halunnut olla mukana noissakaan mielipiteissä. Sitten riehaantui (kuinkahan monetta kertaa) ministerimme P. Räsänen: http://kansanlahetyspaivat.fi/sites/default/files/klp2013_kanava_6_paivi_rasanen_060713.pdf
Sanouduin irti monesta kohtaa ja pam, seuraavana päivänä tein eroilmoituksen netissä.
Mieleni on kevyt. Voin kävellä metsään ja katsoa maailman kauneutta ja olla kiitollinen olemassaolosta. Joulua ennen aion pitää kiinni traditiostani mennä Vanajan kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja. Kukaan tuskin tulee ovella kysymään, kuulunko kirkkoon! Matkoillani menen aina kirkkoon. Ne ovat kauniita rakennuksia ja siellä vallitsee rauha. En kuitenkaan tarvitse tuolle rauhalleni hintalappua, joka näkyi joka kuukausi palkkakuittini lopussa. Puhumattakaan arvoista, jotka eivät yhdy omiini!
tiistai 19. marraskuuta 2013
Tosi kohtuudella
Mikä on ansaittua? Mikä on kohtuus? Kenelle minkäkin verran, toiselle vähemmän on toiselle enemmän. Vaikeaa suhteellisuutta!
Aloitan kohtuuden pohdinnan elämän tapahtumilla. Olen työssäni kohdannut hurjan määrän kohtuuttomuutta, kun ihmistä on kolhittu menetyksillä, yksinäisyydellä, sairastumisella ja kenties epäonnella. Välillä sitä miettii, että eikö vähempikin olisi ollut riittävästi! Joku sanoo, että se annetaan, minkä ihminen jaksaa kantaa. Kuka antaa? Mistä tuo kohtuuttomus tulee? En usko sananparteen. Kukaan ei kohdalleen moista epäonnea ja rankkuutta toivo.
Joskus toiset ihmiset aiheuttavat tahallista kohtuuttomuutta toisten elämään omalla toiminnallaan. Se on katalaa ja voi vain kysyä, mistä tarpeesta tuo ilkeys ja kataluus kumpuaa.
Kenties enemmän kuitenkin keskustellaan taloudellisesta kohtuuttomuudesta, eriarvoisuudesta jne. Elopin jättipalkat! Tuloerot kasvavat! Tuttuja otsikoita. Nyt otsikoissa on huudeltu Kevan pomon etuisuuksista ja äskettäin Katainen heitti uutisissa ilmoille hyvän kysymyksen: Pitääkö kaikki se ottaa, mitä tarjotaan? Päästään syvemmälle ongelmaan, mistä kumpuavat tarjotut edut, kuka ne määrittelee? Eihän se ole hölmö, joka pyytää vaan se joka maksaa! Mutta entäs jos ei pyydä vaan ottaa sen, mitä tarjotaan?
Tietysti palkkataso ja luontaisedut ovat työpaikoilla kilpailuvaltti. Sekin vaan jotenkin näillä työttömyysluvuilla iskee otsaan: Samalla ruhtinaallisella jaetulla palkalla saisi kaksi ihmistä töihin.
Kevassa johtajat ovat nyt luopumassa mm. autoeduistaan. Palkka kuitenkin pysyy samana... Edut ovat kirjoitettuna palkkakuittiin sisälle! Mitä luopuminen oikeasti merkitsee, vai merkitseekö mitään?
On myös ihmisiä, jotka haluaisivat vähentää työmäärää ja olisivat valmiita tinkimään rahallisesta osuudestakin toisenlaisen hyvinvoinnin puolesta. Suomessa tulisikin kehittää uusia joustavia työn teon muotoja, jotta noitakin työpaikkoja voitaisi käyttää kahden hyväksi; vähentäjän ja työttömän. Molemmat kokisivat varmaankin parempaa kohtuutta kuin aiemmassa järjestelyssään. Onhan kohtuutonta joutua olemaan parikin vuotta ilman työtä tai vastavuoroisesti liian kuormittunut vuosikausia. Kuitenkin tulisi kohtuullistaa myös työttömyyspäivärahat ja niiden ehdot... Tarkoitan tällä, että työn tekeminen tulisi olla aina kannattavampaa kuin työttömänä oleminen.
Kohtuullisuuden äärellä olemme joka jumalan marraskuu, kun Suomen verotiedot jukaistaan. En ole koskaan tajunnut tuon julkistamisen funktiota. On listaa ansiotuloista, pääomatuloista ja sitten siellä jossain hännillä (joissakin listoissa) on veroprosentti. Sinne saakka eivät kenties nopeimmin kiihtyvien ihmisten silmät ehdi, kun jo käsitys kohtuuttomuudesta on ottanut vallan. Ihmiset tuijottavat listoja ja kehittävät kukin omat käsityksensä siitä, onko toisen tulo kohtuullista verrattuna omaan. Suomessa, jota on sanottu yhdeksi maailman kateellisimmista maista!
Tuntuu, että kohtuullisuuden pohtiminen on jatkuva kehä. Aina tulee uusia huomioitavia asioita, asioita, jotka vaikuttavat päätöksiin ja kehitykseen. Jokaisella on oma käsityksensä kohtuudesta. Onneksi ei ole tullut hapsahdettua tuohon politiikkaan... Toivon vain, että ihmiset eivät sotkisi toistensa elämää turhautumisensa, kateutensa tai ilkeytensä avulla vaan jokainen ottaisi vastuun ihan vain omasta elämästään!
Aloitan kohtuuden pohdinnan elämän tapahtumilla. Olen työssäni kohdannut hurjan määrän kohtuuttomuutta, kun ihmistä on kolhittu menetyksillä, yksinäisyydellä, sairastumisella ja kenties epäonnella. Välillä sitä miettii, että eikö vähempikin olisi ollut riittävästi! Joku sanoo, että se annetaan, minkä ihminen jaksaa kantaa. Kuka antaa? Mistä tuo kohtuuttomus tulee? En usko sananparteen. Kukaan ei kohdalleen moista epäonnea ja rankkuutta toivo.
Joskus toiset ihmiset aiheuttavat tahallista kohtuuttomuutta toisten elämään omalla toiminnallaan. Se on katalaa ja voi vain kysyä, mistä tarpeesta tuo ilkeys ja kataluus kumpuaa.
Kenties enemmän kuitenkin keskustellaan taloudellisesta kohtuuttomuudesta, eriarvoisuudesta jne. Elopin jättipalkat! Tuloerot kasvavat! Tuttuja otsikoita. Nyt otsikoissa on huudeltu Kevan pomon etuisuuksista ja äskettäin Katainen heitti uutisissa ilmoille hyvän kysymyksen: Pitääkö kaikki se ottaa, mitä tarjotaan? Päästään syvemmälle ongelmaan, mistä kumpuavat tarjotut edut, kuka ne määrittelee? Eihän se ole hölmö, joka pyytää vaan se joka maksaa! Mutta entäs jos ei pyydä vaan ottaa sen, mitä tarjotaan?
Tietysti palkkataso ja luontaisedut ovat työpaikoilla kilpailuvaltti. Sekin vaan jotenkin näillä työttömyysluvuilla iskee otsaan: Samalla ruhtinaallisella jaetulla palkalla saisi kaksi ihmistä töihin.
Kevassa johtajat ovat nyt luopumassa mm. autoeduistaan. Palkka kuitenkin pysyy samana... Edut ovat kirjoitettuna palkkakuittiin sisälle! Mitä luopuminen oikeasti merkitsee, vai merkitseekö mitään?
On myös ihmisiä, jotka haluaisivat vähentää työmäärää ja olisivat valmiita tinkimään rahallisesta osuudestakin toisenlaisen hyvinvoinnin puolesta. Suomessa tulisikin kehittää uusia joustavia työn teon muotoja, jotta noitakin työpaikkoja voitaisi käyttää kahden hyväksi; vähentäjän ja työttömän. Molemmat kokisivat varmaankin parempaa kohtuutta kuin aiemmassa järjestelyssään. Onhan kohtuutonta joutua olemaan parikin vuotta ilman työtä tai vastavuoroisesti liian kuormittunut vuosikausia. Kuitenkin tulisi kohtuullistaa myös työttömyyspäivärahat ja niiden ehdot... Tarkoitan tällä, että työn tekeminen tulisi olla aina kannattavampaa kuin työttömänä oleminen.
Kohtuullisuuden äärellä olemme joka jumalan marraskuu, kun Suomen verotiedot jukaistaan. En ole koskaan tajunnut tuon julkistamisen funktiota. On listaa ansiotuloista, pääomatuloista ja sitten siellä jossain hännillä (joissakin listoissa) on veroprosentti. Sinne saakka eivät kenties nopeimmin kiihtyvien ihmisten silmät ehdi, kun jo käsitys kohtuuttomuudesta on ottanut vallan. Ihmiset tuijottavat listoja ja kehittävät kukin omat käsityksensä siitä, onko toisen tulo kohtuullista verrattuna omaan. Suomessa, jota on sanottu yhdeksi maailman kateellisimmista maista!
Tuntuu, että kohtuullisuuden pohtiminen on jatkuva kehä. Aina tulee uusia huomioitavia asioita, asioita, jotka vaikuttavat päätöksiin ja kehitykseen. Jokaisella on oma käsityksensä kohtuudesta. Onneksi ei ole tullut hapsahdettua tuohon politiikkaan... Toivon vain, että ihmiset eivät sotkisi toistensa elämää turhautumisensa, kateutensa tai ilkeytensä avulla vaan jokainen ottaisi vastuun ihan vain omasta elämästään!
maanantai 11. marraskuuta 2013
Tosi englantia kääntäen
Olen viettänyt tämän syksyn maanantaiaamuja Verkatehtaalla Vanajaveden opiston Monday Morning English -kurssilla. Olen nauttinut suunnattomasti siitä hassusta tunteesta, että yhtäkkiä tuikitavalliset suomalaiset tultuaan tiettyyn luokkaan alkavat turista keskenään englanninkielellä! Tervehdimme englanniksi, yritämme selvittää viikkojemme kulkua englanniksi, keskustelemme yhdessä sovitusta aiheesta englanniksi. Nice!
Jo tämän syksyn aikana olen huomannut puhuvani sujuvammin ja viive sanojen hakemiselle passiivisesta sanavarastosta on lyhentynyt. Ihanaa, että kurssi jatkuu vielä tammikuusta huhtikuun loppuun.
Ryhmä on mukava tapa oppia. Meitä työikäisiä taitaa ryhmässä olla alle puolet. Loput ovat aktiivisia eläkeläisiä ja he puhuvat loistavaa englantia. Se on ollut itselleni ehkä suurin yllätys. Vertasin tietysti kurssin alussa heitä omiin vanhempiini, joiden kielitaito on huono, eivätkä he koskaan ole vieraita kieliä päässeet opiskelemaan.
Se, mikä on kaikkein hassuinta, on sanojen luova kääntäminen, kun muuten ei saa asiaansa selväksi. Olen huomannut olevani tässä vapaassa kääntämisessä erityisen luova. Tänään mm. keskustelimme ruoasta ja uusi sana minulle oli chives = ruohosipuli. Ei siis grass onion, joksi sitä ansiokkaasti kutsuin. Myös sana game aiheutti hämmennystä. Mitä peliä ruoan kanssa nyt pelataan? Selvisi, että tässä yhteydessä se tarkoitti riistaa. Joku kertoi kesken tunnin saaneensa sakon "I got a fine"... Ihmettelin minkä hienon, kun lause mielestäni loppui kesken... Eräs oli tehnyt vuolukiviuunissa puuroa. Ihmettelimme sitä sitten, mikä on vuolukivi. Soap stone oli oikea sana. Okei! Uuniruoista puhuttaessa pulpahti esiin perinneruokamme mämmi (Easter pudding = pääsiäisvanukas?), jota perinteisesti tehtiin tuohiastiassa. Kävi ilmi, ettei astia hauku, vaikka tuohi on englanniksi bark.
Puhuimme myös marjoista, kuten pilvimarja ja hanhen marja. Ai mitä, ettekö tiedä mitä ne ovat? Cloudberry on lakka, suomuurain, hilla ja gooseberry on karviainen. Hauskoja sanoja! Marjakiisseleistä puhuttaessa tulee olla äänneasun suhteen tarkkana, ettei väitä syöneensä mustikkasaippuaa (soap). Soup on oikeasti keitto, mutta myös fool -sanaa käyteään kiisselistä. I ate fool = söin typeryksen?
Opettaja selitti, että kun englanninkielisissä maissa tilaat sieniä, se on ihan vaan mushrooms (mush=sose, room=huone. HAH!). Opimme kuitenkin, että tatti on boletus (latinankielinen lainasana). Ja kun tilaat kalaa, se on yleensä vaan, noh, fish. Kävimme kuitenkin läpi tuttuja kalalajeja ja ne osoittautuivatkin aivan vieraiksi. Tiedättekö, mikä on arctic charr? Nieriä. Tai lambern? Ei Adam Lambert? Nahkiainen. Sama outous noiden riistaruokien kanssa: pheasant, venison, partridge... Fasaani, hirvi/kauris, peltopyy...
Aina oppii! Kun vaan muistaisi! Kauhistellen mietimme, miten muistaa, kuinka tilata kalakukkoa englanniksi: "I´d like to have rye loaf stuffed with small fish and flatty pork meal, please."
Jo tämän syksyn aikana olen huomannut puhuvani sujuvammin ja viive sanojen hakemiselle passiivisesta sanavarastosta on lyhentynyt. Ihanaa, että kurssi jatkuu vielä tammikuusta huhtikuun loppuun.
Ryhmä on mukava tapa oppia. Meitä työikäisiä taitaa ryhmässä olla alle puolet. Loput ovat aktiivisia eläkeläisiä ja he puhuvat loistavaa englantia. Se on ollut itselleni ehkä suurin yllätys. Vertasin tietysti kurssin alussa heitä omiin vanhempiini, joiden kielitaito on huono, eivätkä he koskaan ole vieraita kieliä päässeet opiskelemaan.
Se, mikä on kaikkein hassuinta, on sanojen luova kääntäminen, kun muuten ei saa asiaansa selväksi. Olen huomannut olevani tässä vapaassa kääntämisessä erityisen luova. Tänään mm. keskustelimme ruoasta ja uusi sana minulle oli chives = ruohosipuli. Ei siis grass onion, joksi sitä ansiokkaasti kutsuin. Myös sana game aiheutti hämmennystä. Mitä peliä ruoan kanssa nyt pelataan? Selvisi, että tässä yhteydessä se tarkoitti riistaa. Joku kertoi kesken tunnin saaneensa sakon "I got a fine"... Ihmettelin minkä hienon, kun lause mielestäni loppui kesken... Eräs oli tehnyt vuolukiviuunissa puuroa. Ihmettelimme sitä sitten, mikä on vuolukivi. Soap stone oli oikea sana. Okei! Uuniruoista puhuttaessa pulpahti esiin perinneruokamme mämmi (Easter pudding = pääsiäisvanukas?), jota perinteisesti tehtiin tuohiastiassa. Kävi ilmi, ettei astia hauku, vaikka tuohi on englanniksi bark.
Puhuimme myös marjoista, kuten pilvimarja ja hanhen marja. Ai mitä, ettekö tiedä mitä ne ovat? Cloudberry on lakka, suomuurain, hilla ja gooseberry on karviainen. Hauskoja sanoja! Marjakiisseleistä puhuttaessa tulee olla äänneasun suhteen tarkkana, ettei väitä syöneensä mustikkasaippuaa (soap). Soup on oikeasti keitto, mutta myös fool -sanaa käyteään kiisselistä. I ate fool = söin typeryksen?
Opettaja selitti, että kun englanninkielisissä maissa tilaat sieniä, se on ihan vaan mushrooms (mush=sose, room=huone. HAH!). Opimme kuitenkin, että tatti on boletus (latinankielinen lainasana). Ja kun tilaat kalaa, se on yleensä vaan, noh, fish. Kävimme kuitenkin läpi tuttuja kalalajeja ja ne osoittautuivatkin aivan vieraiksi. Tiedättekö, mikä on arctic charr? Nieriä. Tai lambern? Ei Adam Lambert? Nahkiainen. Sama outous noiden riistaruokien kanssa: pheasant, venison, partridge... Fasaani, hirvi/kauris, peltopyy...
Aina oppii! Kun vaan muistaisi! Kauhistellen mietimme, miten muistaa, kuinka tilata kalakukkoa englanniksi: "I´d like to have rye loaf stuffed with small fish and flatty pork meal, please."
torstai 7. marraskuuta 2013
Tosi ikärasismia
Life in the jungle! Viidakko se on ikärajaviidakkokin!
Olisi mielenkiintoista tietää, kuka näitä ikärajoja oikein säätelee. Joka paikassa tulee eteen nuorten kohdalla uusi rajoite: joko olet juuri liian vanha ja aikuisten kirjoissa tai samanikäisenä aivan liian nuori joihinkin etuihin.
Esimerkiksi nyt bussiyhtiöt. Helsingissä saa matkustaa 16-vuotiaaksi lasten lipulla, kun Hämeenlinna ottaa 12-vuotiaalta aikuisen lipun hinnan. Vr mainostaa, että perheet matkustavat edullisesti yhdessä: 6-16-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi jo yhden vanhemman, yli 17-vuotiaan "aikuisen" kanssa. Miten matkustavat alle 6-vuotiaat? Matkatoimistoilla ja lentofirmoilla on yhtä kirjava käsitys lapsuudesta. Toiset antavat alle 16-vuotiaasta lapsialennuksen ja toisille ovat lapsia vain vauvat, mutta heidänkin sängystään otetaan lisämaksu huoneessa.
Alkoon saa mennä ostoksille 18-vuotias, mutta väkeviä saa ostaa vasta 20-vuotiaana (tästä ei ole valittamista). Eikä siitä, että ravintoloihin on ikärajat 18-24, paitsi Turkissa... 16-vuotiasta ei enää suojaa alaikäisen turva seurustelumarkkinoilla, et ole enää alaikäinen.
Kelasta saa lapsilisää siihen saakka kun lapsi täyttää 17 vuotta (mistähän tämäkin raja tulee?), mutta opintotukea ei saa alle 20-vuotias nuori, vaikka asuu toisella paikkakunnalla, koska vanhempien tulot vaikuttavat tukeen. Millä ilveellä nuori selviää tuon 3 vuotta, mikäli vanhemmat eivät voi tukea tai muuten vaan tuekaan häntä, jostain syystä (ja sellaisia perheitä on). Jos toinen vanhempi hoitaa puolisoaan kotona ja saa esim. omaishoidon tukea, hän saa alle 16-vuotiaasta lapsikorotuksen. Tota... ?
Sen tiedän, että minä olen aikuinen, mieheni on vielä aikuisempi (ikänsä perusteella), mutta mihin kategoriaan sattuvat 16- ja 19-vuotiaat "lapseni"?
Nimim. ylikypsäkö
Ps. Sain postauksen jälkeen lisäinfoa kummipojaltani Santerilta: Alle 6-vuotias matkustaa ilmaiseksi vanhempansa sylissä ja korjaus, alkosta saa väkeviä 20v. Kiitos Santeri!
Olisi mielenkiintoista tietää, kuka näitä ikärajoja oikein säätelee. Joka paikassa tulee eteen nuorten kohdalla uusi rajoite: joko olet juuri liian vanha ja aikuisten kirjoissa tai samanikäisenä aivan liian nuori joihinkin etuihin.
Esimerkiksi nyt bussiyhtiöt. Helsingissä saa matkustaa 16-vuotiaaksi lasten lipulla, kun Hämeenlinna ottaa 12-vuotiaalta aikuisen lipun hinnan. Vr mainostaa, että perheet matkustavat edullisesti yhdessä: 6-16-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi jo yhden vanhemman, yli 17-vuotiaan "aikuisen" kanssa. Miten matkustavat alle 6-vuotiaat? Matkatoimistoilla ja lentofirmoilla on yhtä kirjava käsitys lapsuudesta. Toiset antavat alle 16-vuotiaasta lapsialennuksen ja toisille ovat lapsia vain vauvat, mutta heidänkin sängystään otetaan lisämaksu huoneessa.
Alkoon saa mennä ostoksille 18-vuotias, mutta väkeviä saa ostaa vasta 20-vuotiaana (tästä ei ole valittamista). Eikä siitä, että ravintoloihin on ikärajat 18-24, paitsi Turkissa... 16-vuotiasta ei enää suojaa alaikäisen turva seurustelumarkkinoilla, et ole enää alaikäinen.
Kelasta saa lapsilisää siihen saakka kun lapsi täyttää 17 vuotta (mistähän tämäkin raja tulee?), mutta opintotukea ei saa alle 20-vuotias nuori, vaikka asuu toisella paikkakunnalla, koska vanhempien tulot vaikuttavat tukeen. Millä ilveellä nuori selviää tuon 3 vuotta, mikäli vanhemmat eivät voi tukea tai muuten vaan tuekaan häntä, jostain syystä (ja sellaisia perheitä on). Jos toinen vanhempi hoitaa puolisoaan kotona ja saa esim. omaishoidon tukea, hän saa alle 16-vuotiaasta lapsikorotuksen. Tota... ?
Sen tiedän, että minä olen aikuinen, mieheni on vielä aikuisempi (ikänsä perusteella), mutta mihin kategoriaan sattuvat 16- ja 19-vuotiaat "lapseni"?
Nimim. ylikypsäkö
Ps. Sain postauksen jälkeen lisäinfoa kummipojaltani Santerilta: Alle 6-vuotias matkustaa ilmaiseksi vanhempansa sylissä ja korjaus, alkosta saa väkeviä 20v. Kiitos Santeri!
tiistai 5. marraskuuta 2013
Tosi halpoja unelmia
Silmiini osui lehtiotsikko: "Köyhällä ei ole varaa unelmiin!" Niinkö? Se olisi ollut todenmukainen, jos se olisi kuulunut esim. näin: "Köyhällä ei ole varaa toteuttaa kaikkia unelmiaan!"
Unelmointi on ilmaista. Se, miten suhtautuu unelmiinsa onkin sitten valintakysymys. Jos suhtautuu unelmiinsa niin, että ne on toteutettava, voi elämä muuttua paitsi kalliiksi myös suorituskeskeiseksi. Tällöin unelmointi -sanaa en ehkä edes käyttäisi. Sen tilalle ottaisin suunnittelun, suunnitelmallisuuden.
Arki ja elämä yleensäkään ei ole helppoa. Kuten Erin laulaa "Valitat, kun elämä ei ollukaan iisii
Ai ei oo iisii?" Epäiisiyden voi ajoittain keskeyttää unelmoinnilla, haaveilulla. Haaveillaan matkasta kaukomaahan, uudesta autosta, pitkästä vapaasta, uusista kengistä, koiranpennusta, vauvasta, muutosta uuteen asuntoon... Toteutettuna kallista, kaikki tyynni, mutta haavetasolla ilmaista. Siis, onko köyhällä varaa unelmiin? On!
Unelmointi on ilmaista. Se, miten suhtautuu unelmiinsa onkin sitten valintakysymys. Jos suhtautuu unelmiinsa niin, että ne on toteutettava, voi elämä muuttua paitsi kalliiksi myös suorituskeskeiseksi. Tällöin unelmointi -sanaa en ehkä edes käyttäisi. Sen tilalle ottaisin suunnittelun, suunnitelmallisuuden.
Arki ja elämä yleensäkään ei ole helppoa. Kuten Erin laulaa "Valitat, kun elämä ei ollukaan iisii
Ai ei oo iisii?" Epäiisiyden voi ajoittain keskeyttää unelmoinnilla, haaveilulla. Haaveillaan matkasta kaukomaahan, uudesta autosta, pitkästä vapaasta, uusista kengistä, koiranpennusta, vauvasta, muutosta uuteen asuntoon... Toteutettuna kallista, kaikki tyynni, mutta haavetasolla ilmaista. Siis, onko köyhällä varaa unelmiin? On!
Moni jaksamista ja mielenterveyttä hoitava menetelmä hyödyntää haaveilua. NLP -tekniikoissa on paljon mielikuvien ja haavepaikkojen hyödyntämistä. Ratkaisukeskeisyydessä voidaan itse siirtää johonkin parempaan tilanteeseen ja kuvitella, miltä sieltä käsin elämä maistuu. Kirjallisuusterapeuttisessa harjoituksessa voidaan muistella tulevaisuutta pohtimalla, miltä toteutunut haave näyttää 5 vuoden kuluttua, mitä olen tehnyt, miten se mahdollistui. Jos ihminen ahdistuu tästä, kokee sen turhana, koska ei kuitenkaan voi asiaa toteuttaa, suhtautuu hän liian vakavasti koko elämään. Haaveilulla ja leikkimielisyydellä on tarkoitus saada itseen positiivista energiaa, liikuttaa mielikuvitusta ja tarjota uusia perspektiivejä. Haaveilemattomuus, unelmoimattomuus pitävät kiinni jumissa, mikään ei liiku, muutos ei ole edes energiatasolla mahdollinen.
Taas palaan lempiaiheeseeni vetovoiman lakiin. Sitä, mitä toivoo, kannattaa ajatella usein, vaikka iltaisin ennen nukkumaan menoa. Voi vaikka kirjoittaa siitä päiväkirjaan 3 riviä, ei tarvita enempää. Jo tuo suuntaa ajatuksia ja energiakentät pyörähtävätkin eduksesi eivätkä jumita negaatioissa.
Olen kuunnellut keskikorva ulkona uusia lauluja ja ilokseni löytänyt useita, joissa ihmistä kehoitetaan suhtautumaan avoimesti tulevaan, haaveilemaan ja käyttämään ajatuksen voimaa.
Kuunnelkaapa nämä ja tunnelmoikaa! Haaveilu ja unelmointi on ilmaista, mutta jos oikein kovasti niitä toivot, ne voivat jopa joku päivä toteutua!
http://www.youtube.com/watch?v=yRhq-yO1KN8 (okei, hieman vanhempaakin joukossa)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)