Tosi inhottavia piirteitä

Ihmisiä on monenlaisia. Suvaitsevaisena ihmisenä pyrin hyväksymään kaikenlaisia kotkotuksia niin kauan, kun kotkotus ei satuta toisia. Fyysinen väkivalta on ilmeistä, sen huomaa, mutta kuinka paljon oikeasti tapahtuu henkistä satuttamista?

Minä en pidä moukkamaisuudesta. Oikeasti en voi sietää sitä. Moukkamaisuus pitää sisällään känniääliöintiä, itsensä ja asemansa korostamista, kovaäänistä kommentointia, toisten ominaisuuksien, taitojen ja tekemisten väheksymistä ja mollaamista. Kuulijan korvia alkaa kuumottaa, poskia vielä enemmän. Myötähäpeä painaa pöydän alle. Yrität sanoa väliin pari sivistyksen ja hyvän käyttäytymisen sanaa, mutta minkäs teet: Tollo ei tajua käyttäytyvänsä tollosti. Vakiovastaus on: "Kyllä minulla on oikeus sanoa mielipiteeni!"

On on. Jokaisella on. Idea onkin siinä, miten sen sanoo. Ylimielinen ihminen ei ilmeisesti joko älyä tai ehdi miettiä, miten ääni pilaantuu kiduksista ulos tullessaan. Usein tuossa tilassa ollaan yksisilmäisiä, vain oma tapa toimia ja ajatella on oikea, vika on aina toisissa. Hän levittää ympärilleen ärtyvyyttä, hermostuneisuutta ja epätietoisuutta.

Tänäänkin täällä Suomen perukoilla, Koillis-Lapissa, kuuntelin rinneravintolassa selitystä siitä, miten "perseestä rinnehuolto täälläkin on!". Tuliko huomioitua, että tämä on ollut aika poikkeuksellisen huonoluminen talvi? Naapuripöydässä haukuttiin suureen ääneen venäläiset alppihiihtoharrastajat.  Ja sitten on se tollotyyppi, jonka on aivan turha ihmetellä silmät teetasseina, että miten juuri hän tuli ryöstetyksi. Hänellä kun vaan sattuu olemaan varaa tuohon ja tuohon ja tähänkin, ja hän tekee sen hyvin selväksi koko lähitienoolle.

Yksi ärsyttävä muoto osoittaa toisen alemmuutta on pään pyörittely ja kielen napsuttelu, tiedättehän tyyliin "aijai jai!". Moukilla on kyllä yksi ylivoimainen ominaisuus ja se on sinnikkyys toisten ärsyttämisessä. Vaikka kuinka yrittää olla välittämättä moukan hohkaamisesta, antaa koilottaa ihan vaan itsekseen, tosimoukka vetää sen niin lahjakkaasti, ettei voi olla lopulta ärtymättä. Mitä läheisempi, sitä varmempi vaikutus!

Kunpa sitä ihminen virheistään oppisi! Miten on, haluatko tulla muistetuksi mukavana ihmisenä, jonka kanssa oli kiva rupatella vai sinä moukkana, joka karkotti kaikki mahdolliset uudet tuttavuudet ympäriltään? Valitsetko suorat epäystävällisyyttä viestittävät vihjailut vai asiallisen ystävälliset parannusehdotukset? Kumman arvelet menevän paremmin perille?

Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat olla Ihmisiä! Ihmisiä ilman itse otsaansa stämppäämää statusleimaa. Ihmisiä, joka ajattelee toisesta ensisijaisesti hyvää, näkee hänet vertaisenaan. Arvostan nöyryyttä, se ei tarkoita nöyristelyä. Arvostan kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja nähdä asioihin vaikuttavia osatekijöitä. Aina ei ole hyvä päivä, ei kenelläkään voi olla. Näiden päivien pitäisi olla poikkeamia. Moukan käytöksestä voisi kuvitella, että hänellä ei muunlaisia päiviä olekaan.

Tässä kohtaa moukka (jos joku sellainen tämän lukee) ajattelee "NÖSSÖILYÄ!" Minun egoni kestää "nössöilyn", entä sinun?

Tosi sopiva määrä!

Ihmisten pitää päästä liikkumaan. On kuljettava kouluun, töihin, harrastuksiin, kavereille, rippikouluun, kauppaan, virastoihin... Kunpa aina olisikin sulan maan aika! Jospa olisi valoisaa eikä metsän eläimiä teillä! Kunpa jokainen päivä olisi skarppi ja havaintokyky hyvä! Kun liikahtaa, altistuu vaaroille  (silti, koti on vaarallisin paikka, siellä sattuu eniten tapaturmia.

Meillä on tiukennettu liikennevälineiden ajokorttisäädöksiä. Vaikka se tietää portaittaisuutta ja sitä kautta kustannuksia perheille, minusta se on hyvä asia. Tulee edes jonkinlainen käsitys liikennesäännöistä ja -merkeistä. Mopojen, skoottereitten ja kevareitten lisäksi teillä vaappuu erinäisiä mopoautoja. Liki päivittäin eteeni kurvaa poppikoneen voimasta hypähtelevä mauto. Kuljettajalla ja kaverilla on kivaa, mutta ilonpidon ohessa ei ole tullut katsottua oikealle ja sitten vasemmalle ja vielä kerran oikealle!

Asenteissa on kuitenkin varmaan se suurin työ. Me aikuiset emme liene kovinkaan hyviä esikuvia liikenneäyttäytymisestä!. Viime viikonloppuna luin lehdestä jutun ilmiöstä nimeltä road rage (=aggressiivinen käyttäytyminen liikenteessä, kuljettaja ei näe puutteita omassa ajossaan vaan syy ulkoistetaan toisiin. Saattaa ilmetä kovaäänisenä verbalisointina, vihamielisenä elehtimisenä tai käyttäytymisenä). Totesin ainakin ystävättäreni ja mieheni potevan tätä "mielenterveysongelmaa".

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Euroopan liikenteessä on kuollut yli 140000 nuorta. Suomessa tieliikennekuolemat ovat vähentyneet vähemmän kuin Euroopan keskiarvot, 3.4 prosenttia vuodessa. Olemme siis tilaston kärjessän15-17-vuotiaitten liikenneturmien osalta.

Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa oli otsikko "Nuoria kuolee yhä liikaa liikenteessä". Jäin miettimään, että mikä sitten olisi se sopiva määrä?

Tosi huti

Muutama viikko sitten ystävättäreni naureskeli, että kylläpä hän oli nolottavan hullunkurisen näköinen tullessaan kotiin pikkujouluista. Oli teatteri- ja raintolareissun paluumatkalla bussissa sipaissut huulipunaa suun tienoille, ilman peiliä. Muistelin, että sille oli olemassa jokin hilpeä nimitys. Kaivoin esiin kirjan Elimäen tarkoitus (Kannattaa muuten tutustua, hupaisaa ja keveää luettavaa ja kirjoittajilla on takuulla ollut hauskaa). Lipsala  = huulten ulkopuolelle levitetty / levinnyt huulipuna. 

Tänään vein auton huoltoon ja kulutin siihen menneen puolitoista tuntia kirpputorilla luuhaamiseen. Sattui kaksi olemaan ihan Länsiautoa liki. Eksyin myös paluumatkalla tarjoustavarataloon ja tulin sieltä ulos ison laatikon kanssa, johon olin koonnut kaikki pikkuostokseni. Laatikon kyljessä luki Something.

Taiteilin laatikko sylissä autoliikkeen oven auki ja kopistelin maijapoppasillani huoltotiskille. Automyyjien päät kääntyivät ja heitä näytti huvittavan "Ruusan sisään tulo". Sain kuulla, että rikkonainen osa takalasin pissapoikaan oli vaihdettu, eikä se enää virtsaa sisälle hattuhyllylle. Akku pitäisi kuulemma uusia, vetelee viimeisiään. 35 euroa, kiitos ja hyvät joulut!

Kaikenmaailman laatikko pääsi takapenkille ja Ruusa rustaamaan penkkiä omille säädöille jonkun isokokoisen korjausmiehen jäljiltä. Sitten katsahdin peruutuspeiliin ohimennen... Katsahdin sitten hieman tarkemmin. Minulla on tapana levittää huulirasvaa pari kertaa tunnissa. Toki sitä täytyy sitten levittää hinkkaamalla huulia yhteen. Nyt oli alahuuli tehnyt liian laajan liikkeen ylähuulen ja nenän välille. Ylähuulen amorinkaari oli hämärtynyt aamulla laittamani oranssinruskean huulipunan ja -rasvan yhteisvaikutuksesta. Huomasin olevani Lipsalan uhri!!!! Kätevä ilmaus!

Tosi kiltti

Puhun viikottain kiltteydestä. Kiltteys on hyve. Siihen liittyy ominaisuuksia, kuten avuliaisuus, hyväntahtoisuus, hellyys, empatia. Kiltteys ei ole kovin trendikästä. Varsinkin teini- ja äijäporukassa pitää ennemmin olla vähän pahis. Sille on oma teinilyhennekin: K5!

Jos kiltteysominaisuuksia on liikaa, ollaan hankaluuksissa. Puhetta voi tulla paljonkin, mutta se suomenkielen vaikein ja lyhin sana, EI, ei meinaa taipua sanavalikoimaan. Liiallinen kiltteys altistaa uupumukselle ja masennukselle. On helppoa olla kiva ihminen. Jos kieltäydyn, olenko epämukava, ikävä ihminen? Missä kohtaa on kohteliasta kieltäytyä? Riittääkö syyksi se, ettei itse jaksa? Pitäisi riittää!

Tänään jouduin pohtimaan asiaa omalta kohdaltani. Tein tämän vuoden viimeisen työpäiväni tänään. Usein juuri ennen lomaa joku pyytää kipeästi apua, herkistyy ja vetoaa tunteisiin. Niin myös tänään. Tiedän tehneeni todella paljon töitä tänä vuonna. Tiedän tehneeni työni hyvin. Tiedän, että ensi vuosikin tulee olemaan työntäyteinen. Työni on mieleistä ja syöksyn siihen useimmiten päätä pahkaa kolmella kierteellä. Mitä siis ehdin, kykenen, mahdutan viikkooni? Haluan myös pitää huolta itsestäni, tehdä itselleni merkittäviä ja mieleisiä vapaa-ajan asioita ja "kotoilla"?

Taas kysyttiin kykyä osata olla ikävä ihminen. Ja miten sen hoidin?  Epämääräisillä muminoilla kiireestä, kiertoilmaisuilla muista töistä, jättäen tapaamisajan myöhemmin sovittavaksi, liukuen tilanteesta. Hyi, shame on me! Nainen, ota itseäsi niskasta kiinni ja ole suora! Sano, että aika ei riitä! Kerro asiasi jämäkän ystävällisesti.! Anteeksi ei tarvitse pyydellä. Minullakaan ei ole vuorokaudessa yhtään enempää tunteja kuin se 24. On se vaan niin helvetin vaikeaa! Edelleen, kaikkien näiden vuosienkin jälkeen! Vaan onpa elämässä tavoite ja harjoiteltavaa. En itseäni täydelliseksi väittänytkään =0)

Tosi liköörissä

Niin ne sitten tulivat, pimeät joulunalusviikot ja Lidlin kirsikkaliköörisuklaa (se sellainen, jossa on kokonainen kirsikka sisällä). Noita pimeitä päiviä vihaan! Mutta tuota tummaa herkkua en voi vastustaa. Tällä viikolla sitä on kulunut jo kolme rasiallista. Sen lisäksi, että suklaan ainesosat tuppaavat kertymään vyötärön seudulle, likööristä altistuu alkoholismille. Pikku tissuttelu per päivä siis?! Noh, hetkellinen humahdus. Pitäähän sitä ihmisellä nautintoja olla. Valoa ja suklaata ihmiset!

Eilen unohdin alkoholipitoisuudet ja ajelin avonainen vajeneva rasia pelkääjän paikalla kotia kohti. Keskustan liikennevaloissa pälkähti päähän, että voisi alkometrin viisari tilapäisesti heilahtaa, jos poliisipartio puhalluttaisi.

Tosi sokeita pisteitä

Ihminen on sokea omalle kirjoitukselleen: painovirhepaholaiset saavat rellestää rauhassa. On vaikeaa arvioida, onko maalaamansa taulu "hyvä". Lauluääni kuulostaa toisten korviin erilaiselta kuin oman kaikukopan sisällä. Tänään huomasin senkin, että ihmisellä on sokeita pisteitä oman tietotaitonsakin suhteen.

Olen nyt kouluttanut ihmisiä terapeuttisen kirjoittamisen ja ryhmänohjaamisen tiimoilta. Ennen jokaista koulutustilaisuutta jännittää. Sitä epäilee omia kykyjään, tietonsa määrää ja laatua sekä uskottavuuttaan. Vuosien myötä olen ottanut kynän kauniiseen käteen ja allekirjoittanut vanhan sanonnan "Tieto lisää tuskaa". Aina on lisää tietoa, joka pitäisi omaksua. Ihmisessä tulee olla tietty määrä nöyryyttä, jotta säilyy kyky ja halu oppia uutta, päivittää tietojaan ja olla avoin erilaisille näkökannoille.

Kouluttaja oppii siinä missä kurssilainenkin. Kun tavoite yhteiselle matkalle on selkeä, ei muuta kuin matkaan. Se, miten matkaa tehdään, selviää usein vasta luokkahuoneessa. Opettajalla on mukanaan sekä laukullinen kirjoja ja muuta rekvisiittaa että henkinen työkalupakkinsa ja luottovihko täynnä ideoita. Pidän opetustyöstä.

Uskon käytännön kautta oppimiseen ja tiedän siinä sivussa, että se on vain yksi tapa oppia. Toiset kuulevat kaiken selkeäsi kuin pläkki, imuroivat asiat korvain väliin ja siellä se pysyy. Toisilla on valokuvamuisti ja asiat palautuvat verkkokalvojen kautta aktiivimuistiin. Käytännön, kokeilemisen kautta jää erilainen muistijälki. Yhdistettynä oppimiskokemus on vielä vahvempi. Sopiva määrä faktoja ja perusteita, niihin sidottuja harjoituksia, jotka tekevät teorian eläväksi. Kamalinta, mitä tiedän, on Power Point-sirkus, slaidi slaidin perään. Siinä pitkästyy. Nolouden saa aikaan höpöttelijä, joka ei kerro lähteitä vaan perustaa tarinointinsa puhtaasti omiin asenteisiin ja olettamuksiin. Sitä paitsi kuulija haluaa tulla kuulluksi. Nykypäivänä kurssittajan täytyy osata olla sopivasti vuorovaikutteinen.

Tänään päättyi Hämeen kesäyliopiston terapeuttisen kirjoittamisen kurssi. Sain kurssipalautteet ja istahdin mykistyneenä alas niitä lukemaan. Olin saanut asiani kerrottua ymmärrettävästi ja käytännönläheisesti. Arvioinnin skaala on 1-5. Kurssini palauteskaala oli nelosesta vitoseen! Nöyräksi vetää! Kiitos!

Palautteen innoittamana palasin kotiin. Heittäydyin sohvalle ja suunnittelin, miten voisin tehdä kouluttamisesta joka kuukautisen työn. Toisaalta, jos vain kouluttaisin enkä tekisi kliinistä ryhmänohjausta tai kirjallisuusterapiaa,  ei minulla olisi materiaalia käytännönläheiseen kouluttamiseen. Siis molempi parempi!

Tosi keskustelua karppauksesta

Kyllä ihminen on rajoittunut. Kun se päähänsä jonkun ajatuksen saa, sitä ei sieltä pois saa kammettua, ei niin millään! Niinkuin nyt vanhaan ravintoympyrään uskovat tiukkapipot! Tarkoitan nyt viime aikaista karppauskeskustelua.

Minä olen tuurikarppaaja. Itseäni harmittaa, etten saa pidettyä sitä päällänsä kokoaikaisesti. Niin hyvä olo siitä tulee. Mutta kun liha on heikko, mieli vielä heikompi ja suklaa maistuu, niin minkäs teet. Lipsahtaa välillä! Sitä aina välillä ihmettelen, että miksei se hyvä, energinen olo kuitenkaan ole tarpeeksi palkitseva, että karppaus jäisi automaatioksi.

Olen seuranut ajoittain aika raivonakin viime viikkojen karppikeskustelua. Siinä on täysin syrjäytetty hiilihydraattitietoisen ruokavalion terveysvaikutukset. Karppauksesta puhutaan ikään kuin se olisi äärimmäisyyksiin menevää hiilihydraattien pois jättämistä aterioilla. Sellainen on alakarppausta. Atkinsin dietti perustuu tuohon ja on hyvin kireä. On olemassa myös yläkarppeja, jotka valitsevat terveellisiä kokojyvätuotteita ja luonnonmukaisia rasvoja. Mielestäni voitaisiinkin puhua ennemmin hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta.

Pöyristyttävintä on se, että kiihkeimmät pullamössön puputtajat uhkailevat yläkarppiperheitä lasten huostaanotolla. Kuinka paljon meillä onkaan liikalihavuutta leivonnaisten, sipsien, karkkien, vaalean vehnäleivän tai munkkien puputtamisesta. Kouluissa on karkkiautomaatteja! Se on tosi terveellistä!!! Onko tosiaan moraalisesti arveluttavampaa totuttaa lapsensa leikkelelautaseen, kokojyvänäkkäriin tai kasvisdippiin kuin suklaavanukkaaseen tai sipsipussiin koulusta tulon jälkeen? Sitä paitsi, kuinka moni voi sanoa syövänsä monipuolisia lisäkkeitä esimerkiksi lihapullien kanssa? Yleiset vaihtoehdot ovat perunamuusi ja makaroni. Karppilautaselta saattaa löytyä kukkakaalimuusi, hapankaalia, vihersalaatti, sipulikiusausta, kesäkurpitsaa, kolmen väristä paprikaa siivuina. Mikä siitä perunasta nyt niin erityisen tekee, että sitä pitää henkeen ja vereen puolustaa? Tai valkaistusta sokerista?

Tarkennetaan siis termistöä, tarkastetaan faktat ja ajatellaan ruokailuakin yksilöllisesti ennen kuin aletaan tölviä kanssaihmisiä!

Skåål!

Tosi raivo mamma

17v käy lukiota: HYVÄ! Sen kautta avautuu mahdollisesti ovia monenlaisiin ammattiin johtaviin oppilaitoksiin.


17v ei lue lukuläksyjä: PAHA! Lukee kyllä tentteihin, mutta mitenkä muisti toimii kertarykäisyllä? Olisiko kuitenkin parempi pikkuhiljaa ja sitten kerrata. Saa se nyt sen kaaliin menemään...


17v pelaa X-box-pelejä: HYVÄ! Yhteisöön kuuluu pelaajia monesta eri maasta, kielitaito paranee. Puhuu muuten jo tosi hyvää englantia. PAHAKIN! Nukkumaan mennään puolen yön jälkeen ja aamuisin on silmien tilalla merkkarit.


17v ei ymmärrä omaa parastaan: TOSI PAHA! Jos äiti-ihinen ensin 10 kertaa kauniisti puhuu järkeä ja perustelee, eikä sitten tapahdu mitään vastetta, niin sitten edessä onkin punakka raivoava mamma!


17v hallinnoi talon kolmea huonetta: PAHA ja RAIVOSTUTTAVAA! Pelaa ja editoi videoita tietokoneella vierashuoneessa, säilyttää vaatteensa ja tavaransa omassa huoneessaan ja aamuisin löytyy nukkumasta OLOHUONEEN SOHVALTA!!!!!


17v harrastaa: HYVÄ! Kaksikin hyvää harrastusta, liikuntaa ja kulttuuria ja kavereita.

17v ei vastaa tekstiviesteihin eikä puheluihin: PAHA! Puhelin on repussa harrastamisen ajan.

17v:lla ei ole ajantajua: PAHA! Harrastaessa ja hyvässä seurassa aika rientää niin, että yhtäkkiä klo onkin ke 00.00 ja harrastuspaikan pihassa äkäinen mamma kiljumassa, että AUTOOOON! LUVAT MENEEEEE!


43v kärsii seuraavana aamuna stressipäänsärystä: PAHA PAHA PAHA! Tietää lisää sanktioita....