Tosi tasa-arvoista

Tänään ostin miehelleni ruusuja! Hän laittoi niistä kuvan FB-profiiliinsa ja johan alkoi tulla kommentteja, sekä miehiltä että naisilta. "Mitä pahaa se on tehnyt?" "Sä oot niin kusessa!" "Paljonko shoppailureissu kustansi?" "Mitä Satu haluaa?"

Hahaa... Väärässä ihan kaikki :D

Mieheni ja minä olemme molemmat itä-suomalaisista suvuista, joissa sydän- ja verisuonitaudit tahdittavat monen elämänkulkua. Korkeat kolesteroli- ja verenpainearvot, taipumus pyylevyyteen ja sitä kautta kakkostyypin diabetekseen.

Kun omat arvot alkoivat vetää vahvasti punaiselle, mieheni aloitti vuoden alussa kuntokuurin, johon liittyy ruokailu- ja juomatottumusten muutos ja seuranta sekä liikunnan lisääminen arkeen. Hänen tavoitteenaan on tiputtaa kymmenen kiloa ja kohentaa lihaskuntoaa, jotta ei tarvitsisi kärsiä pää-, niska- ja hartiaseudun kiputiloista.

Kiloja kuuluu tällä hetkellä tippuneen reilu 3 ja joinakin aamuina alkaa kellarin kuntoilulaitteiden kolina jo kuudelta. Olen saanut normaalia enemmän häntä mukaani koiran pissatukselle, laatuaikaa kaksin. Ruoka-aineet ovat keittiössämme muuttuneet värikkäämmiksi, peruna, riisi ja pasta vaihtuneet kaaleiksi, salaatiksi ja kasvisgratiiniksi sekä turhat alkoholikalorit jääneet pullon hengeksi. Joka päivä syömme hedelmiä.

Siinä oman remonttinsa vanassa hän on vetänyt minutkin mukaansa. Tein oman profiilin Kiloklubiin (joka on ilmainen seurantaohjelma). Olen kirjannut syömiseni ja liikkumiseni ylös, ollut virkeämpi ja liikkunut säännöllisesti. Olen saanut muutaman kilon itsekin tiputettua. Kaikin puolin elämänlaatu on parantunut. Hoikentuvan miehen henkinenkin olemus on muuttunut hymyilevämmäksi.

Siinä siis ruusujen ostamisen todellisia syitä! Mutta voihan vastauksen vääntää joihinkin noista alussa esitetyistä kysymyksistä: "Shoppailureissut maksavat hieman entistä enemmän, koska hiilaritietoinen ruokavalio on hiilahöttöä kalliimpaa! (Ja jos tässä kovastikin laihtuu, joutuu molemmat ostamaan uusia vaatteita)" "Satu haluaa lisää kiloja pois!" Siis kukkasin kiitos mukavuudesta ja vetoavusta!

Tosi keskustelua karppauksesta

Kyllä ihminen on rajoittunut. Kun se päähänsä jonkun ajatuksen saa, sitä ei sieltä pois saa kammettua, ei niin millään! Niinkuin nyt vanhaan ravintoympyrään uskovat tiukkapipot! Tarkoitan nyt viime aikaista karppauskeskustelua.

Minä olen tuurikarppaaja. Itseäni harmittaa, etten saa pidettyä sitä päällänsä kokoaikaisesti. Niin hyvä olo siitä tulee. Mutta kun liha on heikko, mieli vielä heikompi ja suklaa maistuu, niin minkäs teet. Lipsahtaa välillä! Sitä aina välillä ihmettelen, että miksei se hyvä, energinen olo kuitenkaan ole tarpeeksi palkitseva, että karppaus jäisi automaatioksi.

Olen seuranut ajoittain aika raivonakin viime viikkojen karppikeskustelua. Siinä on täysin syrjäytetty hiilihydraattitietoisen ruokavalion terveysvaikutukset. Karppauksesta puhutaan ikään kuin se olisi äärimmäisyyksiin menevää hiilihydraattien pois jättämistä aterioilla. Sellainen on alakarppausta. Atkinsin dietti perustuu tuohon ja on hyvin kireä. On olemassa myös yläkarppeja, jotka valitsevat terveellisiä kokojyvätuotteita ja luonnonmukaisia rasvoja. Mielestäni voitaisiinkin puhua ennemmin hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta.

Pöyristyttävintä on se, että kiihkeimmät pullamössön puputtajat uhkailevat yläkarppiperheitä lasten huostaanotolla. Kuinka paljon meillä onkaan liikalihavuutta leivonnaisten, sipsien, karkkien, vaalean vehnäleivän tai munkkien puputtamisesta. Kouluissa on karkkiautomaatteja! Se on tosi terveellistä!!! Onko tosiaan moraalisesti arveluttavampaa totuttaa lapsensa leikkelelautaseen, kokojyvänäkkäriin tai kasvisdippiin kuin suklaavanukkaaseen tai sipsipussiin koulusta tulon jälkeen? Sitä paitsi, kuinka moni voi sanoa syövänsä monipuolisia lisäkkeitä esimerkiksi lihapullien kanssa? Yleiset vaihtoehdot ovat perunamuusi ja makaroni. Karppilautaselta saattaa löytyä kukkakaalimuusi, hapankaalia, vihersalaatti, sipulikiusausta, kesäkurpitsaa, kolmen väristä paprikaa siivuina. Mikä siitä perunasta nyt niin erityisen tekee, että sitä pitää henkeen ja vereen puolustaa? Tai valkaistusta sokerista?

Tarkennetaan siis termistöä, tarkastetaan faktat ja ajatellaan ruokailuakin yksilöllisesti ennen kuin aletaan tölviä kanssaihmisiä!

Skåål!

Tosi persoo

Ja sitten on taas tunnustusten aika. Olen perso. EN persu! Sinne kaikkosivat pyhät low carb-päivät. Viime kesä oli ihmeellinen: kuuma ja vähäsuklainen. Vuorotteluvapaalla unohdin syödä päivisin. Vuoden vaihteessa oli liki 2 kk vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja voin hyvin, laihduin ja olin energinen. Mikä on, kun tämä palkitsevuuskaan ei kanna?

Olen tullut siihen tulokseen, että työn teossa täytyy olla jotain makeaa vaativaa. Lihominen, suklaan himo, napostelu ja löysäily alkoi kuukausi töihin paluun jälkeen. Vuotavatko aivokemiat sairaalan mäelle ja vaativat suklaata tilalle? Serotoniinin, dopamiinin ja endorfiinien määrän tulisi pysyä suht vakiona.... Myös terapeutilla!

Siis suklaalle olen perso. Salmiakillekin. Kodassa avotulella paahdetut vaahtokarkit ovat taivaallisia. Vaniljalatte ja croissant... Keksikää parempi aamupala. Tuore korvapuusti maitolasillisella. Keksit: Wilhelmiinat, Dominot, American cookies. Jäätelö (paitsi että sehän sulaa lämpimässä, siis mahassa, joten ei se lihota). Huoh!

Liha on heikko, mieli vielä heikompi!