Tosi tasa-arvoista

Tänään ostin miehelleni ruusuja! Hän laittoi niistä kuvan FB-profiiliinsa ja johan alkoi tulla kommentteja, sekä miehiltä että naisilta. "Mitä pahaa se on tehnyt?" "Sä oot niin kusessa!" "Paljonko shoppailureissu kustansi?" "Mitä Satu haluaa?"

Hahaa... Väärässä ihan kaikki :D

Mieheni ja minä olemme molemmat itä-suomalaisista suvuista, joissa sydän- ja verisuonitaudit tahdittavat monen elämänkulkua. Korkeat kolesteroli- ja verenpainearvot, taipumus pyylevyyteen ja sitä kautta kakkostyypin diabetekseen.

Kun omat arvot alkoivat vetää vahvasti punaiselle, mieheni aloitti vuoden alussa kuntokuurin, johon liittyy ruokailu- ja juomatottumusten muutos ja seuranta sekä liikunnan lisääminen arkeen. Hänen tavoitteenaan on tiputtaa kymmenen kiloa ja kohentaa lihaskuntoaa, jotta ei tarvitsisi kärsiä pää-, niska- ja hartiaseudun kiputiloista.

Kiloja kuuluu tällä hetkellä tippuneen reilu 3 ja joinakin aamuina alkaa kellarin kuntoilulaitteiden kolina jo kuudelta. Olen saanut normaalia enemmän häntä mukaani koiran pissatukselle, laatuaikaa kaksin. Ruoka-aineet ovat keittiössämme muuttuneet värikkäämmiksi, peruna, riisi ja pasta vaihtuneet kaaleiksi, salaatiksi ja kasvisgratiiniksi sekä turhat alkoholikalorit jääneet pullon hengeksi. Joka päivä syömme hedelmiä.

Siinä oman remonttinsa vanassa hän on vetänyt minutkin mukaansa. Tein oman profiilin Kiloklubiin (joka on ilmainen seurantaohjelma). Olen kirjannut syömiseni ja liikkumiseni ylös, ollut virkeämpi ja liikkunut säännöllisesti. Olen saanut muutaman kilon itsekin tiputettua. Kaikin puolin elämänlaatu on parantunut. Hoikentuvan miehen henkinenkin olemus on muuttunut hymyilevämmäksi.

Siinä siis ruusujen ostamisen todellisia syitä! Mutta voihan vastauksen vääntää joihinkin noista alussa esitetyistä kysymyksistä: "Shoppailureissut maksavat hieman entistä enemmän, koska hiilaritietoinen ruokavalio on hiilahöttöä kalliimpaa! (Ja jos tässä kovastikin laihtuu, joutuu molemmat ostamaan uusia vaatteita)" "Satu haluaa lisää kiloja pois!" Siis kukkasin kiitos mukavuudesta ja vetoavusta!

Tosi Ikilaihduttelija

Olen kohta ollut kolme viikkoa kirjoilla Keventäjissä. Se kun on maksullinen painonhallintapalvelu, on alitajunta pannut naisen töihin ja PITÄISI TULOSTAKIN SYNTYÄ! Eikö sitä rahalle pitäisi jotain vastinettakin saada? Tässä tapauksessa olisi toiveissa, että rahalla menettäisi jonkin kilon keskivartalosta. Puolitoista kiloa on karissut, mutta tiukassa istuu kuin Junttilan tuvan seinässä se tietty tavara. Teeman tiimoilta on syntynyt runo, tosin paljon ennen painonhallintaohjelmaa jo. Ideana oli pohtia kaiken maailman kliseitä ja koota niistä niin kliseinen teksti kuin suinkin aikaiseksi saa. Tässä siis laihdutteluruno a´la Satu.

Ikilaihduttelija

Jospa laihduttaminen kävisi kuin leikki,

olisi helppoa kuin tanssi!

Mutta se on muutakin kuin ruusuilla tanssimista.

Me kuljemme kuin köyhän talon porsaat rivissä

jalat muussina

köyhien ritareiden perässä,

käymme sikoina limppujen kimppuun

ja nakit napsahtavat lantioille

tai silmille.

Haluaisin olla luuta ja nahkaa,

kuiva kuin korppu.

Voi miten elämä olisi laittii!

Lihavatko muka lepposia?

EeVeeVeeKoo!

Voitan laiheliinit rinnan mitalla, ha!

Itsekurin pitäisi olla minun keppini,

hoikistuminen porkkanani.

Odotan kuin kuuta nousevaa,

että saan syödä suihini

low carb-suklaata.

Jos joku haluaisi miljonääriksi,

siinä hyvä markkinarako!

Tykkäisin siitä kuin hullu puurosta.

Voisin olla maitonaama,

viskisieppo,

juoda kylmää kaunistavaa kahvia,

syödä homeisella leivällä lauluääneni kirkkaaksi,

mussuttaa muun maan mansikoita

ja oman maan mustikoita,

saada Valio-jugurtista pitkää ikää…

Miksi ihmisen pitää juosta huitsin nevadaan

ja takaisin

kuluttaakseen kaloreita?

Meitä viedään kuin pässiä narussa

kohti anorektista maailmaa,

kehotetaan olemaan kunnossa kaiken ikää.

Meille isketään luu kurkkuun.

Se ei lihota!

Laihdutukseni jäljet johtavat sylttytehtaalle!

Mikä viheltäen menee,                                                  

se fanfaaria laulaen takaisin tulee!                                

Tosi hidasta portaikkoa

Joku viisas tiedemies voisi vääntää minulle rautalangasta, miksi lihominen tapahtuu niin paljon nopeammin kuin laihtuminen. Tiedän ja ymmärrän kilokalorien vaikutuksen ja toiminnan. Sitä en ymmärrä, että miksi viikon mässytyksestä napsahtaa saman tien neljä kiloa lisäpainoa kun neljän viikon dietin aikana ei liikahda kilokaan! Joku tässä ei täsmää!

Mies ilmoitti meidät molemmat Keventäjiin ennen Italian matkaa, siis viikolla 8. Kuten kirjoitin aiempana, neljä kiloa tuli pastojen syönnistä tuliaisina Suomeen. Niitä olen nyt yrittänyt sulatella merkitsemällä jokaisen suupalan rehellisesti päiväkirjaan, lisännyt liikuntaa polvikivun rajoissa. Keventäjät on ansiokkaasti laskenut minulle painoindeksiä, ruualla tulleita ja liikunnalla menneitä kilokaloreita, arviota siitä, paljonko saan syödä tavoitepainon saavuttamiseksi 1.7.12 mennessä. Huoh! Tämä läski on junttautunut yltympäriinsä kehoani niin, ettei se suostu hievahtamaankaan.

Viihdyn kyllä tässä nykyisessäkin koossani, mutta ihan terveydellisistä syistä olisi hyvä saada noin 6-10 kiloa pois. Jos painon pudotus auttaisi siihen, millä sitä painoa alkoi tulla: polvivaivat! Jos nielusta ei enää kumpuaisi öisin korinaa  ja yöuni olisi laadullisempaa. Jos vireystila olisi parempi. Jos kesähelteillä ei hikoiluttaisi niin paljoa. Jos ruokailutottumukset muuttuisivat pysyvästi. Jos pääsisi eroon makeanhimosta. Ja sitten jos siinä sivussa alkaisi näyttämään hieman paremmalta niin aina plussaa! Paljon etuja, mutta niin on kyllä paljon vaivaakin tätä menoa!

Pikadietteihin en usko. Painonvartijoiden pistelaskut on kokeiltu, samoin karppaaminen. Nuo molemmat systeemit kyllä antavat aineksia elämäntaparemonttiin, mikä on tavoitteeni. Nyt on vuorossa Keventäjien keinot. Vaikka muuten kirjoitan päiväkirjaa, suhtauduin epäilevästi ruokapäiväkirjan pitämiseen. En osannut ajatella, että siitä voisi olla jotain apua. Kyllä se vaan jotain on opettanut.

Näen nyt napostelun kriisipaikat, eri ruoka-aineet näyttäytyvät uudessa valossa (kukkupuhetta se, etteikö leipä muka lihota!), liikunnan merkitys arjessa on korostunut, pystyn hillitsemään paremmin mielitekoja. Ainoa mikä puuttuu, on painon lasku!

Olen kuullut juu senkin, että paino laskee portaittain... Missä se ensimmäinen askelma on???

Tosi (s-)karppaaja

Joulu meni. Tänään on Nuutin päivä, sen pahan jätkän, joka viepi joulun! Se voisi viedä mennessään myös muutaman kilon, joka on parkkeerannut tuohon vyötärön seudulle. Olen saanut muutaman pahatapaisen jo häädettyä. Aloitin karppauksen.

Olen karpannut aikaisemminkin, vuonna 2004. Tuolloin lähti 7 kiloa, mutta tuli energiaa varmaan 7 Wattia lisää. Mieletön kokemus. Mutta ihminen on laiska, mukavuudenhaluinen ja liha heikko. Makea maistuu! Vuoden karpattuani palasin vanhaan mässytykseen ja sokeripöhnään gramma grammalta kilot hiipivät takaisin. Viimeisenä niittinä -07 alppihiihto-onnettomuuteni ja operoitu oikea polvi. PAM! Tulin tietoiseksi terveydelle vaarallisesta vyötärölihavuudesta, jaksamattomuudesta ja puristavista housun kauluksista.

Joten hyvä kokemus uuteen käyttöön. Aamiaisella iso lasi vettä vitamiiniporeella, omatekoinen vaniljakahvi sekä kevyt Activiaa soijaproteiinijauheella (sellainen sopiva puuro ja ääntä kohti). Viikonloppuisin, kun on aikaa kokkailla, munakasta ja pekonia. Päivällä ruokaisa katkarapu- tai kanasalaatti tai edellispäivän tähteitä (broilerin rintafile ja kirsikkatomaatteja). Välipalaksi hedelmä. Illalla perheen kanssa lihaisa päivällinen: Burgundilaista lihapataa ja höyrytettyä parsakaalia. Illalla vielä ennen nukkumaan menoa keitetty kananmuna ja pari siivua savukinkkua. Vettä, vettä ja vettä (ja vähän light colaa).

Siis proteiinia, proteiinia, proteiinia. Nälkä pysyi kurissa. Itse asiassa tavoitin pitkästä aikaa tunteen siitä, kun oikeasti on nälkä. En vain sitä syömisen himoa. Muistan ajatelleeni -04, etten ollut koskaan syönyt niin paljon ja laadukkaasti kuin karppausaikana. Erilaisten kasvisten, varsinkin kaalien, syönti viisinkertaistui. Otin ruokavalioon aivan outoja tuttavuuksia, kuten selleri ja munakoiso.

Moni vierastaa rasvan määrää, jonka syömisen karppaaminen mahdollistaa, jopa vaatii. Emme tule ajatelleeksi, että ihminen on suuressa määrin myös rasvaa. Meillä on rasva-aineenvaihdunta, joka tarvitsee syöttöä uusiutuakseen. Rasvattomien tuotteiden aiheuttamaa lihomistahan on todettu tapahtuvan, eikä ihme: keho menee rasva-aineenvaihdunnan osalta säästöliekille, eikä halua luopua varastoistaan. Mutta kun niitä ruokkii, ne alkavat liikkua. Ha haa, silavat liukkaiksi!

Luin kirjan Sokeripommi. Oli helppo samaistua kirjan kirjoittajaan, itse sokeriaddiktiin, joka on perustanut Ruotsiin sokerivieroitusklinikan. Kaupassa ei voi tiedää, mitä vasen käsi tekee irrotettuaan otteen ostoskärrystä. Ja kassalla ihmettelet, mistä ne suklaalevyt ja keksit ovat hihnalle tupsahtaneet! Sokeri ja tärkkelys aiheuttavat vaihteluita verensokerissa. Niistä seuraa helposti kierre. Humahdus ja nopea pudotus, uusi humautus ja rojahdus. Toki tarvitsemme myös hiilareita, niitä ei saa kokonaan jättää. Kunhan alkuvaihe (kiihdytys) on ohi, kiinnitetään huomiota hiilareiden laatuun. Täysjyvää, jos leivättää tai pastattaa.

Viikottain surffailen karppaus.info-sivuilla etsimässä reseptejä, vaihtelua arjen ruoanlaittoon. Olen tehnyt loistavia löytöjä. Ja se että saa syödä silloin tällöin mudcakea, pelastaa paatuneimmankin laihduttajan. Kaupassa käynti on seikkailu. Siellä menee nykyisin paljon enemmän aikaa (juu, hieman enemmän myös euroja). Joutuu kyykkimään hyllyjen edessä, välissä ja takana, kun kyttää piilohiilareita. Yllättävän moni eines on jäänyt kaupan hyllyille.

Kaksi viikkoa on kulunut ja joulukilot karisseet. Ne lähtivät helpolla. Pari päivää alkuun särkyä, kun sokeriaddiktio heitti vieroitusoireet päänuppiin. Makean himo riivaa aika ajoin, mutta kokemuksesta tiedän, että kuukauden tullessa täyteen sekin helpottaa poistuakseen pian kokonaan. Alkoi myös se mieletön energisoituminen. Tavoitteeni on tästä vielä 6000 grammaa, 6 kiloa. Kumpi näyttää paremmalta??? Niin... kilot... Minä ennen vai 4 kuukauden päästä? Katsotaan.

Tosi läskiä

Minne suuntaan kiukkua tirsuvan katseeni? Kävin vaa'alla ja mitään ei ole tapahtunut. No onneksi edes näin. Olisi kamalaa, jos lukemat näyttäisivät vielä enemmän kuin muutama viikko sitten. Huhkin heikkopäisen lailla metsälenkkejä koiran kanssa. Kannan klapeja tuntitolkulla pihasta kellariin: 10 rappusta alas täyden kopan kanssa ja takaisin ylös. Tanssin kaksi kertaa viikossa villejä latinorytmejä, hytkyn ja heilutan, vatkaan ja veivaan.

Pyrin syömäänkin säännöllisesti ja pieniä annoksia, etupäässä proteiinipitoista ruokaa. Mutta sitten ne hilaripaukut: irtokarkit, suklaa ja jäätelö. Siinä on suurin kompastuskivi ja kiukun kohde. Ja kun tätä teoriaa vie eteenpäin, päästään oikeaan syylliseen: Suomen pimeä vuodenaika syksy! Kaamos ja hiilihydraatien suloinen turrutus!

Jollain on varmaan jonkun asteinen kehonhahmotushäiriö. Peilistä katsoo ihan normaalivartaloinen nelikymppinen nainen, mutta kaikki mittarit viuhuu punaisella ja painoindeksinkin mukaan olen ylipainoinen. Mitä, mitä, mitä? Ja sitten puolustuspuheet ja kaikki tekosyyt. Vanhemmiten aineenvaihdunta hidastuu (en vaan tiennyt, että se vanhemmiten on jo käsillä). Painavat luut olen aina omistanut. Vanhana urheilijana minulla on normaalia enemmän lihasmassaa. Läskihän painaa vähemmän kuin lihas... Minulla on varmasti normaalia suurempi sydän! Tai sydämen laajentuma... Tai jos maksani on rasvoittunut ja painaa TODELLA paljon?

Niin tai näin, näillä mennään. Ihan saan kiukun kohdentaa omaan itseeni ja löperöön itsekuriin noitten herkkupalojen suhteen. Ei elämästä kuitenkaan pidemmän päälle mitään tulisi, jos aina joutuisi pidättäytymään nautinnoista. Pyrin siis pidättäytymään kohtuudessa. Pääasia on, että yleinen vointi on hyvä ja suurempia kremppoja ei ole. Olen senkin ajan kokenut, kun mieli oli maassa ja kilot alakantissa. Ei sekään nautinnollista ollut. Jalat jaksavat tätä ruhoa kantaa, kunhan silmät kestävät katsoa peiliin.

Ja sattuipa tuossa alkusyksystä hauska kohtaus lähikaupan eteisessä. Oli vielä ihanan lämmintä ja sai kulkea paitahihasillaan (yleensä kuljen vielä aika avokaulaisessa). Olin tulossa 15 v poikani kanssa kaupasta ulos, kun tuulikaapissa lompakosta tipahti kolikko. Kumarruin poimimaan sitä. Vastaan tuli kolmen nuoren miehen poppoo ja miltei törmäsivät kumartelevaan minuun. Yksi miehistä seisahtui samaan aikaan kuin minä suoristin ruotoni. "Hyvät tissit!" pääsi nuoren herran suusta. Totesin siihen, että "kiitos, kiva kun nuoremmillekin kelpaisi". Ainoa, joka tästä hämmentyi, oli matkassani ollut teinini. Mikäs tässä siis. Olen ilolla rintava, reitevä ja persevä karjalaisakka!