Tosi Ikilaihduttelija

Olen kohta ollut kolme viikkoa kirjoilla Keventäjissä. Se kun on maksullinen painonhallintapalvelu, on alitajunta pannut naisen töihin ja PITÄISI TULOSTAKIN SYNTYÄ! Eikö sitä rahalle pitäisi jotain vastinettakin saada? Tässä tapauksessa olisi toiveissa, että rahalla menettäisi jonkin kilon keskivartalosta. Puolitoista kiloa on karissut, mutta tiukassa istuu kuin Junttilan tuvan seinässä se tietty tavara. Teeman tiimoilta on syntynyt runo, tosin paljon ennen painonhallintaohjelmaa jo. Ideana oli pohtia kaiken maailman kliseitä ja koota niistä niin kliseinen teksti kuin suinkin aikaiseksi saa. Tässä siis laihdutteluruno a´la Satu.

Ikilaihduttelija

Jospa laihduttaminen kävisi kuin leikki,

olisi helppoa kuin tanssi!

Mutta se on muutakin kuin ruusuilla tanssimista.

Me kuljemme kuin köyhän talon porsaat rivissä

jalat muussina

köyhien ritareiden perässä,

käymme sikoina limppujen kimppuun

ja nakit napsahtavat lantioille

tai silmille.

Haluaisin olla luuta ja nahkaa,

kuiva kuin korppu.

Voi miten elämä olisi laittii!

Lihavatko muka lepposia?

EeVeeVeeKoo!

Voitan laiheliinit rinnan mitalla, ha!

Itsekurin pitäisi olla minun keppini,

hoikistuminen porkkanani.

Odotan kuin kuuta nousevaa,

että saan syödä suihini

low carb-suklaata.

Jos joku haluaisi miljonääriksi,

siinä hyvä markkinarako!

Tykkäisin siitä kuin hullu puurosta.

Voisin olla maitonaama,

viskisieppo,

juoda kylmää kaunistavaa kahvia,

syödä homeisella leivällä lauluääneni kirkkaaksi,

mussuttaa muun maan mansikoita

ja oman maan mustikoita,

saada Valio-jugurtista pitkää ikää…

Miksi ihmisen pitää juosta huitsin nevadaan

ja takaisin

kuluttaakseen kaloreita?

Meitä viedään kuin pässiä narussa

kohti anorektista maailmaa,

kehotetaan olemaan kunnossa kaiken ikää.

Meille isketään luu kurkkuun.

Se ei lihota!

Laihdutukseni jäljet johtavat sylttytehtaalle!

Mikä viheltäen menee,                                                  

se fanfaaria laulaen takaisin tulee!