sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Tosi uutuuksia kesäkuulla 2014

Jatkan vuoden kierron ajan uusien kokemusten keräilyä ja raportointia.  Tähän kesäkuuhun mahtui kaikenmoista: Ilmojen puolesta liki pitäen pelkkää sadetta, mutta kokemuksien osalta kaikkea mielenkiinoista ja kivaa. Tekisi mieleni kirjoittaa, että elämäni ensimmäistä kertaa näin sateinen kesäkuu, mutten voi olla varma, muistanko oikein!

Kesäkuu alkoi hiljentymällä. Olin elämäni ensimmäistä kertaa mindfulness-retriitissä. Toki sinne mennessäni en tiennyt, mitä oli luvassa... Mindfulness on tietoista läsnäoloa tilanteissa ja itsessään. Retriitti mentiin puhumatta, hiljaa ruokaillen, hiljaa kulkien ja hengitellen. Karjalaisluonteelle se oli outoa ja haastavaa. Enhän minä ole tottunut olemaan hiljaa tapahtumissa. Aina haluan jakaa ajatuksia ja kuulla toisten kokemuksia. Myönnän, että paikoitellen minun oli vaikea pitää pokkaa... Lähtiessäni Turusta kotiin päin mieli tosin oli levollinen ja kummasti laulatti koko matkan. Ehkä menen toistekin, mutta en retriittiin vaan muunlaiseen mindfulness-tapahtumaan.

(Tuona sunnuntaina alahuuleeni pullahti 3 herpesrakkulaa... 3!!! Koskaan aiemmin minulla ei ole ollut tuollaista turvonnutta huulta. Yleensä yksi yskänrupi on riittänyt aiheuttamaan kurjan olon. Kirjoittajaryhmäni veisteli, että ne oli ne puhekuplat, jotka pusertuivat huulesta ulos, kun jouduin olemaan päivän hiljaa.)

Ensimmäistä kertaa historiassa ohjasin kesäisen kirjoittajaryhmän. Viisas kynä luonnossa kokoontui kolme kertaa kolmen oppitunnin ajaksi kerrallaan aina eri luontokohteeseen. Tapasimme Kaupunginpuistossa, Mantereenlinnalla ja Aulangon Tekosaaressa. Olin miettinyt luontokirjoittamisen perusteita etukäteen ja suunnitellut sytykkeet kirjoittamiselle. Perehdyimme mm. tekemään tekstejä aistien pohjalta ja pohdimme itselle tärkeän asian kanssa kulkemista porttien läpi. Ohjaajalle antoisa ja erilainen työ. Palaute kurssista oli hyvinkin positiivinen, joten ensi kesänä taas!

Kesäkuun 6. päivä olin vaativan paikan edessä. Suunnittelemamme kirjallisuusterapiaohjaaja -koulutus oli tullut siihen pisteeseen, että oli tehtävä oppilasvalinnat. Haastattelimme hakijat neljässä ryhmässä, ja illalla olo oli väsynyt, onnellinen ja me vastuuopettajat ihan hepulissa. Hannalle iso kiitos yhteisestä polusta! Koulutus alkaa 18 innokkaan kurssilaisen voimin 29.8.14.

Kävin ystävättäreni kanssa ensimmäistä kertaa Helsingin Gardeniassa. Ihana pieni keidas kaupungin kupeessa. Trooppisia puita, kukkia, tuoksuja ja karppialtaita rillit huurruttavassa kosteudessa. Pihassa olivat pionit ja ruusut täydessä kukassa. Saimme retkipäiväksi yhden kesäkuun ainoista sateettomista päivistä.

Ja sitten elämäni ensimmäinen matka Latviaan Riikaan. Via Baltican kautta Tallinnasta sinne ajaa noin viidessä tunnissa. Viron puolella tiet olivat hyvässä kunnossa, Latvian rajalla ne muuttuivat ensin kuoppaisiksi, mutta paranivat Riikaa kohti. Liikennekulttuuri siellä tosin oli ihan villiä, hulluja ohituksia, neljää autoa rinnakkain, singahteluja kaistalta toiselle. Ihme kyllä, matkalla ei näkynyt juurikaan ruttuisia autoja! Vanha Riika on kaunis. Aivan mielettömän kauniita kapeita kujia, jugend- ja goottiityylin rakennuksia, myös moderneja, väriä ja mukulakiveä. Kielestä ei kyllä juurikaan mitään tajunnut. Siitä oli hyvin vaikeaa johtaa mitään järjellistä verrattuna mihinkään kieleen. Englannilla pärjäsi kohtuullisesti. Tosin latvialainen korostus oli venäläistyylisen "pjehmeä",



Kaupunkiin mahtui monen sorttista ravintolaa. Testattua tuli
* italialainen Il Patio: perheomisteinen lämpimän ilmapiirin taverna kellarikerroksessa, kaariholvikatot ja erinomainen ruoka pieneen hintaan.
* latvialainen Province: hyvää kalaruokaa aurinkoisella terassilla, sinä päivänä tarkeni onneksi. Maistelin Riga balsamia... aika myrkkyä, mutta varmasti sulattaa ruuan kuin ruuan.
* intialainen Raja: ravintola, johon saivat tulla koiratkin. Viereisessä pöydässä istui parsonrussell muina miehinä kolmen hengen seurueem jatkona ja naposteli isäntänsä jakamaa naan-leipää. Minä söin kasviscurrya ja nautin.
Hotelli oli hyvä, mukava ja huone suorastaan ylellinen. Huoneessa oli erillinen ruokailutila erkkerissä, suuret kaapistot vaatteille, ilmastointi ja kylpyhuoneessa poreamme.

Nyt sitten kohti uusia seikkailuja ja toivottavasti hehkeämpää heinäkuuta!


PS. Riika on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Katukuvassa näkyi paljon erilaista taidetta. Liitän loppuun kuvakavalkadin näkemästäni.

Jättimäiset etanat olivat vallanneet Riika aukiot

Neuletaidetta liikennemerkkipylväissä

Kulttuuripääkaupungin koristeita puissa

Sammakko kadunkulmassa

Torvisoittajien tauko

Valokuvataiteen museosta

Via Balticalla saavuttaessa Riikaan

Kivitaidetta

Toinen jättietana

Koristeita kujalla

Latvian kansalliskirjasto


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Tosi rajoitettua ajoa

Muutaman viime viikon aikana olen ajellut pari tuhatta kilometriä hyvin erikuntoisilla teillä. Se on selvää, että eri maiden välillä on nopeusrajoituksissa kovastikin eroa. Suomen teillä löytyy kuitenkin hyvin omituisia ja räikeitä eroja sallitussa ajonopeudessa.

Juhannus vierähti Kiskossa, lähellä Saloa ja Perniötä. Ajelimme ystävättären mökille mutkaista hiekkatietä. Sora pöllysi, mielessä soi Baddingin Bensaa suonissa ja joka mutkassa sai pelätä tuleeko vastaan paikallinen traktori vai satunnainen keskellä tietä ajava kesäturisti. Tiessä on myös sellaisia kumpareita, joiden päältä pudottauduttaessa vatsanpohjaa vihlasee ja otsassa tuntuu painetta. Kummityttöni on nimennyt nuo kumpareet ja tunteen "pääroiskauksiksi". Tällä maaseututaipaleella oli sallittua kaahata 80 km/h.

Verrokkina 80 kilometrin tuntivauhtiin: Monessa kohtaa kutostiellä Itä-Suomessa, kymppitiellä matkalla Hämeenlinnasta Tuulokseen. Hyvää suoraa, kohtalaisen leveää tietä.

Ajelimme Hämeenlinnan väylää Helsingistä Hämeenlinnaan. Kesärajoitushan siellä on 120 km/h. Sitä eivät aja edes peräkärryä vetävät autot!!! Tie on hyvässä kunnossa ja uria on paikattu. Minun mielestäni siinä voisi olla säiden mukaan muuttuvat rajoitukset. Kuivalla hyvällä säällä 130 km/h ja sadekelillä ja sumussa alennettu. Tai sitten molemmille kaistoille omat nopeudet: oikeanpuoleista 120 ja vasenta kaistaa 130. (Voin kertoa, että sekin on vielä vähän: tänään olin laittanut vakionopeuden säädön 134 km/h ja ohi painettiin mennen tullen)



Niin että pitäisikö noita nopeuksia tarkistaa?!

PS: Mutta huikeaa oli liikennekulttuuri Latviassa, jossa taannoin vierailin. Kun raja oli ylitetty Via Balticalla Viron kohdalla, alkoi hurja ralli. Ohituksia neljäkin autoa rinnakkain. Nopeutta rapiat 130 km/h ja tie... kynnöspeltoa 30 km rajalta. Pitkä perävaunullinen rekka ohittamassa toista ja risteysalueen ruuhkatilanne, jossa henkilöautot hivuttautuivat ohi oikealta pientareen puolelta. Heikompaa hirvitti!


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tosi metsäläistä


Vierailimme tyttären kanssa Tukholmassa viime viikolla. Tiistaiaamuna Hämeenlinnassa oli lämmintä +8 ja satoi lunta valkoisina jalkarätteinä. Keskiviikkoaamuna Tukholmassa paistoi aurinko ja oli +19 lämmintä. Solsidan!!!

Se ei kuitenkaan ole tämän jutun juoni.

Vaikka ulkona on kylmä, voi mieli olla lämmin! Matkan aikana tuli havainnoitua ja kohdattua monenmoisia ihmisiä: miten kommunikoidaan, mitä oikeasti sanotaan, millaista elekieltä käytetään. Silja linen henkilökunta oli palvelualtista, vitsikkäitä ja mukavia (vertailukohtana kuukauden takaisen Tallinnan suunnan murinat...). Tukholmassa kohtasimme todella aurinkoisia nuoria myyjiä (lähinnä vierailimme nuorten vaateliikkeissä). Nuoret ovat selkeästi omaksuneet hymyilevän ja auliin palveluasenteen. Saman olen huomannut lähikaupan, Idänpään S-marketin nuorissa kassatyöntekijöissä. Pieni ele, mutta tosi mukavaa, kun kassakuittia ojennettaessa toivotetaan samalla mukavaa päivän jatkoa.

Ja nuoria kuulee mollattavan huonoista käytöstavoista... Huonosti käyttäytyviä ja töykeitä ihmisiä löytyy toki kaiken ikäisistä.

Sitten se toinen puoli... Keski-ikäiset ja iäkkäämmät suomalaiset. En halua yleistää, mutta valitettavan usein törmään ilmiöön. Istuuduimme junaan. Paikkamme olivat loosissa, jossa oli 4 paikkaa vastakkain. Kun tilaa oli, istahdin tytärtä vastapäätä pöydän toiselle puolelle, vaikka oma paikkani oli hänen vieressään. Näin oli mukavampi jutella ja jakaa torikojusta ostetut mansikat. Pasilasta junaan tuli iäkäs pariskunta. He seisoivat tovin siinä penkkien vieressä, rouvaihminen jupisi itsekseen jotain ja näytti lippua miehelle. Viimein hän sai sanottua tylyllä äänellä "Se on meidän paikka!" Siirryin tietysti omalle istuimelleni. Pariskunta istahti meitä vastapäätä, setä haisi pahalle (elttautuneelle hielle), täti (jolla oli tiukka ilme, keskijakaus molemmin puolin kahdella pinnillä kiinni) ojenteli miehelleen vettä, otti pullon pois, komenteli ja kaiken huipuksi ilmoitti: "Tää juna lähti nyt." Heräsi kysymys: jättikö mies aivonsa ja silmänsä kotiin? Toivottavasti ainakin korvansa!

Jag är här! Kerrankin tiesin, missä olin!
Tänään olin lähikaupan pihassa marjamyyntikojulla. Tervehdin myyjätyttöä ja pyysin saada mansikoita ja litran pensasmustikkaa. Ojensin rahan, sanoin ole hyvä ja kiitin, kun sain rahasta takaisin. Huikkasin vielä heit lähtiessäni. Perässäni tuli asioimaan keski-ikäinen mies. Tyttö tervehti häntä, ei vastausta. "Herneitä!" totesi mies.

Mietin, miten esimerkiksi englanninkielellä operoivat ihmiset toimittavat asian. "Hello, excuse me but you are sitting in my seat." Tervehtiminen - pahoittelu - asia (-hymy). Reissuillani Sveitsissä ventovieraat ihmiset tervehtivät. Espanjassa vieraaseen suhtauduttiin lämpimällä uteliaisuudella ja avuliaisuudella. Roomassa kohtasin ylenkatseita, huijausta ja töykeyttä. Yritän suhteuttaa kokemaani laajemmassa mittakaavassa, mutta välillä kyllä tuntuu, että metsäläisiä täällä ollaan. Meissä suomalaisissa istuu asenne, että on oltava vakavasti otettava, tosissaan ja vakava.

Ystävällisyys ei kuitenkaan ole keneltäkään pois eikä vähennä kenenkään uskottavuutta.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tosi kesäistä

Istun keittiön pöydän ääressä ja etsin Googlesta tietoja Ruotsin kruunun valuuttakurssista, Tukholman metrolippujen hinnasta ja Vr:n aikataulusta. Katsahdan ulos... Minulle ja tyttärelle tuli sangen mukava risteilysää: Koivut huojuvat 30 asteen kulmassa ja sataa LUNTA!!!! Se on niinku kesäkuun 17.

"Mitä toi on?", tuumi Kurko ja kirmasi pihan poikki riippapihlajan alle!

Ps. Toivon, että tuuli rauhoittuu ja Forecan sääennuste Ruotsin päässä pitää paikkansa. Muuten voi laivalla oksettaa ja Tukholman kaduilla tulla vilu!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Tosi aistirunoilua

Olen etuoikeutettu kun saan tehdä työtä,
* joka ei tunnu työlle
* asioiden parissa, jotka kiinnostavat minua
* ihmisten parissa, jotka jakavat saman mielenkiinnon
* joka herättää tunteita, oivalluksia, keskustelua ja kohtaamisia
* jota voin itse suunnitella ja toteuttaa tärkeäksi kokemallani tavalla

Tänä kesänä olen saanut kokeilla voimauttavaa kirjoittamista luonnossa. Viisas kynä luonnossa on kokoontunut jo kaksi kertaa ja kolmas ja viimeinen tapaaminen on 16.6. maanantaina. Olemme tavanneet Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa sekä Mantereenlinnalla. Tulevana maanantaina tapaamme Aulangon maisemissa Tekosaaren kodalla. Tulevassa Vanajaveden opiston kurssijulkaisussa Viisas kynä luonnossa on ensi kesänkin ohjelmistossa. Iloitsen siitä ja kolmesta muusta ohjaamastani kurssista.

Olemme keskustelleet kurssilaisteni kanssa voimauttavan kirjoittamisen termistä. Voimauttava-, voimaannuttava- sanat herättävät monenlaisia fiiliksiä. Se on kulunut termi. Toisia se ärsyttää. On pohdittu kertooko se kirjoittajakurssilaisen vai ohjaajan prosessista: kuka / mikä voimautuu, voimaannuttaa, voimauttaa? Sain hyviä vaihtoehtoja termille Fb:n Viisas kynä -ryhmässä:

KALLIOENERGIAALATAAVA
VALTAISTAVA
OSALLISTAVA
OIVALTAVA

Itse ajattelen, että sana voimauttava on kulunut, mutta kuvaava: ihmisessä itsessä tapahtuvaa vahvistumista ja oman elämän asioiden voimallisempaa kokemista ja haltuun ottoa. Ihastuin uusista vaihtoehdoista tuohon oivaltavaan! Se on hyvin lähellä alkuperäistä, mutta siitä puuttuu kuitenkin ehkä se oivaltamisen mukanaan tuoma prosessi, jonka voi voimautumisesta lukea.

Mutta vielä toviksi ohjaajuuteen. Jotta ohjaaja itse tietäisi, millaisia vaikutuksia hänen ryhmään tuomillaan sytykkeillä on, tulee hänen aika ajoin tehdä harjoituksia itse. Kesän Viisaissa olemme pohtineet kohtaamisia, kulkeneet porttien läpi itselle tärkeää asiaa mukana kuljettaen. Olemme kuunnelleet kivien tarinaa ja tehneet aistihavaintoja kalliolla istuen. Olemme kirjoittaneet näiden tuomista oivalluksista.

Mantereenlinnalla paneuduimme kuulemaan, näkemään, haistamaan ja tuntemaan ja kirjoittamaan havaintoja kunkin aistikanavan kautta. Kustakin asitikirjoituksesta jokainen sai valita itselleen tärkeimmät ilmaisut ja tehdä niistä silmukoimalla yhden tekstin. Liitän tämän postauksen loppuun runon, jonka kirjoitin omien aistihavaintojeni pohjalta puhtaaksi kotona Mantereenlinnan ryhmäkerran jälkeen.

"Tässä lähellä on ollut nuotiopaikka.
Neulaset ovat katkeilevan kuivia,
tuli nielisi helposti sälän.
Vinot männyt, 
suuntiinsa pakotetut vai
valinneet taipua noin?
Miten voi metsä olla noin monenvihreä,
sininenkin!

Tuuli oikealla poskella
ja lämpö.
Liukkaat heinät,
joiden suonissa pulppuaa vesi.
Vesi ei kuulu tänne saakka.
Pikkulintu,
sillä on paljon kauniita nuotteja.
En kuule pilvien ääntä,
ääneti lipuvat,
nuo paksut ja kliseisen pumpuliset.
Pilvet, pilven varjo.
Jalkojen varjo viltillä
valuu kallioille.
Kallio on kova, mutta lämmin,
viltti taittaa kovimman.
Iho tuoksuu auringolle..
Sanovat, että se on D-vitamiinia.
Minä sanon, että aurinkoa.
Sama tuoksu on hiuksissa,
olkea ja onnea."

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tosi vieminen / tuominen

Tänään häkellyin! Tapahtui jotain sellaista, jota en ollut osannut odottaa: sain kahvipaketin!

Mitä siis tapahtui? Olin luvannut kuljettaa tyttäreni ja kaksi hänen isoskollegaansa rippileirille. Haimme neidot eri puolilta Hämeenlinnaa ja klo 8.50 olimme Loimalahden leirikeskuksessa. Availin takakonttia ja tytöt poimivat tavaroitaan. Yhtäkkiä toinen tyttö, minulle vieras, hymyili kauniisti, kiitti kyydistä ja ojensi minulle kiitokseksi kahvipaketin. Täysin hölmistyneenä, typerä hymy huulillani vuoroin pakettia, vuoroin tyttöä katsellen, sopersin jotain siihen suuntaan, "ettei sinun olisi tarvinnut - voi hyvänen aika - kiitos kovasti jne jne jne". Tyttö hymyili edelleen, otti kassinsa ja lähti. Hyvin luonnollisesti, arkipäiväisesti. Seisoin autoni vierellä ja pohdin, mihin kahvipaketin laitan. Avasin auton oven ja laskin sen hellästi takapenkille ja niin me ajelimme yhdessä kotiin. Hymyilin edelleen, mutta nyt ilosta ja joitain vanhoja pitkälle johtavia perinteitä ja muistoja tulvi mieleeni. Mummola, lapsuudenkodin yhteisöllisyys ja kahvihetket...

Mieleeni palautui myös eräs opinnäytetyö, jonka seminaaria olin kuuntelemassa vuonna 2008: Mennäänkö kahville? Annika Westerdahl oli lähtenyt pohtimaan kahvittelun merkitystä kulttuurissa ja toimintaterapeuttisessa viitekehyksessä. Kohderyhmänä opinnäytteessä olivat ikääntyneet dementiapotilaat, ja kahvin keittoa ja juomista tutkittiin arvokkaana arkitoimintona. Annika oli nostanut valokeilaan kahvin juomisen perinteet, kahvin arvostuksen ja terapeuttisen toiminnan: Miten kahvi on liittynyt vierailuihin (sekä tarjoajan että vieraan näkökulmasta), juhliin ja miten kahvin saantia on aikojen kuluessa säännöstelty.

"Kahvi on erityisen arvostettu tarjottava, sillä se oli pitkään kallista. Siksi kahvi symboloi
sekä vaurautta että vieraanvaraisuutta, jotka kulkevatkin usein käsi kädessä. Vaikkei kahvi hinnan alennettua ja elintason noustua enää olekaan ylellisyystuote, suurin osa sen symboliarvoista on vielä tallella. Kahvipaketti on edelleen esimerkiksi säännöstelykauden muistavien iäkkäiden henkilöiden suosima lahja tai tuliainen." (Westerdahl, 2008, 6-7)

Niinpä. Vaikka kuljettamani tyttö oli 17-vuotias ja hänen äitinsä todennäköisesti ikäiseni nainen, kaunis perinne elää.

Sarjakuva Mummo <3
   

Opinnäytetyö -lähde: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/38552/stadia-1212127670-0.pdf?sequence=1


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tosi uusia toukokuun asioita

Ja näin olemme päässeet vuoden kulussa jo kesäkuulle. On aika päivittää mennyt toukokuu ja sinne sijoittuneet uudet asiat.

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Tsekeissä, Prahassa. Palanen sydäntä jäi siihen kaupunkiin, niin kaunista siellä oli. Rakastan vanhoja historiallisia kaupunkeja ja aina parempi, jos siellä on puistoja. Prahassa oli!!! Praha on kyllä nyt Euroopan top 5 kokemuksissa Barcelonan, Lontoon, Budapestin ja Rooman kanssa.

Istutin ensimmäisen kerran rucola -salaattia kasvimaahan. Kun kävin tunti sitten katsomassa, se oli itänyt. Nyt odottelen satoa. Ensimmäistä kertaa historiassani minulla on myös kesäkukka nimeltä keijunmekko. Ystäväni Anita sen minulle hiestä märkänä kiikutti, kun olin Facebookissa huokaillut kukan ihanuutta. Kiitos!

Toukokuun uusiin asioihin haluan nostaa muutaman uuden ihmisen, joihin törmäsin (toiseen liki
 kirjaimellisesti). Olen puhunut golfista, kirjoittamisesta, lukemisesta, suomenkarjasta, autoista, ruohonleikkuusta, ihmisen olemuksesta (pinnalta katsottuna ja syvällisestäkin), valokuvauksesta, huonosta suuntaorientaatiosta, opiskelusta, lapsista, kohdalle sattuneista kommelluksista ja ja ja ja...

Kesäkuun uusia asioita on jo tapahtunut!!! Kuukausi alkoikin todella mielenkiintoisesti. Siitä sitten kuukauden päästä.