Tosi toimiin eli palautunut arki

Sekin aika tulee aina pitkän lomailun jälkeen, että huomaan toteavani ääneen: "Ihanaa kun arki alkaa!" Nyt se aika koitti. Totesin tuossa ystävättärelleni, että koin olevani jo ihan villiintynyt kesästä! On se ollut vaan suuremmoinen kesä <3

Itselläni jatkuu opintovapaa tämän vuoden loppuun. Poika muutti Tampereelle oman elämänsä alkuun. Lähti opiskelemaan Tamkin englanninkieliselle linjalle, josta tulee Bachelor of media and art. Lienee medianomi suomennettuna. Hän ei siis härvää enää viikolla täällä omia aikojaan. Ne omat ajat olivatkin aika erilaisia muun perheen kanssa. Neidillä alkoi lukion toinen luokka ja heti miten hirveä vanhojen tanssipuvun hankintavimma!!! Siihen on vielä puoli vuotta!!! Mieheltä loppui loma, mikä sekin oli perhesovun kannalta hyvä juttu...

Eniten omaa arkeani rytmittää kuitenkin opiskelun alkaminen vielä viimeiseksi puolen vuoden jaksoksi. "Kirjoita Hopsin päivitys ja tavoitteet jaksolle..." Tämä viikko on sitten orientoiduttu näihin asioihin + pian alkavaan Perheniemen opiston kirjallisuusterapiaohjaaja -koulutukseen + opetustyöhön Vanajaveden opistolla + tulevaan opeharjoitteluun koulutuskeskus Tavastiassa + kehittämistehtävään Taokk:iin + omaan kirjaprojektiin kollegan kanssa. Siis kertarysäyksellä arkeen! Ihanaa!

Moni saattaa ajatella, että kohta tuo Niemiskä sekoaa rautoihinsa. Onhan noita monia rautoja tulilla. Kaikki ovat mieluisia, kaikki vaativat paljon ajatustyötä ja kirjoittamista, sosiaalisia kontakteja ja luovuutta. Onneksi viihdyn ihmisten keskuudessa, mutta myös omassa kotikonttorissani tietokoneen ääressä. On hurjan palkitsevaa, kun huomaa, että on oivaltanut jotain, mikä on itänyt pienenä versona pääkopassa, ja jonka vielä haluaa jakaa eteenpäin. Uudistumistahan tämä tällainen työ vaatii. Sekin on hyvin motivoivaa, mutta kieltämättä välillä väsyttävääkin. Siksi pitkä "kesätyhjiö" työn teon suhteen tekee hyvää. Olen tosin joka kesä pyrkinyt itse pääsemään ryhmän jäseneksi johonkin kirjoittajaporukkaan / ryhmään. Tänä kesänä se harmillisesti jäi, koska kurssi, jolle Orivedelle ilmoittauduin, peruuntui.

Välillä tuppaa olemaan niin, että kehittelen itselleni ihan hirmuisen touhukkuuden. Senkin takia on hyvä löytyä niitä täysin löysiä aikoja väliin. Omaa kiireen tuntuani helpottaa se, etten enää jaksa stressaantua tekemättömistä kotihommista. Siivoan sitten kun sille päälle satun ja vastuutan myös muita perheenjäseniä. Toki katson, ettei nyt terveyshaittoja ja totaalikaaosta synny! Kaiken mikä ei ole pakollista / velvoitettua, ei satuta, aiheuta harmia, taloudellisia tappioita tai hankaloita omaa ja toisten elämää voi tehdä kiireettömästi. Ja toinen tärkeä asia arjen hallinnassa on asenne! Kun osaa nauraa itselleen ja omille alati uusiutuville sattumuksille, arki on hauskaa.

Kyllä se vaan niin taitaa olla, että ilman aikataulua ihminen on vähän niinkuin tuuliajolla. Aikataulu jäsentää ainakin minua, niin ihanaa kun lomailu ja pakottomuus onkin. Erityisen onnellisen työstä ja opiskelusta tekee se, että niitä rakastaa! Allekirjoitan siis Tove Janssonin 100 v. näyttelystä bongaamani kuolemattoman lauseen: "Tee työtä ja rakasta!" Näin aion!

Tosi aistirunoilua

Olen etuoikeutettu kun saan tehdä työtä,
* joka ei tunnu työlle
* asioiden parissa, jotka kiinnostavat minua
* ihmisten parissa, jotka jakavat saman mielenkiinnon
* joka herättää tunteita, oivalluksia, keskustelua ja kohtaamisia
* jota voin itse suunnitella ja toteuttaa tärkeäksi kokemallani tavalla

Tänä kesänä olen saanut kokeilla voimauttavaa kirjoittamista luonnossa. Viisas kynä luonnossa on kokoontunut jo kaksi kertaa ja kolmas ja viimeinen tapaaminen on 16.6. maanantaina. Olemme tavanneet Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa sekä Mantereenlinnalla. Tulevana maanantaina tapaamme Aulangon maisemissa Tekosaaren kodalla. Tulevassa Vanajaveden opiston kurssijulkaisussa Viisas kynä luonnossa on ensi kesänkin ohjelmistossa. Iloitsen siitä ja kolmesta muusta ohjaamastani kurssista.

Olemme keskustelleet kurssilaisteni kanssa voimauttavan kirjoittamisen termistä. Voimauttava-, voimaannuttava- sanat herättävät monenlaisia fiiliksiä. Se on kulunut termi. Toisia se ärsyttää. On pohdittu kertooko se kirjoittajakurssilaisen vai ohjaajan prosessista: kuka / mikä voimautuu, voimaannuttaa, voimauttaa? Sain hyviä vaihtoehtoja termille Fb:n Viisas kynä -ryhmässä:

KALLIOENERGIAALATAAVA
VALTAISTAVA
OSALLISTAVA
OIVALTAVA

Itse ajattelen, että sana voimauttava on kulunut, mutta kuvaava: ihmisessä itsessä tapahtuvaa vahvistumista ja oman elämän asioiden voimallisempaa kokemista ja haltuun ottoa. Ihastuin uusista vaihtoehdoista tuohon oivaltavaan! Se on hyvin lähellä alkuperäistä, mutta siitä puuttuu kuitenkin ehkä se oivaltamisen mukanaan tuoma prosessi, jonka voi voimautumisesta lukea.

Mutta vielä toviksi ohjaajuuteen. Jotta ohjaaja itse tietäisi, millaisia vaikutuksia hänen ryhmään tuomillaan sytykkeillä on, tulee hänen aika ajoin tehdä harjoituksia itse. Kesän Viisaissa olemme pohtineet kohtaamisia, kulkeneet porttien läpi itselle tärkeää asiaa mukana kuljettaen. Olemme kuunnelleet kivien tarinaa ja tehneet aistihavaintoja kalliolla istuen. Olemme kirjoittaneet näiden tuomista oivalluksista.

Mantereenlinnalla paneuduimme kuulemaan, näkemään, haistamaan ja tuntemaan ja kirjoittamaan havaintoja kunkin aistikanavan kautta. Kustakin asitikirjoituksesta jokainen sai valita itselleen tärkeimmät ilmaisut ja tehdä niistä silmukoimalla yhden tekstin. Liitän tämän postauksen loppuun runon, jonka kirjoitin omien aistihavaintojeni pohjalta puhtaaksi kotona Mantereenlinnan ryhmäkerran jälkeen.

"Tässä lähellä on ollut nuotiopaikka.
Neulaset ovat katkeilevan kuivia,
tuli nielisi helposti sälän.
Vinot männyt, 
suuntiinsa pakotetut vai
valinneet taipua noin?
Miten voi metsä olla noin monenvihreä,
sininenkin!

Tuuli oikealla poskella
ja lämpö.
Liukkaat heinät,
joiden suonissa pulppuaa vesi.
Vesi ei kuulu tänne saakka.

Pikkulintu,
sillä on paljon kauniita nuotteja.
En kuule pilvien ääntä,
ääneti lipuvat,
nuo paksut ja kliseisen pumpuliset.
Pilvet, pilven varjo.
Jalkojen varjo viltillä
valuu kallioille.

Kallio on kova, mutta lämmin,
viltti taittaa kovimman.
Iho tuoksuu auringolle..
Sanovat, että se on D-vitamiinia.
Minä sanon, että aurinkoa.
Sama tuoksu on hiuksissa,
olkea ja onnea."

Tosi vaikuttavia persoonia



Täti kirjoittaa!

 Jatkan edellisestä postauksestani: vaikutuksemme toinen toiseemme. Fokusoin nyt ihmissuhteet ja itsenään olemisen hankaluuden työyhteisöön. Tai siis siellä voi olla vaikeaa olla omana itsenään, jossain paikoissa... kai...

Haluaisin ajatella, että työnteko on oma valinta. Saa älähtää! Eihän se aina voi olla. On ihmisiä, jotka joutuvat olemaan vailla työtä pitkiäkin aikoja vastoin omaa tahtoaan. On. On myös ihmisiä, jotka saisivat töitä, mutta rajaavat jotkut työt itsensä ulkopuolelle. Tv:ssä tuli tästä teemasta erittäin hyvä keskusteluohjelma http://areena.yle.fi/tv/1715296. Ohjelmassa puhuttiin käsitteestä "paskaduuni". Mietin, onko sellaista edes? Eiköhän suurin piirteen jokaista työtä tarvita, mihin ihmisiä haetaan? (Puhelinmyynnistä en ole ihan varma, mutta muuten. ) On myös ihmisiä, jotka vaihtavat työpaikkaa tiuhaan tahtiin. Syitä tähän voi olla monia: ei viihdytä, työ ei vastannut odotuksia, se ei palkitse, loukkaannutaan rakentavastakin kritiikistä ja nostetaan kytkintä, työpaikka on liian kaukana kotoa, työ vaatii enemmän kuin antaa, työ ei vastaa koulutusta, työpaikalla on huono henki. Jos rajataan tuo ensimmäinen vaihtoehto, ettei saa töitä vaikka haluaisi, pois listalta, eikö kaikissa muissa ole taustalla kuitenkin oma valinta, mitä teen?

Se, miten maailmaan asennoituu (positiivi vai negatiivi ja onhan niitä muitakin tapoja tuolta väliltä), vaikuttaa siihen, miten sinuun asennoidutaan. Hapannaama löytää itsensä hapannaamojen keskeltä yhteisestä marmatusringistä tai on pahimmassa tapauksessa yksin. Vaikeaksi tilanteen tekee se, ellei itse tajua olevansa tuo ilmapiirin myrkyttäjä ja tee asialle jotain. Ja negatiiviset tunteetkin pitää tietysti päästä purkamaa. On vain niin tuhat  ja yksi tapaa tehdä se. Minä-viestit: "Minusta tuntuu pahalta kun tilanne on tämä." "Toivoisin, että asiasta puhutaan..." "Voisiko tämän tehtävän tehdä toisin / joku muu?" Liian usein kuulee ongelman ulkoistettavan kokonaan itsen ulkopuolelle ja syyhän löytyy näppärästi aina toisaalta. Tämä ehkäisee tehokkaasti yhteistyötä. Syyttelymentaliteetti ei myöskään palvele ketään.

Tarkoitukseni ei ole viestittää sellaista toimintatapaa, että "Pepsodent-hymy naamalle ja tuulta päin, Well, kaikki yhdessä kivaa tekemään!" Olkaa omia itsiänne ihmiset, mutta antakaa itsellenne ja asioille kasvun mahdollisuudet kuulemalla erilaisia näkökulmia. Työyhteisöissä tarvitaan niin johtajia kuin toimijoitakin, tarvitaan myös hiljaisia epäilijöitä ja kriitikoita, taustatyömyyriä ja jälkien siivoajia. Eikö työyhteisössä se perimmäinen perustehtävä ole työtehtävän hoitaminen mahdollisimman hyvin? Tavoite useimmiten lienee samansuuntainen: luoda jotain myyntiin, pitää paikka siistinä, hoitaa tämä potilas itsenäisesti pärjääväksi, antaa opiskelijalle elämän eväitä jatko-opintoihin, vahtia tieliikennettä rötöstelijöiltä, myydä pikkumustia joulujuhliin... Kuka sitten mitäkin minkäkinlaisessa työyhteisössä tekee. Etuna on tietysti sitten se, jos ihmissuhteetkin vielä työpaikalla toimivat hyvin.

Löysin Runotalon Sarin mainion postauksen: http://runotalo.blogspot.fi/2011/11/tyopaikoillamme-on-hymyilevia.html. Käykää lukemassa. Niin totta! Kiitos Sari ajatuksistasi kauniiden kuvien kera. Aivan kuin olisit minun ajatuksiani kirjoittanut.

Tosi onnistumisen kokemuksia

Tänään päästelin terapiahuoneessa ilon irti. Heti kun kuntoutuja oli lähtenyt, hihkaisin ja heiluttelin käsiäni ja vedin pari pyörähdystä. Näytti varmaan lähinnä sadetanssilta. Kollegani tuli huoneeseen ja herkesi hymyilemään odottavan näköisenä.

"Se sanoi, että vaikkei ole sitä aiemmin kenellekään tunnustanut, tällä on vaikutusta!"

On mahtavaa, kun omaan työhön saa jonkin asteisen hallinnan tunteen. Aika ajoin on ihanaa, kun hommat sujuvat rutiinilla ja ryhmät pyörivät. Kuitenkin olen luonteeltani sellainen, että rakastan haasteita. Toimintaterapeuttina on arjen ongelmien ratkoja, uusien adekvaattien toimintamallien löytäjä yhdessä kuntoutujan kanssa. Tt tarjoaa ammatillisen asiantuntijuuden, kuntoutuja kokemusasiantuntijuuden.

Tällaisessa tilanteessa olimme tänään. Kun yhdessä pohtien, arvoja, kiinnostuksen kohteita ja toiveita penkoen löytyy oivallus, se on juhlahetki. Mitä tiukemmin omassa ahtaudessaan viipyvä ihminen, sitä suurempi riemu. Jotain on liikahtanut, muutos voi käynnistyä!

Huippuhetkiä oli tänään tarjolla enemmänkin. Kun toiminnan tuoksinassa nuori junttura miehen puolikas hymyilee, naurahtaa jopa ääneen, sisällä läikähtää. Yhteys on saavutettu. Kun ryhmässä toinen jäsen kannustaa toista sanoin, joita itse mielessäsi pyörittelit, voisi halata molempia. Perille menee niin että kolisee!

Tämä ammatti on aivan huippu siinä suhteessa, että koko ajan oppii itsekin uutta ihmismielestä ja toiminnasta. Niin monta kuin on ihmistä, niin monta eri tapaa on elää tätä arkea. Ja tänään oli tarjolla arjen pieniä iloja!

Tosi juntteilua

Eilen olivat vaalit. Eilisiltana otti päähän. Tuli mietittyä (ääneen ja tekstinä), mihin tämä maa on menossa. Pohdin maasta pakoa, muuttoa Barcelonaan! Huomasin, että suurin osa Fb-kavereistani oli samoilla linjoilla. Ketkä siis olivat niitä, jotka äänestivät persuja?

Kuulin heitä kutsuttavan punaniskajunteiksi, sovinistisioiksi, natseiksi. Näinkö on? Naamakirjaan perustettiin pakolaisleiriä Lontooseen, vuokrattiin asuntoa neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Kyllä, olen itsekin hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa.

Tiedän, että meillä on omankin maan asioissa hoidettavaa: köyhyysrajan alapuolella elää aivan liian moni suomalainen, on liikaa työttömyyttä ja päihdeongelmaa. Poistuvatko nämä ongelmat sillä, että vedetään rahahanat  Suomen rajojen ulkopuolelle kiinni? Ei sillä ainakaan turvata sitä, että joku ulkopuolelta rientäisi meitä auttamaan, jos joudumme syöksykierteeseen. Yksin en minä ainakaan haluaisi olla.

Lähtisin pohtimaan asenteita. Miten saisimme omat ongelmamme ratkaistua? Siihen tarvitaan jokaisen henkilökohtaista panosta, mutta myös rutkasti yhteistyötä.

Työllistyminen on yhteiskunnallinen asia, mutta myös paljolti kiinni siitä, miten siihen suhtautuu. Se on minun silmissäni muutakin kuin rahan ansaitsemista. Hymiskööt nyt jotkut, että helppohan se on siellä sanoa, on vakityö, talot ja kaikki. Ihan omilla ansioilla siipan kanssa hankittuja kaikki. Ajattelen työllistymistä rahan ansaitsemisen lisäksi mielekkäänä toimintana. Törmään usein asenteeseen, ettei kannata mennä töihin, koska edut menee! Ja saavutetuista eduistahan ei luovuta. Nehän saattaa vielä pian saada joku toinen! Rahaa tulee siis tekemättä mitään, miksi mennä töihin 8 h? Vuorokaudessa on edelleen ne 24 h. Jos kolmasosa siitä on tarkoitettu johonkin tuottavaan toimintaan, niin mihin ne ihmiset tuon ajan käyttävät? Koetaanko rytmi, tavat ja rutiinit turhina?

Muistan elävästi järkytykseni, kun yritin palkata seitsemälle perheelle palkkatuella siivoojaa. Systeemi oli niin, että 2 v työttömänä olleen palkkaavalle maksettiin valtiolta tuki ja tämä työtön saisi vuodeksi työpaikan. Aika hyvä. Me perheiden vanhemmat kävimme kaikki töissä, joten aika oli kodinhoidollisiin asioihin todella kortilla. Palkkaamamme ihmisen työtä arvostettaisiin kovasti. Työolot olisivat varmasti joka taloudessa hyvät: emme olleet hankkimassa kotiorjaa! Teimme työkkärin kanssa ilmoituksen ja 5 rouvashenkilöä ilmoittautui. Osa selkeästi pakosta, etteivät etuisuudet katkea karenssiin. Sain haastatella naiset.

Joo, en mä pääse millään teille täältä Katumalta saakka, kun ei noi julkiset kulje!

Katumalta Ruununmyllyyn on noin 3 km matka. Kysyin, onko fillaria käytössä. Työvälineitä kun ei tarvitsisi kuljetella, ne löytyisivät joka taloudesta.

Liian raskasta pyöräillä talvisäällä...

 Kiitos heiiiiiii!

Mä en sitten pese ikkunoita enkä silitä. En myöskään pese pyykkiä enkä hoida sairaita lapsia!

Näilläkään ehdoilla ei tullut palkatuksi. Yksi kandidaatti oli ottanut kevyen aamupäiväkännin ja muutamaa muuta ei homma kiinnostanut, koska NE EDUT MENEE! Minulla meni tuossa vaiheessa hermot! Katuman naiselle pidin palopuheen siitä, miten itse olin kulkenut Hämeenlinnasta Riihimäkeen töihin jo 5 vuotta: ensin fillarilla rautatieasemalle, junaan ja Riihimäen päässä kävellen 1 km. Sama toisin päin iltapäivällä. Puhelimen toisessa päässä tuli hiljaista ja sitten älysi todeta, että no niin, onhan se vähän asennekysymyskin! Oho, on vai!?

Nyt kysyn, mitä persut tekevät näille ihmisille? Miten luovat asennetta, että saadaan se kuuluisa suomalainen sisu käyttöön? Saatte kannatukseni, jos onnistutte motivoimaan ihmiset toimintaan, ei vain etujen tavoitteluun.

Jatketaan asenteilla. Rajat kiinni 1) maahanmuuttajilta 2) EU:hun vuotavilta rahoilta. Modernia yhteisöllistä ajattelua? Saksan rajojen ulkopuolella on kauhisteltu sikäläistä muinaista rotupolitiikkaa. Alkavatko puheet ja historia toistaa itseään täällä pimenevässä peräpohjolassa?  "Kyllä Suomeen tulla saa kunhan maksaa verot!" Ja sitten kitistään, kun vievät meitin työt, rahat, naiset, kielen... Itselläni on ystäväperhe, jonka isä haluaisi töihin, puhuu useita kieliä ja on saanut vanhassa kotimaassaan ammattikoulutuksen. Ei vaan tärppää. Koska ei ole töitä, ei perhe saa suurempaa perheen koon mukaista asuntoa. Ulkomaalaiselle (nyt jo suomen kansalaiselle) ei vuokrata. Rouva ei vielä traumoiltaan töihin kykenisi. Aivan turhaan eivät tosiaankaan ole tänne sodan jaloista tulleet.

Miten nyt jotain minä en tässä yhtälössä ymmärrä.

Tänään ystäväni avautui minulle vaalien tuloksesta. Hän kuuli kossu- ja keskikaljapullojen kilinää. Korkkeja availtiin kyynärpäillä ja takahampailla. Kotiparturikoneet pörisivät, kun hiuksia ajeltiin millisiileiksi.

Minua pelottaa!

Tosi töihin paluu lähestyy

Kävin tänään töissä. Siis oikeassa työpaikassani sairaalalla, jossa minulla on toimi. Tämähän ei nyt sitten tarkoita sitä, etteivät luennointi, opetus ja ryhmänohjaustyöni olisi oikeita töitä. Normiaikatauluun palaamiseni lähestyy.

Kävin neuvottelemassa työajasta esimiehen kanssa. Olin suunnitellut tekeväni osa-aikaista kevään. A-vaihtoehto olisi ollut työaika ma-ke, loppuviikko vapailla. Mielessä oli kuitenkin eri variaatioita toteuttaa sitä suunnitelmaa ja nyt toteutuu suunnitelma B. Lähden siis tammikuun 10. sorvin ääreen ja teen periaatteessa täyttä työaikaa, mutta käytän mahdolliset kannustevapaapäivät (=säästöä talolle, virkavapaata edukkaampi työntekijälle). Sain luvan ottaa myös tarvitsemani päivät virkavapaata noiden lisäksi. Tämä tarkoittaa käytännössä nelipäiväisiä viikkoja liki läpi kevään. Eli ihan mukava kompromissi hyvän palaverin päätteeksi.

Huomasin kaivanneeni vuorotteluvapaalla tiimejäni. Luennoijana ja ryhmän ohjaajana korostuu yksinäisyys. Oli tosi kiva tavata toimintaterapian, poliklinikkatiimin, päiväosaston ja päiväkuntoutuksen työkavereita. Minua odotetaan töihin! Se tuntuu ihan mielettömän hyvältä. Olen osa tiettyä porukkaa, kuulun tiimiin ja työni on merkityksellistä. Tärkeä juttu!

Mihin tiimi tarvitsee minua ja mihin minä tiimiä? Mielenterveyskuntoutujia ei hoideta, kuntouteta, paranneta yksin. Heitä ei voi ymmärtää yksin. Tarvitaan moniammatillista lähestymistä, erilaisia näkökulmia. Lääkärillä on ymmärrys taudin kuvasta ja lääkehoidosta. Psykologin testauksen kautta saadaan tärkeää tietoa, miten asia on juuri tämän ihmisen kohdalla. Hoitaja lähestyy kuntoutujaa omalta näkökulmaltaan, sosiaalityöntekijä pohtii arjen puitteita ja taloudellista selviytymistä. Kuntoutusohjaajan huolena on kuntoutumisen suunta, ammatillinen kuntoutuminen. Monta asiaa, jotka ovat toimintaterapeutillekin tärkeitä. Mikä sitten on minun omaa erityisosaamistani?

Kuntoutua ei voi, ellei tiedä, mihin on kuntoutumassa ja mistä. Kuntoutuja itse on päähenkilö. Toimintaterapeuttina yksi tärkeimpiä tehtäviäni on arvioida yhdessä kuntoutujan kanssa hänen sen hetkistä elämän tilannettaan ja toimintakykyään kokonaisuutena, tarjota välineitä tutkailla sitä. Millaista on ihmisen arki, mitä siihen kuuluu, ajankäyttö, sosiaaliset suhteet? Mistä ihminen nauttii, mitä harrastaa? Millaisia hankaluuksia ihminen kokee? Mitkä ovat hänen vahvuutensa? Mistä ihminen unelmoi, haluaako muuttaa elämäänsä johonkin suuntaan? Olemme siis hyvin arkisten ja jokapäiväisten, maalaisjärjellä pääteltävien asioiden äärellä. Ongelman ratkaisun äärellä.

Arviointi ei yksin riitä. Minun tehtäväni on omalta osaltani harkita, millaisista kuntoutustoimenpiteistä ihminen voisi hyötyä ja mitä meillä on tarjota hänelle, onko tarvetta suunnitella jotain uutta. Terapeuttina minun tulee osata motivoida ihmistä omaan kuntoutumiseensa. Tehtäväni on myös tiedottaa muita kuntoutusringin ihmisiä oman tutkimukseni tuloksista lausunnon avulla ja raportoiden. Tiimini siis tarvitsee minua osanaan, jotta voidaan tehdä jokaisen kuntoutujan kohdalla hänelle parhaiten sopivia suunnitelmia.

Ja sitten ne keinot, joilla auttaa ihmistä kuntoutumaan. Ajattelen,  että kuntoutuminen on tehokasta, kun siinä huomioidaan vahvuudet ja mielihyvä ja suunnataan ongelma-alueisiin niitä apuna käyttäen. Näin vahvistetaan ihmisen hallinnan tunnetta omaan elämään. Liputan ryhmämuotoisten kuntoutustoimien puolesta. Valitaan motivoivat toimintamuodot yhdessä ryhmän kanssa: harjoitellaan vuorovaikutustaitoja, kompromissien tekemistä, itseilmaisua, keskittymistä, pitkäjänteisyyttä tai arkitoimintoja.

Saan siis olla monessa mukana. Yleensä tilanne, josta lähdetään liikkeelle, on ongelmallinen. Se tuntuu peittävän alleen kaiken muun elämästä. On tärkeää zuumata myös muihin olemisen osa-alueisiin. Jos olet sokea, muut aistit ottavat hoitaakseen osan silmien tehtävistä. Jos oikeakätisen peukalo joudutaan amputoimaan, hän opettelee kirjoittamaan vasemmalla kädellä. Ei mielenterveydenkään häiriö ole täysinvalidisoiva. Oireita voi olla, mutta niin on muutakin elämää. Jo tämän asian hahmottaminen kuntoutujalle voi johtaa uusiin oivalluksiin ja suunnan löytämiseen.

Työpaikalla käynti viritti aivot siis toimintaterapeutti-tasolle. Vielä on kolme viikkoa vapaata, joten tämän postauksen jälkeen jätän nämä asiat kompostoitumaan (Goldbergin termein) päähäni. Aion edelleen olla myös luennoija, kouluttaja ja ryhmän ohjaaja.Ne roolit tuovat tervetullutta vaihtelua työhöni sairaalalla sairaiden ihmisten kanssa. Tarvitsen kuitenkin nuo molemmat puolet.

Työroolin merkitys on kuitenkin elämässäni melko suuri. Hyppy vapaille on tehnyt hyvää tuolle ja myös monelle muullekin roolilleni. Toivottavasti en ole terapeuttina enää niin ahne auttamaan kuin ennen. Tarkoittaa työmäärän realisoimista palatessani. Olen ollut täyspäiväinen äiti teineille ja vallannut ihan uuden harrastajan roolinkin (hoilaaja) itselleni syksyllä. Vaimona olen varmasti ollut myös enemmän läsnä. Opettaja/kouluttaja minussa on vahvistunut. Näitä roolejahan me tarvitsemme elämässä. Äitinä ei voi toimia terapiatyössä eikä laulun opettajaa voi alkaa terapoimaan. Täytyy löytyä joustavuutta! Hieman joustavuutta se kyllä vaati, kun kotikäynnillä yli 80v rouva yritti paistaa pakastepullia paistinpannulla uunissa ja puhutteli minua koko tovin asianajajana.

Tosi yrittäjähenkisyyttä

Olen ollut aikalisällä. Syksyllä olen saanut pohtia rauhassa rooliani työelämässä. On tämä vuorotteluvapaasysteemi vaan taivaan lahja. Ei tarvitse hankkiutua sairaaksi tai raskaaksi ollakseen pois töistä (hyi, olipas rumasti ajateltu!). Tämä pähkäily pohjautuu monen vuoden aikaiselle ihmettelylleni, voisinko alkaa täysin freeksi, perustaa toiminimen ja sanoa itseni irti toimestani.

Ideoita piisaa ja intoa. Saan nopeasti luotua konseptin, joka kattaa ryhmän ohjaamisen, luennoinnin (toimintaterapia, terapeuttinen toiminta, ryhmän ohjaaminen ja kirjallisuusterapia) ja työhyvinvoinnin edistämisen. Perustelut näille aiheille syntyvät kivuttomasti ja on papereita näyttää, että ammattitaitoakin on tullut hankittua vuosien varrella erinäisiä opintopisteitä. Nimikin olisi valmiina. Toisaalta pidän myös työstäni sairaalalla. Tahti on vaan vähän rankka aika ajoin. Mutta miten sitten loma-ajat ja sairastelut ja muut yllärit elämässä? Hirveän paljon liikkuvia osasia ja selvitettävää.

Olenko tehnyt asioiden eteen mitään?

1. Kävin verotoimistossa hakemassa paperit toiminimen rekisteröintiä varten. Jeps, ne on luettu läpikin. Ja nyt joudun tunnustamaan tyhmyyteni: en tajua mitä kaikkea pitävät sisällään erilaiset rekisterit, joista olisi pitänyt rastittaa ne, joihin ilmoittautuisin. Mitä tarkoittavat kohdallani alvit? Toisaalta tekisin terveydenhuoltoon liittyvää työtä, josta ei alveja mene, mutta miten on luennointien kanssa? Kääk! Sormi suussa jo. Ja miten määräytyvät verot: ennakkoon vai tehdystä työstä? Seuraava vaihe tässä asiassa olisi joku yrittäjyyskurssi tai mentorin hankinta.

2. Otin yhteyttä Vanajaveden opistoon ja ehdotin luomiani kursseja heille ohjelmistoon. Läpi meni ja syksyn olen ohjannut kahta kurssia. Tämä oli itselleni kokeilu monessakin mielessä: miten minulle sopivat iltatyöt, miten toimin itsekseni ilman tiimiä, miten onnistuvat suunnittelu, organisointi ja toteutus? Palaute oli hyvää ja jatkan kurssien ohjaamista. Ideoita olisi muutamalle muullekin kurssille, mutta miten jaan ajan?

3. Olen neuvotellut 50% työajasta toimeeni. Neuvottelut jatkuvat 16.12. esimieheni kanssa. Tämä olisi minulle sellainen sopivin kompromissiratkaisu. Olisi selkeä tulo joka kuukaudelle, mutta puolet ajasta saisin sitten huseerata omiani.

4. Työtilaa olen katsellut kaihoisin mielin: eräässä kerrostalossa on pieni nelikulmainen tornihuone (aina pimeänä). Siitä saisi todella mahtavan työhuoneen.

Olen nyt puolen vuoden aikana oppinut itsestäni monta asiaa. Yksi niistä on huono markkinointiorientaationi. En millään jaksaisi rummuttaa ja puhua itseni puolesta. Jos joku tulee ja pyytää luentoa tai kurssia tai ryhmää niin asiahan lähtee rullaamaan saman tien. Mutta että itse pitäisi haalia asiakkaita, ääh! Mitä tämä on? Hieman se muistuttaa vaatimattomuutta, en halua häiritä ihmisiä omilla asioillani ja aiheuttaa kiusaantumista, kun pitäisi kieltäytyä, ei ole määrärahoja tuollaiseen tai idea ei toimi juuri tässä paikassa. Laiskuuttakin on mukana. Ja olen mukavuudenhaluinen. On niin helppoa elää vapaa-aikaa, kun tietää, että jokakuukautinen palkka tipahtaa tilille 15.päivä. En siis kestä taloudellista epävarmuustilaa.

Voi voi, vaikea yhtälö. Pitäisi varmaan alkaa lotota tai totota tai pelata nettipokeria suurten seteleitten toivossa. Jos niitten avulla saisi suhata elämäänsä noitten lempiasioitten parissa. Eräs ystäväni jo kyseli eilen, että koska julkaisen kirjallisen novelleita tai jotain muuta "pikku hassutuksia". Niin sekin olisi ihan mahtavaa. Suomessa itsensä elättää kirjailijana vain noin viisi tyyppiä... Sinne joukkoon on kova tunku!

Niin että mitä sitä sitten elämällänsä tekee? Kai tämä reilu nelikymppinen on sitten se välitilinpäätösaika. Se on tuonut mukanaa paljon positiivista ja niistä yksi asia on se, etten enää jaksa heittäytyä hysteeriseksi keskeneräisten asioitten edessä. Ei itku-potku-raivareita ja pakonomaista asian loppuun saattamista. Aika rauhallisin mielin jaksan nykyisin istua ja katsoa, minne tuuli tytön kuljettaa (olematta kuitenkaan passiivinen siirreltävä nappula pelipöydällä).