tiistai 27. marraskuuta 2012

Tosi pimeetä


Pimeetä on. Tuntuu olevan myös hämäläisten päiden sisällä!

Pimeä koiran ulkoiluttaja Ruunumyllyntiellä. 
Pimeä mummo rollaattorinsa kanssa ylittämässä Arvi Karistonkatua. 
Pimeä teini bussipysäkillä. 

Kahden ensimmäisen päälle olin aamulla ajaa, kolmas seisoi onneksi pysäkkikorokkeella.

Heijastittomat ihmiset häviävät marraskuun pimeyteen, heitä ei todellakaan erota pientareen pajukosta. Tästä on jauhettu maailman sivu. Hirveän ihmeellistä, ettei pimeissä päissä ala valjeta.

Mitä teemme, jos vastaan tulee valoton auto? Aika moni vilauttaa valoja. Voisiko pimeille kävelijöille, näille näkymättömille ihmisille, vinkata halvasta henkivakuutuksesta?

Kotiin  tultuani kysyin kotiteiniltäni, onko hänellä heijastin käytössä. Vastaus oli ei. Tein jatkokysymyksen, miksi ei. Ei ole hänelle kuulemma kivaa ostettu! Tässä kohtaa ei ole ihan kasvatus mennyt kohdilleen. Mutta huomenna menen heijastinkaupoille!

JA...
Kohta posahtaa...

Hermo menee päivittäin liikenteessä vilkkuvammaisiin autoilijoihin. Jumankauta sentään! Onko nyt niin, että nykyisin autoissa on vilkku lisälaitteena? Niin ettei sitä raaskita ostaa uusiin autoihin.  Vai mitä siellä ratin takana räpelletään? Ei ainakaan vilkkuvipua. Pimeetä on risteyksissäkin! On aika vaikeaa lukea toisten auton sisällä olevien ihmisten ajatuksia. Vaikka olen sairaalassa pian 18 vuotta työskennellyt, ei röntgenkatsetta ole vieläkään kehittynyt. 

PS. Kaivoinkin avainlaatikkoa. Sieltä löytyi 14 erilaista heijastinta: kiroileva siili, pari aavetta, tähti, lumihiutale, kolmiulotteinen poro, mainoskilluttimia, käsivarren ympärille viritettäviä pantoja ja tarranauhoja ja muutama käsin tehty rintaneulaheijastin. Neiti otti liskon. Homma bueno!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tosi googletettu


Kirjoittajakollegat yllyttyvät minutkin google-runoilemaan. Nappasin siis sattumanvaraisesti mieleeni tulleista alkusanoista pari kolme Googlen ehdottamaa riviä ja kas, muutamalla yhdistelmällä saa taiottua ihan uutta ilmaisua. Tässä tämän illan hengentuotokseni tyyliin KVG.

Viekkaat veijarit,
viekkausliiga.
Jokamiehen oikeudet,
joka päivä ja joka ikinen yö,
joka tapauksessa!
Naistenklinikka,
naisten nimet,
naisten liiga.
Ainoastaan,
ainoastaan suomesta englanniksi,
ei ainoastaan rahasta,
ainoastaan mahdollisuuksia,
ainoastaan toistaiseksi.
Ainoastaan sydämellään näkee hyvin.
Tahdotko mut tosiaan?
Tahdon rakastella sinua!
Tahdon asia, tahdonvoimaa.
Liekö vai liekkö,
liekö täällä keitään, kun olisi kiinnostunut?
Liekö ollut tahto Herran, kun se päättyi kyyneliin?
Rakkaudella katettu.

Rakkaudella, Minä <3

lauantai 24. marraskuuta 2012

Tosi kohuotsikoita ja negatiivisuutta

Olen sangen kyllästynyt, lievästi ahdistunutkin, joskus vihainen ja turhautunut lööppeihin. Tunnen ajoittain suurta vimmaa kirkua lähikaupan kassan edessä (missä ovat tuoreimmat viikko- ja iltapäivälehdet), että "Eiiiii, ei maailma ole pelkästään noin paha! Uskokaa lapset ja nuoret hyvään (-kin)!" Paljonko tässä maailmassa painavat oikeasti enää leffojen ikärajat ja lastensuojelu? Lööpit tappotarinoineen, sotakuvineen, terroritekoineen, seksiskandaaleineen tuovat arjen karuna kasvavien ihmisten silmille.

Kuulen lauseet: "Ne otsikot myyvät!" Joo joo. Miksei positiivisuudella voisi myydä samalla tavalla? Kuka on saanut olla päättämässä, että vain negatiiviset, aggressiiviset, provosoivat otsikot myyvät? Kuka on alkanut niitä alunperin fanittaa? Hyvinvointi-lehdille hymistellään ja niitä leimaillaan hörhöilyksi, lällyttelyksi. Suurta hölmöyttä sanon minä!


> LISÄÄNTYNYT VOIN SYÖMINEN TAPPAA SATOJA (kevytlevitteiden myynti nousuun)
> Seksikumppani käräytti Supo-poliisin (kohta tulevat varmaan valvontakamerat Supomiesten virka-autoihin)
> Talouslama uhkaa Suomea!!! (hirveän hyvä kikka panna kaikki hanat kiinni ja käynnistää YT:t)
> KINKKUKRIISI : Joulu ilman kinkkua!!! (hamstraamaan puolitoista kuukautta ennen aattoa ettei vaan jää ilman, niinkuin länsimainen ihminen jäisi ilman ruokaa, katsokaa nälänhätäalueita!!!)
> Eläkekriisi: kohta ei eläkkeitä ole varaa maksaa
> Palkansaajia uhkaavat suuret leikkaukset / korot nousevat / työttömyyttä / verot nousevat
> Mopotyttö kuoli
> Humalassa hurjastellaan joka kymmenennessä autossa!
> Salkkareissa: elävältä hautaaminen... lapsen kaappaus... huijaus/varkaus/kavallus... yliajo... huumeiden käyttöä... raiskaus... anoreksia... (Hei, sehän on tv-sarja, miksi siitä revitään etusivun otsikoita???)
> Kannattaako mennä naimisiin: joka kolmas liitto päättyy eroon!
> Masennuslääkkeistä sairaalaan (mikähän yksittäinen lääke, yksittäinen ihminen oli kyseessä, ilman masennuslääkettä voi olla että koko henki olisi jo heittynyt, millainen oli lääkkeen käytön ohjeistus/käyttö/seuranta, oliko henkilö hoidon piirissä vai sooloillut annostuksen kanssa jne)
> Kouluampuminen

Ja jos ei herutella negatiivisilla uutisilla, pajatetaan lehdet täyteen kehon kuvaa muokkaavia uutisia ja ohjeita:

> Karppaamalla kiloja pois jopa kolme viikossa (voi loppui pääsiäiskaupasta) > VOIKRIISI!
> Baban upean vartalon salaisuus
> Karista joulukilot
> Katso upeat kuvat uhkeasta Lolasta
> Näin hoidat itsesi bikinikuntoon (en edes halua pitää bikineitä, tarviiko siis?)
> Adele liian paksu tähdeksi TÄH?
> JLon pylly vakuutettu (ovatko kirurgien kädet?)
> Katso millainen nenä miehellä on, tiedät minkäkokoisen vehkeen löydät housuista (isojalkaisista ja pitkäsormisista on väitetty samaa...)
> Tyttö sai silikonit 16-vuotispäivänä lahjaksi äidiltään (HALOOOOOO)
> Uusi villitys Japanissa "Bagelipäät"

Ei meinaa pieni ihminen ymmärtää. En voi samaistua edes tyttäreni elämään, koska meno minun ollessani 15-vuotias oli totaalisen toisenlainen. Ymmärrän sen, että vakavista asioista ja epäkohdista pitää kertoa. En odota, että ihmisiä pidettäisiin pumpulissa. Toivoisin kuitenkin, että se sävy, jolla uutisointia tehdään olisi edes jotenkin kunnioittava ja huomioisi nuoret kaupoissa ja kioskeissa liikkuvat. Myös eri tilanteissa olevat ihmiset voivat olla kovin herkillä (mielenterveyskuntoutujat, eroprosessissa olevat, läheisensä menettäneet, vanhukset, vastasynnyttäneet, työnsä menettäneet....) Nyt alkoi tulla ihan tätimäinen olo... Toivoisin myös, että kirjoitettaessa huomioitaisiin realistisesti ilmiöiden yleisyys ja vaikuttavuus eikä lietsottaisi julkista paniikkia. Sellainen nimittäin röyhähtää vallan helposti irti!

Minä siis kaipaan isosti Arvi Lindin laulua
http://www.youtube.com/watch?v=2W4C_5RVenU



maanantai 19. marraskuuta 2012

Tosi taikakalut

Tänään älysin yhden asian. Se on aika hyvin, jos päivän aikana yhden asian tajuaa!!! Joskus sitä nimittäin lipuu päivän läpi ilman seisahduttavaa ajatusta, kiireen virrassa, hiki päässä. Kiitos kirjoittajaryhmäläisilleni tämän päivän oivalluksesta. 

Kirjoitimme hatuista, kuka kasasta valittua hattua on pitänyt, millaiseen aikaan ja ympäristöön tuo henkilö sijoittuu. Hatut veivät muistoihin, idoleihin, lähi-ihmisten äärelle ja naapuriin, metsiin, hillasuolle ja neuleiden äärelle. 

Neulominen nosti mieleen paljon lämpimiä ajatuksia. Itseni valtaa syksyisin neuloosi (=neulomisvimma). Äitini on aina ollut kova tekemään käsitöitä ja vimma varmaan on saanut alkusysäyksensä jo äidinmaidosta. Vaikka joskus on tuntunut siltä, että joka paikka tursuaa lapasta, kaulahuivia ja villasukkaa, neuloo äiti niihin kosolti lämpöä, tunnetta ja rakkaita ajatuksia. Minun lapseni osaavat jo toivoa mummilta tumppuja ja sukkia. Ne ovat joulun odotetuimpien lahjojen joukossa. Kierrätyksen kannattajana ostan omat lankani usein kirpputoreilta ja neulon villejä raitaneuleita jämälangoista ja sellaisia vinksahtaneita kintaita, joiden peukalot sojottavat kämmenosan kyljestä.

Se tämän päivän oivallukseni liittyi neulomiseen ja unisieppareihin. Siinä missä intiaaniäidit väsäsivät ajatuksiaan ja rakkauttaan, hyvää uskoa ja toivoa unisieppareihin, me suomalaisäidit neulomme ne sukkiin. Ne lämmittävät, ne jalassa tassutellaan leppeinä lauantaiaamuina, ne pujotetaan Kontioiden (tai Hai-saappaiden) suuaukoista suojaamaan kosteutta ja kumia vastaan, ne jalassa myös nukutaan. Villasukat ovat meidän taikalujamme, suomalaisia unisieppareita! 

Kuva: Olivia-lehti
Ps. Unisiepparin alkuperäinen tarkoitus on suodattaa pahat unet ja ajatukset päästäen lävitseen hyvät unet ja ajatukset. Ojibwa-taruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia.
Pajurenkaasta tehty unisieppari haurastuu ja hajoaa ajan myötä, ja se kuuluu asiaan, sillä myös lapsuus päättyy aikanaan. 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Tosi pantoum viikon päässä pyörineestä alkulauseesta

Vieläkö minut muistaisit läpikotaisin?
Kun tuuli on ihoni ahavoittanut,
kun jalkani ovat lammesta märät,
kun kuu ei enää anna minun nukkua.

Kun tuuli on ihoni ahavoittanut
olen kauniimpi kuin silloin.
Kun kuu ei enää anna minun nukkua,
kävelen sen siltaa pitkin luoksesi.

Olen kauniimpi kuin silloin.
Vuodenkierron kaunistamana
kävelen sen siltaa pitkin luoksesi,
jalat lammesta märkinä.

Vuodenkierron kaunistamana,
kun jalkani ovat lammesta märät.
Jalat lammesta märkinä,
vieläkö minut muistaisit läpikotaisin?


lauantai 17. marraskuuta 2012

Tosi opastettavia

Aiemminkin olen päivitellyt kaupan käytävillä torikokouksiaan pitäviä ihmisiä. Kun ei ohi mahdu ja korvat eivät lotkahda rykäisyistä. Tänään käveleskelin Lahdessa kauppakeskuksessa tappamassa aikaa. Oli puolitoista tuntia murhattavaa ennen työrupeamaa Palmeniassa. Silmäni tavoittivat seinään upotetun raha-automaatin. Mies puuhasi siinä omien tunnuslukujensa kanssa. Seinässä automaatin vieressä oli suurikokoinen kyltti: "Odota vuoroasi seinän vieressä".

Pankissa ja postissa lattiaan on liimattu tarraviiva ja teksti: "Odota tässä!"

Olemmeko me ihmiset todellakin niin uunoja, että meitä pitää opastaa näin kirjaimellisesti? Että ei itse tajuta seisoa poissa toisten tieltä, ettei oma järki ohjaa järkevään toimintaan?

Se on vissiin tämä minä-minä-maa! Ei muuta sanottavaa tänään!


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tosi viestejä

Ihminen tarvitsee turvallisuuden, ruoan ja geeniensä lisäksi palautetta itsestään ja toiminnastaan, jotta hän voi rakentua itsekseen. Hän tarvitsee rakkautta ja lämpöä. Kuinka paljon me annamme kumppanillemme viestejä välittämisestämme? Sanommeko sen vai ilmeneekö välittäminen tekoina? Jos tekoina, osaako rakastettu lukea siitä välittämistä, ellemme jotenkin verbalisoi sitä?


<3 "Sinä olet niin nainen,
että minun ei tarvitse pinnistellä
ollakseni mies." <3

Luin sitaatin uusimmasta Seura-lehdestä ja menin kananlihalle, broileriksi ihan! Näin oli Reidar Palmgren kirjoittanut elämänkumppanilleen Satu Silvolle korttiin. MINÄ HALUAN SAADA TUOLLAISEN KORTIN!!!


Lukemani sitaatti johdatti ajatukset sisäänpäin ja omaan historiaani. Mistä ja keneltä matkan varrella olen saanut hyväksyntää, välittämistä ja ehkä ihailuakin. Itse uskon positiivisuuden voimaan. Minun lapsuuden kodissani ei juurikaan kehuttu. Kasvatustapa oli ennemminkin epäkohtien esille tuontia, jotta lapsi sisuuntuisi ja tekisi asiat paremmin. Tuon ajan lapsena oppi nopeasti suorituskeskeisyyteen. Se voi johtaa siihen, että tulet nähdyksi vain tekemisesi kautta. Mielenterveystyössä olen huomannut tuon olevan yksi suurimmasti kuormittavista tekijöistä ihmisen jaksamisessa. Tulenko huomatuksi ihmisenä? Millaisena riitän?

Eräs asia, joka minua on ärsyttänyt toisen huomioimisessa jo lapsuudesta lähtien, on ulkonäkökeskeinen huomiointi. Toisten ihmisten on niin helppoa määritellä joku kauniiksi, joku rumaksi, sanoittaa toisen lihonnutta / laihtunutta olemusta. Onko niillä todellakaan mitään merkitystä ihmisyydessä? Kaikkein mieluiten haluan kuulla olevani läheiselleni tärkeä, olen sitten suuri tai pieni, ruma tai kaunis.


Meillä tunteista puhutaan ja kirjoitetaan. Pyrin kertomaan lapsilleni vähintään viikottain välittämisestäni ja asioista, jotka ovat minua koskettaneet, joista olen heidän kohdallaan ylpeä, joista iloitsen. Ellen saa sanotuksi, saatan kommentoida FB:ssä tai laittaa tekstiviestin sydämellä ryyditettynä, puhutella muruksi tai raksuksi. Ja halaan! Eilenkin iski "halitulli" eteisessä: ohitseni ei saanut mennä halaamatta. Ehkä niitä nolottaakin aika ajoin...

Hyvien ystävien kesken sanomme suoraan toisillemme, että "oot rakas" tai "oot tärkee". Välillä menevät ystävättäret ja miehet puhelimessa sekaisin ja saatamme saada "pusuja". Nekin otetaan ilomielin vastaan. On todella mieltä puristavaa kuulla, että ystävällä on ikävä pitkän loman aikana tai kun ei olla tavattu naamatusten pitkään aikaan.

Miehen kanssa on aiemmin ollut hyvinkin erilainen käsitys kasvattamistavoista. Hän ei ole liiemmälti kehujatyyppiä. Ajatteli hieman siihen suuntaan, että pilaantuu vielä ihminen, jos sitä kehumaan rupeaa. On kyllä muuttanut käsitystään, eli pehmeä koulutus on toiminut hänenkin suuntaansa. Hän on myös joutunut / päässyt hali-attackin kohteeksi. Minä puristan ja pussaan! Fb-päivityksissä saatetaan myös ilmaista mielihyvää vaikka toisen järjestämistä yllätyksistä. Vaimo vei mut ulos...teatteriin... Johon kaveri voi kuitata joko Kyllä mies kestää! tai Hyvä vaimo! Ja parempi kun ei vaan heittänyt ulos ;-) Ja mies saattaa kuitata vastauksen:  "Tunnet Ari tapauksen: uloskin tarvittaessa heittää....:)  (VAROITUS: Tapaus saattaa sisältää todenperäisiä elementtejä)

FB:lla on monenlaisia vaikutuksia ihmissuhteisiin ja vuorovaikutukseen. Siellä on helppo kommentoida kulmikkaasti, vihjailla ja deletoidakin. Uskon, että se on tuonut ihmissuhteisiin ja vuorovaikutukseen paljon avoimuutta ja hyvääkin. On luontevaa kehua toisen kuvia (enkä nyt puhu vain profiilikuvista), ihailla matkakertomuksia, ottaa osaa kurjiin kokemuksiin, lohduttaa.

Tärkeintä kuitenkin on se, miten itse itsensä hahmottaa ja tuntee, millaisen itsetunnon on kehittänyt. Näiden muodostuminen vaati kuitenkin vastavuoroisuutta toisten kanssa.

PS. Itse asiassa, kun aloin pohtia mieheni ja minun kommentteja toisistamme tai toisillemme, niin voin todeta, että melkein olen tuon sitaatin kaltaisen viestin saanut... Olin hänen mielestään kaunis itsenäisyyspäiväjuhliin pynttäytyneenä valokuvassa (toivottavasti myös livenä). Kyllä sitä nainen sitten kuitenkin haluaa miehelleen olla Nainen. Tästä päästäisiinkin sitten miehenä ja naisena olemiseen, miesten ja naisten hommiin... mutta se onkin sitten jo toinen juttu!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Tosi kysymyksessä

Miksi palmut pitävät tuulessa samanlaista ääntä kuin meren aallot?
Mihin päivänkorennot menevät illan tullen?
Miksei valon määrä voi olla aina sama (kevätpäivän tasaus)?
Miksi sinä pidät harmaasta ja minä keltaisesta?
Miksi en pitänyt keltaisesta aiemmin?
Onko veden määrä tosiaan maailmassa vakio?
Miksi koirat pitävät minusta, mutta kissat eivät?
Kun hautaan varpaani rantahiekkaan, kutiaako maapallo?
Asuuko minunkin vuoteessani pölypunkki?
Jos olen yöllä vuoteessani, voinko olla samaan aikaan ystäväni unessa?
Miten kuiva herne voi itää mullassa ja kasvattaa niin maukkaan vihreän verson?
Miksi en osaa (enkä ole koskaan osannut) matematiikkaa?
Miten lintu paluumuutollaan löytää aina saman pöntön?
Miksi juuri kengät kiinnostavat minua, eikä esim kravatit?
Miten kerrostalon kokoinen laiva voi kellua?
Miksi tehdä juhlapyhäsiivous? Eikö arkisiivous riitä?
Muistavatko kenkäni, missä olemme kulkeneet?
Vaikka nuotin vierestä laulava luulee laulavansa oikein, miksei hän kuule laulavansa väärin?

Miten jotain niin raskasta kuin lentokone pysyy taivaalla?
Miksi sinä valitsit juuri minut elämänkumppaniksesi?
Miksi meillä on entistä enemmän asiantuntijoita, eivätkä ongelmat siltikään vähene?

PS. Syvennyin Pablo Nerudan Kysymysten kirjan innoittamana omiin pohdintoihin ja synnytin nämä kysymykset.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tosi downshiftaaja

Selasin kännykkäni muistikirjaa ja löysin 20.6. klo 00.22 kirjoittamani hajatelman: "Yö huohottaa ja minä luulen sitä ohi kiitävien autojen ääneksi. Raskaita päiviä, kuiskaan." En muista, mitä olen tuona yönä tuntenut ja kokenut, mutta päätin jalostaa hajatelman pantoumiksi. Siis palanen pantoumia vapaana sunnuntaina, kun pohdin, voisiko jossain elämän vaiheessa toteuttaa hidastamista, leppoistamista ja asua jonkun kuukauden lämmössä tehden ei mitään!

Yö huohottaa ja minä
luulen sitä ohi kiitävien autojen ääneksi.
"Raskaita päiviä", kuiskaa,
"antaa aamun valua päälleen."

Luulen sitä ohi kiitävien autojen ääneksi,
elämää, joka ei suostu downshiftaamaan.
Antaa aamun valua päälleen,
nousta ja lähteä, toteuttaa normaliutta.

Elämää, joka ei suostu downshiftaamaan,
lyön nyrkillä otsaan.
Nousta ja lähteä, toteuttaa normaliutta!
Korisee verissäpäin ja käteni tärisevät.

Lyön nyrkillä otsaan
raskaita päiviä. Kuiskaan:
"Korisee verissäpäin." Ja käteni tärisevät.
Yö huohottaa -ja minä.