Tosi pimeetä

Pimeetä on. Tuntuu olevan myös hämäläisten päiden sisällä!

Pimeä koiran ulkoiluttaja Ruunumyllyntiellä. 

Pimeä mummo rollaattorinsa kanssa ylittämässä Arvi Karistonkatua. 

Pimeä teini bussipysäkillä. 

Kahden ensimmäisen päälle olin aamulla ajaa, kolmas seisoi onneksi pysäkkikorokkeella.

Heijastittomat ihmiset häviävät marraskuun pimeyteen, heitä ei todellakaan erota pientareen pajukosta. Tästä on jauhettu maailman sivu. Hirveän ihmeellistä, ettei pimeissä päissä ala valjeta.

Mitä teemme, jos vastaan tulee valoton auto? Aika moni vilauttaa valoja. Voisiko pimeille kävelijöille, näille näkymättömille ihmisille, vinkata halvasta henkivakuutuksesta?

Kotiin  tultuani kysyin kotiteiniltäni, onko hänellä heijastin käytössä. Vastaus oli ei. Tein jatkokysymyksen, miksi ei. Ei ole hänelle kuulemma kivaa ostettu! Tässä kohtaa ei ole ihan kasvatus mennyt kohdilleen. Mutta huomenna menen heijastinkaupoille!

JA...

Kohta posahtaa...

Hermo menee päivittäin liikenteessä vilkkuvammaisiin autoilijoihin. Jumankauta sentään! Onko nyt niin, että nykyisin autoissa on vilkku lisälaitteena? Niin ettei sitä raaskita ostaa uusiin autoihin.  Vai mitä siellä ratin takana räpelletään? Ei ainakaan vilkkuvipua. Pimeetä on risteyksissäkin! On aika vaikeaa lukea toisten auton sisällä olevien ihmisten ajatuksia. Vaikka olen sairaalassa pian 18 vuotta työskennellyt, ei röntgenkatsetta ole vieläkään kehittynyt. 

PS. Kaivoinkin avainlaatikkoa. Sieltä löytyi 14 erilaista heijastinta: kiroileva siili, pari aavetta, tähti, lumihiutale, kolmiulotteinen poro, mainoskilluttimia, käsivarren ympärille viritettäviä pantoja ja tarranauhoja ja muutama käsin tehty rintaneulaheijastin. Neiti otti liskon. Homma bueno!