Tosi kynäilyä

Olen onnekas! Saan elää kirjallista, kirjoittavaa elämää yhdessä muutosvaiheessa olevien ihmisten kanssa. Monelle sana voimaantuminen on kiroilua, minulle se on mitä suurin tosi. Olen entistä vakuuttuneempi kirjoittamisen terapeuttisuudesta.

Tänä syksynä olen saanut olla tekemisissä monenlaisten kirjoittavien ryhmien kanssa. Olen päässyt ohjaamaan ihan tavallisia ihmisiä eri ammateista omassa arjessaan, opiskelijoita, ikäihmisiä ja mielenterveyskuntoutujia. Osa ryhmistä on ollut intensiivisiä joka viikko kokoontuneita, osa kertaluontoisia. Sovellan "työkalupakkini" harjoituksia, sytykkeitä, aina tarpeiden mukaan. Pyrin kuulemaan, millaisia teemoja kussakin ryhmässä nousee ja tuomaan niiden pohdintaan virittäviä keinoja.

On joitakin sytykkeitä, jotka muodostuvat toisia rakkaammiksi ja omilta tuntuviksi. Eräs niistä on silmukointiharjoitus. Silmukoida voi kirjailijoiden teksteistä, omista tai ryhmätoverin teksteistä. Uusiorunoharjoituksessa ryhmäläiset saavat käsiinsä nipun runoja. Runoista osa kannattaa olla pitkiä ja metaforallisia, osa voi olla aforistisen lyhyitäkin ja kenties suorempaa ilmaisua. On tärkeää, että nipussa on runoja, jotka mahdollistavat monenkirjavien tunteiden kokemisen ja etteivät kaikki aukea suoraan silmien eteen. Jokainen saa alleviivata runoista sanat ja lauseet, jotka puhuttelevat juuri nyt. Tämän jälkeen näitä alleviivauksia apuna käyttäen muodostetaan oma teksti. Teksti voi muodostua vain alleviivatuista sanoista ja lauseista tai ne voivat toimia luurankona, johon lisätään omaa tekstiä. Lopuksi annetaan omalle tekstille nimi.

Harjoitus on uskomattoman tehokas. Se paljastaa mielen päältä asioita, joita älyllinen minä ei ole havainnut tai suostunut tietoisuuteen päästämään. Olen huomannut masennuskuntoutuksessa sen, että alkuvaiheessa kuntoutujat valitsevat runoista helpommin ne raskaat, negatiiviset, pessimistiset sanat. Mitä pidemmälle kuntoutuminen etenee, sitä varmemmin omista teksteistä löytyy toivo ja eteenpäin menemisen tuntu.

Tänäänkin eräs kuntoutuja sanoi, että sanoja valitessa ei ehtinyt ajatella, millaiseksi teksti muodostuu ja valmista tekstiä lukiessa oli itselläkin yllättynyt olo. Teksteistä tuli hyvin kokonaisia ja henkilökohtaisia, vaikka lähdeaineisto oli kaikilla sama.

Itse olen käyttänyt uusiorunomenetelmää mm. päiväkirjatekniikkana. Kun tekee mieli kirjoittaa, muttei tiedä, mistä kirjoittaisi, voi alkaa selailla runokirjaa, romaania tai vaikka naistenlehteä, alleviivata itseä puhuttelevat kohdat ja lähteä niistä liikkeelle. Yllätys on suuri, kun huomaa olevansa itsensä äärellä. 

Ohjaajan tehtävässä on monenlaisia rooleja: taiteilija, tutkija, pomo, terapeutti, innostaja, sielunhoitaja, kuormakameli... On tärkeää lukea ryhmää, pohtia, mikä juuri tässä tilanteessa veisi prosesseja eteenpäin. Kuitenkin aina jää ohjaajallekin aikaa rustata muutama rivi. Ryhmäläisteni kirjoittaessa kokosin aineistostani oman uusiorunon:

Järkytät omaa olemustasi

Suojaa sisimpäämme kätketyt taivaat,
ettemme uuvu.
Kuka kestäisi nähdä kaiken?
Nukkumaan käydessä ajattelen:
Kulkijat kohtaavat
hiljaisia puita hämärtyvässä huoneessa.
Ihaninta on tulla kohdatuksi,
kuulluksi vaiti.
Totuudet sekoavat
oman sydämen rukouksiin.

Pientä urheaa naista
eivät menneet horjuta.
Etene, syöksy,
näe silmissäsi syvien muistojen keveys.
Luota,
puhuttele ystävällisesti,
pysy hyvänä.
Ole nöyrä ja intohimoinen.
Jos kaadut, nouse.
Osaa nauraa itsellesi,
näin järkytät monien olemusta,
                   omaa olemustasi.