Tosi haastavaa

Tosi haastavaa on olla tässä maailmassa oma itsensä. Teet niin tai näin, koskaan et voi miellyttää kaikkia. Eikä niin tarvitse ollakaan! Olisi kamalaa, jos pitäisi kumarrella sinne tänne naama virneessä ja toisaalla hameen helma nousisi pakaroille ja tulisi pyllistettyä samalla puolelle maailmaa. Joku sopii yhdelle, eräs toiselle.

Olen tämän kohta päättyvän vuoden aikana pohtinut paljon positiivisuutta ja negatiivisuutta. Molempiin olen saanut törmätä lempeästi, mutta myös törkeästi.

Saan itse toiminnastani ja olemuksestani paljon palautetta: olet aina niin pirteä ja positiivinen, sinulla on tuota virtaa, miten jaksat aina hymyillä? En aina jaksakaan. Onhan ihmisellä se varjonsa, jonka kanssa tuijotellessa maailman nurja puoli näyttäytyy. Sen näkevät myös läheiseni, puolitutuille ei ole sitä tarvetta rääpiä. Mutta jos kiihdyn tai olen vihainen jostain asiasta, sen kyllä kirjaan vaikka Fb-päivitykseeni. Ei siellä pelkkää auvoa ole! Tiedän optimistisuuteni tekevän välillä kipeää alavireisissä tai pessimistisissä ihmisissä. Siitä on viime aikoina kuitattukin. Positiivisuudesta saan kuitenkin myös itse voimaa. Koen kerran uupuneena, että negatiivisissa sfääreissä vellominen vie voimaa, kilahtaa omaan nilkaan, estää näkemästä pieniä arjen ihania asioita ja iloitsemasta. Eikä lähipiirilläkään kyllä ole kovin hilpeää. Pessimisti ajattelee, ettei kannata hirnua nyt, kun kohta kuitenkin itkettää. Sanoo sen vielä ääneen toisillekin. Positivisti ajattelee, että riemuitaan nyt ja naura sinäkin minun kanssani. Eihän kenenkään ilo ja onni pitäisi olla toisilta pois!?

Toisilla ihmisillä on oma asennoituminen elämään: pessimisti ei pety! Sen suon heille, ketkä sen haluavat pitää. Pessimismi jossain tapauksissa leviää ulospäin negatiivisena puheena ja asennoitumisena. Sitä taas minun on vaikeaa jaksaa. Negatiivinen puhe myrkyttää lähiympäristöä ja saa kuulijat varpailleen. "Onko negatiivisen ihmisen läsnäollessa oikeus olla iloinen, näyttää iloaan tai olla niinkin riehakas, onnellinen?" Vastareaktiona kun saattaa tulla kateellinen kommentti, mitätöivä tuhahdus tai leima otsaan: "TUULIHATTU"! Ei se mene niin, että vain vakavamielinen ihminen ja varovaisesti asioihin suhtautuva on vakavasti otettava!!! Positiivisella ihmisellä voi olla vaikka vielä paljon enemmän sanottavaa ja energiaa toteuttaa asioita. Luulisi negativismissä vellovalla ihmisellä itselläänkin olevan raskasta. Maailma näytttäytyy mustavalkoisena tai sitten vain ihan harmaan eri sävyissä. Tyytymättömyys paistaa kilometrien päähän ja sieltä käsin on helppo huudella. Negatiivi lähtee helposti opettamaan positiivia, että kyllä se totuus tällekin valkenee ja karvaasti. Kiva on siinä sitä karvautta sitten yhdessä odotella... Tai sitten ei!

Valitsen tuon ei:n! Olen joutunut tekemään itseni kanssa hurjan työn siinä, että olen rajannut negatiivisuutta lietsovia ihmisiä oman kuplani ulkopuolelle. Kokonaan en ole heiltä pääsyä sinne teljennyt, mutta asetan sisään pääsylle tietyt ehdot. Suhtaudun aina ensin ihmiseenarvostaen, optimistisesti ja positiivisesti. Suostun muuttamaan kantaani vain, jos ihminen itse osoittaa olevansa arvostukseni ulkopuolella ja  harrastaa törkyilyä. Minun elämäni on minun. Minun kanssani ei ole pakko olla. Minä määrittelen itse itseni, ei kukaan muu (valintani ovat minun, elämäntyyliniini minulla on yksinoikeus). Saan valita seurani (sukuun synnytään, ystävät valitaan). Mikäli toinen ihminen on kanssani eri mieltä, se on hyvä, sitä kautta maailma meillä molemmilla avartuu. Ja toiselta odotan myös sitä, että myös hänen maailmansa avartuu, eikä tuijota yksisilmäisesti omaan totuuteensa. Odotan rakentavaa keskustelua, en suostu huuteluihin, vihjailuihin enkä solvaamiseen. En hyväksy sitä, että minun elämääni kuuluvia asioita tai ihmisiä tuomitaan väärin perustein ottamatta asioista selvää. Olisivatkohan ne näin pääpiirteittäin tässä.

Kuka vielä uskaltaa olla kanssani linjoilla?



Väleissä? Kavereita? Ystäviä?