Vuosi on painumassa loppuun. Aionko tehdä uuden vuoden lupauksia. En!
Olen tullut siihen tulokseen, että liha on heikko ja mieli vielä heikompi. Kenelle ne lupaukset tekisin? Itselleni tietenkin, mutta kun ... Niin mutta kun. Jos kokeilisin tällä kertaa päätöksiä. Olisiko niissä enemmän kaikupohjaa ja syvää rintaääntä kuin lupauksissa?
Päätös vol I: Liikun vähintään 4 päivänä viikossa vähintään puoli tuntia kerrallaan. Liikkuminen voi olla mitä tahansa sykettä nostavaa: salsaa, kuntosalia, kuntopyöräilyä, kävelyä, uintia, hiihtoa, laskettelua, muttei hölkkää. Olen hölkkäkiintiöni nuoruusiän yleisurheilulle antanut, eikä polvikaan kestä.
Päätös vol II: Muistan ruokailun säännöllisyyden. Pienennän annoskokoja. Vähennän makean syömistä, mutta sallin lohtusuklaan tiukassa paikassa (tumman ja raaka).
Päätös vol III: Teen asioita, joista pidän. Saan kieltäytyä asioista, jotka eivät tunnu hyviltä, johtavat jotenkin väärään tai satuttavat minua tai läheisiäni.
Päätös vol IV: Vietän aikaani sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat minulle tärkeitä, jakavat elämää kanssani, eivät pyri myrkyttämään ajatuksiani liiallisella negativismilla, rumalla käytöksellä, kateudella tai turhalla marinalla. Todelliset murheet ja ilot jaetaan yhdessä <3
Päätös vol V: Muistan kuunnella kehoani ja jaksamiseni rajoja. Hellitän, kun sitä tarvitaan, muuten annan palaa!
Päätös vol VI: Kerron tärkeille ihmisilleni, että he ovat tärkeitä ja rakkaita. Annan muutenkin positiivista palautetta ihmisille, en kuitenkaan unohda rakentavaa kritiikkiäkään.
Ehkä tämä ovat ne tärkeimmät asiat, joihin aion kiinnittää huomiota vuonna 2013. Yleisen asenteen ensi vuoteen nappasin Leviltä. Joululomalla tapasin aussitytön. Hän oli kierrellyt maailmalla, työskennellyt mm. sademetsissä jonkin vuoden. Tytöllä on suomalaisia sukujuuria. Hän oli muuttanut Orimattilaan mumminsa luo, mutta todennut, että se on liian pieni ja tylsä paikka. Niinpä hän oli muuttanut Kittilään, työskenteli Husky-farmilla. Hmm... Why on earth? Aurinkoinen lämmin Australia vrs. pakkasasteinen huuruinen Lappi? Kun kysyin, miksi ihmeessä Kittilä, tyttö vastasi, että siellä ei ole ollenkaan tylsää. Keksin kysyä myös, koska hän pitää lomaa. Vastaus oli: Life is a holiday!
Näillä siis mennään kohti uutta alkavaa vuotta!
Life is a holiday <3 kiitos Satu hyviä päätöksiä.
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta 2013.
Mirde
Hei Mirde... Koskas pääsen lukemaan sinun blogiasi =)
VastaaPoista