Tosi kynäilyä

Olen onnekas! Saan elää kirjallista, kirjoittavaa elämää yhdessä muutosvaiheessa olevien ihmisten kanssa. Monelle sana voimaantuminen on kiroilua, minulle se on mitä suurin tosi. Olen entistä vakuuttuneempi kirjoittamisen terapeuttisuudesta.

Tänä syksynä olen saanut olla tekemisissä monenlaisten kirjoittavien ryhmien kanssa. Olen päässyt ohjaamaan ihan tavallisia ihmisiä eri ammateista omassa arjessaan, opiskelijoita, ikäihmisiä ja mielenterveyskuntoutujia. Osa ryhmistä on ollut intensiivisiä joka viikko kokoontuneita, osa kertaluontoisia. Sovellan "työkalupakkini" harjoituksia, sytykkeitä, aina tarpeiden mukaan. Pyrin kuulemaan, millaisia teemoja kussakin ryhmässä nousee ja tuomaan niiden pohdintaan virittäviä keinoja.

On joitakin sytykkeitä, jotka muodostuvat toisia rakkaammiksi ja omilta tuntuviksi. Eräs niistä on silmukointiharjoitus. Silmukoida voi kirjailijoiden teksteistä, omista tai ryhmätoverin teksteistä. Uusiorunoharjoituksessa ryhmäläiset saavat käsiinsä nipun runoja. Runoista osa kannattaa olla pitkiä ja metaforallisia, osa voi olla aforistisen lyhyitäkin ja kenties suorempaa ilmaisua. On tärkeää, että nipussa on runoja, jotka mahdollistavat monenkirjavien tunteiden kokemisen ja etteivät kaikki aukea suoraan silmien eteen. Jokainen saa alleviivata runoista sanat ja lauseet, jotka puhuttelevat juuri nyt. Tämän jälkeen näitä alleviivauksia apuna käyttäen muodostetaan oma teksti. Teksti voi muodostua vain alleviivatuista sanoista ja lauseista tai ne voivat toimia luurankona, johon lisätään omaa tekstiä. Lopuksi annetaan omalle tekstille nimi.

Harjoitus on uskomattoman tehokas. Se paljastaa mielen päältä asioita, joita älyllinen minä ei ole havainnut tai suostunut tietoisuuteen päästämään. Olen huomannut masennuskuntoutuksessa sen, että alkuvaiheessa kuntoutujat valitsevat runoista helpommin ne raskaat, negatiiviset, pessimistiset sanat. Mitä pidemmälle kuntoutuminen etenee, sitä varmemmin omista teksteistä löytyy toivo ja eteenpäin menemisen tuntu.

Tänäänkin eräs kuntoutuja sanoi, että sanoja valitessa ei ehtinyt ajatella, millaiseksi teksti muodostuu ja valmista tekstiä lukiessa oli itselläkin yllättynyt olo. Teksteistä tuli hyvin kokonaisia ja henkilökohtaisia, vaikka lähdeaineisto oli kaikilla sama.

Itse olen käyttänyt uusiorunomenetelmää mm. päiväkirjatekniikkana. Kun tekee mieli kirjoittaa, muttei tiedä, mistä kirjoittaisi, voi alkaa selailla runokirjaa, romaania tai vaikka naistenlehteä, alleviivata itseä puhuttelevat kohdat ja lähteä niistä liikkeelle. Yllätys on suuri, kun huomaa olevansa itsensä äärellä. 

Ohjaajan tehtävässä on monenlaisia rooleja: taiteilija, tutkija, pomo, terapeutti, innostaja, sielunhoitaja, kuormakameli... On tärkeää lukea ryhmää, pohtia, mikä juuri tässä tilanteessa veisi prosesseja eteenpäin. Kuitenkin aina jää ohjaajallekin aikaa rustata muutama rivi. Ryhmäläisteni kirjoittaessa kokosin aineistostani oman uusiorunon:

Järkytät omaa olemustasi

Suojaa sisimpäämme kätketyt taivaat,
ettemme uuvu.
Kuka kestäisi nähdä kaiken?
Nukkumaan käydessä ajattelen:
Kulkijat kohtaavat
hiljaisia puita hämärtyvässä huoneessa.
Ihaninta on tulla kohdatuksi,
kuulluksi vaiti.
Totuudet sekoavat
oman sydämen rukouksiin.

Pientä urheaa naista
eivät menneet horjuta.
Etene, syöksy,
näe silmissäsi syvien muistojen keveys.
Luota,
puhuttele ystävällisesti,
pysy hyvänä.
Ole nöyrä ja intohimoinen.
Jos kaadut, nouse.
Osaa nauraa itsellesi,
näin järkytät monien olemusta,
                   omaa olemustasi.

Tosi muistutus

Tämän postauksen nimi voisi olla myös Tosi Guru. Kirjoitan nyt Gillie Boltonista, luovan ja terapeuttisen  kirjoittamisen ohjaajasta. http://gilliebolton.com/ Kirjoitan myös kokemuksestani istahtaa tämän oppiäidin ohjaukseen helmikuisena perjantaina. On todella terveellistä, välttämätöntäkin saada ohjaajana olla ajoittain ohjattavana. Oma vuoroni ohjata olisi sitten iltapäivällä. Käsillä on Kirjallisuusterapian perusteet-opintojen kuudes jakso.

Boltoniin tutustuin ensin hänen kirjojensa kautta. Seuraava kontakti oli Lahdessa vuonna 2008, jolloin Gillie oli luennoimassa Lahdessa. Saman vuoden kesänä teimme opintomatkan kollegani kanssa ja tapasimme Gillien hänen Lontoon kodissaan. Paikalla oli myös Gillien kollega Debbie ja keskustelimme terapeuttisesta kirjoittamisesta Suomessa ja Englannissa. Ylpeänä voin todeta, että me Suomessa olemme jo pitkällä kirjallisuusterapian saralla. Edelleenkään kirjallisuusterapeutti-nimike ei ole virallinen, eikä Lahden koulutus anna ammattikoulutusta, mutta asialla on siivet, erilaisia kursseja on käynnissä / vireillä. Englannissa ei vastaavia ole.

Nyt olimme workshopissa. Gillie antoi ensimmäiseksi tehtäväksi kirjoittaa 6 minuutin tekstin mitä mielestä tulee käden kautta paperille. Se toimi lämmittelynä, paineen purkuna. Ihmisellä on paljon tavaraa päässään. On hyvä tyhjentää sitä, jotta tilaa vapautuu luovuudelle ja omille ajatuksille. Gillie siteerasi Virginia Woolfia: Kuuden minuutin tekstissä on "diamonds in the dust.". Kirjoitan tuonnempanan ajatuksista, joita tuosta tuokiosta nousi timanteiksi minulle. Kuuden minuutin kuluttua Gillien kiitti rauhallisesti ja siirryimme seuraavaan harjoitukseen.

Seuraavat 6 minuuttia aikaa kirjoittaa lista. Listan jokainen kohta alkaa sanalla miksi. Listoja olin kirjoittanut aikaisemminkin, mutten kysymysten muodossa. Ja sieltä se nousi, viiden kysymyksen muodossa, mieleni salainen kuumailmapallo. Siihen oli pakko tarttua.

"Miksi valo on minulle niin tärkeä?
Astun huoneeseen ja valaisen tilan.
Miksi en saisi valaista ja loistaa?
Valo on energiaa,
valo on minussa.
Se roikkuu kaulassani kultaisessa auringossa.
Miksi valaisen huoneen?
Miksi tuolle lauseelle
pitäisi pakonomaisesti kirjoittaa perustelu,
selvitys kolmena kappaleena,
anteeksipyyntö?
Miksi syksyisin alkaa ahdistaa?"

Hiljennyimme hetkeksi lukemaan omat tekstimme ennen pienryhmäjakamista. Valo, oma ohjaajuuteni, se persoonani puoli, josta saan palautetta liki viikottain. Hyvässä, pahassa ja varottavassa.

Lyhyt tovi taitavan, rauhallisen ja hurmaavan naisen ohjauksessa. Tärkeä muistutus siitä, että ohjaajan tulee aika ajoin päästä itse ohjaukseen. Vain tätä kautta saa kokemuksen siitä, miltä harjoitukset tuntuvat, mitä ne voivat herättää, millainen voima sanoilla on.

Tosi ryhmänohjaajan päästötodistus

Tämän syksyn Vanajaveden opiston kurssit ovat nyt ohi. Lukupiirin naisten kanssa panimme kirjat hyllyille jo marraskuun alussa ja maanantaina päättyi Viisas kynä-kirjoittajakurssi. Hieman haikein ja hyvillä mielin pohdin kulunutta kautta. Tämä on ollut minulle todellinen muutosten syksy. Olen saanut aikaa itselleni vuorotteluvapaalla ja kokeilla uudenlaisia työjuttuja. Moni asia on selkiytynyt ja uusi suunta alkaa hahmottua.

Jäin miettimään, millainen on oma ohjaajuuteni tällä hetkellä. Sain viimeisellä kokoontumiskerralla palautetta ryhmästä, paljon ruusuja ja vähän risuja. Hyvä suhde! Teimme enkelinsiivet-harjoituksen, jossa paperille toisen selässä saa kirjoittaa hänestä positiivisia asioita. Omassa lapussani luki:
                                 Ihana ilopilleri!                  
Kannustava                                                          Ihana ope
         Ihanan värikäs persoona            Räväkkä ope
                                                          kaikille niin tasapuolinen
   Rempseä nainen, kiitos!                                                
                                             Mun rakas pulinapoksi, kiitos kun olet!
                                                    (ryhmässä ollut ystäväni!)                                        
                 Viinisieppo

Kiitos siitä, että
aina jaksoit olla                                 Kiitos ihanista ohjeista =o)
innoissasi.
                        Kiitos voimaannuttavista ja antoisista
                        maanantaihetkistä. Halauksia.
                             Muista myös itseäsi.

Aika huimaa! Ihan vetää pienen ohjaajan hiljaiseksi. Mietimme porukalla sitä, miten vaikeaa onkaan ottaa vastaan noin paljon hyvää. Sitä nimittäin sai ihan jokainen ryhmän jäsen. Ihminen kyseenalaistaa palautteen, etten minä nyt ole tuota ansainnut ja luulette vaan, en minä oikeasti ole tuollainen. Mutta niin me vaan toinen toisemme näemme ja itseämme peilaamme toisiin. Ja kai se on se suomalainen vaatimattomuus, mikä tuossa kohtaa pistää sanomaan: "No emmä nyt tiiä, tuollanen tavallinen puutarhajyrsin!"

Sain palautetta ammattitaidosta ja moitteita siitä, että kurssi olisi saanut olla pidempi ja olisi hieman enemmän pitänyt rajoittaa pulinaa. Allekirjoitan! Tämä saikin minut kaivamaan esille 2003 tekemäni opinnäytetyön HAMK:n ryhmänohjaajan erikoistumisopinnoista. Tutkin siinä ohjaajan rooleja ja tehtäviä.

Ryhmänohjaajalla on pelkistetysti viisi erilaista rooli ja tehtävää.

1. Innostaja: "Mitä ihanaa ryhmä ja ryhmäläiset tänään saakaan aikaan?" Innostajuus on ohjaajan sisäinen liekki, usko ihmiseen ja voimavaroihin. Innostaja pitää yllä toivoa ja luo ryhmän ilmapiiriä omalta osaltaan.

2. Terapeutti: "Yhdessä etsien!" Terapeutti on kuuntelija, yhteisen kielen luoja, joka kantaa huolta luottamuksellisuudesta ja turvallisuudesta ryhmässä. Tässä roolissa ohjaaja nostaa tietoisuuteen asioita ja haluaa syventää kontaktia, päästä lähelle ihmistä.

3. Tutkija: "Näen, kuulen, haistan, maistan, tunnen." Tutkijan roolissa ohjaaja havainnoi, puhtaasti ja neutraalisti tuo esille havaittavissa olevaa ja antaa palautteen tämän kautta. Ei oleta.

4. Johtaja: Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty." Ohjaaja on ryhmässä aina johtaja. Johtaja organisoi ryhmän ja luo sille struktuurit, kantaa vastuun perustehtävän suuntaisesti. Hän suunnitteleen, arvioi, palauttaa tavoitteisiin, edustaa selkeyttä.

5. Taiteilija: Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!" Taiteilijapuoli näkyy ohjaajan omassa olemuksessa, persoonallisessa tyylissä ja käden jäljessä. Taiteilija huolehtii tilanteen esteettisyydestä ja välineistä.

Palautteen mukaan tutkittuna oma ohjaajuuteni lepää vankasti terapeutin, innostajan ja taiteilijan roolien varassa. Vaikuttaa siltä, että niillä osa-alueilla olen onnistunut. Terapeutin ja tutkijan roolit ovat enemmän kuitenkin vielä käytössä toimessani toimintaterapeuttina. Opiston ryhmäthän eivät ole terapiaryhmiä. Tutkijan roolia on saanut käyttää miettiessä harjoituksia, mikä voisi viedä ryhmäläisten omia prosesseja eteenpäin ja millä keinoin voin ohjaajana lisätä ryhmähenkeä ja jakamista.

Kritiikki kohdistuu ensisijaisesti rooliini johtajana. Luotan siihen, että struktuuri on ollut kunnossa, mutta tuo ajan jakaminen itse kirjoitusharjoitusten ja niiden jakamisen välillä on se heikoin lenkki tässä yhtälössä. Itse olisin kiinnittänyt ryhmän jäsenenä huomion samaan asiaan. Siis sitä täytyy kehittää. Muistan jo tuolloin -03 pähkineeni tämän roolin kanssa.

Ryhmäni idea perustuu hyvin pitkälti Natalie Goldbergin ajatuksiin kirjoittamisesta (kuten blogissani Tosi kriittistä olen hieman jo kirjoittanut). Goldberg sanoo, lue paljon, kuuntele paljon, kirjoita paljon! Ryhmässä emme välttämättä kirjoittaneet määrällisesti paljon. Pyrkimys oli kirjoittaa laadullisesti jotain erilaista, paljon raakileita, joista voi jalostaa eteenpäin. Haimme uusia ilmaisuja, yritimme nitistää sisäisen kriitikon. Yritimme päästä ahtaasta sisäisestä mielikuvasta, miten pitäisi kirjoittaa. Ja jaoimme kirjoittamamme tekstit. Opettelimme kuulemaan eri perspektiivejä. Siinä on se vaaran paikka, jolloin mopo voi karata käsistä, ja karkasikin muutamaan kertaan!

Olen niin kiitollinen palautteesta, kiitos ihanat ryhmäläiseni! Sitä tulee helposti sokeaksi omalle toiminnalleen. Palautteen avulla voin tarkastella sitä taas uudestaan ja tuoreesti. Ylpistyä en palautteesta aio. Itse kuulutan aina positiivisen palautteen merkitystä opetuksessa ja kasvatuksessa. En kuulu siis siihen kastii, joka ajattelee, että kehut ylpistyttävät. Autoitte minua taas lähemmäs omaa mottoani:

Anna minulle tyyneyttä hyväksyä se,
mitä en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa se
minkä voin
ja viisautta
erottaa nämä kaksi toisistaan.
-Franciscus Assisilainen-