Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Tosi itsellistä

Tämä vuosi on alkanut rytinällä ja itsellisillä suunnan muutoksilla. Olen joutunut katsomaan syvälle sisäänpäin. Millaista elämää haluan viettää? Kenen ehdoilla teen päätöksiä? Mitä oikeastaan haluan työelämältä? Kenen kanssa haluan viettää aikani? Ei mitään ihan pieniä teemoja!

Työelämän muutoksia olen kehitellyt jo useamman vuoden. Oikeastaan ammattiopettajan opinnoistani lähtien. Palasin kuitenkin reilu vuosi sitten toimeeni sairaalalla, työhön josta pidän, mahtavan tiimimme ja upeiden ihmisten pariin. Kaipasin kuitenkin jotain uutta, uudenlaista tapaa käyttää osaamistani.

Helmikuulla tuli hakuun lähihoitajakoulutuksen lehtorin paikkoja Tavastialla Hämeenlinnassa. Tein haun sinne ja ajattelin, että jos pääsen, rauhoitan tilanteen ja opettelen nyt käytännössä opeksi. Minulla oli varalla plan B...

Kun tuli tieto, etten ollut tullut valituksi opettajan toimeen, otin käyttöön varasuunnitelman 17.2. Laitoin hakupaperit Jönköpingin yliopiston verkko-opintoihin: The Master of Science with a major in Occupational Therapy. Kyseessä olisivat verkko-opinnot. Olin jo käännättänyt hakuvaatimusten mukaisesti todistukseni englannin kielelle ja kaikki oli valmista, kunhan lähetin hakemuksen liitteineen.

Viikko tästä eteenpäin 24.2. ja olin saanut opiskelupaikan. 26.2. minut headhuntattiin!!! Nyt olisi sitten edessä MYÖS työpaikan vaihto toviksi. Kyseessä on projekti erityisen mielenkiintoisen ja minun sydäntäni lähellä olevan asian tiimoilla kahdeksi vuodeksi. Siitä tuonnempana, kun on nimi oikeasti paperissa. Hyvässä lykyssä nämä kaksi uutta juttua ovat soviteltavissa ja hyödyttävät molemmat toisiaan. Mene ja tiedä!

Että elämäkö tasaista ja arki harmaata?

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Tosi toimiin eli palautunut arki

Sekin aika tulee aina pitkän lomailun jälkeen, että huomaan toteavani ääneen: "Ihanaa kun arki alkaa!" Nyt se aika koitti. Totesin tuossa ystävättärelleni, että koin olevani jo ihan villiintynyt kesästä! On se ollut vaan suuremmoinen kesä <3

Itselläni jatkuu opintovapaa tämän vuoden loppuun. Poika muutti Tampereelle oman elämänsä alkuun. Lähti opiskelemaan Tamkin englanninkieliselle linjalle, josta tulee Bachelor of media and art. Lienee medianomi suomennettuna. Hän ei siis härvää enää viikolla täällä omia aikojaan. Ne omat ajat olivatkin aika erilaisia muun perheen kanssa. Neidillä alkoi lukion toinen luokka ja heti miten hirveä vanhojen tanssipuvun hankintavimma!!! Siihen on vielä puoli vuotta!!! Mieheltä loppui loma, mikä sekin oli perhesovun kannalta hyvä juttu...

Eniten omaa arkeani rytmittää kuitenkin opiskelun alkaminen vielä viimeiseksi puolen vuoden jaksoksi. "Kirjoita Hopsin päivitys ja tavoitteet jaksolle..." Tämä viikko on sitten orientoiduttu näihin asioihin + pian alkavaan Perheniemen opiston kirjallisuusterapiaohjaaja -koulutukseen + opetustyöhön Vanajaveden opistolla + tulevaan opeharjoitteluun koulutuskeskus Tavastiassa + kehittämistehtävään Taokk:iin + omaan kirjaprojektiin kollegan kanssa. Siis kertarysäyksellä arkeen! Ihanaa!

Moni saattaa ajatella, että kohta tuo Niemiskä sekoaa rautoihinsa. Onhan noita monia rautoja tulilla. Kaikki ovat mieluisia, kaikki vaativat paljon ajatustyötä ja kirjoittamista, sosiaalisia kontakteja ja luovuutta. Onneksi viihdyn ihmisten keskuudessa, mutta myös omassa kotikonttorissani tietokoneen ääressä. On hurjan palkitsevaa, kun huomaa, että on oivaltanut jotain, mikä on itänyt pienenä versona pääkopassa, ja jonka vielä haluaa jakaa eteenpäin. Uudistumistahan tämä tällainen työ vaatii. Sekin on hyvin motivoivaa, mutta kieltämättä välillä väsyttävääkin. Siksi pitkä "kesätyhjiö" työn teon suhteen tekee hyvää. Olen tosin joka kesä pyrkinyt itse pääsemään ryhmän jäseneksi johonkin kirjoittajaporukkaan / ryhmään. Tänä kesänä se harmillisesti jäi, koska kurssi, jolle Orivedelle ilmoittauduin, peruuntui.

Välillä tuppaa olemaan niin, että kehittelen itselleni ihan hirmuisen touhukkuuden. Senkin takia on hyvä löytyä niitä täysin löysiä aikoja väliin. Omaa kiireen tuntuani helpottaa se, etten enää jaksa stressaantua tekemättömistä kotihommista. Siivoan sitten kun sille päälle satun ja vastuutan myös muita perheenjäseniä. Toki katson, ettei nyt terveyshaittoja ja totaalikaaosta synny! Kaiken mikä ei ole pakollista / velvoitettua, ei satuta, aiheuta harmia, taloudellisia tappioita tai hankaloita omaa ja toisten elämää voi tehdä kiireettömästi. Ja toinen tärkeä asia arjen hallinnassa on asenne! Kun osaa nauraa itselleen ja omille alati uusiutuville sattumuksille, arki on hauskaa.

Kyllä se vaan niin taitaa olla, että ilman aikataulua ihminen on vähän niinkuin tuuliajolla. Aikataulu jäsentää ainakin minua, niin ihanaa kun lomailu ja pakottomuus onkin. Erityisen onnellisen työstä ja opiskelusta tekee se, että niitä rakastaa! Allekirjoitan siis Tove Janssonin 100 v. näyttelystä bongaamani kuolemattoman lauseen: "Tee työtä ja rakasta!" Näin aion!



perjantai 4. lokakuuta 2013

Tosi paradoksaalista

Päivä kasvatustieteiden parissa ja johan päässä taas raksuttaa.

Katsoimme dokumenttipätkän japanilaisesta koulun käynnistä. Lasten kasvattaminen ja opettaminen on siellä ajettu äärimmilleen ja se alkaa jo sikiökaudella. Suorituskeskeisyys alkoi ahdistaa. Toiseen ääripäähän meidät opeopiskelijat vei kertomus brittiläisestä Summerhillin koulusta, joka 30-luvulla tuli tunnetuksi vapaana, demokraattisena kouluna, jossa lapset saivat määritellä ajankäyttönsä ja osallistuminen oli vapaaehtoista.

Suomessa (ja monessa muussa nk. sivistysmaassa) on oppivelvollisuus, maksuton peruskoulu siis. Liekö sana velvollisuus se, joka saa varsinkin teini-ikäiset koululaiset kavahtamaan opiskelua ja koulua ja kaikkea siihen liittyvää. Kouluun menon into kun haihtuu melko nopeasti ekaluokan kuherrusvuoden jälkeen.

Kehitysmaissa eivät kaikki lapset pääse kouluun, koska se maksaa, vanhemmilla ei ole rahaa, koulumatka on kohtuuton, vain pojat pääsevät kouluun jne. Siellä lapset haluaisivat opiskelemaan, koska tietävät sen olevan väylä parempaan elämään.

Tässä kohtaa on jonkinlainen käppi! Onko ilmainen koulutus itsestäänselvyytenä muuttunut joksikin pakkopullaksi, jonka arvoa lapset ja nuoret eivät enää näe? Miten me aikuiset voimme tehdä koulun käynnistä mielekkäämpää niin, että se olisi samalla kasvattavaa, kehittävää ja hauskaakin?

Ei vastauksia tähän minulla... vielä...


perjantai 30. elokuuta 2013

Tosi muutos


Intoa, iloa, haikeutta, epätietoisuutta, uteliaisuutta... Kaikkea tätä on ilmassa! Viimeinen työpäivä omassa toimessani reiluun vuoteen on käsillä. Maanantaina 2.9. alkaa opintovapaa, jota olen anonut vietettäväksi joulukuun 2014 loppuun. Mitä tuona aikana tapahtuu, ei vielä voi tietää, ounastella ja odottaa voi paljonkin.

Keskeneräisten asioiden sietäminen on ollut minulla eina vaikeaa. Työssäni toimintaterapeuttina sitä on ollut pakko oppia sietämään. Kuntoutuminen on hidas prosessi ja siinä voi olla mukana kanssakulkijana. Omaa osuutta asioiden eteenpäin menossa ei voi oikein mitata. On riemukkaita onnistumisen kokemuksia, mutta myös pettymyksiä siitä, ettei voinutkaan auttaa ihmistä muutoksen matkaan. Kuntoutuminen on monen asian summa.

Nyt olen aivan uudenlaisen keskeneräisyyden äärellä. Ensimmäistä kertaa ammattiurani aikana olen heittäytymässä vain opiskelijan rooliin. Täydennyskoulutuksia on tullut haalittua yli 90 opintopisteen verran, mutta ne olen suorittanut työn ohella. Opintovapaa alkaa näyttäytyä erittäin hyvältä vaihtoehdolta koulutuksen avajaispäivien jälkimainingeissa: deadlineja on pompsahtanut Tabulaan (oppimisympäristö verkossa) viikon aikana jo ainakin neljä....

Huomaan olevani hirveän innostunut opiskelusta. Se on ollut väylä pitää ammattitaitoa yllä, mutta myös tae työhyvinvoinnilleni. Tarvitsen haasteita ja uusia välineitä, jotta mielenkiinto ja taidot pysyvät yllä. Minun on aina ollut vaikeaa sopeutua staattiseen.

Pidän työstäni toimintaterapeuttina ja tiimistäni keskussairaalalla ja ne tekevät muutoksesta haikean! Haikeus on hyvä tunne, joka kantaa mukanaan tietoa välittämisestä ja pidetyksi tulemisesta. Muutos ei kuitenkaan koske vain työrooliani ja -yhteisöäni vaan kaikkia muitakin elämäni kenttiä. Opiskeluni on monimuotoista ja käyn Tampereella lähipäivilla joka toinen perjantai, paljolti opiskelu tapahtuu verkossa ja itseohjautuvasti, opintokäynneillä vielä tämän syksyn. Yhtäkkiä äitinä olenkin kotona suurimman osan viikosta lukiolaisen tullessa kotiin. Minulla jää aikaa ja energiaa hoitaa kuntoani ja ulkoiluttaa koirapoikaamme. Voin ottaa harrastuksiini opistolta aamupäivällä kokoontuvan englanninkielen keskustelukurssin. Löydän hiljaista aikaa oppimistehtäville ilman kiirettä (näin toivoisin). Pystyn lähtemään mieheni kanssa lyhyellä varoitusajalla pienelle kaupunkilomalle tai mukaan hänen työmatkalleen. Koko ajankäyttöni muuttuu.

Ja näin on hyvä. Juuri tässä on hyvä. Tätä olen kauan halunnut. Uskon oppivani tästä jaksosta elämääni paljon. Ajankäytöstä. Merkityksistä. Ammattitaidosta. Itsestäni. Olen identiteettimatkalla!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tosi identiteettityön ääreen

Nyt se alkoi, opiskelu. Jo kolme ennakkotehtävää itsen ja opettajuuden äärellä on tehty, mutta tänään oltiin paikan päällä Taokk:ssa. 

Lueskelin opintojen sisältöjä -koostetta suurella mielenkiinnolla. Se perustuu uudistettuun ammatillisen opettajan opetussuunnitelmaan. Tärkeimmäksi sisällöksi on nostettu opettajaopiskelijan identiteettityö ja oppimissisällöistä on siirrytty osaamissisältöihin. Kooste oli helposti luettava ja motivoiva. Lisäksi pohjakoulutukseni puhuu pitkälti samaa kieltä. 

Olen innoissani! On aivan mahtavaa lähteä tutustumaan omaan opettajuuteen, miettimään identiteetin muotoutumista ja rinnakkaisia identiteettejä. Niitä nimittäin on. Voidaan puhua myös rooleista tai tehtävistä: äiti, vaimo, terapeutti, tanssiharrastaja, tuntiopettaja jne.

Tänään alkanut kurssi on valinnainen pedagoginen opettajuutta pohjustava kurssi. Saimme kaksi tehtävää tälle illalle ja ajattelin pohtia niitä "ääneen" täällä. Pääsimme pohtimaan omia vahvuuksiamme ja kehityskohteita sekä omaa osaamistamme. 

Minulla on vahva toimintaterapeutin identiteetti. Yksi suurimmista haasteistani tuleekin olemaan tuo identiteettityö terapeutista opettajaksi. Vai olisiko ideaalitilanne saada nuo kaksi elämään rinnakkain, täydentämään toisiaan?

Tiimityössä olen vahva, sillä ajattelen, että ryhmä on aina enemmän kuin yksilöittensä summa. Ajattelen ammatillisena opettajana olevani tutor, mentor, silta työelämään. Terapeuttina minun tehtäväni on auttaa potilasta oivalluksiin. Niin se on myös opettajan tehtävässä.

Ryhmien ohjaaminen kuuluu toimintaterapeutin peruskoulutukseen ja psykiatriassa kiinteästi työhöni. Olen hankkinut HAMK:ssa Ryhmänohjaajan täydennyskoulutuksen.  Ryhmänohjaajan haaste on uusiutuminen. Tekee hyvää aika ajoin itse päästä ryhmäläisen rooliin. Kokemus pitää nöyränä ja tuoreena. Minulla on tietoa ryhmän toiminnan vaiheista ja vaikuttavista tekijöistä. Käsitystä siitä, miten opettaja toimii yhteiskunnallisena vaikuttajana, haluan syventää ja siihen haluan myös panostaa. Ajattelen, että opettaja on etuoikeutetussa asemassa. 

Sivusin aiemmin kirjoituksessani ohjaajan viittä roolia: tutkija, innostaja, taiteilija, johtaja ja terapeutti. Itselleni vahvimpina koen innostajan, tutkijan ja terapeutin roolit. Johtajuuden haasteet ohjaamisosaamisessa korostuvat entisestään ammatillisen opettajan työssä. Haluan oppia, miten opettaja voi toimia ennaltaehkäisevässä hyvinvointityössä.

Olen kiinnostunut taiteista, arkikulttuureista ja monikulttuurisuudesta. On mielenkiintoista oppia ymmärtämään, miten eri tavoilla asioita voi hahmottaa ja miten niiden hyväksi voi toimia. Työssäni erikoissairaanhoidossa olen saanut kulkea traumatisoituneitten maahanmuuttajien rinnalla ja oppia heiltä erilaisia toimintatapoja ja käytänteitä. Se on rikastuttanut omaa elämääni. Yksi oppimisympäristö, johon haluan tutustua enemmän, on maahanmuuttajakoulutus ja kotoutuminen.

Toimintaterapeutin koulutuksen perusta on arviointi. Jo varhain meille opetettiin, että täytyy tietää toiminnan tavoitteet ja mitä kohti kuntoutetaan. Se on iskostunut mieleeni. Olen kollegani kanssa voitanut Kanta-Hämeen keskussairaalan laatupalkinnon arviointiryhmä -työllä. 

Työelämävastaavuus opetuksessa on tärkeää ja siihen haluan paneutua. Liian paljon omassa peruskoulutuksessani törmäsin siihen, että opettajalla ei enää ollut käytännön työhön kosketusta. Nyt opettajakoulutukseen lähtiessäni saan zoomata arvioinnille eri perspektiiviä. 

Koska olen tehnyt opettajana vain tuntitöitä, en ole päässyt sisään oppimisympäristöjen kirjoittamattomien sääntöjen viidakkoon. Olen tuossa suhteessa ehkä muutenkin hieman ”villi”. Minulle tulee yksi haasteista opettajakoulutuksessa olemaan luoduissa raameissa pysyminen. Olen rönsyilevä luonne, luovaa toimintaa ja soveltamista suosiva keltainen temperamenttityyppi. Eräs arviointiosaamisen arviointikriteeri on ”toimii erilaisissa oppilaitosympäristöissä noudattaen niiden vakiintuneita käytänteitä”. Minussa herää helposti henki, että jos jokin käytänne on ”aikansa elänyt”, ei vastaa tarkoitustaan tai kömpelö, sille voi kehittää toimivamman version. Ei aina niin hyvä piirre, herättää pahaa vertakin joissain ihmisissä. Luovuuteeni liittyy myös kyky sopeutua helposti sekä joustavuus.

Olen hidas lukemaan, mutta luen ajatuksella ja samaan aikaan sovellan teoriaa kokemaani. Olen siis hyvä soveltamaan tietoa, mutta en rakasta teorioita. Opintosisällöistä historiaosuus tulee olemaan minulle haasteellinen. Ihmisen kehitys ja persoonallisuuksien erilaisuuden ymmärtäminen on itselleni taas luontaista. Olen käynyt SDI (Stregth Deployment Inventory) –koulutuksen, joka auttaa ymmärtämään erilaista toimintaa ja toiminnan taustalla olevia motivaatioita.


Koen, että opintielläni on riittävästi pohjatietoa ja kokemusta hyödyntää ja peilata uutta vanhaan. Sitä odotankin innolla. Myös haasteita riittää, mikä on pelkästään hyvä asia. Olen nopea suoltaja ja reagoija. En ole aina jaksanut jälkeenpäin paneutua kirjoittamaani ja se on jäänyt paikoitellen pinnalliseksi. Haluan näitä kirjallisia tehtäviä opetella tekemään pidemmällä aikajänteellä ja pohdiskellen. 

Kaikkiaan haluan oppia pedagogisia taitoja ja saada välineitä (täytettä työkalupakkiin) opetustyöhön. Sitä en vielä tiedä, hankkiudunko kokopäiväisesti opettajaksi vai jatkanko pätevöityneenä samoilla linjoilla kuten tähänkin saakka. Aika näyttää. Tärkeintä on elää nyt, ottaa opinnoista kaikki mahdollinen irti. 
 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Tosi täyttymys

Liekö ollut ennakoivaa viime viikon postaukseni... Opettajuudesta ja asiakkuudesta, asiakaslähtöisyydestä ja nykytilanteesta. Nyt on nimittäin niin, että tämä täti lähtee opiskelemaan... OPETTAJAKSI! Ei sentään tuonne teinihelvettiin vaan ammatillisia aineita ammatilliseen opettajakoulutukseen.

Ekaluokkalaisena lettipäänä olin niin vaikuttunut alkuopettajastani Kosken Irmasta ja hänen antaumuksellisesta tavastaan kohdata meidät jokainen yksilönä, että päätös opettajaksi ryhtymisestä iskostui mieleeni. Yläasteella suomut karisivat silmiltäni... Olimme kamalia teinejä ja päätin, että EI, minusta ei tule ainakaan peruskoulun opettajaa.

Matkalla omaan ammattiini toimintaterapeutiksi seurasin mielenkiinnolla ammatillisia opettajiani Helsingin sairaanhoito-opistossa ja Helsingin kaupungin terveydenhuolto-oppilaitoksessa. Variaatioita riitti. Oli sellaisia, jotka pelkällä karismallaan vangitsivat seuraamaan, vaikka aine ei juuri olisikaan ollut se kaikkein mielenkiintoisin. Oli ylimielisiä tiedon pihtaajia (uskokaa tai älkää), jotka käyttivät valtaa noin. Oli leipääntyneitä rivityöntekijöitä, joille näytti rahallinen korvaus menetetystä vapaa-ajasta olevan ainoa motivaattori.

Olen tehnyt terapiatyöta nyt 20 vuotta. Jo kymmenisen vuotta sitten heräsi opettajuus uudelleen kummittelemaan mieleeni. Mitä jos voisin käyttää ammattitaitoani uudella tavalla ja opettaa sosiaali- ja terveydenhuollon alalla? Aloin tehdä pienimuotoista luennointityötä kirjallisuusterapiasta, ryhmänohjaamisesta ja ohjaajan jaksamisesta. Sitten tuli järjestelmällisempi kausi: Palmeniassa aloitettiin kirjallisuusterapian perusteet -koulutus ja minusta tuli yksi luennoijista ja kokemuksellisen ryhmän ohjaajista. Vuorotteluvapaalla käynnistin ryhmät Vanajaveden opistolla ja aloin opettaa / ohjata voimauttavaa kirjoittamista. Tällä tiellä ollaan!

"Varo mitä toivot, voit vaikka saada sen!" Vetovoiman laki taisi imaista ajatukseni omiin sfääreihinsä ja nyt olen tilanteessa, että opintoni alkavat virallisesti 22.8.2013. Olen onnellinen, levoton ja uuden edessä!