Mitä siis tapahtui? Olin luvannut kuljettaa tyttäreni ja kaksi hänen isoskollegaansa rippileirille. Haimme neidot eri puolilta Hämeenlinnaa ja klo 8.50 olimme Loimalahden leirikeskuksessa. Availin takakonttia ja tytöt poimivat tavaroitaan. Yhtäkkiä toinen tyttö, minulle vieras, hymyili kauniisti, kiitti kyydistä ja ojensi minulle kiitokseksi kahvipaketin. Täysin hölmistyneenä, typerä hymy huulillani vuoroin pakettia, vuoroin tyttöä katsellen, sopersin jotain siihen suuntaan, "ettei sinun olisi tarvinnut - voi hyvänen aika - kiitos kovasti jne jne jne". Tyttö hymyili edelleen, otti kassinsa ja lähti. Hyvin luonnollisesti, arkipäiväisesti. Seisoin autoni vierellä ja pohdin, mihin kahvipaketin laitan. Avasin auton oven ja laskin sen hellästi takapenkille ja niin me ajelimme yhdessä kotiin. Hymyilin edelleen, mutta nyt ilosta ja joitain vanhoja pitkälle johtavia perinteitä ja muistoja tulvi mieleeni. Mummola, lapsuudenkodin yhteisöllisyys ja kahvihetket...
Mieleeni palautui myös eräs opinnäytetyö, jonka seminaaria olin kuuntelemassa vuonna 2008: Mennäänkö kahville? Annika Westerdahl oli lähtenyt pohtimaan kahvittelun merkitystä kulttuurissa ja toimintaterapeuttisessa viitekehyksessä. Kohderyhmänä opinnäytteessä olivat ikääntyneet dementiapotilaat, ja kahvin keittoa ja juomista tutkittiin arvokkaana arkitoimintona. Annika oli nostanut valokeilaan kahvin juomisen perinteet, kahvin arvostuksen ja terapeuttisen toiminnan: Miten kahvi on liittynyt vierailuihin (sekä tarjoajan että vieraan näkökulmasta), juhliin ja miten kahvin saantia on aikojen kuluessa säännöstelty.
"Kahvi on erityisen arvostettu tarjottava, sillä se oli pitkään kallista. Siksi kahvi symboloi
sekä vaurautta että vieraanvaraisuutta, jotka kulkevatkin usein käsi kädessä. Vaikkei kahvi hinnan alennettua ja elintason noustua enää olekaan ylellisyystuote, suurin osa sen symboliarvoista on vielä tallella. Kahvipaketti on edelleen esimerkiksi säännöstelykauden muistavien iäkkäiden henkilöiden suosima lahja tai tuliainen." (Westerdahl, 2008, 6-7)
Niinpä. Vaikka kuljettamani tyttö oli 17-vuotias ja hänen äitinsä todennäköisesti ikäiseni nainen, kaunis perinne elää.
 |
| Sarjakuva Mummo <3 |
Opinnäytetyö -lähde: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/38552/stadia-1212127670-0.pdf?sequence=1
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKauniit eleet, arjen hyvät teot, elämän ja ihmisyhteyden kunnioitusta.
VastaaPoista