Ihminen on sokea omalle kirjoitukselleen: painovirhepaholaiset saavat rellestää rauhassa. On vaikeaa arvioida, onko maalaamansa taulu "hyvä". Lauluääni kuulostaa toisten korviin erilaiselta kuin oman kaikukopan sisällä. Tänään huomasin senkin, että ihmisellä on sokeita pisteitä oman tietotaitonsakin suhteen.
Olen nyt kouluttanut ihmisiä terapeuttisen kirjoittamisen ja ryhmänohjaamisen tiimoilta. Ennen jokaista koulutustilaisuutta jännittää. Sitä epäilee omia kykyjään, tietonsa määrää ja laatua sekä uskottavuuttaan. Vuosien myötä olen ottanut kynän kauniiseen käteen ja allekirjoittanut vanhan sanonnan "Tieto lisää tuskaa". Aina on lisää tietoa, joka pitäisi omaksua. Ihmisessä tulee olla tietty määrä nöyryyttä, jotta säilyy kyky ja halu oppia uutta, päivittää tietojaan ja olla avoin erilaisille näkökannoille.
Kouluttaja oppii siinä missä kurssilainenkin. Kun tavoite yhteiselle matkalle on selkeä, ei muuta kuin matkaan. Se, miten matkaa tehdään, selviää usein vasta luokkahuoneessa. Opettajalla on mukanaan sekä laukullinen kirjoja ja muuta rekvisiittaa että henkinen työkalupakkinsa ja luottovihko täynnä ideoita. Pidän opetustyöstä.
Uskon käytännön kautta oppimiseen ja tiedän siinä sivussa, että se on vain yksi tapa oppia. Toiset kuulevat kaiken selkeäsi kuin pläkki, imuroivat asiat korvain väliin ja siellä se pysyy. Toisilla on valokuvamuisti ja asiat palautuvat verkkokalvojen kautta aktiivimuistiin. Käytännön, kokeilemisen kautta jää erilainen muistijälki. Yhdistettynä oppimiskokemus on vielä vahvempi. Sopiva määrä faktoja ja perusteita, niihin sidottuja harjoituksia, jotka tekevät teorian eläväksi. Kamalinta, mitä tiedän, on Power Point-sirkus, slaidi slaidin perään. Siinä pitkästyy. Nolouden saa aikaan höpöttelijä, joka ei kerro lähteitä vaan perustaa tarinointinsa puhtaasti omiin asenteisiin ja olettamuksiin. Sitä paitsi kuulija haluaa tulla kuulluksi. Nykypäivänä kurssittajan täytyy osata olla sopivasti vuorovaikutteinen.
Tänään päättyi Hämeen kesäyliopiston terapeuttisen kirjoittamisen kurssi. Sain kurssipalautteet ja istahdin mykistyneenä alas niitä lukemaan. Olin saanut asiani kerrottua ymmärrettävästi ja käytännönläheisesti. Arvioinnin skaala on 1-5. Kurssini palauteskaala oli nelosesta vitoseen! Nöyräksi vetää! Kiitos!
Palautteen innoittamana palasin kotiin. Heittäydyin sohvalle ja suunnittelin, miten voisin tehdä kouluttamisesta joka kuukautisen työn. Toisaalta, jos vain kouluttaisin enkä tekisi kliinistä ryhmänohjausta tai kirjallisuusterapiaa, ei minulla olisi materiaalia käytännönläheiseen kouluttamiseen. Siis molempi parempi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti