Tosi väylällä

Mies oli sanonut jo autossa, että sitten ei keskitytä niin pitkään. Ettei siitä olisi mitään hyötyä, hermostuttaisi vaan hänet. Sanoin, että minun on saatava ajatella mantrani rauhassa, muuten homma menee häsäämiseksi. Rangella mies sanoi, että saisin laskea hänenkin lyöntinsä. Yritti vapautua kinkkisimmästä puuhasta.

Kyllähän ne jokainen lyönti eteenpäin menivät. Kovasti kaartuivat oikealle tällä kertaa. En meinannut saada ilmaa pallon alle, osuin aina liiaksi pallon päälle. Välillä pallo oli kuin ruohonleikkuri. Naksuttelin lyöntilaskuria, omien ja miehen lyöntien väleissä. Kiireen tuntu jysähti hartioihin. Yritin olla nopea, nopeampi kuin yleensä. Yksi rento testiheilautus, asettuminen pallon taakse ja swing. Ei! 10 metriä. Kolmannen puttauksen jälkeen laskettelin muutaman inhoamani kirosanan ja paiskasin putterin bagiin.

Kakkosväylän avauslyönti tehdään mäeltä. Avaus kaarsi taas komeasti oikealle ja hyvin lähelle pellon rajaa. Mies löi komeasti 150 metriä keskelle väylää. Minulla otti kolme lyöntiä päästä samaan kohtaan. Lyöntilaskuri napsahteli tiuhaan tahtiin. Neljä puttausta... Viheriöllä tulivat ulos kaikki suomenkieliset kirosanat, jotka päästäni löysin. Mies oli hiljaa. Sanoin, että hänen kanssaan pelaaminen hermostuttaa minua. Että en saa ajateltua mantraani, kun tuntuu siltä, että hän kiirehtii. Että ei ole enää yhtään kivaa. Että laji on ihan hanurista. Etten enää laske yhtään hänen pisteitään. Mies oli viisaasti hiljaa ja ymmärtäväinen. Ei virnuillut yhtään (kuten joskus aiemmin oli tehnyt), yritti sitten pehmitellä ja sanoi laskevansa itse, kertovansa vasta sitten, kun pallo on kolossa.

Kenttä avautui leveänä väylänä kohti kolmosviheriötä. Mies avasi taas pitkällä lyönnillä ojan taakse. Asettauduin tiiauspaikalle. Jalat kevyesti haralleen. Ote: muista, vasen käsi suoraksi. Aseta maila hieman enemmän keskiviivan oikealle puolelle. Hartiat alas. Hengitä, rauhoitu. Katso palloon. Loppuun saakka. UNOHDA MIES! No niin. Tältä väylältä tuplabogi, kaksi yli ihannetuloksen. Seuraavalta sama. Nelosella mies hukutti kolme palloa. Tuskaili lätäkön suuruutta ja väitti pallon kimmonneen veden pinnasta vastarannalle. Olin salaa tyytyväinen, että hänenkään pelinsä ei sitten kulkenut läpi kentän yhtä ruusuisesti, että tietäisi, miltä minusta oli tuntunut tovi sitten. Oma lähestymislyöntini lensi reilusti yli greenin, miltei seuraavalle tiiauspaikalle saakka. Chippi ja putti onnistuivat. Kutosväylältä bogi. Siis alle oman tasoituksen viimeisimmät väylät.

Yhdeksännellä väylällä keskittyminen sitten taas herpaantui. Avaus suuntautui reilusti oikealle ja pallo pysähtyi pienen töytäreen taakse rangealueen perälle. Vedin lippahatun syvemmälle ja kuikuilin rotevan näköistä miestä rangella. Arvioin hänen lyöntiensä pituutta ja astelin pallon luo. Mantra ja pallo lähti reippaasti vasemmalle. Out! Siksakkia siis näyttävä viimeinen väylä kaikkien rangepelaajien silmien alla. Lyöntejä 8.

Autossa mies istui hiljaa. Oli tyytymätön peliinsä. Minua hymyilytti. Olin kahden ensimmäisen väylän riehumisen jälkeen saanut ihmeellisesti koottua itseni, ottanut kiinni pelistä ja löytänyt oikeat lyöntiasennot ja rauhan. Toivoa vielä olisi, että jonain päivänä tasoituskin voisi pienentyä.

Kotona mies usutti pistebogilaskurille nettiin. Tasoituksen mukaisesti oli molempien kierros sujunut. Harmitus yritti iskeä taas. Miksen ollut saanut ensimmäisellä väylällä vaikka kahta lyöntiä vähemmän? Tai toisella. Tein pyhiä päätöksiä, että jokaista pelikierrosta ennen riehuisin ennen ensimmäistä väylää. Kiihdyttäisin itseni sellaiseen raivoon, ettei tarvitsisi pilata peliään. Vaikka mikä olisi, lukisin mantrani. Mies teki kolme harjoitusheilausta ennen jokaista lyöntiä, aikaa sekin otti. Sitä paitsi näytti ihan heinän niittäjältä.

Seuraava pelikerta on jo tiedossa. Peliseura on maltillisempaa ja ihan erityistä. Kenttä on vieras, mutta väylät lyhyempiä. Jälleen kerran lähden pudottamaan tasoitustani. Jälleen kerran totean, että golf on nöyryyttävä laji!

Tosi asioita (matkailun varrelta) osa 2

Olen käynyt Italiassa nyt kolme kertaa. Jokaisella kerralla on sattunut asioita, jotka muistuttavat minua pohjolan asukkaan ja etelän miehen temperamenttieroista. Pohjois-Italialla ja Rooman seudulla on kyllä eroavaisuuksia. Cerviniassa ja Madonnassa ei tarvinnut pelätä taskuvarkaita ja palvelu oli inhimillistä. Ainakin suurimman osan aikaa...

Cervinian matka oli ensikosketus Italiaan. Olimme vuoristossa 2050 metrin korkeudessa aivan Matterhornin kupeessa. Aamulla hotellin ulko-oven avatessa se näyttäytyi kaikessa komeudessaan turistille. Zermattin puolelta katsottuna se näytti juuri siltä Toblerone-vuorelta. Rinteille lähtiessä kahvinruskeiksi paahtuneet hissimiehet huutelivat mukavia ja hotellin ruoat (kuten edellisessä postauksessa) saivat hikoilemaan yöllä, kun vihdoin pääsi "vattan viereen maate!"

Kaikki meni hyvin Torinon lentokentälle asti. Siellä meitä hyppyytettiin suksipussien ja matkalaukkujen kanssa tiskiltä toiselle, kun virkailija päätti sulkea tiskin kesken kaiken. Kolmannen siirron kohdalla minulta meni hermo ja vaadin saada juuri nyt kirjautua lennolle (onnistui parilla perkeleellä!). Taustaa sen verran, että ensimmäisen hyppyytyksen aikana olimme jonossa jo kolmansina, toisen jälkeen ensimmäisinä, kun luukku napsahti kiinni. Ja aina jonon hännille....

www.kiroilevasiili.fi

Lentokentän kahvilassa saimme tuta peri-italialaisen ostoshässäkän. Maksat tähän ja kuittia vastaan saat tuotteen tuolta. Paitsi jos maksat pankkikortilla, sinun on ensin käveltävä 100 metriä tuohon suuntaan, jossa on lähin pankkikorttilukija. Hiki päässä hankin kuitin (itselleni jäätelön ja virvokkeen ja miehelleni kahvin) ja kävelin takaisin noutotiskille. Tiskin naiset palvelivat kaikki miehet ennen minua...

Vuorossa oli unelmien Rooma, ikuinen kaupunki, johon kaikki tiet vievät. Lentokentältä menimme junalla keskustaan mistä otimme taksin hotellille. Selvitimme, että hinta olisi noin 15 euroa. Kuski nosti laukut autoon ja oli ystävällinen, esitteli ajon aikana nähtävyyksiä ja heilutteli kättään puolelta toiselle komeassa kaaressa. Yhtäkkiä taksamittari pompsahti 3,5 eurosta 21 euroon. Mieheni kysyi asiaa kuskilta, joka väitti näytön olevan kello!!!! Laittoi kuitenkin "kellonsa" pysähdyksiin ja lakkasi heiluttelemasta käsiään. Mumisi puoliääneen "Grande turismo!" Huomasimme, että auton katossa oli pieni vipu... Ei meinannut löytää hotellia, ohjasin turistina kartasta ja koko ajan olimme väärällä puolella Tiber-jokea. Kun vihdoin majapaikkamme löytyi, kuski pyysi tuota 21 euroa maksuksi. Mieheni kieltäytyi ja antoi 15 euroa. Kuljettaja tempoi laukut takakontista kadulle, otti rahat ja huusi huonolla englannilla: "Jos olisin tiennyt millaisia turisteja olette, olisin heittänyt laukkunne Tiber-jokeen!" Tervetuloa Roomaan!

Perkeleitä tarvittiin taas seuraavana päivänä, kun meiltä puhallettiin ensin 50 euroa ja sitten kahvilassa kiellettiin istumasta terassille "koska täytyy ajatella muita ihmisiä!" Mitäh? Siinä vaiheessa emme tienneet, että itsepalvelupuolelta leivoksensa ostaneet eivät saa käyttää kahvilan terassia vaan saavat syödä ostoksensa seisaaltaan tai kadun varressa. Ja missäänhän ei tuota lukenut. Otin leivokseni ja latasin taas ne perkeleeni ilmoille. Ilmoitettuani tarjoilijapojalle maksaneeni leivoksen ja olevani samanarvoinen muiden asiakkaiden kanssa kävelin ulos terassilta musta pilvi pääni päällä. Tarjoilija juoksi tovin perässäni selittäen "It´s okey madam, you can sit there..." Mieheni tuli tovin päästä perässäni, nuoleskeli leppoisasti jäätelöään ja tokaisi: "Noh, kannatti tulla Roomaan saakka, että sinusta tuli tuollainenkin puoli esille!"

www.kiroilevasiili.fi

Madonnassa asiat sujuivat. Hotellissa ja ravintoloissa oli todella mukava ja palvelualtis henkilökunta ja kaupoissakin suurimmassa osin. Lievää ihmetystä aiheutti tarjoilijamme, mukava nuori mies, nopea kuin mikä. Toisena iltana pyysi meitä tekemään hänelle palveluksen: olemaan huoneen oven kanssa hiljaisempi! Hän oli majoittuneena poikien huoneen viereen ja hänen mielestään ovi piti kovaa meteliä. Lupasimme kiinnittää asiaan huomiota. Torstaina tarjoilija kertoi, että nyt ovi toimii esimerkillisesti. Hymyili ovelasti, kun kysyin, että onko sille tehty jotain. Oli kuulemma käynyt itse ruuvailemassa oven sulkijaa tiukemmalle, ettei lämähdä. En oikein tiennyt, miten suhtautua asiaan.  Ollakko tyytyväinen asiakaspalvelusta vai ärtynyt siitä, että ihminen, jonka ei kuulu huoneeseen päästä, käy siellä... Kiitin kuitenkin, koska poika vaikutti kovin vilpittömältä. Toivottavasti huomautti myös iltamyöhällä meluavalle italialaisperheelle, että pitäisivät pienempää ääntä käytävällä.

Matkan ainoat rutisijat olivat bussikuskimme. Kädet alkoivat viuhua ja päät pyöriä kun laskettelijoiden kasseja ja suksipusseja piti ahtaa bussiin. Aika luonnollista, että jokaisella on vähintään yksi vaate- ja varustekassi suksipussin lisäksi. Mitähän he oikein olivat kuvitelleet? Menomatkalla tilanne meni rauhallisesti, mutta paluumatkalla Bruno otti herneen nenään. Voi olla, että italialainen ylpeys koki kolahduksen, kun kaksi suomalaismiestä nostivat Brunon mielestä liian raskaan lautapussin auton tavaratilaan. Innsbruckin lentokentällä kuljettaja sitten tempoi kaikki suksipussit puolentoista metrin korkeudelta asfalttiin. No mercy! Bruno sai kuulla olevansa fucking idiot! 

Taitaa se siis olla niinkin, että kyllä suomalaisellakin kiehahtaa, kun tarpeeksi ärsytetään. Jos italialaisella menee hermo jo käytännön pikku järjestelyissä, suomalaisen pinna palaa kun kohdellaan huonosti tai omaisuus on vaarassa. Matkailu avartaa. Kovettaakin.