Tosi asioita (matkailun varrelta) osa 2

Olen käynyt Italiassa nyt kolme kertaa. Jokaisella kerralla on sattunut asioita, jotka muistuttavat minua pohjolan asukkaan ja etelän miehen temperamenttieroista. Pohjois-Italialla ja Rooman seudulla on kyllä eroavaisuuksia. Cerviniassa ja Madonnassa ei tarvinnut pelätä taskuvarkaita ja palvelu oli inhimillistä. Ainakin suurimman osan aikaa...

Cervinian matka oli ensikosketus Italiaan. Olimme vuoristossa 2050 metrin korkeudessa aivan Matterhornin kupeessa. Aamulla hotellin ulko-oven avatessa se näyttäytyi kaikessa komeudessaan turistille. Zermattin puolelta katsottuna se näytti juuri siltä Toblerone-vuorelta. Rinteille lähtiessä kahvinruskeiksi paahtuneet hissimiehet huutelivat mukavia ja hotellin ruoat (kuten edellisessä postauksessa) saivat hikoilemaan yöllä, kun vihdoin pääsi "vattan viereen maate!"

Kaikki meni hyvin Torinon lentokentälle asti. Siellä meitä hyppyytettiin suksipussien ja matkalaukkujen kanssa tiskiltä toiselle, kun virkailija päätti sulkea tiskin kesken kaiken. Kolmannen siirron kohdalla minulta meni hermo ja vaadin saada juuri nyt kirjautua lennolle (onnistui parilla perkeleellä!). Taustaa sen verran, että ensimmäisen hyppyytyksen aikana olimme jonossa jo kolmansina, toisen jälkeen ensimmäisinä, kun luukku napsahti kiinni. Ja aina jonon hännille....

www.kiroilevasiili.fi

Lentokentän kahvilassa saimme tuta peri-italialaisen ostoshässäkän. Maksat tähän ja kuittia vastaan saat tuotteen tuolta. Paitsi jos maksat pankkikortilla, sinun on ensin käveltävä 100 metriä tuohon suuntaan, jossa on lähin pankkikorttilukija. Hiki päässä hankin kuitin (itselleni jäätelön ja virvokkeen ja miehelleni kahvin) ja kävelin takaisin noutotiskille. Tiskin naiset palvelivat kaikki miehet ennen minua...

Vuorossa oli unelmien Rooma, ikuinen kaupunki, johon kaikki tiet vievät. Lentokentältä menimme junalla keskustaan mistä otimme taksin hotellille. Selvitimme, että hinta olisi noin 15 euroa. Kuski nosti laukut autoon ja oli ystävällinen, esitteli ajon aikana nähtävyyksiä ja heilutteli kättään puolelta toiselle komeassa kaaressa. Yhtäkkiä taksamittari pompsahti 3,5 eurosta 21 euroon. Mieheni kysyi asiaa kuskilta, joka väitti näytön olevan kello!!!! Laittoi kuitenkin "kellonsa" pysähdyksiin ja lakkasi heiluttelemasta käsiään. Mumisi puoliääneen "Grande turismo!" Huomasimme, että auton katossa oli pieni vipu... Ei meinannut löytää hotellia, ohjasin turistina kartasta ja koko ajan olimme väärällä puolella Tiber-jokea. Kun vihdoin majapaikkamme löytyi, kuski pyysi tuota 21 euroa maksuksi. Mieheni kieltäytyi ja antoi 15 euroa. Kuljettaja tempoi laukut takakontista kadulle, otti rahat ja huusi huonolla englannilla: "Jos olisin tiennyt millaisia turisteja olette, olisin heittänyt laukkunne Tiber-jokeen!" Tervetuloa Roomaan!

Perkeleitä tarvittiin taas seuraavana päivänä, kun meiltä puhallettiin ensin 50 euroa ja sitten kahvilassa kiellettiin istumasta terassille "koska täytyy ajatella muita ihmisiä!" Mitäh? Siinä vaiheessa emme tienneet, että itsepalvelupuolelta leivoksensa ostaneet eivät saa käyttää kahvilan terassia vaan saavat syödä ostoksensa seisaaltaan tai kadun varressa. Ja missäänhän ei tuota lukenut. Otin leivokseni ja latasin taas ne perkeleeni ilmoille. Ilmoitettuani tarjoilijapojalle maksaneeni leivoksen ja olevani samanarvoinen muiden asiakkaiden kanssa kävelin ulos terassilta musta pilvi pääni päällä. Tarjoilija juoksi tovin perässäni selittäen "It´s okey madam, you can sit there..." Mieheni tuli tovin päästä perässäni, nuoleskeli leppoisasti jäätelöään ja tokaisi: "Noh, kannatti tulla Roomaan saakka, että sinusta tuli tuollainenkin puoli esille!"

www.kiroilevasiili.fi

Madonnassa asiat sujuivat. Hotellissa ja ravintoloissa oli todella mukava ja palvelualtis henkilökunta ja kaupoissakin suurimmassa osin. Lievää ihmetystä aiheutti tarjoilijamme, mukava nuori mies, nopea kuin mikä. Toisena iltana pyysi meitä tekemään hänelle palveluksen: olemaan huoneen oven kanssa hiljaisempi! Hän oli majoittuneena poikien huoneen viereen ja hänen mielestään ovi piti kovaa meteliä. Lupasimme kiinnittää asiaan huomiota. Torstaina tarjoilija kertoi, että nyt ovi toimii esimerkillisesti. Hymyili ovelasti, kun kysyin, että onko sille tehty jotain. Oli kuulemma käynyt itse ruuvailemassa oven sulkijaa tiukemmalle, ettei lämähdä. En oikein tiennyt, miten suhtautua asiaan.  Ollakko tyytyväinen asiakaspalvelusta vai ärtynyt siitä, että ihminen, jonka ei kuulu huoneeseen päästä, käy siellä... Kiitin kuitenkin, koska poika vaikutti kovin vilpittömältä. Toivottavasti huomautti myös iltamyöhällä meluavalle italialaisperheelle, että pitäisivät pienempää ääntä käytävällä.

Matkan ainoat rutisijat olivat bussikuskimme. Kädet alkoivat viuhua ja päät pyöriä kun laskettelijoiden kasseja ja suksipusseja piti ahtaa bussiin. Aika luonnollista, että jokaisella on vähintään yksi vaate- ja varustekassi suksipussin lisäksi. Mitähän he oikein olivat kuvitelleet? Menomatkalla tilanne meni rauhallisesti, mutta paluumatkalla Bruno otti herneen nenään. Voi olla, että italialainen ylpeys koki kolahduksen, kun kaksi suomalaismiestä nostivat Brunon mielestä liian raskaan lautapussin auton tavaratilaan. Innsbruckin lentokentällä kuljettaja sitten tempoi kaikki suksipussit puolentoista metrin korkeudelta asfalttiin. No mercy! Bruno sai kuulla olevansa fucking idiot! 

Taitaa se siis olla niinkin, että kyllä suomalaisellakin kiehahtaa, kun tarpeeksi ärsytetään. Jos italialaisella menee hermo jo käytännön pikku järjestelyissä, suomalaisen pinna palaa kun kohdellaan huonosti tai omaisuus on vaarassa. Matkailu avartaa. Kovettaakin. 

Tosi mielipiteitä

Törmään jatkuvasti siihen, että ihmiset tekevät johtopäätöksiä oletusten perusteella, osatotuuksista. Itse olen syyllistynyt tähän myös. Olen yrittänyt opetella tuosta ulos. Joskus se onnistuu, toisinaan ei. Huomasin tavan vievän hirvittävästi energiaani. Kuohahdin ihan liian heppoisesti.

Luin äskettäin postauksen, joka oli saanut suuria tunteita aikaan lukijoissaan. Hyvä niin. Eikö blogin yksi tehtävä olekin ojentaa tarjottimella asioita ja ilmiöitä, joita voi omalta kantiltaan tutkia, halutessaan kommentoida? Kommenteissa kuitenkin kuului olettamus. Rivien välistä kuului myös ihmisten erilaisuus, eri temperamentit ja toimintatavat, arvot ja suhtautuminen ulkomaailmaan. Yksi reagoi salamannopeasti ensimmäiseen ärsykkeeseen ja ryntää koneelle kommentoimaan. Toinen kaivaa tietoa, KVG, Wikipedia, viimeisimmät artikkelit. Kolmatta naurattaa koko juttu, miksi vaivautua moisesta?

Minulla on tuttuja, jotka tekevät salamannopeita johtopäätöksiä kuultuaan vain yhdensuuntaisen asiankulun. Asiathan ovat kuin norsu ja 5 sokeaa miestä. Yksi johdatellaan norsun etujalan luo ("Ahaa, pilari!"). Toinen saa pideltäväkseen norsun korvan ("Nahkainen keittiönpöydän tabletti."). Komannelle tarjotaan hännän tupsu käteen ("Verhon tupsuksi sanoisin!"). Neljäs ottaa kaksin käsin kärsästä kiinni ("Palosotilaan letku."). Viides seisoo norsun kyljen luona ja sivelee sitä ("Tämä on rapattu seinä.") Niinpä: mihin hukkui kokonaisuus?

Monilta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, jos ihmiset ottaisivat huomioon sen, että asioilla on monia puolia ja että  me ihmiset olemme erilaisia. Millainen on luontainen tapani hankkia tietoa, tehdä päätöksiä, suhtautua ulkomaailmaan ja miten energisoidun? Nämä ominaisuudet vaikuttavat kaikessa ihmisten välisessä kommunikaatiossa, niin perheen sisäisissä jännitteissä kuin työyhteisössä.

Olen tutustunut temperamenttiluokituksiin ja saanut itse tehdä kolme erilaista versiota. Ole keltainen, keskiympyrätyyppi, ENFP: Ulospäinsuuntautunut, innovatiivinen, utelias, nopeatempoinen, spontaani, kannustava, sovittelija. Näen helposti kokonaisuuksia, en pysty niinkään keskittymään yksityiskohtiin. Suuntaviivani ovat laveat, mikä ärsyttää pedantti-patea aivan suunnattomasti. Puhun paljon. Puhun seurustellakseni, mutta myös ymmärtääkseni ja jäsentääkseni maailmaa. Kriisitilanteessa minun on pakko päästä pulputtamaan asiaa edestakaisin ja vähän kauemmaskin läheisilleni. Toinen puhuu itsekseen, sisäistä syvää pulinaa ja unohtaa, ettei ole puhunut siitä ääneen toiselle. Ja ajatustenlukuunhan harvempi pystyy.

Olen huomannut, että kun ymmärtää toiminnan taustoja, ei tarvitse kuttuuntua pelkästä vastapuolen pärstästä. Voi oppia ymmärtämään, ettei toinen tee asiaa (välttämättä, sillä heitäkin on) kiusallaan vaan aivan luontaisesti. Voi myös oppia  omista ominaisuuksistaan, millaisiin konfliktitilanteisiin ne altistavat. Tuolloin ei siis enää tarvitse olla yllättynyt siitä, miksi taas olen tässä tilanteessa. Siinä tilanteessa voisi sitten yrittää miettiä, miten voin kehittää itseäni, jotta en enää viidettäsadatta kertaa kajauta päätäni karjalan mäntyyn!

Virtuaalimaailma myös mahdollistaa nopeahko ja nimettömän ärähtelyn. Ihmisistä on tullut terrierejä, toinen toistensa poliiseja ja opettajia. Kovin helposti luullaan, että on olemassa vain yksi totuus, se oma ja oikea!

Tosi gloffia

Olen lähdössä golf-kurssille. Niin juuri, minä! Olen jo saanut huvittuneita (ja huvittavia) kommentteja ystäviltäni Naamakirjan välityksellä:

 "Vierumäki vapise! Nasty Nieminen on mailanvarressa :-)"

"Pidä hauskaa. Äläkä heittele niitä mailoja. Siinä voi tulla jollekkin tulla "iso pipi! ;)"

Dunderfeltin temperamenttiluokituksen mukaan olen umpikeltainen. Herkkänahkainen sosiaalinen sählä, joka innostuu pienimmistäkin virikkeistä, sinkoilee sinne tänne ja viihdyttää muita, jonka hyvät ideat saattavat jäädä sirkutuksen ja ylisanojen alle, jota ei ihan aina voi ottaa tosissaan! Sopiiko tällaiselle golf? Sisäistä Zeniä etsimässä!

Samankaltaisen luonnehdinnan sain myös SDI-luokituksessa. Olen keskiympyrätyyppi. Samoilla elementeillä kuin keltainen. Sen mukaan toimintani ei muutu konfliktitilanteessakaan. Pukkaa vallan luovia ratkaisuehdotuksia, yhtä tajunnan virtaa niin että punaista puolisoa heikottaa.

Siis mitä varataan matkalaukkuun viikonlopun varalle Vierumäkeen? Taas teen tunnustuksen (vapiskaa vakavamieliset pro-golffarit) ostin kirppikseltä (aivan!) itselleni valkoiset golfsortsit ja Burberryn pikeen = 16 e. Hah! Niillä mennään. Siis ne kassiin. Parit ehkä kentälle soveltuvat kengät. Niitä piikkipohjaisia minulla ei vielä ole, enkä vielä tiedä tuleekokaan! Uikkarit, jos rantasaunaan pääsee ja farkut illan viileeseen. Pari neuletta, beautyboxi ja siinä se. Niinhän sitä luulisi.

Taidan kuitenkin ottaa mukaan myös karhuntarraa tai kaksipuolisen teipin nyt ainakin. Sillä ehkä saan itseni pysymään teoriaosuuden ajan penkissä. Sillä ehkä ne mailatkin pysyvät kädessä, eivätkä lentele. Ei sillä, ettenkö osaisi pitää tarpeeksi tiukasti kiinni. Ne vaan saattavat ottaa minusta eron kiukun hetkellä... Ihan niitä pipejä välttääkseni.

Minulla on sellainen ambivalentti suhde kyseiseen lajiin. Tiedän nauttivani kenttien atmosfääristä. Ne ovat teletappimaita, joita vaellellessa sielu lepää. Tykkään kävellä ja sitähän saa pelatessa tehdä useita kilometrejä. Uskon myös pitäväni (sitten kun ne alkavat onnistua) pitkistä avauslyönneistä. Puttaamisesta tulee se kynnyskysymys. Mitä tapahtuu jos se pallo välttelee sitä pientä koloa maassa? Jos aina vaan kaarta ohi vasemmalta, sitten oikealta, sitten en hallitse voimia ja hujautan sen kauemmas... Ja sitten eilen illalla lueskellessani golfin pikaopasta turhauduin jo kaikista niistä säännöistäkin. Jos pudottaa pallon väärällä tavalla, saa yhden rangaistuslyönnin. Kuka lyö? Millä lyödään? Tuleeko raippoja selkään vai golfmailasta? Tiedän kyllä, juu, se on se merkintä siihen läpyskään.

Minulla on kokemusta oman rakkauden hedelmäni toiminnoista minigolfradalla. Pelasimme Airistolla meren rannalla minigolfia ja Villellä korkkasi siinä kohtaa, kun pallo ei sillä seitsemännelläkään lyönnillä mennyt reikään. Pallo lensi komeassa kaaressa mereen. Mailakin nousi jo lähtöasemiinsa, mutta onneksi mies sai varresta kiinni. Valppaita hermoja ja varmoja otteita sitten vaan armaani minunkin kanssa! Vieläkö lähet? Ja kosto elää: parisalsakurssia odotellessa =0)