sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tosi reikiä


Reiki tuli elämääni noin 11 vuotta sitten. Olin kokenut uupumisen, ollut vuoden poissa töistä ja aloitellut uudelleen työntekoa. Omat energiani tuntuivat haurailta ja niitä valui minusta kuin tiimalasin hiekkaa. Tuttavaltani kuulin reikihoidosta ja rohkaistuin kokeilemaan. Löysin ihanan reikihoitajan, jonka kanssa suhteemme on kestänyt tuosta ensikäynnistä lähtien. Kiitos sinne E-L, jos tätä luet <3

"Reiki toimii, uskotpa siihen tai et. Jokainen elävä keho säteilee lämpöä ja energiaa. Siitä käytetään mm. nimityksiä elämänenergia ja Ki. Eri kulttuureissa nimityksiä on hyvin paljon, kaikki kuitenkin tarkoittavat tätä samaa voimaa. Reikihoitajan kehon energiakanavat on avattu ja puhdistettu, ja hänet on saatettu yhteyteen universaalin voiman lähteen kanssa, jolloin hän toimii tätä voimaa välittävänä kanavana hoitoa tehdessään. 

Reiki vaikuttaa avaamalla kehon energiakanavia ja antamalla hoidettavalle lisää energiaa, sekä tasapainottaen kehon omaa energiaverkkoa. Tämän seurauksena kehon oma vastustuskyky kasvaa, paranemisprosessi nopeutuu ja kehon omat tervehtymisprosessit stimuloituvat voimistaen ja nopeuttaen luonnollista paranemista. Henkisellä ja tunnetasolla Reiki puhdistaa ja poistaa kielteisiä tunteita, tuo iloa ja voimaa, uskoa omaan itseen ja elämään, helpottaa ylittämään vaikeita tilanteita ja asioita, auttaa keskittymään, hallitsemaan elämääsi ja päivittäisiä tilanteita paremmin, kehittää luovuutta, muistia ja intuitiota sekä tarjoaa tien henkiselle kehitykselle." http://www.reikisivut.com/reikihoito/

Usein olen hoidon aikana vaipunut rentouttavaan horteeseen. Se ei ole unta, mutten ole valveillakaan. Kehoni säpsähtelee, kun lukkotilat aukeavat. Tunnen kihelmöivää kuumotusta kohdassa, jossa hoitajan kädet kulloinkin ovat. Hoidon jälkeen on jano. Aineenvaihdunta on vilkastunut. Keho tuntuu raskaalta hyvällä tavalla, niin kuin rentoutusharjoituksen jälkeen. 

Muistan aina ensimmäisen hoitokerran. Padot aukesivat. Oli kuin joku olisi poksauttanut sampanjapullon. Huolet ja stressi vuotivat ulos helpottavana itkuna. Sitä riitti vielä koko lopun päivää. Ensin paruin hoitopöydällä puoli tuntia. Autolla ajo oli hieman hankalaa, kun toisella kädellä piti koko ajan pyyhkiä silmiä. Välillä nauratti ääneen. Saapuessani kotiin mies näytti säikähtäneeltä. Kerroin kaiken olevan hyvin, oikeinkin hyvin, ettei ole huolta, tää on vaan nyt sitä reikiä! 

Kävin tuossa vaiheessa kerran viikossa hoidossa. Sitten vähensin kertoja kuukausittaisiksi. Välillä oli pidempiäkin aikoja ilman reikiä, mutta aina se muistutti olemassa olostaan ja tarve hakeutua hoitavien käsien alle tuli itsestään. Jossain vaiheessa alkoi reiki viedä tielleen niin vahvasti, että halusin suorittaa itse kursseja. Kävin reiki I-kurssin. 

Eilen kävin vuoden tauon jälkeen reikissä. Kokemus oli miltei yhtä ravisuttava kuin ensimmäisellä kerralla. Oli taas kertynyt kuonaa tukkimaan kanavia: vasen olkalihas oli kivikova ja kipeä, lapojen välissä kiristi ja päätä oli särkenyt viikon verran. Hoito kesti rapiat kaksi tuntia. Suurin osa siitä tunnealueen hoitoa. Minua kuorittiin kuin sipulia. Ja se tunnetusti itkettää... En surrut mitään. Koin olevani ääriäni myöden täynnä rakkautta. (lue pantouminini taaempaa...http://satujatosi.blogspot.com/2012/01/tosi-pantoumeja-lisaa.html) En tiennyt, mihin sen kaiken lykkäisin ja kai se siksi valui silmien kautta ulos! Tunsin suurta yhteenkuuluvaisuutta rakkaimpieni kanssa. Etenkin tytär oli lähellä sydäntä <3

Reikihoitajani on niitä harvoja ihmisiä, joiden lähellä voin menettää kontrollini täysin. Se on puhdistava tunne, olla niin auki ja heikko, silti haavoittuvuudessaan vahva. 

Sitä, mitä reiki on elämääni tuonut, on vaikeaa selittää. Voisin ehkä kuvata sitä arvojen selkiytymisellä, pyrkimyksellä hyvään. Vanhoja asioita alkoi loksahdella paikoilleen, uusia tapahtua. Enää vuosiin en ole joutunut olemaan sairaslomalla uupumisoireitten vuoksi. Osaan kuunnella itseäni, eikä energiani enää valu itsestään hukkaan. Se kohdentuu ja koen olevani vain universaalin energian välikappale, herättelijä. Ja siis tässähän ei ole mitään uskonnollista! Olemme puhtaasti energian alkulähteillä. Huhtikuussa on vuorossa reiki II. Nyt on sen aika!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti