Elämässä sattuu ja tapahtuu. Viimeisen puolentoista vuoden aikana minulle on tapahtunut etupäässä plusmerkkistä. Muutamia kunnon hasardejakin, mutta lopputulema on reippaasti valoisan puolella. Ja kun vilkkaasti liikkuu, ehtii nähdä ja kokea paljon.
Pohdin tässä taannoin elämän kulkua / kehää / janaa / jatkumoa... Tahdon ajatella, että se on kehämäinen spiraali, joka kohoaa kierros kierrokselta ylöspäin. Niin kuin kasvu, joka pyrkii ylös aurinkoa kohti. Löysin ajatukselleni viitekehyksenkin: Mosherin kehä. Siinä ihmisen elämä nähdään neljänä erilaisena jaksona syklisesti. Siinä vaihtelevat kevät, kesä, syksy ja talvi. Aivan kuten luonnossakin, niillä kaikilla aikakausilla on oma tehtävänsä. Nämä ihmiselämän syklien vaiheet eivät kulje käsikädessä kalenterikuukausien kanssa.
KEVÄT on energistä aikaa, paljon uusia yhteyksiä ja mahdollisuuksia ilmaantuu ja ne vielä huomataankin. Eletään sosiaalisesti vilkasta aikaa. Tuntuu, että kaikki on minulle mahdollista, koetaan innostusta. Keväässä oltaessa aloitetaankin uutta. Vastoinkäymisiäkin tapahtuu, mutta ne eivät nujerra, niistä selviydytään muutamalla kyyneleellä ja olan kohautuksella. Elämä tästä rauhoittuu kesäaikaa kohti.
KESÄ on kypsyyden aikaa. Nautitaan kevään aikaansaannoksista. Voisi kuvata tätä aikaa rutinoitumisen tunteen kautta. Kaikki on tuttua ja turvallista, suurin innostus on pulpunnut ulos ja on sadonkorjuun aika, lämmin onnen tunne. Mutta mitä levottomammaksi mieli käy, sitä lähempänä on siirtyminen syksyyn.
SYKSYyn kuuluu raskasmielisyys, tunne epäonnistumisesta ja luopumisesta, suruakin. Saatetaan ajatella, että mikään ei onnistu. Syksyä leimaa yksinäisyyden tunne, tajutaan, että lopun kaiken jokainen on täällä yksin.
TALVI hautoo uutta kevättä. On rauha viettää hiljaiseloa ahdistumatta. Elämä nähdään taas kokonaisena, ei ainoastaan epäonnistumisten ketjuna, kuten syksyelämässä. Kesäisestä onnellisuuden tunteesta ei välttämättä voi puhua, mutta tyytyväisyys, tyyntyminen elämän virtaan leimaa talvea.
Vaiheet seuraavat toisiaan syklisesti. Jakso saattaa kestää kuukauden ja vilahtaa seuraavaan. Jokin jakso saattaa jumittua päälle pidemmäksikin aikaa. Silloin voi kysyä, miksi en etene, mikä ehkäisee kasvuani. Kuvauksien mukaan voisi kuvitella, että kannattaisi jumittua kevääseen. Väärin! Jokaista vaihetta tarvitaan, jotta ihminen kehittyy ihmisenä, ymmärrys lisääntyy ja virta kulkee. Ihmisikä olisi huomattavasti lyhyempi, jos joutuisi elämään kevään innossa ja kuluttavuudessa. Syksyäkään ei kestäisi tolkuttomia aikoja. Pitää saada / joutua pysähtymään, jotta voi nähdä liikkeen ja mahdollisuudet. Pitää saada innostua ja virrata, jotta raskaan "välikuoleman" kestää ja voi uskoa uuteen kiitoon.
Missä vaiheessa oma elämäni sitten on? Kevään kiitoa ja innostusta on riittänyt, jokunen ankara syksykausikin ja lepokaudet noissa väleissä. Viimeisintä kevättä on tainnut riittää jo reilun vuoden. Olenkohan piankin siirtymässä kesään? Huomaan valikoivani asioita, joihin lähden. En tartu enää ihan jokaiseen riemunkirjavaan touhuun. Tosin innostuminen on toinen luontoni, taidan touhottaa hiukka syksyssäkin.
Hämmentäviä ovat kuitenkin kontaktit ja verkostoituminen, jonka kevät tuo tullessaan. Tänään juuri pohdin asiaa eräässä juttutuokiossa ja Fb:ssä muutaman kuukauden takaisen uuden kaverin kanssa. Kaverin löysin Vanajanlinnan itsenäisyyspäivän juhlista ja juttutuokion vietin Hämeen Sanomien toimittajan kanssa. Juhlijakaverin kanssa pohdimme chatissa sielun sisaruutta ja ihmisten johtautumista toistensa luo. Olen myös solminut uudelleen kontakteja koulu- ja lukioaikaisten ystävieni kanssa. Minulla on ystävyyssuhteita entisten kuntoutujieni kanssa. (tässä kohtaa opettajani ja osa vanhakantaisesti ajattelevista terveydenhuoltoalan ihmisistä paheksuu minua! Lukekaa Toini Harran lisuri Aristoteleen hyve-etiikasta, ajatuksista lähimmäisen rakkaudesta ja valaistukaa.) Ihania ihmisiä kaikki!
Vuosi 2012 on käynnistynyt huimaa vauhtia, huimin kokemuksin. Välillä on särkenyt päätä, myönnetään. Minussa on hypomaaninen puoli, myös kaamosmasentuja (jota ei onneksi ole viime syksynä näkynyt!) Se, minkä olen oppinut ja haluan elämässäni säilyttää, on elämästä nauttiminen. Ajoittain se tarkoittaa seuraavasta matkasta haaveilua ja hekumointia, välillä olen päivässä kiinni, ajoittain hetkessä. Kaipaan viikonloppuja, jotka voi viettää pyjamassa, takkatulen ääressä, hyvän kirjan ja punaviinilasin kanssa kun mies laittaa ruokaa. Nautin valveillaolohetkistä (16 h) kun antoisan sairaalapäivän jälkeen tulen kotiin, otan välipalan ja pakkaan ohjaajakassini lähteäkseni kahdeksi tunniksi opistolle kirjoittajaryhmään. Nautinnollisia ovat myös työpäivien jälkeiset kahvitteluhetket ystävän kanssa tai tunnin puhelu rakkaan ystävän kanssa toiselle paikkakunnalle.
Minulla vaan on joku ihmeen taipumus ajautua. Olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan tarkoituksella. Satun vahingossa paikalle, missä tapahtuu ja löydän itseni ottamasta kantaa.
* Miehen työporukan pikkujouluissa äitiyslomatuuraajan avecina toiminut nuorimies osoittautuu 24:n vuoden takaa hoitolapsekseni Otaniemen Jämerän päiväkodista.
* Laulan karaokea Ruotsin laivalla, kappale ei suostu soimaan, odotan, odotan, vaihdan kappaleen ja tulen kuulutetuksi kolmannen kerran lavalle: seuraavana päivänä fanittava miesjoukko huhuilee minua baarin terassilla Drottninggatanilla.
* Kiirehdin laittamaan autoon lisää parkkiaikaa, korkkarin kanta lipeää jäisellä jalkakäytävällä ja lennän komeassa kaaressa minihame korvissa asfalttiin ja kohta on komea nuorimies käsikynkässä.
* Alkusyksyn lämpimillä huristelin Vespallani ja pysähdyn Keinusaaressa liikennevaloihin. Viereen pörähtää vanhempi herra pappatunturillaan ja alkaa haastella yli pakokaasun ja pärinän.
* Minua pyytää toimittajaopiskelija haastatteluun koulutyötään varten ja päädyn Kaupunkiuutisten sivulle (http://epaper.kaupunkiuutiset.com/products/KUT-2012-01-18/index.htm). Tämä poikii keikan Maa- ja kotitalousnaisten Naisvoimaa-iltaan sekä Hauhon sydänyhdistykseen.
* Kuuntelen Kirjan aika-tapahtumassa Pekka Haaviston Hatun nosto-kirjan esittelyä. Hurmaannun hänen tavastaan olla ihminen. Puhun valaistumisestani kirjoittajakollegan kanssa, joka osoittautuu Vihreiden entiseksi liittosihteeriksi ja helmikuussa 2012 olen Hämeen Sanomien haastattelussa presidentin vaalien kansalaistukijoista.
****What?****
Ei jaksa kuin ihmetellä... Nämä tapahtumat ovat since elokuu 2011. Arken liittyviä asioita, mutta uskon mitä suurimmalla syyllä ihmeisiin, kohtaloonkin ja siihen, että kaikki on mahdollista.
Ehkä hiukka sekava postaus tällä kertaa. Tämä oli kirjoittelua hyvän mielen höyräkässä perjantai-iltana, kun viikon vastuut on takana ja pyjamalauantai edessä (klo 19 asti, sen jälkeen ystävien kanssa syömään). Sunnuntaina mennäänkin sitten kirjoittamaan se kakkonen koululle sellaiseen valkoiseen taitettavaan lappuseen ja vietetään jännittävä ilta. Nyt jo vain tuudittautua siihen, että ihmeitä on jo tapahtunut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti