Keskustelin tänään työpaikkalounaalla kollegoitteni kanssa. Meillä on samanikäisiä lapsia ja jokaisella tiedossa kesällä rippijuhlat. Mieliimme palautui omia rippileirikokemuksia ja hetkiä, jolloin olemme olleet lapsiemme tukena rippikoulusuorituksissa, kirkossa tai konsertissa. Eri uskontokunnissa on erilaisia käytäntöjä rippileirien suhteen.
Tiedän mm, että ortodokseilla rippikoulun käyminen on vapaaehtoista. Katolisilla on ristinmerkkinsä. Erään kollegani suku on körttiläisiä. Heillä on samankaltaisia seuroja kuin vanhoillislestadiolaisilla. Muutama päivä lauletaan Siionin virsiä ja "synkistellään". Muslimiuskonto peittää naisen pään, ja Jumalan rankaiseva sormi satuttaa, jos kodin ulkopuolella tai vieraan miehen silmissä näyttäytyy hunnutta. Rukoushetkiä on jokunen päivän mittaan ja ramadanin aikana paastotaan valoisa aika. Toisella äärilaidalla ovatkin sitten Vapaakirkkolaiset.
Keskustelimme siitä, millaisia kokemuksia meillä on erilaisista kirkollisista tilanteista. Eräs äiti-terapeutti kertoi yllättyneensä, miten usein kirkossa lausutaan Amen ja noustaan seisomaan. Siinä voi kokemattomia rippikoululaisia johtaa harhaan ponnahtamalla pystyyn väärissä paikoissa.
Itselläni on kokemus riehakkaasta isänpäivätapahtumasta Hämeenlinnan Vapaaseurakunnassa. Tyttäreni oli 4-luokalla kiinnostunut näyttelemisestä. Hämeenlinnan Miniteatterin ryhmät olivat täynnä. Vapaakirkko mainosti Play up-teatteriryhmää. Soitin sinne ja kerroin, että ihan perinteiseen luterilaiseen seurakuntaan kuulutaan, eikä olla mitenkään päin uskonnollisia, että voiko tytär tulla ryhmään. Minulle vakuutettiin, ettei ryhmässä "jeesustella" ja että totta kai tyttö voi aloittaa ryhmässä. Hän piti toiminnasta ja ohjaajista. Siellä tehtiin vuorovaikutusharjoituksia ja sosiaalisia pelejä sekä isänpäivän näytelmä. Sitä menimme mieheni ja vanhempieni kanssa sinne katsomaan.
Illan ohjelma alkoi seurakunnan nuorisokuoron esityksellä. Välillä joku nousi seisomaan, taputti tai lauloi mukana. Lasten näytelmä oli seuraavana. Se oli koskettava esitys lapsesta, joka oli huolestunut vanhemmistaan. Tytöt näyttelivät hienosti ja äiti pyyhki kyyneleitä. Sitten kahviteltiin ja tarjoilujen jälkeen oli vielä lyhyt jumalanpalvelus. Piano soi, kuoro lauloi, porukka seisoi ja taputti, joku huusi se on täytetty, toinen kiitos kiitos kiitos! Luterilainen istui penkissä ja ihmetteli. Tunnelma oli kuin gospel-konsertissa. Iloinen ja vapautunut. ( Tiedätte mistä puhun, kun palautatte mieleen Blues Brothersit! ) Paitsi meidän penkkirivissä... Pidättyväisyys ja ihmetys juurruttivat ahterimme istuimiin!
Pidin myös ortodoksijuhlallisuuksista häissä ja ristiäisissä. Jo ympäristö on kaunis: kultaa ja tuohuksia. Tilaisuuksiin kuului kauniita esineitä ja liikehdintää. Ei siis ollenkaan raskasta ja staattista. Muslimiperheiden luona vieraillessani saan olla todistamassa ympäristön yhteyttä uskonnon toteuttamiseen. Toisessa perheessä olohuoneen lattian reunoja peittävät patjat, joilla istutaan ja rukoillaan yhdessä. Toisen perheen vaari käyttää rukouspäähinettä ja kuljettaa mukanaan rukousmattoa voidakseen palvella Allahia siellä, missä rukousaika koittaakaan. Maahanmuuttajille tarkoitetusta suomen keskustelukerhosta hartaimmat uskovaiset lähtevät rukousaikaan kotiin. Näitä perheitä yhdistää siisti, kaunis koti, jossa pitsiä ja kultakoristeita ei ole säästelty.
Tänä talvena ovat palanneet ovelta ovelle kulkevat uskonharjoittajat. Muistan jehovia lapsuuden kotini liepeiltä Imatralla. Isä ei heistä pitänyt vaan ajoi kovaäänisesti tielle. Meillä Hämeenlinnassa kävi aiemmin kaksi kohteliasta mormoni-nuorta, mutta he ovat kadonneet. Nyt pariin otteeseen jehovantodistajat ovat tehneet ristiretkiään peräkylille. Hiukka on ollut huono saalis näillä kylin. Isänsä tytär: ei ole lämmennyt. Ei kyllä miehenikään, mutta on onneksi kohteliaampi kuin appiukkonsa.
Mutta sitten uskonsodat! Maailman turhin juttu, kurttuotsailua ja suvaitsematonta! Turhia kuolemia ja vihaa, vaikka uskonnon tulisi olla hyvyyteen pyrkivä ja laupea asia. Jokaisen oma asia, jota ei toinen voi päähän toiselle kaataa eikä takoa.
Meillä vietetään rippijuhlaa 1.7.12. Aiomme pitää kauniit ja hauskat kesäjuhlat. Ensimmäiset kirkonmenot on jo lusittu, seuraavia suunnitellaan.
Tällaista ihmettelyä tänään ruokapöytäkeskustelun inspiroimana! Uskokaa ihmiset itteenne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti