Erilaisia kaatumisia alkoi tulvia mieleen siinä ystävän portaiden alapäässä istuskellessani. Oli lähtenyt kahvitteluhetkeltämme liian vauhdikkaasti lumisia ulkoportaita alas ja suihkis vaan, jalat lähtivät aivan suoriltaan alta. Metrin korkeudelta kun tämä elopaino jysähtää tantereeseen niin kyllähän se sattuu. Ihan suoraan istuma-asentoon! Kyynärpään iskin alarappuun ja siinä on muistelma. Tovin tunnustelin, onko jokin paikka rikki, tärähtikö niska tai selkä. Jäykyys tuli tänä aamuna.
Pari vuotta sitten kipsuttelin korkkareilla, lyhyessä farkkuhameessa lokakuista alamäkeä (Hämeenlinnassa asuvat tai käyneet tietävät ravintola Popinon) Kastellista Wetterhoffille päin. Oli satanut ja asfaltti oli niljakas kosteudesta ja vettyneistä puun lehdistä. Jalat lähtivät alta aivan samalla tavalla kuin eilen portailta. Lennolleni oli todistaja: nuorehko mies. Hän tuli heti minua kyynärpäästä ylös auttelemaan. Kyseli, että sattuiko ja olenko kunnossa. Jälkeen päin harmittaa, että olin niin tuohduksissani itselleni ilmalennosta, että taisin tiuskaista aika napakkaan sävyyn, ettei tässä kuinkaan käynyt, koska mulla on niin hyvät pehmusteet omasta takaa. Suurimmat hiekat ja itsetunnon rippeet yltäni karisteltuani jatkoin ylväästi matkaa kohti parkkipaikalla odottavaa autoani takapuolessani kämmenen kokoinen märkä pläntti ja yksi märkä lehti.
Kaikkein komeimman entreeni olen tehnyt pääkirjaston aulaan. Kirjan palautus oli myöhässä. Parkkeerasin autoni etuoven tuntumaan ja aloin kaivaa kirjaa kassista. Sormeni upposivat johonkin tahmean kosteaan, samoin kirjan kulma. Eväsbanaani!!! Entinen eväsbanaani!!! Hedelmää oli kirjan sivujen väleissä ja kynsieni alla. (Lievää sadattelua) Eikun palautusautomaatille siis, tätä ilkeä tiskille palauttaa. Maksetaan sitten sakko seuraavan lainauksen yhteydessä. Jalassa olivat lempisaapikkaat, joissa korkoa noin 7 senttiä. Ulkona oli syksy ja sadekeli. Kannat olivat siis liukkaat... Liukkaus kostautui heti hälyporttien sisäpuolella aulassa ja huiskis madam olli sepposen selällään ja kirja rötkötti lattialla vieressäni tahmaisena ja nolona.
Kummallista kyllä näissä kuperkeikoissa en ole paikkojani rikkonut.Ei taida olla luukatoa, ainakaan vielä. (KOP KOP puuta) Nöyränä kupsahdukset kyllä pitävät! Ja tarjoavathan ne sitten jälkeen päin hupia itselle ja silminnäkijöillekin.
