keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tosi itsestä huolehtija

Me naiset huolehdimme usein toisten tarpeista ensin, itse tulemme siellä jossain jonon hännillä. Lapset (varsinkin pienemmät), mies, koira ja kissa, ikääntyvät vanhemmat, työkaverin murheet, vastuutehtävä yhdistyksessä, työ... Kenties nämä kaikki tulevat "ruokituksi" ennen itseä. Kauppaan raahustaa meikitön, rasvatukkainen , väsynyt nainen, jalassaan kauhtuneet trikoot, niinkö?

Voisimmeko me naiset tykätä hieman enemmän itsestämme? Ajattelen, että yksi itsensä laiminlyönnin taustalla olevista tekijöistä on se, että me emme pidä itsestämme, kenties pidä itseämme tärkeänäkään. Järjellä tiedämme, että nämä läheiset ihmiset tarvitsevat meitä, olemme siis tärkeitä, mutta mitä sanoo tunnepuoli! Suurin osa tuntemistani naisista kavahtaa omaa peilikuvaa tai valokuvaansa. Vaatekaupoista ja kirpputoreilta löydetään vaatetta ja tavaraa lapsille, olisiko oikeus myös satsata itseen? Jos perheessä on vain yksi auto, sitä käyttää molempien vanhempien töissä käydessä useimmiten mies. Näistä päättelen, että terve itserakkaus on kateissa, ainakin jossain määrin.

Työni puolesta olen usein itsestä huolehtimisen äärellä. Yksi peruskysymyksistä onkin alkuhaastattelussa kun alamme luoda toimintaterapiakontaktia, miten pidät itsestäsi huolta. Kaikille ei ole sekään selvää, mitä se kaiken kaikkiaan tarkoittaa.

Lähdetään ihan ajankäytöstä. Vuorokaudessa on tunteja 24. Se ei siitä lisäänny, vaikka tarpeita olisi yli tuntirajojen. Opiskelevalle tai työssä käyvälle naiselle (miehelle myös, mutta tässä on nyt naisnäkökulma) tuottavaan toimintaan kuluu noin 8 tuntia. Toiset 8 tuntia olisi hyvä nukkua / levätä. Jää vielä kolmas 8 tuntia. Mitä siihen mahtuu / tulisi mahduttaa? Vapaa-aika, harrastukset, kodin askareet ja itsestä huolehtiminen. Tämä olisi ideaali vuorokauden käyttömalli. Hälyytyskellojen tulisi soida, jos joku osio hotkaiseekin rutkasti määriteltyä enemmän. Tulisi miettiä, mikä hotkaisee, mihin siirtyy ja mistä tunnit ovat pois. Itsestä huolehtiminen ei saa olla aikakysymys!

Osioon itsestä huolehtiminen.

Harrastamiseen ei pienten lasten työssä käyvällä äidille ihan kamalasti aikaa jää. Josko löytyisi kolmesti viikossa 30-60 minuuttia ulkoiluun, vaikka lastenrattaiden tai pulkan kanssa. Kuntopyörän voi hankkia kotiin ja sillä välin kun lapset katsovat pikkukakkosta, mamma voisi pyöräillä parinkymmenen kilometrin virtuaalimatkan musat korvilla. Lukemiset ja elokuvat menevät tunnetusti iltayön tunneille. Onnistuisiko käsityö tai lasten kanssa askartelu? Rentouttaako leipominen tai sienimetsään meno? Menisinkö ystävän kanssa konserttiin tai vaikka teatteriin? Iltadrinksu joku pejantai voisi piristää?

Kodista huolehtiminen on sekundaarista itsestä huolehtimista. Niin usein kuulee huokailuja siitä, miten sekaisin kaikki paikat ovat. Ajattelen, että tulisi miettiä, kenen kriteereillä mennään, kuka määrittelee perheen siisteystason ja tarpeet. Joillekin tuottaa suurta tyydytystä se, että koti on aina tip top, jotkut saavat siitä stressin aikaiseksi. Yhden elämäntyyli on boheemimpi ja sukka tv-tasolla ei haittaa, paitsi siisteyteen pyrkivää miestä. No, sitten mies ottaa vastuuta kodin yleisilmeestä! Aina on inhokkihommia, jotka jonkun täytyy tehdä. Minä en pidä silittämisestä ja saunan pesu on hyvä kakkonen. Olisin oikein tyytyväinen, jos siistimiset muodostuisivat automaatioksi niin, että kun läikähtää, sen pyyhkisi heti pois, laittaisi tyhjät pakkausjätteet suoraan polttoon tai roskikseen, pyyhkisi vessan hanan juuri silloin kun sen suttuisuus ärsyttää. Ettei jättäisi turhaan tuonnemmaksi, jolloin se vie helposti kaksinkertaisen ajan. Oletko ajatellut, mistä kodin askareesta pidät?

Ja sitten sinä ITSE! Nautitko aamusuihkusta vai illan lämpimästä unettavasta saunasta tai ammeesta? Mikä on itsellesi juuri sopiva rytmi peseytyä? Se lienee itsestä huolehtimisen ihan kohta A. Että voisi tuntea itsensä puhtaaksi, siistiksi, hiettömäksi. Ne, jotka eivät ole hajusteyliherkkiä, saavat nauttia ihanista tuoksuista shampoissa, suihkugeeleissä, kuorinta-aineissa, saippuoissa, lutrata kinttujaan kylpysuoloissa. Yliherkät saavat putipuhtaan tuoksuttoman olon. Sama deoissa. Vai käyttäisitkö mielummin silkinpehmeää talkkia? Millainen olo sinulle tulee, kun kapuat vuoteeseen vaihdettuasi puhtaat tuoksuvat lakanat? Onko iltatee sinulle nautinto vai haluaisitko nauttiakin velliä? Mikä on lempivärisi? Voisiko sen värinen pusero virkistää oloasi tai kenties koko päivän? Housun kaulus kiristää, painoa on kertynyt hämärän hyssyssä hiilareita mutustaessa, ostaisitko oikean koon farkut vai vaikka uuden liivihameen? Kauniisti pukeutuminen ei ole kiloista kiinni! Missä kunnossa ovat alusvaatteesi? Koska viimeiksi olet katsonut itseäni kunnolla peilistä, nähnyt itsesi? Oletko korostanut kauniita silmiäsi ripsivärillä tai tehnyt amorinkaarestasi huulipunalla herkullisen? Kampaamohinnat ovat kalliit, mutta sallisitko itsellesi pari kertaa vuodessa leikkauksen ja rentouttavan päähieronnan? Voisitko ajatella käyntiä kosmetologilla vaikka pikkujoulukauden kunniaksi? Onko hartiat jumissa, hierottaisiinko? Lakattaisiinko kynnet? Käytkö säännöllisesti tarkastuksissa lääkäreillä; hampaat, silmät, veriarvot, paineet, gynealue?

Ajattelen, että jokainen ihminen on kaunis, itsenään arvokas ja soisin hänen itseään arvokkaasti kohtelevankin.

Pidetään huolta itsestämme Eeva Kilven sanoin:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi

4 kommenttia:

  1. Minä olen tosi itsestä huolehtija!
    Luin kirjoituksesi tosi useasti, tuohduin, myönsin, kielsin ja jäin ymmälle.
    En osaa vastata kaikkiin kysymyksiisi, ei ole ollut aikaa miettiä, tai ehkä en ole halunnut miettiä.
    Kyllä, en pidä itsestäni, sen tiedän, olen ankara itselleni, on pakko. Piiskaan itseäni eteenpäin, kukaan ei ole vastuussa minusta, se olen minä, joka viimekädessä vastaan teoistani.
    Olen aina hoitanut työni tunnollisesti, sairastanut vähän, tai tehnyt sen lomalla, maksanut laskuni, omistanut autoni, hankkinut kaiken nollasta itse.. ilman apua. Olen ylpeä suoriutumisestani omin avuin, mutta toisinaan niin lopen uupunut, etten jaksa hoitaa, kuin ne pakolliset kuviot. Silti, uupuneena pidän ulkonäköni "normaalina" silloin, kun on raahauduttava sinne kauppaan, tai töihin, tai pakollisiin tapaamisiin. Kulutan runsaasti aikaa meikkaamiseen, puhtaisiin hiuksiin, siistiin pukeutumiseen, sulautuakseni ympäristöön. En meikkaa huomiota herättävästi, vaan peitän tehokkaasti väsymisen merkkejä, samalla virittäydyn iloiselle, huolettomalle tuulelle..muita varten. Inhoan huomiota, kiinnostusta minua, tai minun asioitani kohtaan. Tämä hillitön halu pitää kuorestani lujasti kiini, rajoittaa osin toimintojani. Esimerkiksi mainittakoon nyt se, etten ole käynyt kampaajalla yli kahteen vuoteen, vai olisiko jo kolmeen, ei sen niin väliä. Takkutukka on helppo kätkeä takin alle, tai sipaista kiinni. En vain yksinkertaisesti osaa olla ennustaja, en osaa viikkoa aiemmin vakuuttua jaksamisestani, tilata aikaa. Ai, mitä jaksamista on istua tuolissa passattavana? Mikä siinä kampaajassa sitten niin pelottaa? En tykkää kosketuksesta, en todellakaan nauti päähieronnasta, hiusten pesusta, kampaamisesta. Se on kuin kidutusta, tikkujäykkänä yritä siinä nyt sitten vielä väistellä ja kierrellä usein niin uteliaan kampaajan kysymyksiä.. vältellen peiliin katsomista.
    Lomalla, vapaalla, vetäydyn omiin oloihin, en välitä miltä näytän, en katso peiliin, ei huvita, miksi vaivautuisin, koska pitäisi niin monta muutakin asiaa tehdä. Imuroida kahden tai kolmen viikon tomut, tiskata hillitön määrä astioita, lukea saapuneet ilmaislehdet, ehkä muutama tilattu lehtikin niiden joukossa, jotka ovat kasaantuneena sohvapöydäle pisan tornia muistuttavaksi pienoisveistokseksi. Tekisikö joskus ihan oikeaa ruokaakin, nauttisi sen rauhalisesti ruokapöydän ääressä?? En inhoa mitään kotiaskareita, täytyyhän ne kuitenkin tehdä. Tai oikeastaan juuri se ruuan laitto on inhokki, vie aikaa, mitään näkyvää ei jää jäljelle, kaikki kuitenkin maistuu samalle.. pahalle. Miksi vaivautua? Mieluummin nipistän senkin ajan nukkumiselle, säästän voimiani, näyttääkseni taas koko maailmalle olevani kunnossa, loistokunnossa.
    Poikkeuspäiviäkin on; pyörremyrskyn tavoin koti muuttuu päällisin puolin hyvin huolletun näköiseksi. Hätätapaus, on luvattu tulla käymään..
    Nyt lähden pitämään huolta itseäni, lämmin suihku, millä lie saippuioilla, millä lie hajuilla, en itse niitä haista, ihan sama, nehän ovat vain muita varten..

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jyrö-Jukka! Näinhän se usein menee, tuohtuu, myöntää, kieltää, miettii uudestaan, ihmettelee silti =)

    Joskus tuntuu, että elämä on yhtä ihmettelyä. Minusta on mahtavaa itsestä huolehtimista juuri se, että tietää, mikä on minua varten ja mikä ei sovi omaan pirtaan. Pidetään niistä kiinni! Ja muistetaan halata itseä joka ilta <3

    VastaaPoista
  3. Olen lauhtunut, lämmin kaakaohetki, pari Fasu palaa, villasukat jalassa.. On hyvä olla :)

    VastaaPoista
  4. ;) Ihana sana Lauhtunut! Täällä menee vaniljalatte ja kynttilät palavat olohuoneessa!

    VastaaPoista