Olen kova laulamaan. Ääni luikahtaa kiduksista heti kun jossain soi tunnistettava biisi. Lasten on raivostuttavaa katsella kanssani Tartu mikkiin-ohjelmaa, koska veisaan kaikki kappaleet läpi eikä alkuperäisiä versioita kuule kukaan.
Karaoketilaisuudet saavat esiintyjän minussa syttymään ja ensimmäisen biisin jännityksen lauettua voisin olla estradilla vallan koko illan. Olen jopa suunnitellut kopioivani itselleni karaokebiiseistä cd:n, jotta voin automatkoilla hoilata ja harjoitella. Levyltä löytyisi ainakin Luotsivene, Yö saaristossa, Aikuinen nainen, Oon voimissain, Sä onneni oot, Rakkauden jälkeen, Vain rakkaus, Joutsenlaulu, Elämä ikkunan takana, Sielut iskee tulta, Balladi, Tästä asti aikaa, Kun Chigago kuoli, Ingalsin Laura, C,est la vie ja Jäätelökesä.
Laulan siis myös autossa. Sama se, ajanko itse vai istunko kyydittävänä, laulu raikaa. Vergiliuksen sanoja lainatakseni : "Jos laulamme kulkiessamme, matka sujuu helpommin." Nykyisin olen yllättänyt itseni laulamasta myös auton ulkopuolella saatuani menopelin parkkiin ja ovet auki...
Olen halunnut oppia laulamaan oikein, niin ettei kurkkuun satu eikä kutita. Tämä on ollut haaveeni jo monta vuotta. Tänä syksynä otin askeleen tuota tavoitetta kohti liittymällä Vanajaveden opiston pop/jazz-laulun peruskurssille. Meitä on pienryhmä saman asian äärellä. Joillain hieman enemmän harjoitusta takana, toisilla ensimmäiset haparoivat oppitunnit. Korvat apposen auki melodioille ja ihanan opettajamme Elinan ihanalle kirkkaalle äänelle. Tuota kohti siis!
Ja taivas, että voi hengittäminen ja samaan aikaan äänen päästäminen kehosta olla vaikeaa. Ihan liian paljon liikkuvia osia. Pidätä keuhkoista, tuet vatsalihaksilla alakroppaa, leuka rennoksi ja taakse, rentoutua myös kieli ja niska, niinkuin se olisi laakereilla, syvät alavatsalihakset käyttöön. IIIIIKKK!!! Hetkittäisiä tajunnan kirkastumia ja tuntemuksia siitä, että nyt tapahtui jotain eri tavalla. Mutta sitten ne taas katoavat johonkin jääkautisen syvälle lihasmuistin tunkiessa pintaan vanhoja tapoja. Jos ei tässä laulamaan opi niin nöyryyttä ainakin!
Oman haasteensa laulamiselle tuo myös se, että en tunne nuotistosta erikoismerkkejä, en erota mollia duurista enkä tajua mitä-monesko-osia mennään. Minulle nuotit ovat do-re-mi-fa-so-la-ti-do. Erotan koska laulun pitää lähteä ylös tai alas päin. Olen aina napannut melodiat korvakuulolla.
Laulaminen on hyvä harrastus. Oletteko muuten pohtineet sanaa harrastus. Kantasana on harras = antaumuksellinen, aktiivinen, aikaansaava. Osuu oikein hyvin laulamiseen. Sen lisäksi että jaksan joka viikko nähdä aktiivisesti sen vaivan että ajan Turenkiin harrastamaan, minulle tulee laulamisesta rentoutunut mutta myös antaumuksellinen eli harras olo. Ei tuota olotilaa aiheuta tässä ryhmässä pelkästään laulaminen. Ääntelemme joukolla aika monipuolisesti tuon puolentoista tunnin aikana: vu-vu-vu-vu-vuu, brille bralle, brille bralle broo, sihinää, puhinaa, rämäkkää ärrää, pulinaa ja naurua. Välillä istutaan lattialla takki myttynä niskan takana tai nojataan isäntämiehen elkein käsivarsilla polviin ja lauletaan lattialle. Tavallisesta pulpetistakin saa kädenkäänteessä nuottitelineen kääntämällä sen kansi opettajaan päin ja laittamalla jalkapallon pulpetin sisään. Eilen opettajamme kiteytti ryhmähengen sanomalla. "Tämä se ei olekaan mikään seitifileitten kokous!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti