Tosi uneliasta

Yksi elämän suurista nautinnoista on nukkuminen. En väitä, että se olisi parasta, mitä sängyssä voi tehdä, mutta ainakin sitä saa tehdä noin kolmasosan elämästään. Tai siis saa jos pystyy. Kaikki eivät ole näin etuoikeutettuja kuin minä, jolla pää hädin tuskin ehtii tyynyä koskettaa kun jo kuorsaus kuuluu. Sen lisäksi, että nukahdan nopeasti, nukun sikeästi. Minut voisi aivan rauhassa ryöstää, puolet taloa purkaa ja ulkona ukkonen saa raivota ihan rauhassa. Minä nukun!

Lähipiirissäni on useita ihmisiä, joiden on vaikeaa saada unen päästä kiinni. Kirjavat ovat ne rituaalit, joilla Nukkumatilta yritetään kinuta extra-annosta unihiekkaa: Iltakävely ennen kahdeksaa, saunominen, kamomillatee, lämmin kaakao, musiikin kuuntelu hiljakseen, lukeminen, luontaistuotteet, melatoniini, unilääkkeet...  Toinen porukka on se, joka kyllä simahtaa, mutta heräilee jokaiseen pieneenkin rapsahdukseen (vieruskaverin korinasta puhumattakaan).

Tasan eivät käy unen lahjat. Yhdessä perheessä rouva ei nuku kuin muutaman tunnin vuorokaudessa ja isäntä tsippaa istualleen tv:tä katsellessa (on jopa niskansa venäyttänyt kun niin rennosti pää notkahti rintaa vasten). Yhdellä on niin paljon ajateltavia asioita, ettei uni saa pidettyä niitä loitolla aamuyön pitkinä, pimeinä tunteina. Muutamaa valvottaa vauva tai puolison päivystysluontoinen työ ja puhelin. Meillä päin on armeijan ampuma-alue, joka taatusti pitää hereillä itäisen kaupungin herkkäunisimpia.

Oma unentarpeeni vaihtelee vuodenajan ja valon mukaan. Kesäisin saatan kevyesti kuppelehtia puolille öin, lukea, kirjoittaa tai puuhastella pihassa. Iltojen pimetessä hiipii sänkyyn menon aika lähelle yhdeksää. Vaivihkaa hiippailen yläkertaan. Minulla on hyvin vahvat unihygieniset rutiinit: hampaiden ja kasvojen pesu, silmänympärysvoide, yövoide, pytylle, sänkyyn. Sängyssä asettelen 2 tyynyä seinää vasten, otan välineet esiin ja asettaudun mukavasti (siis välineet ovat kynä ja kirjat...). Kirjoitan päiväkirjan. Muutaman kerran on käynyt niin, että mustekynää on otsassa seuraavana aamuna. Olen nukahtanut, pää on valunut kiinni uunituoreeseen tekstiin, mies korjannut kirjan ja kynän pöydälle ja sammuttanut valot. Kun sanottavat on sanottu ja jos olen edelleen hereillä, luen. Kirjan intensiteetti ei paljoa vaikuta siihen, kuinka kauan pystyn tajuamaan lukemani. Viimeistään silloin pitää lopettaa, kun kirja kopsahtaa otsaan tai leukaan.

On harvoja asioita, jotka vetävät vertoja pujottautumiselle puhtaiden vastapedattujen vuodevaatteiden väliin. Puhtauden voi tuntea, tuoksu, kuohkeus. Ei vielä pienintäkään tunkkaista hikiunen hitusta.