Minut sai erityisen iloiseksi vanhemman lapsen kommentit: "Äiti, nyt mä ymmärrän, miltä tuntuu, kun joutuu kantamaan toiseten kamoja!" Hän auttoi ihan omatoimisesti tavaroitten kantamisessa autosta kämpille ja takaisin sekä kauppakassien kanssa. Siitä on tulossa ihan ihminen!
Mies sanoi Lapin reissulla, että hänestä on ihanaa olla juuri meidän kanssa tässä ja nyt. Miten iso voima ääneen sanotuilla pienillä sanoilla. Ja todellakin, meillä oli mahtavan hauskaa perheen kesken.
Paluumatkalla jossain Hiidenkylän tienoilla (kylä, jossa noin 4 taloa) oli tien varrelle kilometrin matkalle jäädytetty kymmenittäin jäälyhtyjä. Joko siinä on mennyt monen monta pakkasyötä muutamalla ämpärillä tai sitten asialla on ollut koko yhteisö kymmenine ämpäreineen. Miten onkaan, aivan ihanaa matkantekijöiden huomioimista. Nyt ne eivät olleet valaistuja, mutta ilahduttivat sellaisenaankin. Miten upeaa onkaan ollut joulun pyhinä ajaa tuota kynttilöin valaistua valtatietä.
Etelästä tuli viestejä pitkin vapaita, että lunta on tullut kymmeniä senttejä. Hiukka pukkasi hikeä päähän jo pelkkä ajatus siitä, että kotiin tultaessa on ensin pysäköitävä auto tien varteen ja tehtävä lumityöt (joista minulle tulee paha hiki) ennen kuin saadaan matkatavaralasti pihaan purettavaksi. Ja kello on tuolloin puoliyö. Ajoin loppumatkan ja 100 m ennen kotia mies veti jo hanskat käteen ja viritteli voimiaan tarttua lumilinkoon. Voi miten lämmin läikähdys kävi sisikunnassa, kun huomasimme, että piha oli kolattu! Paras joululahja!
Laitoin heti viestiä ystävättärelleni Tovelle: "Kukahan tonttu on käynyt antamassa parhaan joululahjan kolaamalla pihan matkalaisten tulla kotiin? Kiitos talkkareille, jos osui oikeaan osoitteeseen tämä!" Aamulla tuli vastaus: "Maukka sanoi, että joku ukko ja akka, ukolla kippura piippu suussa, oli olleet siellä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti