keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Tosi ihanaa hömppää

Fb:ssa kiertää viikottain joku kysely tai tilasto, johon voi merkitä kavereista ne, joita arvelee asian kiinnostavan. Kivaa. On hauskaa lukea toisten kokemuksista tai lukuharrastuksesta, mikä ketäkin ottaa päähän tai miten arkeaan viettää. Olisiko se nyt sitten sivistynyttä tirkistelyä?

Tällä viikolla on pyörinyt 100 kirjan lista. Kirjoja, jotka tulisi lukea ennen kuolemaansa. Sain sen muutaman kaverin kautta ja täyttelin omalta osaltani. Oli mielenkiintoista lukea ihmisten perusteluja kirjan lukemiselle, lukemattomuudelle ja oliko se omasta mielestä ihan kakkaa vai kaunoa. Valikoima oli jännä: Waltaria, Kunnasta, Coelhoa, Itkosta, Wellesiä, Gogolia, Huovista...

Huomasin, että minulta on lukematta kaikki venäläiset klassikot. Ne värittyvät mieleeni raskasmielisinä vaikeatajuisina älykkökirjoina, joita luetaan huolikurttu otsalla, lasit nenällä, harmaaseen paksusta villalangasta kudottuun shaaliin verhoutuneena takkatulen edessä. En vaan jaksa! Ja varmuutta sain lukemalla vanhan luokkakaverini arvioita näistä Kuolleista sieluista ja Saatanan saapumisesta Moskovaan. En siis aio niihin tarttua ihan tässä.

Kirjallisuuteen liittyy tietty älykkyyden leima. Se on korkeaa kulttuuria ja monenlaisen tiedon pankki. Arvostan kovasti tätä taiteen lajia. Mietin, että jos vanhusten päiväkeskuksessa ohjaisin ryhmää, niin kyllä ottaisin aiheeksi ennemmin runoraadin kuin vessapaperitötsistä valmistettavan joulutontun.

Miksi elämän pitäisi aina olla kamalan älykästä, intelligenttiä ja filmaattista? Missä olivat kirjalistalta Marian Keyesit, Jennifer Weinerit, Tuomas Kyrö? Kaikkien heidän kirjoissa on elämän draamaa ja arkea paketoituna huumorin kirkkaan keltaiseen pakettiin. Lukeminen on nautinto ja aivot eivät ylikuumene. Naurattaa, itkettää ja herättää ajatuksia, peilauspintoja omaan elämään. Tapahtuu juuri se, mikä hyvän kirjallisuuden kohdalla tuleekin: koskettaa ja puhututtaa!

Mietin mitä kaikkea paitsi intellektuellin leiman taakse kätkeytyvä ihminen jää? Millainen ihminen (todellinen minä) sieltä löytyy? Jos puhuu pelkästään kirjallisuuden, taiteen tai bisnesmaailman kautta, ei tarvitse puhua itsestään. Millainen olen, mitä pelkään, mikä minua ilahduttaa, millaisia ovat hyvät lapsuusmuistoni, lempipaikkani, hassuin mokani, millainen olen suuttuessani, olenko tyytyväinen elämääni, mitä muuttaisin, mitä en missään nimessä?

Ei klassikkokirjan lukeminen ole itse tarkoitus! Lukee ketä ne kiinnostaa! Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirjasta saa sitä enemmän irti, mitä avoimemmin luettavansa valitsee. Aivot eivät ole aina samalla vastaanottotaajuudella. Joskus uppoaa helposti kaikki luettu, välillä saa taaplata selvää suomenkieltä eteen ja taakse eikä ymmärrä. Kirjan valinta kertoo itse asiassa aika paljon omasta sielun tilasta. Pitämällä kirjapäiväkirjaa oppii ymmärtämään omaa mieltään ja sen hetkistä elämää. Millaisia kirjoja valitsen? Mikä on niiden ydinteema? Huomasin muutamia vuosia sitten lukevani pinottain kirjoja addiktioista. Romaaneja, dokumentteja, tietokirjoja. Addiktioita löytyi läheltäni, itsestäni ja töissä painiskelin aiheen tiimoilla potilaitteni kanssa. Pää halusi ymmärtää ja johdatteli näiden luo.

Sitten on hömppäosasto. Onko siinä jotain pahaa? Saanko blondin leiman otsikkooni, jos tunnustan lukevani myös hömppää? Mitä on hömppä? Kaikkein hömpintä, mitä tiedän (ja mihin en koske) ovat sensaatiolehdistö  Ahaat ja Seiskat. Niitä ei vaan voi kestää tämä! Juoruhömppiin en siis suostu. Mutta naishömppiin kyllä. Onko rentouttavampaa kuin pulahtaa vaahtokylpyyn, ottaa lasi viiniä jakkaralle ammeen viereen, tuikata pari kynttilää palamaan ja selailla muotisivuja ja hyviä kolumneja? Tai tehdä tämä sängyssä lauantaiaamuna. Muotiblogitkin voi lukea näihin hömppiin. On yksi, jota seuraan päivittäin ihanien kenkäkuvien takia.

Toivon, ettei minun kirjallisuusterapeuttina odoteta peräänkuuluttavan vain klassikoitten tenhoa. Lokeroidunko bimboksi, jos ohjaan kirjoittajaryhmää kirjainsukkahousuissa (jotka bongasin muotiblogista) ja korkkareissa. Odotetaanko minun saapuvan paikalle baskeri vinossa, fiksuissa jalanmukaisissa kengissä ja virttyneessä ylisuuressa neuleessa? No, siinä tapauksessa ravistellaan vähän!

Maailma täyttyy raskailla uutisilla, arjen pulmilla ja vaikeilla päätöksillä. Hömppä tuo ihanaa keveyttä arkeen ja se on ehdottomasti hyvästä. Hömppä on aikuisten prinsessaleikkiä, marenkia, suklaakuorrutusta, vetelää kiireetöntä kuljeskelua veden rajassa lahkeet märkinä, kahdetsadannet kengät tai tyttöjen illassa tehty kasvonaamio. Se on Mamma Miaa ja kissalasit auringonpaisteessa, eriparisukat, leopardi-kuvioiset rintsikat tai alusvaatteettomuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti