Etelä-Lappi. Hämy. Hoidetut rinteet ja ladut, uudet sukset ja kauheesti intoa! Ja niin lähdettiin miehen kanssa jouluaattoiltana. Minä uusilla Peltosen nanoilla ja mies voideltavilla ammatilaisen Atomiceilla...
Ensimmäinen ongelma koitti kävelytien päässä, kun kävelimme huoneistosta siihen ja aloimme sovitella monoja suksiin. Minähän olin käynyt JO kaksi kertaa suksimassa, joten helppo homma. Miehellä oli vasta voidellut, ihka tuoreet sukset ja monot. Eipä menneet millään lukkoihin. Aina lipsahti pois. Ajattelin, että nyt tuo kyllä menettää hermonsa ja häipyy sadatellen takaisin kämpille. Kävi kuitenkin onneksi vain kääntymässä: tarkasti lukkomekanismin toimintaperiaatteen (ja sai apua teineiltä). Sitten sauvat. Kolme reikää käsineosassa. Mistä mennään sisään ja mitä pitää tulla ulos mistäkin? Kääk! Toinen kauhun paikka.
Välineet oli paikoillaan ja sitten lähdimme liu'uttelemaan kohti valaistun ladun alkua, jonka kyltti kertoi olevan 200 m päässä. Moottorikelkkaväylää pitkin ajotien laitaa menimme peräkanaa, minä edellä. Vauhti kasvoi uhkaavasti ja katsoin parhaaksi aurailla. Alikulkutunnelin alla oli hiekkaa.... juoksuksi meni ja huusin varoituksen sanoja miehelle joka vyöryi perässä. Ei kuullut mitä huusin, mutta tajusi elekielellä, että mene vasempaan laitaan. Huh! Sukset kantoon ja edelleen hermo piti ja kävelimme ladun alkuun, jonne oli oikeasti sellaiset 600 metriä!
Eikä ne sitten pitäneet... Ne voidellut sukset. Nanot vetivät minut pikku nyppylöille melkein ihan itsekseen. Pari sataa metriä suksittiin ja samaa reittiä takaisin, sukset kantoon ja tunturia ylös kävelytien laitaa. Vähän oli lyhyt tuo ensimmäinen yhteinen hiihtolenkki.
Illalla mies päivitti Fb-profiilinsa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti