Olen vaikuttunut, ilahtunut, mutta myös hieman kauhuissani. Vaikuttunut videoinnin ja editoinnin upeudesta. Valtava määrä työtunteja ja hikeä, luovuutta ja akun latauksia. Vaikuttunut myös dvd:llä esiintyneitten kundien (niin, vain miespuolisia skeittareita) taidoista käyttää lautojaan, tasapainoaan ja ympäristön haasteita. Ilahtunut olen rennosta meiningistä, mikä välittyy katsojalle. Mahtavaa kuulua tuollaiseen porukkaan, joilla on noin rautainen yhteishenki ja intohimo. Nuo nuoret pitävät huolta toisistaan, hassuttelevat ja huimastelevat. He kannustavat toisiaan onnistuneen tempun jälkeen: nyrkki nyrkkiin! Kilpailuissa ei vedetä ikenet verillä vaan improvisoiden ja rennolla meiningillä.
Kauhuosastoon kuuluvat sitten kaatumiset, ruhjeet, ruvet ja veri, vääntyneet raajat. Juu, sellaisenkin olen tässä vuoden sisällä nähnyt: käpälä oli kuin lapsuudenaikaisella rautalankaukolla. Mutta, nuo nuoret pitävät huolta toisistaan: yhteisvoimin hoidettiin kaveri ensiapuun, hälyytettiin kaverin äiti ja toinen skatemum kotiinkuljetushommiin. Ja tietysti hieman hirvittää päästää oma 15 v täysi-ikäisten miesten kyytiin suuntana Kitee!!! Monenlaisia kauhuskenaarioita pyöri mamman päässä. Kuskin kanssa kuitenkin olemme sen verran tuttuja, että yhteiset pelisäännöt tuli selvitettyä ja kundit pääsivät matkaan. Tuonkin reissun satoa oli katsottavissa dvd:ltä.
Tähän mennessä olen oppinut joitain skate-termejä, mutta kyllä nuo ajoittain puhuvat ihmeellistä skedenkan kieltä. Skeittaaminen on täyttä urheilua ilman verkkareita. Välineitä kyllä kuluu, varsinkin kenkiä. Tunteja kuluu. Kesäpäivisin kundi lähtee aamukymmeneltä ja tulee aikaisintaan kuudelta, yleensä kahdeksan jälkeen. Jossain välissä on käyty syömässä, hikoiluun on kulunut kolmisen litraa vettä ja juissia.
Skatemumin toimenkuvaan kuuluu ensisijaisesti harrastuksen rahoittaminen ja transportointi. Jälkimmäinen on välillä aika rasittava osuus, mutta toisaalta matkojen aikana tulee rupateltua asioita ihan vaan mum and son. Minulle kerrotaan epäluuloisesta suhtautumisesta skeittariin kaupan käytävillä, mummojen mulkoilevista katseista jalkakäytävillä. Kun kuikuilee parkin tai hallin kupeilla, tulee samalla pojan kaveripiiri tutuksi. Kesäaikaan jätkä menee skeittipaikoille jopa rullaamalla, mutta talvisin hallille tarvitaan jo moottoria. Nämä muuten ovat ekoihmisiä: kulkevat paljon lihasvoimin ja kimppakyydeillä. Boxit, kaaret ja reilit tehdään talkoovoimin pienellä budjetilla mahdollisin lahjoitusvaroin. Itse koristellaan ja maalataan hallin kamat ja parkki kisakuntoon.
Se näyttää niin vaivattomalta. Mutta kokeilepa ite! Luita murtuisi, niskat vääntyisi ja henki heittyisi. En pysyisi edes laudalla tällä tasapainolla ja leikatulla polvella. Vauhti hirvittäisi (vähän). Hienoa hommaa... kattella!
Ps. Kiittelin dvd:n tekijää elokuvasta ja joulukortista. Näytin samalla hänelle postaukseni. "Blogmum" sai luvan lisätä tähän loppuun hänen kommentinsa: "Skeittauksen koko olemassaolo perustuu juuri siihen että mitään sääntöjä ei ole ollut eikä tule, vaan se on juuri sitä mitä ihminen tai ihmiset siitä itselleen tekee, ja tällä tavoin se on kehittynyt sen 40 vuotta siksi mitä se on (Vai voisiko olla tärkeämpää huomata se mitä se ei ole?) =)"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti