Tosi Tollikkoo
Pötköttelin illalla sohvalla ja lueskelin viikonlopun IS:n Plussaa. Sivulla 8 Susimies, postin salapoliisi. Haa! Mielenkiintoista! Ilmalassa neljä miestä selvittelee postilähetysten epämääräisiä osoitetietoja. Rupesin miettimään, millaisissa osoitteissa itse olen asunut.
Osoitetietojeni helpoimmasta päästä ovat Ristolantie, Kettupolku, Sairionkatu ja Äijälänkatu. Kohtalaisen lyhyitä tuttavuuksia sitä paitsi asuntoinakin. Vielä lyhyempiä piipahduksia olen tehnyt Jämeräntaipaleelle ja Siltasaarenkadulle. Niihin en saanut edes postia. Ulkolaisille ystävilleni (ja kyllä suomalaisillekin) ovat tuottaneet hankaluuksia jo Juustenintie, Naavakalliontie ja Servin Maijan tie. Haastavimmat osoitteeni löytyvät asumisurani alku- ja loppupäästä.
Perheemme asuu Tollikkomäentiellä. Niin just! Kuka hitto tuon kadun nimen on keksinyt. Kylällä kuulin vanhalta sukupolvelta selityksen. Talomme sijaitsee vanhalla sikalan mäellä. Olen siis Sikalanmäen emäntä! Katu nousee jokusen metrin edetessään Hätilän ampuma-aluetta kohti. Kadun alkupäässä on sijainnut koulu jo yli 100 vuotta. Siis vilkasta elämää vilissyt paikka. Olivat kuulemma "pojan tollikot koulun jälkeen mäjellä istuskelleet".
Googletin sanan tollikko. Etelä-Karjalaiselle se ei sano nimittäin yhtään mitään. Pohjanmaalta löytyi selityksiä tollikolle.
Erehdys, suunnitteluvirhe, moka, huolimattomuusvirhe
Yleensä käytetään puhekielessä pohjanmaalla, kun selitetään omia tekemisiään toiselle ihmiselle... (asensin ton ikkunan ja mulle tuli siinä tollikko, nyt se ei mahdu aukeemaan... ... täyttelin veroilimootusta ja tuli siin pieni tollikko, en saakkaa takaasi vaan joudun maksamaan, ku unohdin työmatkakustannusten kirjaamisen...)
Kyllä tässä vielä tollikko tuloo, sanoisi pohjalainen. Siis kiire ja stressi. Juhliin on enää neljä yötä aikaa ja kaikenlaista on muistettava
Siis katumme on suunnitteluvirhe, kiireellä piirretty kiemura viiva kaupungin itälaidalle?
Taksikuskit eivät vieläkään ihan osaa paikallistaa Tollikkomäentietä. Katu on kuitenkin ollut sen niminen jo yli 10 vuotta. Kerran meitä on lähdetty kuskaamaan aivan eri suuntaan: kaupungin toisella laidalla sijaitsee teollisuusalue Tölkkimäki. Susimiehillekin olisi riittänyt hommia. Posti on kantanut meille lähetyksiä Talikkomäentielle, Tolkkumäentielle ja sinne Tölkkimäkeen. Itse asiassa Tolkkumäentiellä olisi kiva asua!
Lapsuuden kotini sijaitsi Imatralla, alueella, jonka kadut olivat saaneet nimensä sukunimien mukaan. Ja siellä on vallan kummallisia sukunimiä ollutkin: Näveri, Piipari, Olkinuora, Karpus. Meidän katumme oli Vesivalonkatu. Googlettamalla löysin liudan ihmisiä ja allasvalomainoksen...
Nuorena Vesivalonkadulla olin kova kirjoittelemaan kirjeitä. Minulla oli kirjeenvaihtoystäviä Kamerunista, Turkista ja Sri Lankasta. Kamerunilaiselta pojalta ei ollut tullut pitkään aikaan kirjeitä ja ajattelin, että se kaveruus on sitten loppunut. No tuli sitten kuukausien päästä Susimiesten käsien kautta. Osoitteen numerot olivat sinne päin, mutta katu oli saanut juhlallisen uudelta valtiolta kuulostavan nimen: Valkasilovakia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti