Miehellä alkavat hikikarpalot pyöriä otsanahkalla ja paino vaihtuu ahkerasti jalalta toiselle. Tulee muutama ruma sana. Maadutan miehen silittämällä hartiasta ja katsomalla lempeästi. Sitten sillä muljahtaa silmät päässä ja hetken näyttää siltä, että se alkaa huutaa. Painan pään olkapäätä vasten ja kuiskaan, että vielä kestää.
Tässä vaiheessa silmien muljahduksen syy ei enää ole hidas kassa. Takanamme seisoo kaksi pukeutumisellaan itsensä hyvätuloisiksi viestittävää miestä pääkaupunkiseudulta (yhteenveto viiden ensisekunnin vaikutelmasta ja suusta päässeestä legendasta). Molemmilla on vielä hieman promilleja veressä. Miehet yrittävät keskustella asialliseen sävyyn ja sivistyneesti. Ensin käydään läpi golfbägien sisällöt, sitten paheksutaan vanhaa kaveria, joka on eristäytynyt löydettyään vaimon Thaimaasta. Ei vastaa soittoihin, ei tule illan viettoihin. Vaimo on ihan fiksu, "ei sentään mikään perunanpoimija!"
Miehet siirtyvät pohtimaan sitä, että onko oma kumppani edustuskelpoinen. Tässä vaiheessa minun mieheni sisäinen murahtelu alkoi. "Niin että oletko joutunut pohtimaan, että ilkeääkö vaimon ottaa edustustilaisuuksiin?" Kovasti ilahtuisin tuollaisesta pohdinnasta juu varsinkin, jos itse olisin kohteena!
Kotona sitten illalla kysyn mieheltäni, että no, montako kertaa olet joutunut asian tuota laitaa miettimään. Ihana siippa! Ennen tuota kuultua keskustelua ei ollut käynyt edes mielessä, eikä tuonnemmin tulekaan! Ja taas havahdun pohtimasta sitä ihmisyyttä... Ihmistä meikin, maskin, merkkipokien, tittelin, auton ratin ja brändivaatteitten takaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti