1. Mitä uutta teit vuonna 2010? Asioita, joita oikeasti halusin tehdä! Lyhyempää työpäivää kevään, pitkä kesäloma, kokeellisia ryhmiä opistolla, luentoja, aikaa teinien ja miehen kanssa.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle? En tainnut tehdä lupauksia! En tee tulevallekaan. Aion seurata sydäntä ja mieltä, tarttua tilaisuuksiin ja ELÄÄ!
Fanny Eva Petronella |
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? Kyllä, Teija-ystäväni ja minusta tuli Kummatätikin! Vuoden aikana olemme seikkailleet naisporukalla erinäisissä paikoissa. Fanny on vierastanut minua aina piilareissa tai ilman laseja.
4. Kuoliko kukaan läheisesi? Ihan läheisiä ei
Lontoo: Hello! |
5. Missä maissa kävit? Englannissa, Norjassa ja Virossa. Lontooseen matkasimme Villen, Jennin ja Sirun kanssa, kun teinit päättivät peruskoulunsa. 5 päivää metropolissa kävellen ja metroillen.
Norjassa perheen kesken juhannuksen aikaan. Ne maisemat ja 23 astetta lämmintä juhannusaattona, aamupala laiturilla jäämeren päällä...
Tallinna ja Perustuksen pikkujoulut. Ihana jouluinen keskusta joulutoreineen ja oluen maistajaisineen. Ja minähän en edes juo olutta!!!
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2011, jota puuttui vuodesta 2010? Aika hurjaa... mutta pitää vastata, että oikeastaan mitään tärkeää ei puuttunut!!!
Vanajanlinnan itsenäisyysjuhla |
7. Mitkä vuoden 2010 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi? Niitä on monta. Oikeastaan koko aika 5.6.lähtien. Ihan mahtavan vaikuttava vuoden toinen puolisko. Ei ekassakaan valittamista! Matkat, kirjoittajakurssin, itsenäisyysjuhlat, joulun, hetket hyvien ystävien kanssa...
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna? Vuorotteluvapaan rohkeus ja entistä suurempi panostaminen omaan parisuhteeseen!
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi? Liittyy ystävyyssuhteisiin ja niiden hankaluuksiin.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? Sitkeästä flunssasta vuoden viimeiset 2 kk. Huoh!
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Oma kannettava minitietsikka. Se on mahdollistanut entistä paremmin yhteydenpidon ystäviini. Sen avulla olen myös saanut ilmaistua itseäni, kirjoitettua blogia, novelleja, s-posteja, pidettyä yllä Fb:tä ja tutkittua asioita. Olen valaistunut monessa asiassa!
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä? Lähinnä oma ja teinieni, mutta kyllä myös muutamien tuttavien. Ihmisissä on niin paljon katseltavaa, opittavaa ja ihasteltavaa!
13. Kenen käytös masensi? Ihmisten, jotka ovat määritelleet minut ja läheiseni väärin ja toimivat sen mukaisesti töykeästi, jopa vihamielisesti, eivätkä ole voineet nähdä omaa osuuttaan asioihin. Myös katteettomat lupaukset masentavat!
Home sweet home |
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Talolainoihin ja laskuihin varmaan hupeni suurin prosentuaalinen osuus tuloista. Matkustamiseen ja hyvinvointiin loput!
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi? Vapaasta! Sen suomista mahdollisuuksista. Goldberg-kurssista! Matkoista!
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010? Kolmas Nainen ja Tästä asti aikaa. Se vaan on jostain syystä soinut päässä koko puoli vuotta! Myös Anna Puun biisit ja Duffy...
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi? Hurjan paljon onnellisempi!
b) laihempi vai lihavampi? Samoissa mennään, tai ehkä jopa hieman laihempi (työkaverit väittää)
c) rikkaampi vai köyhempi? Rahallisesti köyhtynyt mutta henkisesti rikastunut (ihan miljonääri!)
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? Sanoneeni läheisilleni, että rakastan heitä!
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? Syöneeni suklaata!
20. Rakastuitko vuonna 2010? Olen rakastanut paljon!
21. Kuinka monta yhdenyön juttua? Non!
22. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi? Tartu mikkiin. Katsoin ehkä vieläkin vähemmän tv:tä kuin aiemmin. Ja se on vähän se. Elokuvat! Ostin itselleni joululahjaksi 10 Wallander-leffaa. Aion niitä vielä täydentää ja nautiskella yhdessä teinien kanssa.
23. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan? Vihaaminen ei kanna. En! Surullinen voin olla asian laidoista mutta en vihaa!
24. Mikä oli paras lukemasi kirja? Kaksi jäi tältä vuodelta mieleen erityisesti: Anneli Kannon Veriruusut ja Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Täysin erilaiset mutta ah, niin mahtavat!
25. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? Laulutunnit: että äänen pitäisi nousta lantionpohjasta =0) (en kyllä viel ole löytänyt itsestäni sitä...) Ihana uusi asia elämässäni.
26. Mitä halusit ja sait? Vapaata.
27. Mitä halusit muttet saanut? Matkustaa vielä enemmän! Tassuamme jäi saamatta!
29. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit? Sain aamulla pari lahjaa sänkyyn ja mieheltä ihanan päivällisen.
30. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän? Nuhattomuus!
31. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2010? 1) Nauti siitä, mitä päälläsi kannat! 2) Nainen olkoon nainen (korkkarit, vyötärö ja tissit) . Ostin kymmenien vuosien jälkeen lyhyen farkkuhameen... ja sitten toisen... ja vielä yhden samettisen.
32. Mikä piti sinut järjissäsi? Rakkaus (aviorakkaus, ystävien rakkaus ja välittäminen, suhteet omiin lapsiin) ja kirjoittaminen. Vapaus! Olen kirjoittanut paljon oman mittapuun mukaan ja nauttinut siitä. On ollut ihanaa saada myös palautetta omista teksteistä.
33. Kenestä julkkiksesta haaveilit eniten? Kenellä nyt olis sellainen mahtava ääni... laulutaitoista... Duffy tai Anna Puu
34. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi? Kirkollispoliittinen homoilta tv:ssä sai karvani pystyyn ja kielenkannat laulamaan... Huh mitä asenteellisuutta! Politiikasta muuten mitään ymmärrä, enkä haluakaan.
35. Ketä ikävöit? Muutamaa hyvää ystävää, joita näen harvoin ja karkaavaa nuoruutta ja notkeutta ja hyvää muistia!
36. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen? Fanny 11 kk! Oikeasti ihan ihka uusi ihminen! Olen tavannut aivan mahtavia ihmisiä: kirjoittavia kollegoita Goldberg-kurssilta, Viisas kynä-kurssilaiseni, Nasun löysin uudelleen, mikä on aivan mahtavaa!
37. Kerro arvokas elämän oppitunti jonka opit vuonna 2010. Aina palaan Aino Suholan runon viimeisiin säkeisiin (vapaasti muisteltuna): Se joka osaa itselleen nauraa, häneltä ei tule hupia puuttumaan! Eli ei oteta asioita turhan vakavasti! Mutta kuten tuntemattomassa sanotaan: asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat!
BONUKSET:
38. Oliko 2010 hyvä vuosi sinulle? Hirveän hyvä!
39. Mikä oli paras hetki? Niitä oli monta... liittyvät perheen kanssa vietettyihin hetkiin matkoilla, kotona ja jouluna sekä kirjoittamiseen. Ja hetket viinikellarissa kullan ja ystävien kanssa!
40. Mikä oli vuoden huonoin hetki? Ahdistus, joka tulee kaamosajan lähestyessä aina joka vuosi
41. Missä olit kun vuosi 2010 alkoi? Olisinkohan ollut ihan täällä kotona ystävien kanssa
42. Kenen kanssa? Perhe, Jortsut, Suomet
43. Joitko paljon alkoholia vuonna 2010? En. Mutta enemmän kuin v.-09, koska me teimme viinikellarin...
44. Kohtelitko ketään huonosti vuonna 2010? Varmaankin. Joskus suojellakseni itseäni ja varmasti myös huomaamattani. Sori!
45. Kohteliko kukaan sinua huonosti vuonna 2010? Kyllä.
46. Kuinka paljon rahaa käytit vuonna 2010? Kaiken, mitä tililleni tuli ja vähän ylikin.... Mutta kaikki kannatti!
47. Mikä oli vuoden ylpein hetkesi? Kun lapseni ovat niin ihania: ne hetket kun ovat oivaltaneet jotain ihmisyydestä ja sanoneet kohteliaisuuksia ja oivalluksiaan ääneen!
48. Mikä oli vuoden noloin hetkesi? Varmaan joku lapsus väärällä hetkellä...
49. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Yhden askeleen taakse päin jättäisin ottamatta ihan alkuvuodesta!
Tallinna 12/10 |
50. Kuinka moneen kaupunkiin matkustit? No huh huh!!! Niitähän on nyt niin paljon, etten varmaan edes muista kaikkia mutta koitetaan kunnat mukaan lukien: Lohjalle ja Helsinkiin monesti, Tampereelle, Riihimäkeen, Hyvinkäälle, Imatralle, Ruokolahdelle, Parikkalaan, Kuopioon, Kemijärvelle, Sallaan, Vuotsoon, Ouluun, Espooseen, Lempäälään, Janakkalaan =O), Lontooseen, Nordkappiin, Honingsvågiin, Tromssa, Kiiruna, Tallinna....
51. Mitkä ovat suunnitelmasi vuodelle 2011? Pitää yllä tämä hyvä huumori ja luova tila,
rakastaa lähimmäisiäni ja
elää niinkuin opetan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti