Molemmilla englanti on alkanut jo toisella luokalla. Tytär otti vitosella A2-kieleksi saksan. Nyt molemmat opiskelevat sitä pakkoruotsia ja pojalla valinnaisena yhdeksänneltä lukioon espanja. Eilen nuorempi tuskaili tulevan saksan kokeen kanssa. Koetta edeltävän illan paniikkia! Symppasin häntä kovasti, sillä itse koin saksan vaikeana kielenä sanajärjestyksensä ja das-der-die-systeeminsä vuoksi. Saksan sanotaan olevan hyvin matemaattinen kieli. En tajunnut matematiikkaa, en myöskään saksaa. Väitän osaavani englantia nyt paremmin kuin abivuotenani. Siitä suuri kiitos matkustamiselle ja ulkomaisille ystävilleni. Ruotsiakin olen yrittänyt ylläpitää ruotsinkielenopettajaystäväni ja anoppini kanssa ajoittain viestittelemällä på svenska. Välillä kerron kyllä ihan päättömiä juttuja. Kesällä piti kirjoittaa Norjan matkalta, että on ollut kiva reissu, niin sepä meni muotoon "Vi har haft gul resa!" Jätte kiva! Kyllähän siellä aurinkokin paistoi juu ja kovin oli keltaista!
Englantia tulee siis käytettyä jos ei viikottain niin ainakin kuukausittain. Minulla on ystävätär Madridissa. Tapasimme vuonna -87, kun hän oli opiskelijavaihdon kaksi viikkoaan Espoossa Teknillisessä Korkeakoulussa ja asui meillä. Siitä lähtien olemme Pazin kanssa kirjoitelleet. Ensin kirjeitä ja nyttemmin s-postia ja välillä huvin vuoksi maapostiakin. Olemme tavanneet tuon ensikerran jälkeen kahdesti Espanjassa. Kommunikointi on helppoa: kummankaan kotikieli ei ole englanti ja tasomme on liki sama.
Kuopiossa asuvat ystävämme, joista mies on mieheni lapsuuden ystävä, rouva kotoisin Kanadasta. Rachelin kanssa viestittelemme Fb:n kautta, tekstareilla silloin tällöin ja harvoin puhumme puhelimessa. Vaikka hän on asunut Suomessa jo muutamaankin otteeseen, varmaankin yhteensä yli 10 vuotta, kommunikoimme pääosin englanniksi. Rachelin englanti on selkeää ja ymmärrän häntä hyvin. Itse huomaan joutuvani ajoittain etsimään kiertoilmauksia, kun en löydä sitä juuri oikeaa. Viikonlopun vierailun aikana pää koodautuu englannille niin totaalisesti, että sunnuntaiaamuna toivotan lapsilleni good morning! Ensimmäisenä iltana olen todella uupunut, koska vieras kieli vaatii paljon enemmän aivotyötä kuin tämä kotoinen pulina.
Englannin kieltä tulee kiitettävästi luettua myös netistä sekä ammattikirjallisuudesta. Saan myös joitain kuukausitiedotteita muutaman vuoden takaisen Lontoon opinto-laatumatkan jäljiltä. Loimme kollegani kanssa yhteyksiä toimintaterapian tiimoilta Maudsley hospitaliin, jossa toimii Lontoon alueen taidekoordinaattori (art manager). Hän luo kontakteja sairaaloiden, taiteilijoiden ja taidemuseoiden ja -gallerioiden välillä. Helen lähettää uutisia toiminnasta s-postilla edelleen. Mahtava työ hänellä! Karnac-kirjakaupassakin tuli vierailtua, joten saan nyt sen kirjauutuuksista tiedotteen joka kuukausi.
Lontoossa tutustuin myös intialaiseen Indiraan, jonka kanssa kirjoittelimme jonkun aikaa. Hän kutsui jopa vierailulle Kalkuttaan. Nyt kaipailen häntä. S-postisysteemi töissä muuttui ja Indiran yhteystieto katosi vanhan mukana (oma moka, mitäs hidastelin). Barcelonassa tutustuin rannalla puolalaiseen tyttöön, joka myös jonkin aikaa kirjoitteli minulle englanniksi. Barcelonetan rannan lattariravintolassa sitten kansainvälisenä kielenä toimi tanssi: cha cha ja salsa...
Jonkin verran olen myös ollut ajatusten vaihdossa Lontoossa asuvan luovan kirjoittamisen ohjaajan Gillie Boltonin ja häntä edustavan kustantamon kanssa. Sain kunnian osallistua kustantamon uusimman kirjan tekoon artikkelillani. Se oli haastava homma: kertoa omasta päiväkirjatyöskentelystä ja kääntää pari omaa runoa englanniksi niin, että merkitys säilyy.
Hyvät ystävämme asuvat Sveitsissä. Heidän lapsensa ovat todella etuoikeutettuja. Isä on ruotsinkielinen, äiti suomenkielinen. Lapset ovat olleet englanninkielisessä päiväkerhossa ja nyt opiskelu tapahtuu kylän koulussa sveitsin saksaksi. Siihen kun vielä lisää kielet, joita valitsee opiskeluunsa (ranska, italia?) niin aika hyvä cocktail on valmiina! Sveitsin saksa on muuten tosi hassun kuuloista: kurkkukorahduksia ängetään joka väliin ja päivittäinen tervehdys kuulostaa aivastukselta!
Ihailen ihmisiä, jotka osaavat monia kieliä. Heille taatusti maailma on avara ja mielenkiintoinen, ehkä vähemmän pelottava paikka. Omien vanhempieni en voisi kuvitellakaan matkustavan muualle kuin Tallinnaan, missä viroa ymmärtää edes jonkin verran. Olen tutustunut kosovolaisperheeseen ja toiminut ikään kuin heidän tuki-ihmisenään vuoden päivät. Rouvan kanssa puhumme suomea. Hän opettelee sitä vasta haparoivin ottein. Itselleni on haastetta malttaa puhua tarpeeksi rauhallisesti ja ehkä hieman yksinkertaisin lausein, jotta hän ymmärtää sanomani. Elekielellä mennään loput. Lapset puhuvat albaniaa ja suomea ja vanhimmat opiskelevat nyt englantia koulussa. Perheen isä taas on oikea multilingual man. Hän puhuu noin kymmentä kieltä niin, että pärjää päivittäisessä asioinnissa hyvin. Ongelma on kirjoittaminen. Suomenkielessä kaksoiskonsonantit ovat erityisen hankalia.
Minun mielessäni on kytenyt pieni kipinä, että voisin jollain muotoa tehdä töitä toisesta kulttuurista tänne syystä tai toisesta muuttaneiden kanssa. Olen käynyt Hämeenlinnan Setlementin toimipisteessä muutamaan otteeseen ja pitänyt sen ilmapiiristä. Sen arvomaailma sopii yhteen omani kanssa: arjen keskellä toteutuva lähimmäisenrakkaus, yhteisöllisyys ja erilaisten ihmisten välinen yhteistyö.
Ajattelen, että toisen kielinen tai toisen värinen ihminen ei ole uhka vaan rikkaus. Voimme oppia toinen toiseltamme erilaisia perspektiivejä ja sitä kautta ymmärtää, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Ei meitä suomalaisia mörököllejäkään aina niin helppoa ole maailmalla tajuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti