Jokunen vuosi sitten huomasin lukevani kirjoja, jotka käsittelevät riippuvuuksia. Osa kirjoista oli fiktiivisiä romaaneja ja osa tietopohjaisia teoksia. Bitten Jonssonin kirja Sokeripommi räjähti tajuntaani ja sai aikaan tilapäisen elämäntapamuutoksen. Samoihin aikoihin olin tutustunut Antti Heikkilän Hyvän olon keittokirjoihin ja hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon. Tajusin olevani sokeriaddikti. Pyrin tietoisesti vähentämään sokerin ja käsiteltyjen viljojen käyttöä. Olo oli energinen, kun se kiukku ja mukamas-pakko-saada-suklaata-vaihe oli lusittu. Tiukassa istui, istuu edelleen jos antaa addiktiolleen liikaa piuhaa. Aloin miettiä, mistä kaikesta oikeastaan koin olevani riippuvainen.
Jonsson väittää kirjassaan, että varhainen altistuminen sokerille on kaiken riippuvuuden taustalla. Että sokeri avaisi mielihyvän portit kaikille muille riippuvuutta aiheuttaville aineille: tupakan nikotiinille, alkoholille, huumeille, liialliselle urheilulle, extremekokemuksille. Hmm... Tiedä häntä, mutta kaikenlaisiin kotkotuksiin sitä jää kiinni. Lapsena saimme karkkia kerran viikossa karkkipäivänä, lauantai oli sauna- ja limu-päivä. En polta, juon lähipiiriini verrattuna vähän, en pössyttele marisätkiä, enkä voisi kuvitellakaan piikittäväni itseäni. Mihin sitten olen jäänyt koukkuun? Ovatko varhaiset omenaporeet ja silmäsalmiakit, itsetehdyt riisisuklaat tai äidin korvapuustit vaurioittaneet säätelykeskuksiani?
Pienestä pitäen olen ollut kova lukemaan. Voisi sanoa, että olen kirja-addikti. Ei paha, mutta säilytystila loppuu! Nykyisin olen myös kirjoitus-addikti. Päiväkirjan sivut täyttyvät vuodatuksistani ja tähän bloggaukseen olen nyt hurahtanut. Ja sen lisäksi, että itse kirjoitan, kirjoitutan muita. Senkin voin myöntää, että olen kenkä- ja vaatefriikki. Olen myös liikunta-addikti. Huomaan muutaman päivän liikkumistauon jälkeen olevani ärtynyt ja levoton. Tarvitsen liikkumisen tuomia endorfiineja. Parhaiten ne herauttaa latinotanssi, johon tutustuin 8 vuotta sitten ja kiinni jäin. Endorfiineja herättelee myös sauna. Viikko ulkomailla ilman saunaa on kidutusta. Onneksi lomamme ovat usein olleet omatoimisia, tekemistä riittää ja puutteen huomaa vasta paluumatkalla: "Ihanaa päästä saunaan!" Ylälauteille makuulle ja jalat ylös. Ah! Pari vuotta olen tunnustautunut vaniljalattefaniksi, mutta tavalliseen kahviin minulla ei ole suhdetta. Jos ei ole makusiirappeja tai edes vaniljasokeria tarjolla, kahvi jää juomatta. Jumitusta sen sijaan on havaittavissa light colaan ja kesäisen Lontoon reissun (ja sen aikaansaaman hiilihydraattiähkyn) jälkeen addiktoiduin Activia-jugurttiin. Eikä turvota!
Itsehoitoon liittyy joitain riippuvuutta aiheuttavia aineita. Kehon kuorintavoiteet! Sellaiset erihajuiset. Nyt on menossa saunan pesuhuoneessa mansikka ja kookos ja yläkerran suihkussa tropiikki. Silmänympärysvoiteet, 38 asteen ripsiväri, eyelinerit, Avonin Summer Sheer-huulivoide ja kiharanvirkistäjäsuihke!
Elämääni liittyy myös kausiaddiktioita. Keväällä, kun toreille ilmestyvät ensimmäiset ulkomaan kirsikat, ne tummanpuhuvat ja makeat, en voi vastustaa kiusausta. About seitsemännen litran jälkeen himo hellittää ja sitten tulevatkin myyntiin ensimmäiset mansikat, joita voi himoita. Muttei sekään kauan kestä, ehkä 5 kiloa. Kesällä ei sitten juuri muu himotakaan kuin aurinko. Voisin maata kuumassa tuntitolkulla (viime kesä olikin taivaallinen) ja hikoilla. Kai siinä pöhisevät ne samat endorfiinit kuin saunomisessakin. Syksyllä Lidliin tulee ensimmäisenä ihanat joulutuotteet. Niistä herkuin on Basini kirsikkakonvehdit. Tänään söin ensimmäisen rasiallisen. Edes konvehtien alkoholipitoisuus ei saa minua pidättäytymään kotiin asti vaan rasia on avattava autossa ja puhallutusratsian uhallakin ahmaistava 4 ensimmäistä kitaan. Joulun lähestyessä piparkakkutaikinaa täytyy olla jääkaapissa. Osasta tehdään pikkuleipiä, osa on ihan vaan syötäväksi. Jouluna on sitten saatava mieheni tekemää imellettyä perunalaatikkoa. Sillä olen muuten voittanut muinaisen Radio Cityn jouluruokakilpailunkin. Olga K:lle piti kuvailla paras jouluherkku ja luonnehdintani jälkeen Olga olisi halunnut, että lähetän miehen hänelle...
Aika moneen asiaan sitä siis on koukussa. Olen tainnut kuitenkin vaurioitua lapsuusaikana laaja-alaisesti. Kuolemaksi noista kuitenkaan ei taida olla, ellen sitten tukehdu kirsikan kiveen tai piparkakkutaikinaan, saa sydänkohtausta jiven rytkeessä tai kirjoita itselleni verenhimoisia vihamiehiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti