Tosi provosoitunut

Nyt ajattelin yrittää kirjoittaa siitä, mitä tapahtui, kun kirjoittajakurssilainen kohtasi Linkolan. Ehkä nyt tulee jo sivistyneempää tekstiä, mitä viikko sitten olisi tullut. 
Oli siis Kirjan aika ja kirjailijaistuntoja. Jotakin on tapahtunut. Maailma muuttuu, huomaammeko mitään? Millaisessa yhteiskunnassa elämme - näemmekö selvästi vasta myöhemmin? Keskustelemassa kirjailijat Jarkko Tontti, Anu Silfverberg ja Pentti Linkola.


Tontti otti yltiöpositiivisen kannan muutokseen. "Koskaan ei ole ollut näin vaurasta, korkeaa koulutustasoa ja vähän lukutaidottomia." Hän korosti, että eri alueiden ihmisten ja rotujen tarpeet ovat lopun kaiken hyvin samanlaisia. Erot ovat keinotekoisia ja hyvinvoinnin kaksi suurinta uhkaa  ovat vahvat ideologiat sekä nationalismi. Hmm. Järkeen käypää. Paljon jäi myös puimatta, mutta kannanotto oli tuore ja mielenkiintoinen.


Silfverbergin alustuksesta jäi parhaiten mieleen pohdinta siitä, miltä ja miten suljemme silmämme. Tapoja teräväsanainen nainen löysi monia. Hän pohti kyynikon ja pessimistin eroa. Tämä oli jotenkin hyvin avaavaa: pessimisti toteaa, että asiat on päin helvettiä, kyynikko toteaa saman, mutta lisää, ettei asialle enää kannata tehdäkään mitään. Meneekö kaikki kivuttomammin, jos kaikilla on kivaa, numerot näyttävät hyvältä, otetaan kasvoille optimistinen hymyn tapainen ja ajatellaan: "Tämä sopii minulle ja perheelleni, valitsen tämän. Ja sitä paitsi, ei maailman paha Suomea koske. Meillä on täällä kaikki niiiiiiiin hyvin!" Näinkö se menee? Silfverberg ravisutteli hereille, moni ajatus kolahti ihan perille saakka.


Linkolan alustuksen aikana kirjoitin kolme A4 sivullista tekstiä. Teksti ei suurimmalta osin ole julkaisukelpoista. Se on rumaa ja pisteliästä. Linkola sai minut raivon partaalle. Hän aloitti puheensa kertomalla, että hän suree. Luonnon tuho on hänelle henkilökohtainen kärsimys. Surua tuo myös se, että hän on tiedostanut syntyneensä liian myöhään. Jäin miettimään, millainen on ihmisen elämänlaatu, jos koko elämänsä suree väärinajoitettua syntymäänsä?


Olen Linkolan kanssaan monessa kohtaa samaa mieltä luonnon suojelun suhteen. Kuulin kuitenkin Linkolan puheessa kyynisyyden: onko hän heittänyt hanskat tiskiin? Hän kertoi pyöräillensä mm. Saksanmailla, koska ei kestä Suomen avohakkuita ja luonnon raiskaamista. Muistaakohan Pentti, että -80-luvulla Länsi-Saksa kärsi kaikkein pahiten teollisuuden aiheuttamista happosateista. Siinäkö meille sopiva luonnonsuojelumalli? 


Linkola on totaalikieltäytyjä. Hän ei suostu valtavirtaan. Hienoa. Jokainen saa pitää oman linjansa niin kauan kuin se ei satuta ketään toista. Linkola kertoo elävänsä vasta sähkövalon aikaa. Ei jokaisen tarvitse televisioihin, mp3-soittimiin, tietokoneisiin, mikroaaltouuneihin eikä tallentaviin digiboxeihin seota. Ilman niitä pärjää vallan mainiosti. Linkola tuntuu ottaneen elämäntyökseen kritisoida kaikkea ja vähän kaikkia. Mutta onko kyseessä valtaisa muutosvastarinta? Onko tekninen ymmärrys jyrännyt vanhan miehen ja se ahdistaa? Tässä kohtaa alustusta huomasin ärtyneeni siitä, että muutos ja teknologia esiteltiin itsestään selvyytenä. Niitä ei pitäisi nähdä jokaisen automaattisesti haluamina, mieltä kiihottavina uutuuksina vaan mahdollisuuksina, joista voi valita, halutessaan. Kilpistyykö tämä kaikki lopulta ihmisen itsetuntoon? Pystyykö hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen valitsemaan paremmalta pohjalta itselleen hyvät asiat ympärilleen?


Linkolan mielestä edistys ja kehitys ovat maailman pahimmat kirosanat. Seuraavana mielessä kirvelee sana uusi. Hänen ominta ilmaisuaan on myös perustyperyys-termi. Sen hän määritteli seuraavasti: oman edun ja reviirin suojeleminen hinnalla millä hyvänsä. No, mitä hänen oma toimintansa on? Haiskahtaa omalta osaltaan melko samanlaiselta. 


Viimeistään siinä kohtaa järkytyin lopullisesti, kun Linkola sanoi "Elämä on yhtä kuin pettymysten summa". Eikö Pentti-polon elämässä ole tapahtunut mitään hyvää? Hänen kaksi tytärtään? Lapsuuden perheen eväät? Pettymysten summa on aika raju ilmaisu. Olen ehkä se Silfverbergin optimisti ja siksi en näe asioiden oikeaa tolaa. Niinkö? Ei ihme, että Jarkko Tontti tituleerasi Linkolaa Tuhon Profeettana. Tämä kilpistyi keskusteluosuuden sosialismi- ja natsi-ihannointiin ja demokratian kritisointiin. Käväisi mielessä, että saisiko Linkola näin julkisesti hihkua mielipiteitään lähinaapurissamme Venäjällä, Afganistanissa ehkä Irlannissakaan? Demokratian tekosia tämäkin puheoikeus...

Kuva Wikipedia

Olin lähteä puoli tuntia ennen keskustelun loppua pois Vanaja-salista. Päässä kihisi ja oikeaa rannetta pakotti huonosta kirjoitusasennosta. Kuitenkin nyt tilannetta zoomatessa olen tyytyväinen kuulemaani. Oli todella mielenkiintoinen paneeli. Omassa päässä moni asia löysi paikkansa. Linkolalle kuitenkin päädyin suosittelemaan muuttoa Ameriikan sydänmaille, Pennsylvaniaan, Ohioon tai Indianaan. Siellä asustavat Amishit. Heidän askeettinen vanhoja arvoja korostava elämäntyylinsä voisi sopia Linkolan tarpeisiin. Hekin kyllä saattavat olla liian vapaamielisiä Pentin makuun. Amishin täytettyä 16-vuotta hän saa elää yhteisön ulkopuolella ja parin vuoden sisällä itse valita, haluaako palata yhteisöön vai elää nyky-yhteiskunnan parissa.