Meillä oli tänään töissä MAPA-koulutusta.( Management of Actual or Potential Aggression ) Opettelimme vapautumaan erilaisista aggressiivisista kiinnipitotilanteista. Hyödyllistä ja herättelevää.
Olen työskennellyt psykiatrian maailmassa nyt 17 vuotta akselilla Helsinki-Riihimäki-Hämeenlinna. Varsinaisiin väkivaltatilanteisiin en ole joutunut, mutta uhkaavista, epäselvistä tilanteista olen selvinnyt yleensä puhumalla ja järkee vetoamalla. Mutta entä kun vastapeluri onkin aineissa tai psykoottinen? Kuinka hyvin järkipuhe sellaisessa tilassa olevaan ihmiseen tehoaa?
Työkaverin kanssa oli hauskaa "vääntää". Irrottauduimme sormiin ja ranteisiin tarttuneesta parista sekä erilaisista junttaotteista ja kuristustilanteista. Yllättävän pienillä ja yksinkertaisilla liikkeillä se onnistui, eikä näin harjoittelutilanteessa aiheuttanut kipua. Tosi toimissa se voisi olla vähän enemmän huhtomista!
Varsinainen tapausharjoitus herätti paljon kysymyksiä. Vaikka nujakoivaa parivaljakkoa esitti tuttu ohjaajapari, se näytti hurjalta ja kuulosti pahalta. En ollut ensimmäisten joukossa tarttumassa tappelupukareihin ja riistämässä heitä erilleen. Jäin hieman hämmentyneenä sivusta seuraamaan, mitä tapahtuu. (Että näin turvallinen työkaveri teillä kuulkaa kantislaiset on!!!) Ehkä tosi tilanteessa olisin ollut se, joka lähtee hälyyttämään apua, soittaa poliisille. Joku oli kekseliäs ja sovelsi juuri oppimaansa irrottautumistekniikkaa ja työnsi peukalonsa kaulassa roikkuvan kainaloihin. Vesselit erilleen ja eri huoneisiin rauhoittumaan. Paljon jäi ajatuksia, epävarmuutta, mutta hyvää mieltäkin pääkoppaan päivän jäljiltä.
Pohdin, millaisia uhkaavat tilanteeni ovat olleet. Harjoitteluaikana nuori psykoottinen mies kuvitteli minun olevan hänen tyttöystävänsä. Oli hivenen hämmentävä kokemus 22-vuotiaana toimintaterapeuttiopiskelijana. Potilaani kanssa kiersimme eräänä päivänä ruokapöytää muutaman kierroksen, hän kun oli saanut päähänsä antaa minulle suukon. Pääsin tilasta oven kautta ulos. Eräs potilas lukkiutui osaston kylpytilaan ja kahlitsi vielä varmuuden vuoksi itsensä patteriin kiinni. Oven läpi kävimme lempeän tiukkaa keskustelua tunnin verran, minkä jälkeen hän säntäsi ulos. Yhden kanssa on käyty elämää suurempia keskusteluja katolla. Siinä ne sitten olivatkin.
Vaarallisempaa on ollut naisena kulkea kadulla ilta-aikaan. Erilaisia puristelijoita ja kiinni kävijöitä on ollut enemmän kuin tarpeeksi. MAPA:a voin ehkä soveltaa heihinkin, jos jatkossa tädin tarvitsee irrottautua epätoivotusta (ja ilmeisen epätoivoisesta) tunkeilijasta.
Tiedättekö, mikä on "iiksikalaukku"? Olen sellaista joutunut pari kertaa käyttämään. Kerran tanssilattialla puolituttu mies kävi takaapäin vyötäisilleni kiinni ja liiskautui selkään. Heilautin pientä punaista kassiani niin, että se osui herraa olkapäähän. Tupsahdusta säestin pienellä murahduksella. Toisen kerran iikasikalaukku on heilahtanut ravintola Hälläpyörän edessä. Oli tullut miehen kanssa riitaa baarissa ja päätin kävellä kaupungilta kotiin (tosi fiksua!) Kannat kopsuen määrätietoisesti kuljin Reskaa kohti Vanajan siltaa. Hällästä tuli ulos kaksi korstoa, bodareita molemmat. Kävelivät aivan kuin olisi ollut banaanit tai ainakin finnit kainaloissa. "Kato mikä vosu", sanoi toinen ja tarrasi iloisesti hanuristani kiinni. "Hyvä perä!" Tällä kertaa kassi oli hieman isompi, sellainen käsilaukkumallinen ja kovakulmainen. Reippaalla ranneliikkeellä pamautin miestä laukulla ja huusin: "Näpit irti s***n sika, se on mun hanuri!" Ällikällä (ja iiksikalaukulla) lyöty kaveri irrotti otteensa, perääntyi kolme askelta kädet antautumisasennossa ja pyysi anteeksi.
Joskus siis auttaa puhe, määrätietoinen pieni irrottautumisliike, pako paikalta tai joskus reipashenkinen vastaisku. Hyvä on harjoitella ja tiedostaa tilanteiden vakavuus. Se, mitä tapahtuu ja miten vastapuoli reagoi, on aina yllätys. Kuten vanha suomalainen viisaus sanoo, vahinko ei tule kello kaulassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti