Tosi mummojono

En ole ikärasisti! EN! Eri ikäiset ihmiset ovat ihania, rikkaus yhteisössä. Voisin yhtä hyvin olla töissä vanhustenhuollossa, mutta kun olen psykiatrisella alalla. Mummot ja paapat ovat ihania, useimmiten kiireettömiä ja puheliaita. He ovat ehtymättömiä historian tietopankkeja, jos vain jaksamme kuunnella. Sitten tulee se mutta...

Mutta ei apteekissa istuta reseptiasiakkaitten palvelutiskillä varttia toisten jonottaessa selän takana. Viime viikolla koiran matolääkkeen hakuun vierähti puoli tuntia erään paapan takia (Oli siinä yksi oma reseptilääkekin kyllä, kun sillä puolella jouduin asioimaan) . Sen lisäksi että lähiapteekin apteekkari on puhekone Herran armosta, sattui tiskin toiselle puolelle herra, joka pääsi kertomaan jostain arvovaltaisesta ihmisestä, kuinka oli kerran eräillä kutsuilla tämän kanssa ollut samaan aikaan ja kuinka sitätätäjatuota.... Rouva apteekkari tunsikin tämän henkilön ja kertoi vastaavasti opiskeluajoiltaan (oli ollut opiskelijalehden päätoimittajana) kokemuksen ko. ihmisestä. Paappa lopetteli juttuaan apteekkarin lauseiden väliin ja venyi tiskiltä hitaaaaaaaaa s t  i huikkien vielä oveltakin viimeiset kevätterveiset. Istuin lonkkapotilaille tarkoitetussa korkeassa tuolissa, koska muut olivat jo miehitetyt. Jono oli venynyt kuuden henkilön mittaiseksi. Viereisen matalan penkin rouva huokaisi syvään, ruttasi vuorolappunsa ja lähti. Meinasin hikeentyä, mutta sitten downshiftasin itseni ja totesin, etteihän tässä ole kiire mihinkään.

Tänään oli vähän kiire. Ajattelin ihan pikaisesti vaan käydä ruokatunnilla pankissa hakemassa uuden salasanan nettipankkiin (olin sorkkinut sen väärillä salasanayritelmilläni lukkoon). Pikakatsaus: 3 ihmistä vuoroaan odottamassa, yksi kassa ja kassalla mamma. Ei paha! OLIPAS! Mamma oli jo kotvasen asioinut minun pankkisaliin tullessani. Olivat virkailijan kanssa päässeet jo lauantain saunavuoroon asti. Sen jälkeen muori kertoi seikkaperäisesti silmänpohjarappeumastaan ja poikansa (MINKÄHÄN IKÄINEN SE POIKA ON?) pankkitilistä, kyseli tulevasta pääsiäisestä ja onko virkailijalla lapsia. Tässä kohtaa minusta kuoriutui esiin ikävä ihminen. Aloin huokailla. Vaihdoin jalkaa toisen päälle ja kahisin. Pengoin äänekkäästi laukkuani, maalasin huuleni ja kaivoin lopulta kalenterini esiin ja selailin sitä kiukkuisen kiireisenä. Olin ihan jumalattoman ärsyyntynyt. Lähtöhässäköinnissä mamma eksyi ovesta ja oli kaatua jalkoihini.

Minä ymmärrän sen, jos on yksinäistä eikä ole juttukaveria. Meillä on täällä Hämeenlinnassa Pysäkki, joka on kohtaamispaikaksi tarkoitettu matalan kynnyksen olohuone. Siellä on kahvittelumahdollisuus ja ryhmiä ikäihmisille. Kiireetön keskustelu odottaa siellä! Itse ajattelen hoitavani asiani mahdollisimman nopeasti vaivaamatta ketään. Alta pois! Se on mielestäni kaikkien etu. Ei siihen tiskille jäädä jorisemaan, vaikka olisi naapurin Elli toisella puolella maha pystyssa, onnitteluja, sen koirakin olisi saanut pentuja, voi miten ihanaa ja muita kohteliaisuuksiakin voisi ripotella. Pitää ajatella muitakin!

Mummo-sarjakuva

Aina kuulee marmatuksia siitä, että ikäihmiset menevät kauppaan ja pankkiin juuri silloin kun toisilla on kiire. Ihmisillä on aina kiire. Aivan sama, mihin aikaan kukakin asioilleen menee, mutta miettikööt, etteivät aiheuta turhia jonoja. Asiointi asiointina ja seurustelut muualla!

Ps1. En saanut edes sitä salasanaa byrokratian takia. Pane mies asialle. Sen nimissä se nettipankki oli avattu!

Ps2. Kaikki tarinointi perustuu tosiasioihin, kuulemaani.

Tosi sitku-mutku-voiku

Elää sitku. Nyt on aika kortilla.
Mutku siirtää vastuun toisaalle.
Voiku ajaa kauas todellisuudesta.
Nytku elämä on tässä!

Mutku siirtää vastuun toisaalle
elää itse korvike-elämää.
Nytku elämä on tässä,
ahdistaahan se, mutta elää.

Elää itse korvike-elämää
hän, joka välttelee totuuksia.
Ahdistaahan se, mutta elää
sitä ainoaansa, elämää.

Hän, joka välttelee totuuksia,
voiku ajaa kauas todellisuudesta.
Sitä ainoaansa elämää
elää sitku, nyt on aika kortilla.

Tosi kyseenalaista terapointia

Kotona olohuoneessa en kestä kanavarallia (tv). Itse harrastan sitä kyllä autoillessani. Sukkuloin musiikin perässä aloittaen Aallolta Suomipopille, Sun:lle, Jannelle ja Groovelle. En jaksa heti aamusta huonoja uutisia enkä tekopirteää tuotesijoittelua. Aamulla, kun vien teinin kouluun (3 km päähän), joudun kuuntelemaan Nrj:ä! Tänä aamuna iski tiukkapipoisuus. Liekö johtunut viikonloppuna tapahtuneesta tuntivarkaudesta vai mistä?

7.40 tuolla teinikanavalla alkaa Ihmissuhdemankeli. Ihmiset lähettävät ohjelmaan kuvauksia ongelmistaan ihmissuhteissa ja kolmihenkinen raati (aamupojat ja Ulla) pohtii niihin rakentavia ratkaisuja, mikäli eivät ylly hihittelemään. Ei tulisi mieleenkään kertoa tuolle porukalle ongelmistani! Okei, joku juttu on taatusti "läpällä" lähetetty, mutta mistä mankelitiimi voi tämän tietää? Liikutaan vaarallisilla vesillä.

Ongelmaluettelossa ovat noina NRJ-aamuina olleet parisuhdeprobleemat ollakovaieiköolla, mistä tiedän pettääkö puolisoni, seksileikki meni liian pitkälle, miten kertoa parhaalle ystävälle tämän miehen puuhista, kuinka hiljentää joka aamu mariseva työkaveri. Vaan tänä aamuna psykiatrinen työntekijä minussa aktivoitui, kun kyseessä oli varsinainen ongelmavyyhti: 17-vuotias huonosti nukkuva tyttö, jolla on alkoholisoituneet vanhemmat mielenterveysongelmilla ja veli, joka kännipäissään uhkaa itsemurhalla. Oli pakko vääntää volyymiä kovemmalle. Jännittyneenä odotin, kuinka mankeli asiaa käsitteli. Toinen käsi hapuili kännykkää taskusta valmiina painamaan vihreää luuria, jos tiimi menisi hihittelylinjalle.

Ensinnäkään en luota Korpelan ääneen. Minä en pidä siitä. Toiseksi, millä etiikalla mennään? Hirveä hohkaaminen valelääkäreistä. Eikö tässä ole jotain samaa vale-ainesta? Onneksi tällä kertaa ei lähdetty naureskelemaan eikä edes huulenheittolinjalle. Joitain ympäripyöreitä löpinöitä
"Sun broidin pitäis mennä jutteleen ammatti-ihmiselle."
"Toistahan ei voi muuttaa, mitäs jos sä menisit jutteleen ammatti-ihmiselle."
"Itsemurhalla uhkaaminen on aina hätähuuto."
"Ihmisen voi järjestää pakkohoitoon!"
"Kännissä ihminen puhuu kyllä siitä, mitä se selvinkin päin on ajatellut..."


Oikein en tiedä, miten pulma ratkesi. Ehken kuunnellut ajatuksella loppuun saakka. Mieleni täytti ajatus: Mikä on ihmisen motiivi lähettää valtakunnan radioon amatööripsykologeille omaa elämää noin rankasti koskettava ongelma? Onko tämä tosiradiota? Olihan 80-luvulla jo Yölinjalla Pekka Sauri, mutta oli miehellä paperitkin. Ei ollut valepsykologi.

Ps. Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Tosi naurettavaa

Mille kaikelle olet tänään ehtinyt nauraa? Näin alkoi eilen ilmestyneen naisten lehden pääkirjoitus. Niinpä jäin miettimään, mille kaikelle olen tänään hymyillyt tai nauranut.

- aamun valolle ja raikkaalle kevään tuoksulle
- auringolle
- aamun työnohjauksessa työkaverin kanssa ideoillemme, miten viestittää työyhteisössä oikeita asioita (tuli aivomyrsky)
- potilaan kommentille: "Ootteks te ihan normaaleja?"
- ystävän kanssa hömelöä päätäni, kun en muista tyttäreni kavereitten asuinpaikkoja (mistä milloinkin neito pitää hakea)
- koiralle, koska se heilui ja huojui autossa pelkääjän paikalla kurveissa ja kerran jo tipahti jalkatilaan
- "Hillitte ittes!"-lauseelle, jonka kollegani kuiskasi minulle klubitalolla tutustumiskäynnillä (päätimme ottaa sen aamutervehdykseksemme)
- savon murteen puhumisyritykselle paikallisessa taidegalleriassa (ostin Kiti Neuvosen grafiikkatyön)

Kello on nyt 20.40. Vielä on iltaa aikaa venytellä naamaa hevosenkengälle, ylöspäin =0)

Tosi tuttu näky kevätjäillä

Ajan joka aamu ja iltapäivä Katumajärven rantaviivaa työmatkallani. Sen ilmeet vaihtelevat vuodenajasta riippuen, mutta aina sieltä tuulee. Nyt järveä peittää vielä jäävaippa ja ohut lumikerros. Latu on jo noussut korkeiksi kiskoiksi lumen pintaan. Kevät!

Järvi on rauhoitettu bensamoottoriveneilyltä. Siellä saa meloa, soudella ja ajaa sähkömoottorilla. Vettä pitkin kuuluu lasten ääniä usealta uimarannalta. Talvella jäälle tehdään hiihtolatu. Jäällä ulkoiluttavat ihmiset koiriaan. Talvikalastusta harrastavat ihmiset näyttävät värikkäiltä kiviltä kyyryillessään vapojensa yllä.

Minä olen kalastajan tytär. Isäni on harrastanut kalastusta kaikissa muodoissaan koko ikänsä. Aiemmin hän kävi kalakaverinsa kanssa sekä kesä- että talviverkoilla. Nykyisin äiti hoitaa kalakaverin hommaa. Äidin kanssa isä myös pilkkii. Se on heidän yhteinen harrastuksensa. (Ajankohtaista: Muori soitti tänään ja kertoi voittaneensa kyläyhdistyksen pilkkikilpailut Immalanjärvellä!)

Torstaiaamun pilkkijöitä Katumalla ei ohi kohiseva autojono häirinnyt. Selkeästi eläkeikäänsä elävä herra pilkkihaalarissaan saapasteli kaira olalla pitkin askelin järven pohjoisrannalta etelää kohti. Pari metriä perässä taapersi rouva, joka kantoi kaiken muun: reppua selässä ja valkeaa styroksista pilkkiboxia kädessä. Oletteko koskaan nähneet asetelmaa toisin päin?

Tosi tykättyjä me suomalaiset

Tämä voisi olla tosi asioita (matkan varrelta) 5, muttei ole. Kirjoitan kyllä matkailun avartamana tätäkin postausta. Nyt kohteena oli Slovenia, Kranjska Gora, Planican lentomäen MM-kisat 15.-18.3.2012. Laji, jota olin käynyt katsomassa kaksi kertaa, mutten koskaan noin hulppeissa puitteissa. Maa, jossa en aiemmin ollut käynyt. Kulttuuri, jota en tuntenut, mutta johon kohdistui jonkin verran ennakkoasenteita.

Olimme juhlimassa ystävämme, entisen mäkihyppyharrastajan syntymäpäiviä. Lento Helsinki - Praha - Ljubljana (se hirveän hassunniminen paikka). Lentokenttäkuljetus Kranjska Goraan. Hotelli Prisank. Liput perjantain henkilökohtaiseen kisaan ja lauantain joukkuekisaan. Kansainvälistä meninkiä.

Ennen matkaa minulla ei ollut selkeää muistikuvaa siitä, miten entisen Jugoslavian alueen uudet maat ovat sijoittuneet. Piti tutkia karttaa ja alueeseen tutustumisessa auttoi myös lentoyhtiön lehti. En tiennyt, mitä kieltä siellä puhutaan ja viikon aikana kuulin useampaa kieltä kuin olin konsanaan kolmen päivän aikana kuullut: sloveniaa, saksaa, englantia, norjaa, italiaa, puolaa ja varmaankin myös venäjää ja jotain muuta ääntelyä, jota en osannut mihinkään kieleen yhdistää. Kisoja oli katsomassa naapurimaiden väkeä ja paljon norjalaisia. Meitä suomalaisia kahdeksan hengen seurueemme lisäksi tapasimme viisi. Pieni, mutta pippurinen kannustusjoukkio!

Rekvisiittanamme oli kaksi pientä suomenlippua, Suomi-hattu, neljäntuulen lakki sekä Slovenia-hattu ja Österreich-lakki... Ex-hyppääjällämme oli Suomen joukkueen edustusvillapaita ja pipo ajalta 60-luku. Pääsimme Urheiluruutuihin ja Eurosportille heilutellessamme Suomen mäkimiehille ja Matti Hautamäen jäähyväishypylle. Olimme hyvä keskittymä, johon ohjaajan oli helppo fokusoida.

Meistä suomalaisista tykätään! Ihan turhaan kyselemme maailman turuilla, mitä meistä ajatellaan. Tai vedän sen verran takaisin, että tietenkin riippuu myös itsestä, mitä juuri minusta tykätään. Ääliöitäkin joukkoon suureen mahtuu ja ääliö löytää toisen samanmoisen.

Meitä tuli halailemaan eräskin sloveni. Yksi mies sanoi rakastavansa meitä suomalaisia. Hän oli päättänyt tulla ensi kesänä kahdeksi viikoksi Suomeen kesälomalle, koska ei pidä kuumista paikoista. Toivotimme tervetulleeksi. Minua lähestyi yhteisellä bussikuljetuksella saksalaisherra, joka oli kovasti kiinnostunut siitä, mitä kieliä puhun. Ensin hänelle selvisi, että ymmärrän saksaa jonkun verran ja puhunkin sitä ein bischen. Minä puolestani oloani helpottaakseni kysyin, josko herra puhuisi englantia. Eipä juuri puhunut. Minulta puolestani kysyttiin, osaanko kenties unkaria, koska sehän on suomen sukulaiskieli. "Nem beszélek!" Herrahenkilö keksi, että Suomihan on Venäjän naapurimaa: puhuisin siis venäjää! No DAA! Rattoisa oli meillä keskustelutovi!

Oma lukunsa olivat tosiaan norskit. Voi sitä ilon pitoa! Liput liehuivat, laulu raikui ja jokaisella oli hymy korvissa. Harmitonta ja ystävällistä menoa. Seuraamme liittyi mm. isä ja poika, Mr Vikersund ja  AD/HD-Knut. Kiinnostuneita olimme toisistamme molempiin suuntiin. Yksi lensi helikopterilla luoteisnaapurien kanssa mäkimontulta kylään, muutama otti taksin ja viisi meistä patikoi viiden kilometrin matkan Knutin kanssa. Pidimme puolivälin picnicin huovilla istuen greippioluen ja munkkien kera. Ohi kävelleet kisaturistit huutelivat meille "Hyvä joulupukki!" Knut heilutti suomenlippua ja huusi "Hyvää joulua, mukimukimuki!"

Tottakai matkan varrella vaihdoimme kirosanoja, kuinkas muutenkaan... Pohjois-Norjasta kotoisin oleva Knut piti meidän saatanaa ja helvettiä siellä ihan normisanoina, kipaisi seuraavan pubi-etappimme tiskille, laski sujuvalla suomenkielellä yhdestä kuuteen ja toi Jägermeisterit koko seurueelle. Ennen kylää oli vielä yksi baari. Siellä meidät otti vastaan suuri norjalaisseurue. Minulla oli päässäni 30 senttiä korkea sinivalkoinen Suomi-hattu. Muhkeaviiksinen mies tuli halaamaan ja kertaamaan vanhoja suomalaisia mäkihyppääjiä: Veikko Kankkonen, Matti Nykänen, Janne Ahonen. Vastasin kohteliaasti "Björn Einar Romören, Anders Bardal". Toinen mies tahtoi kokeilla hikistä päähinettäni ja antoi omansa minulle. Kansainvälinen vaihto toi hänelle Sloveniasta ostetun turistikrääsähatun ja minulle Thaimaasta ostetun käsityötä olevan tilkkuhatun. Knut sai omakseen lipun ja s-postiosoitetta pyytäen lupasi lähettää jotain lippua vastaan. Jännityksellä odotan...

Paluulennolla palleaa ja poskia kivisti naurusta! Kielikylpy oli elvyttänyt passiivista englannin, saksan ja ruotsin sanavarastoa. Olo oli rentoutunut. Oli tunne, että Sloveniaan haluan palata. Ihmiset olivat aidon ystävällisiä, ei lipevyyttä eikä huijaamista. Oli myös tunne, että maailma on pieni ja kyllähän me olemme sisaruksia kaikki kielestä riippumatta. Se on aika mahtava tunne!

Tosi villasukkapantoum

Villasukkapäivien varalle on muutamia sääntöjä:
- sukkien on oltava kutiamattomat
- ruoan on oltava hyvää, juomaa kylliksi
- minua on pidettävä hyvänä

Sukkien on oltava kutiamattomat.
Sielussa kutisee jo riittävästi!
Minua on pidettävä hyvänä,
aukaistava ihohuokoset ja syötettävä.

Sielussa kutisee jo riittävästi
arjen allergia, aika
aukaista ihohuokoset ja syötettävä.
Villasukkien sisällä asuu arpeutuva haava.

Arjen allergia, aika.
Ruoan on oltava hyvää, juomaa kylliksi.
Villasukkien sisällä asuu arpeutuva haava.
Villasukkapäivien varalle on muutamia sääntöjä...

Tosi asioita (matkailun varrelta) osa 4

Olen kovasti yrittänyt pientä päätäni vaivata sellaisella asialla, että millä ihmeen konsteilla jotkut muotisuunnittelijat ovat saaneet statusasemansa? Mikä niistä tekee niin erikoisia? Campigliossa hintataso oli huikea ja liki kaikki maailman merkit edustettuina.

Madonna di Campiglio on italialaisten näyttäytymispaikka. Keekoilevat siellä pääkadulla myös rikkaat ulkomaalaiset ja julkimotkin. Oli mielenkiintoista istua katukahvilan terassilla (nyt osasin käyttäytyä ja odottaa tarjoilijaa pöydässä!) ja katsella ohi lipuvia, kopsuttelevia, valuvia ihmisiä. Oli käsivarsissa vanhoja piippua polttelevia äijiä ja Vuittonin käsilaukkua, jaloissa hyvin harjatut Uggit ja farkkujen D&G-merkki tarkasti mitoitetun lyhyen talvitakin alapuolella. Ei ollut vaikeaa erottaa ökyrikkaita itänaapureita, ei rinteessä eikä pääkadulla. Lasketteluasuissa oli metalliväriä ja karvaa. Rinneravintolassa yläasemalla otettiin aurinkoa valkohopeisissa lasketteluhaalareissa ja pinkeissä Guzzin bikiniyläosissa. Kenelläkään ei ollut hikikarpaloita otsalla eikä tukka märkänä kypärän alla.

Eräänä iltapäivänä luulin nähneeni hotellimme nurkilla itse Yrjö Klovninkin (George Clooney). Tarkemmin katsottuna mies oli kyllä sharmantisti harmaantunut, hieman pönökämpi, siis ei George, mutta sangen komea mies hänkin.

Afterski on yksi kokoontumisen, mutta myös näyttäytymisen muoto. Italiassa afterski on laimeaa ja hiljaista. Viikon aikana vauhdikkaimman meininkin jälkkäripubissa järjestivät norjalaisturistit. Juomalaulut raikuivat keskiviikkoiltapäivässä ja puisia metrinmittaisia juomalankkuja kannettiin pöytään. Me suomalaiset kokoonnuimme samaan Franz Josefiin vaiteliaammissa (uskokaa tai älkää) tunnelmissa. Kertoiltiin, missä päin Dolomiitteja sitä kukakin oli päivän mittaan hiihtänyt, missä kunnossa rinteet olivat olleet ja kuinka kauan oli vuorilla viihdytty. Melko pro-puhetta. Yhdellä oli korkeus- ja matkamittari ollut päivän taskussa ja sitten laskettiin kulutettuja kilometrejä ja kaloreita, piirreltiin kuviteltuja laskukaaria ja muisteltiin ympyrän säteen kaavoja. Oli pakko saada lisää punaviiniä... Viimeisenä laskupäivänä hieman irroteltiin. Eräs seurueen miehistä kaivoi taskustaan MP3-soittimen ja hampurilaista muistuttavan pienen taskukaiuttimen. Eivät soineet juomalaulut, ei Eppujen Baarikärpästä eikä Hectorin Juodaan viinaa... Mikko Alataloa panivat soimaan. Ei sentään Ihmisen ikävää toisen luo...

Jonkun sortin patikoijan rukous tai
muistutus kuolevaisuudesta.

Todelliset alppihiihtäjät (ja alppioppaat) erottuivat katukuvasta pandamaisesta rusketuksestaan. Kauluksen ja laskettelulasien väliin jää kymmensenttinen kaistale paljasta ihoa, jonka aurinko maalaa kauniin ruskeaksi. Itse asiassa se näyttää ikilialta kalvakkaa hiusrajaa vasten.

Hauskoja muistoja kirjoituksina ja valokuvina sekä himmenevä rusketus jäivät viikosta. Italia-jakso päättyy tähän. Pönötykseen on hyvä lopettaa.

Ps. Ei ne maailman merkit nyt mitään ihmeellisiä ole (Ajatelkaa nyt joku Alma-kassikin. Tylsän mallinen ja sinne sisuksiin takuulla hukkuvat avaimet, nenäliinat, huulipunat, puuterit, kynät, muistilehtiöt, silmätipat, kalenteri, lompakko, irtokolikot, kauppakuitit, kampa...) Ihmiset kuvittelevat olevansa ihmeellisiä kantaessaan niitä ihollaan. Joku on nähnyt siinä kohtaa hyvän markkinaraon...Ihmisenmentävän...

Tosi asioita (matkailun varrelta) osa 3

Kuva Googlen kuvahausta
Geo-lehti

Tänään pohdin ilmiötä, johon olen törmännyt lähinnä Suomen hiihtokohteissa sekä Italian kahdessa kohteessa, Cerviniassa ja Madonna di Campigliossa. Ilmiö on etuilu ja kiilaaminen. Suomalaiseen kurinalaisuuteen tottuneena ei osaa alkuun pitää puoliaan moiselta, loukkaantuu ja pahoittaa mielensä, sitten ärsyyntyy ja alkaa jurputtaa. Meille suomalaisille suoraan sanominen tilanteessa on todella vaikeaa. Ei maksaisi paljon vaivaa avata suutaan ja sanoa "Excuse me, it ´s my turn!"

Kun vertaa hissijonotusta Italiassa ja sen pohjoisnaapureissa, on käytännöissä suuria eroja. Itävallassa ja Sveitsissä ihmiset johdetaan järjestelmällisesti hisseille. Italiassa puolestaan juuri ennen cabiiniin nousua olet ihmissuppilossa, josta liukkaimmin liikkuva pääsee kyytiin. Ero myös jonottamiskäyttäytymisessä on suuri!  Paikalliset käyttävät paikallistuntemustaan ja etuilevat sen voimin. Tällä toisella kertaa Italian laskettelukeskuksessa osasin jo pitää puoliani ja kiilata pro-papat omalle vuoropaikalleen. Tyttäreni oli joukossamme pienimmäisenä ja joutui liki kahvipavunväristen paljaspäisten piippua polttelevien eläkeläisten tallomaksi. Onneksi isoveli piti sisarensa puolia ja iski mm. sauvansa yhden paapan jalkojen väliin hissijonossa. Mutta mikä on tekosyy venäläiselle etuilijalle?

Paljon puhutaan venäläisturistien levittäytymisestä maailman joka kolkkaan (kumma kyllä Skotlannissa emme heihin törmänneet!). Kyse on äveriäistä venäläisistä. Ihan tavallisilla suurenmaan kansalaisilla ei ole varaa eikä mahdollisuuksia matkustaa kovinkaan pitkälle Suomea kauemmas. Keskipalkka kaupunkialueella asuvalla kansalaisella on noin 700 e/kk.

Venäläisyys on koettu ärsyttäväksi. Tarkoitan nyt asenteellisuutta. Kuullessaan venäjän kieltä näkee myös kurttuotsaisia kanssa-asiakkaita ja kuulee puhinaa "venäläisiä" tai pahimmillaan "ryssiä"! Tietenkin meillä rajanaapurina ja sotavuosien seurauksena on pitkä historia heidän kanssaan ja paljon koettua kaunaa. Samoin koko Euroopan mittakaavassa, Amerikkaa unohtamatta. Ovathan venäläiset  (neuvostoliittolaiset / venäläiset) rellestäneet maailman kriisipesäkkeissä, eikä aina niin rakentavaan sävyyn. Mutta tarvitseeko noita kuonia kantaa matkassaan yhä vaan edellen?

Pyrin suhtautumaan ihmisiin tasavertaisesti niin kauan kuin he tasavertaisuutensa toiminnallaan ansaitsevat. Näen punaista siinä kohtaa, kun lajitoverini korottaa itsensä toisten yläpuolelle, kohtelee toisia huonosti tai käyttää itseottamaansa etuoikeuttaan. Näitä ihmisiä löytyy ikään, sukupuoleen, uskontoon tai kansalaisuuteen katsomatta aina. Kuitenkin jälleen kerran hissijonossa, rinneravintolassa ja paikallisessa vaatekaupassa tulin ylikävellyksi, ylenkatsotuksi ja aliarvioiduksi. Ihmisoikeusrikoksia olivat suorittamassa italialaiset palveluammateissa olevat naiset ja vanhemmat laskettelua ikänsä harrastaneet miehet, sekä venäläiset.

Kohtaus vaatekaupassa: Suomalaisnainen vaeltelee rauhassa italialaisessa vaatekaupassa. Hän kauhistelee hintatasoa, mutta hipelöi himoiten Desigualin kevätmallistoa. Tytär haluaisi uuden kevättakin. Nainen siirtyy ulkoiluosastolle. Muoti on kovin ...slaavilainen... Turkista yhdistettynä fleeceen ja satiiniin, bling blingiä... Ei mitään, mitä tyttären kuvittelisi pistävän päälleen. Alerekki! 20-70% alennuksia. Silti Desigualin housut jäävät maksamaan 61 euroa. Kaupasta ei saa mitään alle kolmenkympin. Nainen siirtyy hyllyille ja penkoo housuja. Yhtäkkiä hyllynurkkauksessa alkaa olla ahdasta. Takana norkoilee hoikka pitkä nainen ja huokailee. Vasemmalta puolelta änkeytyy paksu venäjää puhuva nainen hyllyn luo ja siitä eteen. Hetkinen! Suomalaisemme saa napattua kahdet housut ja aikoo sovituskoppiin. Paksu venäläinen roikottaa muutamaa bling bling-puseroa käsivarrellaan, nappaa yhdet housut hyllystä ja pyörähtää yllättävän ketterästi suomalaisen edestä sovituskoppiin. Myyjätär näkee tapahtuman ja tulee kysymään, tarvitseeko naisemme apua. Nainen kysyy kovaäänisesti, onko kerroksessa toista sovituskoppia!

Mieheni totesi viimeisenä laskupäivänä, että kohteen rinteissä näkyi todella paljon laskijoita, joilla ei ollut rinteiden vaatimaa taitotasoa eikä tietoa rinnekäyttäytymisestä. Usein jouduimme huomaamaan sen, että ohi metrin päästä suhahti venäläislaskija, ei mitenkään sulavalinjaisesti, syöksylaskijan vauhtia, muttei muna-asennossa... Lähinnä lentoon pyrkivä räkättirastas siitä mieleen tuli! Itse laskijalla vaikutti olevan todella hauskaa, ohitettua lähinnä kauhistutti katsella sitä menoa. Mitä jos räksä törmää rinteessä toiseen? Rinteet ovat pitkiä, osin jäisiä, paikoin loskaisia. Paikoitellen jyrkänteen erottaa rinteestä vain oranssi muoviverkko. Jos on rahaa lähteä laskettelumatkalle, luulisi olevan rahaa vuokrata pariksi tunniksi hiihdon opettaja, jotta alkeet ja rinnesäännöt tulevat tutuiksi. http://www.ski.fi/rinneturvallisuus PS. Kilpalaskijaporukoissa junnut kutsuvat räpiköijiä Helmuteiksi. Se on kyllä hieman harhaanjohtavaa. Todennäköisesti paljon useampi Helmut osaa lasketella kuin Igor, Natasha tai Vladimir.

Vaikka kuinka pyrin ajattelemaan positiivisesti, muistamaan hyvät käyttäytymissäännöt ja olemaan itse ystävällinen, joillekin se vaan on täysin vieras käsite. Minkäs teet, jos kerrasta toiseen asialla ovat samasta kulttuuritaustasta tulevat kansalaiset. Ärsyyntyyhän siinä! Siinä murenee myös se mielikuva, että korkeammin koulutetut, hyvätuloiset ihmiset ovat saaneet myös jonkinlaisen tapakasvatuksen. Sumentaako raha? Oikeuttaako raha rahakkaan vallankäyttöön? Mielestäni niinkin pieni asia kuin etuilu on vallankäyttöä. (Tässä kohtaa tulikin mieleen Invalidiliiton puheenjohtaja P.Tuomisen esiintyminen muutama viikko sitten tv:ssä... Voi herra varjele, mitä ökyilyä, aseman väärinkäyttöä ja kerskuntaa. Yökötti! Siitä ehkä sitten joskus...)

Asioiden kanssa pärjää, kun niihin osaa suhtautua. Eri asia sitten on, haluaako asioihin suhtautua?! Täytyykö sopeutua ja vain katsoa sivusta kun toiset tekevät itse haluamallaan tavalla ajattelematta toisia? Niin, se idealisti minussa taas inisee.

Entistä mielenkiintoisemmaksi ja ärsyttävämmäksi kiilausilmiön teki jonotustilanne Innsbruckin lentokentällä paluumatkalla. Lähtöhalli oli pieni ja ahdas ja siellä toikkaroitiin isojen kassien ja suksipussien kanssa. Meille oli osoitettu kaksi tiskiä, joissa koneisiin kirjautuminen tapahtui. Siis maalaisjärjen mukaan kaksi jonoa. VÄÄRIN! Vastaus on KAKSI JÄTTISUPPILOA! Satuimme olemaan suppilon keskiosassa ja kummallinen virtaus molemmin puolin alkoi jossain vaiheessa ihmetyttää. Eläkeläispariskunta... Nuori pari neljän lapsensa kanssa... Nuori pari ilman lapsia... Siinä vaiheessa takanamme olleet jo kahdesti ohitetuksi tulleet matkakumppanimme ärähtivät. "Joo menkää vaan meidän edelle, ei tässä oikein pysy mukana, kenen vuoro on...", sanoi nuori nainen. Ai jaa!!! Jos jonottaa asianmukaisesti, tietää kyllä, koska on oma vuoro. Ohittelijat huomaa nopeasti. Nuori pari änkeytyi kumppaneittemme taakse, ohittaen kymmenen muuta jonottajaa!

Liekö italialais-venäinen tapa tarttunut viikon matkalla vai mikä, mutta osaa sitä suomalainenkin!

Tosi krääh!

Herään aamulla suu auki. Kaikki, mikä näkyy kurkunpäähän saakka, on kuivaa saharaa. Silmissä unien jäännökset pitävät kiinni ripsistä viimeiseen asti. Se pitää paikkansa, että ihminen hikoilee ainakin puoli litraa vuorokaudessa, useimmiten muutaman litran. Kun käännyn, mukanani kierähtää märkä t-paita. Normaali aamu.

+ Silmiä kirvelee. Yritän huutaa tyttärelle, että sulkee makuuhuoneen oven, mutta ääni kuulostaa tulevan vanhalta korpilta sängyn alta. Kurkkua kutittaa. Saan suljettua suun kostuttaakseni limakalvot, ikenet ja kielen. Keuhko-onteloista kumpuava paineaalto saa rykimään. Silmät vuotavat. Kipu tuntuu selkäfileissä, pallea vinkuu viimeisiään. Kun kohtaus loppuu ja henki kulkee taas, olen valmis jatkamaan unia. Flunssa-aamu, kuumeella, köhällä ja poskiontelotulehduksella ryyditettynä.

Kaikki, pienikin vastoinkäyminen, aiheuttaa sen v:llä alkavan tunteen. Läikytän teetä pyjamanhousuille... Kirjoitan väärin tekstiviestin miehelle... Olen menossa lääkäriin ja edessä ajaa joku kurppa neljääkymppiä... En löydä Secret Gardenin levyä, kuoret kyllä... Tärkeä kokous sovitaan ilmoituksestani huolimatta niin, että minun on vaikeaa ehtiä sinne... Vuorotteluvapaasta kiinnostunut kollegani ei tulekaan haastatteluun... Nyt on jo torstai... Ei päästäkään lähtemään Itä-Suomeen vanhempia katsomaan... Koira tuo neljättäkymmenettä kertaa saman vihreän vinkuvan pallon heitettäväksi... Systeri toi naistenpäivälahjaksi Fazerin sinistä.... Eikö sekin nyt jo näe, että sisar on muutenkin ylipainoinen? Posti tuo maksumuistutuksen maksetusta laskusta... Ulkona paistaa aurinko... Mieleen tulee erään tuttavan outo käytös ja mielikuvitus ottaa suihkukoneen alleen... Telkkarissa on Lenita... Taas yskittää... Ja sitten virtsattaa... Suunnittelen ostavani Tenoja tai Pamperseja... En ole sairastamiselta ehtinyt nukkua päiväunia...

Kohta menen iltaunille. Kelaan perjantaina saman kuvion aamurituaaleja, sillä olen edelleen sairaslomalla. Yritän olla positiivisempi, sellainen normaali. Oikeastihan aurinko on ihana, rakastan sitä. Paista aurinko siis huomennakin, jooko?!

Tosi asioita (matkailun varrelta) osa 2

Olen käynyt Italiassa nyt kolme kertaa. Jokaisella kerralla on sattunut asioita, jotka muistuttavat minua pohjolan asukkaan ja etelän miehen temperamenttieroista. Pohjois-Italialla ja Rooman seudulla on kyllä eroavaisuuksia. Cerviniassa ja Madonnassa ei tarvinnut pelätä taskuvarkaita ja palvelu oli inhimillistä. Ainakin suurimman osan aikaa...

Cervinian matka oli ensikosketus Italiaan. Olimme vuoristossa 2050 metrin korkeudessa aivan Matterhornin kupeessa. Aamulla hotellin ulko-oven avatessa se näyttäytyi kaikessa komeudessaan turistille. Zermattin puolelta katsottuna se näytti juuri siltä Toblerone-vuorelta. Rinteille lähtiessä kahvinruskeiksi paahtuneet hissimiehet huutelivat mukavia ja hotellin ruoat (kuten edellisessä postauksessa) saivat hikoilemaan yöllä, kun vihdoin pääsi "vattan viereen maate!"

Kaikki meni hyvin Torinon lentokentälle asti. Siellä meitä hyppyytettiin suksipussien ja matkalaukkujen kanssa tiskiltä toiselle, kun virkailija päätti sulkea tiskin kesken kaiken. Kolmannen siirron kohdalla minulta meni hermo ja vaadin saada juuri nyt kirjautua lennolle (onnistui parilla perkeleellä!). Taustaa sen verran, että ensimmäisen hyppyytyksen aikana olimme jonossa jo kolmansina, toisen jälkeen ensimmäisinä, kun luukku napsahti kiinni. Ja aina jonon hännille....

www.kiroilevasiili.fi

Lentokentän kahvilassa saimme tuta peri-italialaisen ostoshässäkän. Maksat tähän ja kuittia vastaan saat tuotteen tuolta. Paitsi jos maksat pankkikortilla, sinun on ensin käveltävä 100 metriä tuohon suuntaan, jossa on lähin pankkikorttilukija. Hiki päässä hankin kuitin (itselleni jäätelön ja virvokkeen ja miehelleni kahvin) ja kävelin takaisin noutotiskille. Tiskin naiset palvelivat kaikki miehet ennen minua...

Vuorossa oli unelmien Rooma, ikuinen kaupunki, johon kaikki tiet vievät. Lentokentältä menimme junalla keskustaan mistä otimme taksin hotellille. Selvitimme, että hinta olisi noin 15 euroa. Kuski nosti laukut autoon ja oli ystävällinen, esitteli ajon aikana nähtävyyksiä ja heilutteli kättään puolelta toiselle komeassa kaaressa. Yhtäkkiä taksamittari pompsahti 3,5 eurosta 21 euroon. Mieheni kysyi asiaa kuskilta, joka väitti näytön olevan kello!!!! Laittoi kuitenkin "kellonsa" pysähdyksiin ja lakkasi heiluttelemasta käsiään. Mumisi puoliääneen "Grande turismo!" Huomasimme, että auton katossa oli pieni vipu... Ei meinannut löytää hotellia, ohjasin turistina kartasta ja koko ajan olimme väärällä puolella Tiber-jokea. Kun vihdoin majapaikkamme löytyi, kuski pyysi tuota 21 euroa maksuksi. Mieheni kieltäytyi ja antoi 15 euroa. Kuljettaja tempoi laukut takakontista kadulle, otti rahat ja huusi huonolla englannilla: "Jos olisin tiennyt millaisia turisteja olette, olisin heittänyt laukkunne Tiber-jokeen!" Tervetuloa Roomaan!

Perkeleitä tarvittiin taas seuraavana päivänä, kun meiltä puhallettiin ensin 50 euroa ja sitten kahvilassa kiellettiin istumasta terassille "koska täytyy ajatella muita ihmisiä!" Mitäh? Siinä vaiheessa emme tienneet, että itsepalvelupuolelta leivoksensa ostaneet eivät saa käyttää kahvilan terassia vaan saavat syödä ostoksensa seisaaltaan tai kadun varressa. Ja missäänhän ei tuota lukenut. Otin leivokseni ja latasin taas ne perkeleeni ilmoille. Ilmoitettuani tarjoilijapojalle maksaneeni leivoksen ja olevani samanarvoinen muiden asiakkaiden kanssa kävelin ulos terassilta musta pilvi pääni päällä. Tarjoilija juoksi tovin perässäni selittäen "It´s okey madam, you can sit there..." Mieheni tuli tovin päästä perässäni, nuoleskeli leppoisasti jäätelöään ja tokaisi: "Noh, kannatti tulla Roomaan saakka, että sinusta tuli tuollainenkin puoli esille!"

www.kiroilevasiili.fi

Madonnassa asiat sujuivat. Hotellissa ja ravintoloissa oli todella mukava ja palvelualtis henkilökunta ja kaupoissakin suurimmassa osin. Lievää ihmetystä aiheutti tarjoilijamme, mukava nuori mies, nopea kuin mikä. Toisena iltana pyysi meitä tekemään hänelle palveluksen: olemaan huoneen oven kanssa hiljaisempi! Hän oli majoittuneena poikien huoneen viereen ja hänen mielestään ovi piti kovaa meteliä. Lupasimme kiinnittää asiaan huomiota. Torstaina tarjoilija kertoi, että nyt ovi toimii esimerkillisesti. Hymyili ovelasti, kun kysyin, että onko sille tehty jotain. Oli kuulemma käynyt itse ruuvailemassa oven sulkijaa tiukemmalle, ettei lämähdä. En oikein tiennyt, miten suhtautua asiaan.  Ollakko tyytyväinen asiakaspalvelusta vai ärtynyt siitä, että ihminen, jonka ei kuulu huoneeseen päästä, käy siellä... Kiitin kuitenkin, koska poika vaikutti kovin vilpittömältä. Toivottavasti huomautti myös iltamyöhällä meluavalle italialaisperheelle, että pitäisivät pienempää ääntä käytävällä.

Matkan ainoat rutisijat olivat bussikuskimme. Kädet alkoivat viuhua ja päät pyöriä kun laskettelijoiden kasseja ja suksipusseja piti ahtaa bussiin. Aika luonnollista, että jokaisella on vähintään yksi vaate- ja varustekassi suksipussin lisäksi. Mitähän he oikein olivat kuvitelleet? Menomatkalla tilanne meni rauhallisesti, mutta paluumatkalla Bruno otti herneen nenään. Voi olla, että italialainen ylpeys koki kolahduksen, kun kaksi suomalaismiestä nostivat Brunon mielestä liian raskaan lautapussin auton tavaratilaan. Innsbruckin lentokentällä kuljettaja sitten tempoi kaikki suksipussit puolentoista metrin korkeudelta asfalttiin. No mercy! Bruno sai kuulla olevansa fucking idiot! 

Taitaa se siis olla niinkin, että kyllä suomalaisellakin kiehahtaa, kun tarpeeksi ärsytetään. Jos italialaisella menee hermo jo käytännön pikku järjestelyissä, suomalaisen pinna palaa kun kohdellaan huonosti tai omaisuus on vaarassa. Matkailu avartaa. Kovettaakin. 

Tosi asioita (matkailun varrelta) osa 1

28.2.2012
"Hotellihuoneen parvekkeella. Viereisen rinteen kuuset hohtavat harmaata vihreyttään. Vastapäätä kohoavat lumihuippuiset vuoret. Olemme solassa, jossa sulava lumi pitää meteliään. Olen puolikuntoinen. Nenäontelot ovat kutisevat ja tirskuttaa. Olen pyöreä ja kunto on huono. Kävelin tänään lasten kanssa kylän ympäri ja vielä reilun tunnin valokuvausreissun. Olen aivan hikinen ja poikki. Pakko laihduttaa!"

Havaintojani lomaviikon tiistailta. Kotisuomeen saavuimme lauantaina 3.päivä ja voin sanoa, että paluulennon nousu ja lasku olivat inhottavia. Lähdin matkaan nuhaisena. Välissä oli pari selkeää päivää ja voimautumisen tunnetta. Perjantaiaamuna alkoi kröhä. Sunnuntaina kävin Mehiläisen päivystyksessä: poskionteluntulehdus, kahdeksan päivän antibioottikuuri ja kolme päivää sairaslomaa. Ennen nukkumaan menoa kuumetta oli 39 astetta, aamulla herätessä (yön hikoiltuani) alilämpöä. Ei siis mikään ihan "jiihaa-fiilis".

Kirjoittelen satunnaisia havaintoja reissulta, Pohjois-Italiasta, italialaisista, ruokailusta, suksimisesta, patikoimisesta... Seuraa siis jatkokertomuksia.

Kun kerran laihduttamisesta aloitin, niin jatketaan ruokailulla. Jestas sitä ruoan määrää, mitä iltaisin tuli sisäänsä ahdettua. Pakkoko oli syödä, voitte kysyä. Viikkoa ennen matkaa mieheni ilmoitti meidät molemmat Keventäjiin. Kiva! Hirrrrveen hyvä ajankohta liittyä laihdutusporukoihin! No se viikko meni hienosti. Tilastointini mukaan vain yhtenä päivänä söin enemmän kuin kulutin. Mutta mitä tapahtui Italiassa?

Matkustaessa pyrin aina kokeilemaan paikallisia ruokalajeja. Edinburghissa söin mm. haggista, joka näytti koiran oksennukselta, mutta maistui hyvältä (jos ei ajatellut, mitä söi), pippurista maksalaatikkoa perunamuusin kera. Niin myös tällä reissulla halusin kokea italialaista keittiötä parhaimmillaan. Karppaajan kauhu, se tiedetään. Onhan kyseessä pastojen ja pizzojen koti! Lisäksi suomalaisittain omituiset ruoka-ajat ja neljän ruokalajin illalliset. Ajattelin, että tämän viikon jälkeen ei hyvä heilu!

Aamupalalla croissanttia pähkinävoilla tai kirsikkamarmeladilla, maitokahvia ja jugurttia. Laskiessa oli pakko puolen päivän aikaan saada lounasta. Kulutus oli sen verran kova niillä rinteillä. Pizzaslaissi, polenta e funghi, pestopastaa.... Lepopäivinä klo 13 jälkeen oli miltei mahdotonta löytää ruokapaikkaa. Kylässä oli yksi pikaruokapaikka ja hakemalla löydetyt kaksi pizzeriaa. Muut menivät siestalle, samoin marketit. Marketit aukesivat 15.30 ja ravintolat vasta klo 19. Kävimme siis testaamassa nuo kaksi avoinna olevaa ravintolaa ja mmmmm.... olihan se herkkua. Italian pizzat ovat huomattavasti suomalaisia yksinkertaisempia, mutta silti niin maukkaita. Suomessa syön yleensä kinkku-aurajuusto-ananas- pizzan. Madonnassa ravintoloiden listalla ei ollut yhtäkään pizzaa, missä olisi ananasta. Torstaina söin pizzan nimeltä Madonnina. Se sisälsi herkkupohjan, tomaattikastikkeen ja mozzarellan lisäksi omanaa ja gorgonzolaa. Aika makunautinto! Suosittelen kokeilemaan.

Meillä oli varattuna puolihoito hotellissa. Illallinen alkoi klo 19.30. Suomen aikaa siis 20.30 eli "törkeen myöhään"! Salaattipöytä notkui herkkuja: rucolaa, pinaattia, artisokan sydämiä, tomaattia, maissia, marinoituja paprikasuikaleita, kutunjuustoa.... Ja kun tulit täyden salaattilautasen kanssa paikallesi, siellä nökötti antipasto: pizzapala, kinkkulautanen, lehtitaikinakieppi täytettynä katkaravuilla tai sienillä. Kauhistutti jo tuossa vaiheessa, että mitenkähän ämmän käy!

Varsinaiset ruoat valittiin aina edellisenä iltana listalta 3-4 vaihtoehdosta. Primi piatti oli yleensä joku keitto, munaruoka tai pastaruoka: lasagnea, pestopastaa, tomaattipastaa, pastaa sienillä. Ne pastat olivat herkullisia... myös hirvittävän täyttäviä. Kun hiilaripommi oli ahdettu pötsiin tuli secondi piatti. Söin parina päivänä kalaa (poika kokeili mm. sinihaita, joka haisi kamalalle, muttei maistunut niin pahalle). Muutaman illan secondi yllätti. Suomessa on totuttu siihen, että tomaatti-mozzarella-salaatti tai ilmakuivattu kinkku hunajamelonilla on alkuruoka. Nyt eteeni lävähti lautasellinen parmankinkkua, jonka alle oli piilotettu puolikas meloni viipaleina.

Viimeisenä vaan ei ollenkaan turhimpana dolce, jälkiruoka. Jäätelöä, tiramisua, pannacottaa, jäätelö- tai suklaakakkua, struudelia, hedelmäsalaattia...

Ai että laihduinko? No en taatusti. Vaaka näytti kamalat 4 kiloa viikon plussana. Tein kyllä kokeen ja merkkasin muistinvaraisesti loman ensimmäisen laskettelupäivän ruokailut ja urheilut. Keventäjät väitti, että jäin noin 400 KCal vajeelle päivän suosituksesta. Ja pah, sanon minä! En usko. Kirjasin jopa juomani viinitkin...

Kunhan järkytykseltäni ja pahimmalta taudilta toivun, jatkan muista aiheista!