Tosi asioita (matkailun varrelta) osa 3

Kuva Googlen kuvahausta
Geo-lehti

Tänään pohdin ilmiötä, johon olen törmännyt lähinnä Suomen hiihtokohteissa sekä Italian kahdessa kohteessa, Cerviniassa ja Madonna di Campigliossa. Ilmiö on etuilu ja kiilaaminen. Suomalaiseen kurinalaisuuteen tottuneena ei osaa alkuun pitää puoliaan moiselta, loukkaantuu ja pahoittaa mielensä, sitten ärsyyntyy ja alkaa jurputtaa. Meille suomalaisille suoraan sanominen tilanteessa on todella vaikeaa. Ei maksaisi paljon vaivaa avata suutaan ja sanoa "Excuse me, it ´s my turn!"

Kun vertaa hissijonotusta Italiassa ja sen pohjoisnaapureissa, on käytännöissä suuria eroja. Itävallassa ja Sveitsissä ihmiset johdetaan järjestelmällisesti hisseille. Italiassa puolestaan juuri ennen cabiiniin nousua olet ihmissuppilossa, josta liukkaimmin liikkuva pääsee kyytiin. Ero myös jonottamiskäyttäytymisessä on suuri!  Paikalliset käyttävät paikallistuntemustaan ja etuilevat sen voimin. Tällä toisella kertaa Italian laskettelukeskuksessa osasin jo pitää puoliani ja kiilata pro-papat omalle vuoropaikalleen. Tyttäreni oli joukossamme pienimmäisenä ja joutui liki kahvipavunväristen paljaspäisten piippua polttelevien eläkeläisten tallomaksi. Onneksi isoveli piti sisarensa puolia ja iski mm. sauvansa yhden paapan jalkojen väliin hissijonossa. Mutta mikä on tekosyy venäläiselle etuilijalle?

Paljon puhutaan venäläisturistien levittäytymisestä maailman joka kolkkaan (kumma kyllä Skotlannissa emme heihin törmänneet!). Kyse on äveriäistä venäläisistä. Ihan tavallisilla suurenmaan kansalaisilla ei ole varaa eikä mahdollisuuksia matkustaa kovinkaan pitkälle Suomea kauemmas. Keskipalkka kaupunkialueella asuvalla kansalaisella on noin 700 e/kk.

Venäläisyys on koettu ärsyttäväksi. Tarkoitan nyt asenteellisuutta. Kuullessaan venäjän kieltä näkee myös kurttuotsaisia kanssa-asiakkaita ja kuulee puhinaa "venäläisiä" tai pahimmillaan "ryssiä"! Tietenkin meillä rajanaapurina ja sotavuosien seurauksena on pitkä historia heidän kanssaan ja paljon koettua kaunaa. Samoin koko Euroopan mittakaavassa, Amerikkaa unohtamatta. Ovathan venäläiset  (neuvostoliittolaiset / venäläiset) rellestäneet maailman kriisipesäkkeissä, eikä aina niin rakentavaan sävyyn. Mutta tarvitseeko noita kuonia kantaa matkassaan yhä vaan edellen?

Pyrin suhtautumaan ihmisiin tasavertaisesti niin kauan kuin he tasavertaisuutensa toiminnallaan ansaitsevat. Näen punaista siinä kohtaa, kun lajitoverini korottaa itsensä toisten yläpuolelle, kohtelee toisia huonosti tai käyttää itseottamaansa etuoikeuttaan. Näitä ihmisiä löytyy ikään, sukupuoleen, uskontoon tai kansalaisuuteen katsomatta aina. Kuitenkin jälleen kerran hissijonossa, rinneravintolassa ja paikallisessa vaatekaupassa tulin ylikävellyksi, ylenkatsotuksi ja aliarvioiduksi. Ihmisoikeusrikoksia olivat suorittamassa italialaiset palveluammateissa olevat naiset ja vanhemmat laskettelua ikänsä harrastaneet miehet, sekä venäläiset.

Kohtaus vaatekaupassa: Suomalaisnainen vaeltelee rauhassa italialaisessa vaatekaupassa. Hän kauhistelee hintatasoa, mutta hipelöi himoiten Desigualin kevätmallistoa. Tytär haluaisi uuden kevättakin. Nainen siirtyy ulkoiluosastolle. Muoti on kovin ...slaavilainen... Turkista yhdistettynä fleeceen ja satiiniin, bling blingiä... Ei mitään, mitä tyttären kuvittelisi pistävän päälleen. Alerekki! 20-70% alennuksia. Silti Desigualin housut jäävät maksamaan 61 euroa. Kaupasta ei saa mitään alle kolmenkympin. Nainen siirtyy hyllyille ja penkoo housuja. Yhtäkkiä hyllynurkkauksessa alkaa olla ahdasta. Takana norkoilee hoikka pitkä nainen ja huokailee. Vasemmalta puolelta änkeytyy paksu venäjää puhuva nainen hyllyn luo ja siitä eteen. Hetkinen! Suomalaisemme saa napattua kahdet housut ja aikoo sovituskoppiin. Paksu venäläinen roikottaa muutamaa bling bling-puseroa käsivarrellaan, nappaa yhdet housut hyllystä ja pyörähtää yllättävän ketterästi suomalaisen edestä sovituskoppiin. Myyjätär näkee tapahtuman ja tulee kysymään, tarvitseeko naisemme apua. Nainen kysyy kovaäänisesti, onko kerroksessa toista sovituskoppia!

Mieheni totesi viimeisenä laskupäivänä, että kohteen rinteissä näkyi todella paljon laskijoita, joilla ei ollut rinteiden vaatimaa taitotasoa eikä tietoa rinnekäyttäytymisestä. Usein jouduimme huomaamaan sen, että ohi metrin päästä suhahti venäläislaskija, ei mitenkään sulavalinjaisesti, syöksylaskijan vauhtia, muttei muna-asennossa... Lähinnä lentoon pyrkivä räkättirastas siitä mieleen tuli! Itse laskijalla vaikutti olevan todella hauskaa, ohitettua lähinnä kauhistutti katsella sitä menoa. Mitä jos räksä törmää rinteessä toiseen? Rinteet ovat pitkiä, osin jäisiä, paikoin loskaisia. Paikoitellen jyrkänteen erottaa rinteestä vain oranssi muoviverkko. Jos on rahaa lähteä laskettelumatkalle, luulisi olevan rahaa vuokrata pariksi tunniksi hiihdon opettaja, jotta alkeet ja rinnesäännöt tulevat tutuiksi. http://www.ski.fi/rinneturvallisuus PS. Kilpalaskijaporukoissa junnut kutsuvat räpiköijiä Helmuteiksi. Se on kyllä hieman harhaanjohtavaa. Todennäköisesti paljon useampi Helmut osaa lasketella kuin Igor, Natasha tai Vladimir.

Vaikka kuinka pyrin ajattelemaan positiivisesti, muistamaan hyvät käyttäytymissäännöt ja olemaan itse ystävällinen, joillekin se vaan on täysin vieras käsite. Minkäs teet, jos kerrasta toiseen asialla ovat samasta kulttuuritaustasta tulevat kansalaiset. Ärsyyntyyhän siinä! Siinä murenee myös se mielikuva, että korkeammin koulutetut, hyvätuloiset ihmiset ovat saaneet myös jonkinlaisen tapakasvatuksen. Sumentaako raha? Oikeuttaako raha rahakkaan vallankäyttöön? Mielestäni niinkin pieni asia kuin etuilu on vallankäyttöä. (Tässä kohtaa tulikin mieleen Invalidiliiton puheenjohtaja P.Tuomisen esiintyminen muutama viikko sitten tv:ssä... Voi herra varjele, mitä ökyilyä, aseman väärinkäyttöä ja kerskuntaa. Yökötti! Siitä ehkä sitten joskus...)

Asioiden kanssa pärjää, kun niihin osaa suhtautua. Eri asia sitten on, haluaako asioihin suhtautua?! Täytyykö sopeutua ja vain katsoa sivusta kun toiset tekevät itse haluamallaan tavalla ajattelematta toisia? Niin, se idealisti minussa taas inisee.

Entistä mielenkiintoisemmaksi ja ärsyttävämmäksi kiilausilmiön teki jonotustilanne Innsbruckin lentokentällä paluumatkalla. Lähtöhalli oli pieni ja ahdas ja siellä toikkaroitiin isojen kassien ja suksipussien kanssa. Meille oli osoitettu kaksi tiskiä, joissa koneisiin kirjautuminen tapahtui. Siis maalaisjärjen mukaan kaksi jonoa. VÄÄRIN! Vastaus on KAKSI JÄTTISUPPILOA! Satuimme olemaan suppilon keskiosassa ja kummallinen virtaus molemmin puolin alkoi jossain vaiheessa ihmetyttää. Eläkeläispariskunta... Nuori pari neljän lapsensa kanssa... Nuori pari ilman lapsia... Siinä vaiheessa takanamme olleet jo kahdesti ohitetuksi tulleet matkakumppanimme ärähtivät. "Joo menkää vaan meidän edelle, ei tässä oikein pysy mukana, kenen vuoro on...", sanoi nuori nainen. Ai jaa!!! Jos jonottaa asianmukaisesti, tietää kyllä, koska on oma vuoro. Ohittelijat huomaa nopeasti. Nuori pari änkeytyi kumppaneittemme taakse, ohittaen kymmenen muuta jonottajaa!

Liekö italialais-venäinen tapa tarttunut viikon matkalla vai mikä, mutta osaa sitä suomalainenkin!